Meidän kanavallamme näkyy koko perhe!

Vaihtovuotemme Sodankylässä on pyörähtänyt käyntiin ja saanut uskomattoman suuren mediahuomion. Suomessa ei taida olla yhtään isoa mediaa, joka ei olisi kirjoittanut tai kertonut meidän projektistamme. Se on totta kai aivan mahtava asia, sillä on upeaa, että niin moni haluaa seurata projektiamme. Suuri näkyvyys on kuitenkin tuonut sivuvaikutuksen, joka ei aiemmin ole meidän sisältöjämme juuri kohdannut. Arvostelijat. Äitiyden, vanhemmuuden, työni, unelmiemme, näkyvyytemme ja niin edelleen.

Monella ihmisellä tuntuu olevan nyt jotain sanottavaa siihen, miten meidän perheessä tehdään asiat.

"Voiko tuo todellakin olla unelmanne raportoida elämästänne jatkuvasti?" "Eivätkö lapset saa leikkiä rauhassa?" "Kuvaat elämääsi jatkuvasti, se on perheelle kamalan rankkaa" ja "Miten on lasten yksityisyyden laita?"

Kaikki yllämainitut kysymykset ovat hyviä ja kiinnostavat varmasti useampaa kuin pelkästään niiden kysyjiä, ja siksi haluan kirjoittaa tästä aiheesta nyt meidän perheemme äänellä, koska en ole siitä koskaan aiemmin kanavissani puhunut.

Suomessa lasten somenäkyvyydestä keskustellaan lähtökohtaisesti aina negatiivisesta näkökulmasta - enkä kiistä, etteikö riskejä ole tärkeä käydä läpi - mutta haluan nostaa keskusteluun tämän kirjoituksen myötä myös hyviä asioita.

Huomio: Tämä postaus on pitkä, sillä aihe vaatii pohjustuksen. Toivottavasti luet sen kuitenkin kokonaan, sillä vain silloin voit saada kokonaiskuvan asiasta meidän näkökulmastamme.

Kaikki videoillamme nähty on dokumentaarista realitya eli tositilanteita, ei näyteltyä kuvaa. Kuva Pekka Aho/ Lapin kansa.
Kaikki videoillamme nähty on dokumentaarista realitya eli tositilanteita, ei näyteltyä kuvaa. Kuva Pekka Aho/ Lapin kansa.

Miksi aloitin YouTuben tekemisen?

Kun aloitin YouTube-kanavani vuonna 2017 helmikuussa, tarkoitus oli tehdä kanava, jossa puhun asioista päiväkirjamaisesti äidin äänellä. Kukaan ei koskaan pikkulapsiarjessa kysynyt äideiltä, mitä heille kuuluu, vaan aina aiheet pyörivät lasten ympärillä, joten nyt olisi äidin vuoro puhua omista tunteistaan. Siitä syntyi myös kanavani nimi "Äidin Puheenvuoro". Siihen aikaan YouTubessa ei ollut vielä Suomessa kovin paljon vanhempien näkökulmaa, joten yllättävän nopeasti kanavalleni löysi useita satoja seuraajia.

Erityisesti video omasta vaikeasta äitisuhteestani sai aikaan paljon palautetta ja samaistuttavuutta katsojissa.

Tämä video oli muutenkin käänteentekevä elämässäni monella tapaa. Se vaikutti muun muassa siihen, että kanavalleni löysi myös moni nuori, joka alkoi kertoa minulle ongelmistaan "koska olin äiti tubessa". Tästä inspiroituneena syntyi muun muassa Tubeäiti-sarja, jossa vastataan nuorten kysymyksiin vanhempien näkökulmasta, 100-henkisen vanhempien tukiringin ja mm. Väestöliiton, SOS-Lapsikylän ja Rikosuhripäivystyksen asiantuntijoiden avulla.  Lopulta äitisuhdevideo on vaikuttanut kauaskantoisesti myös siihen, että minä ja äitini olemme löytäneet toisemme uudelleen. Mutta siitä lisää ehkä joskus myöhemmin.

No joka tapauksessa, kanavallani eivät esiintyneet lapsemme eikä mieheni, korkeintaan joskus vilahtivat taustalla koiramme kanssa. Sitten yhtenä päivänä päätimme koko perheen voimin kuvata Lapset saa päättää -päivän videon kiitokseksi 500 tilaajasta Tubessa (kiitosvideot ovat tärkeä tubekulttuurin tapa).

Videolle halusivat mukaan sekä omat lapseni että siskoni lapsi.

Mieheni sen sijaan ei tuntenut oloaan kotoisaksi kameran edessä, joten hän jättäytyi näkyvästä roolista pois. Emme kokeneet, että lasten näkyminen hauskalla videolla olisi heille vahingollista, koska tekisimme videon yhdessä ja he nimen omaan halusivat siihen itse mukaan.

Lapset halusivat itse mukaan videoille

Se, että Lapset saa päättää päivän videosta tulisi myöhemmin viraali ja YouTubessa ilmiö, ei aavistanut yhtään kukaan. Niin kuitenkin kävi ja nopeassa ajassa kanavallemme alkoi virrata tuhansia katsojia. Samaan aikaan helmikuussa 2018 päätin irtisanoutua vakityöstäni ja alkaa viestinnän- ja markkinointialan yrittäjäksi, tällöin YouTube oli kuitenkin vielä harrastus.

Videoiden tekeminen lasten kanssa osoittautui todella hauskaksi puuhaksi, ja lapset halusivat niille itse mukaan, joten kanavani sisältö alkoi muovautua enemmän ja enemmän äidin ja lasten yhteiseksi tekemiseksi.

Kävimme huvipuistoissa, kylpylöissä ja reissuilla, ja niistä syntyi kivoja yhteisiä videoita sekä ihania muistoja koko perheen "videoalbumiin".  Se että niitä katsoivat myös muut, oli tietenkin iso plussa ja tuntui kivalta, mutta ei ole koskaan ollut tekemisen itseisarvo.

Kun kanava kuitenkin saavutti nopeassa ajassa 20 000 tilaajan rajan ja puolimiljoonaa katsomiskertaa kuussa, ryhdyin miettimään, miksei minun kannattaisi satsata siihen täysillä, sillä videoiden teko oli paitsi suuri intohimo, mutta myös asia, joka tarjosi maksimaalisen ajan yhdessä lasteni kanssa. Minulla oli jo vahva kokemus ennalta vaikuttajamarkkinoinnin parissa toimimisesta, joten käsitin ansaintalogiikan niksit. Mitä jos intohimoisesta harrastuksesta voisikin tehdä työn, jolloin voisin viettää myös paljon enemmän aikaa lasten kanssa kuin ennen?

Yhteinen sometekeminen turvallisempaa

Päätin siis satsata YouTubeen täysillä ja samalla kanavastamme tuli virallisesti perhelifestylekanava. Tässä vaiheessa sovimme, että se on minun työni ja lapset saavat olla sisällöissä mukana, jos haluavat ja että mieheni ei tarvitse olla lainkaan, koska hän ei kokenut sitä itselleen mielekkääksi. Koimme, että videoiden teon positiiviset puolet olivat perheemme kohdalla paljon isommat kuin sisältöjen julkaisusta aiheutuvat mahdollisest riskit, joten lapset saivat näkyä sisällöissä.

Videoiden tekeminen perheemme yhteisistä tekemisistä mahdollisti muun muassa sen, että vietin suurimman osan ajastani lasteni kanssa, ja sisältöjemme kautta pystyimme jakamaan samaistuttavaa perhearkea, seikkailujamme ympäri maailmaa sekä tärkeitä perhearvojamme myös katsojillemme. Lisäksi työni kautta avautui aivan uudenlaisia mahdollisuuksia koko perheelle, kuten se, että pystyimme viettämään esimerkiksi useita kuukausia vuodesta ulkomailla. Samaan aikaan perheestämme ja lapsistamme kasvoi tärkeitä positiivisen perhearjen lähettiläitä, joista moni katsoja saa iloa, inspiraatiota ja voimaa, ja sen pystyy näkemään silmissä, kuinka iso positiivinen merkitys tällä roolilla on myös omien lastemme itsetunnolle.

Alusta alkaen lapsemme ovat saaneet todella paljon positiivista palautetta videoistamme koulussa ja harrastuksissa. Heitä ei ole koskaan kiusattu niiden takia. Päinvastoin. Se on asia, josta he ovat päivittäin todella ylpeitä.  Se on vahvistanut silminnähden heidän itseluottamustaan, esiintymisintoaan ja oman identiteetin kasvua.

Ja sitä kautta samalla myös sitä, että he haluavat olla videoilla mukana. Vanhin lapsemme haaveilee myös omasta kanavasta, mutta siinä olen tiukka ikärajojen suhteen.

 Koen, että yhdessä tekeminen on turvallisempi vaihtoehto kuin se, että lapset itse laittavat someen mitä sattuu, ilman aikuisten valvontaa. 

Nykyään myös perheemme isä eli Papa näkyy videoilla #vaihtovuosisodankylässä projektissa. Kuva Pekka Aho/Lapin kansa
Nykyään myös perheemme isä eli Papa näkyy videoilla #vaihtovuosisodankylässä projektissa. Kuva Pekka Aho/Lapin kansa

Lapsemme eivät ole tähän päivään mennessä saaneet vielä yhtäkään negatiivista kommenttia esiintymisestään somessa tutuiltaan tai ystäviltään, ja kanavamme seuraajat ovat ihania: he kannustavat ja elävät mukana. Suurin huolenaihe vanhemman lapseni mielestä on se, kun niin moni haluaa olla hänen ystävänsä, eikä hän ehdi olla kaikkien ystävä. Nyt uudessa elämäntilanteessamme hän myös kokee, että on välillä häiritsevää, kun huomaa, että jotkut ovat mielinkielin videoittemme takia. Some on silti täynnä myös todella monia ilkeitä ja pahoja ihmisiä, ja siitä syystä minä moderoin kaiken kommentoinnin kanavissamme, eikä lapsillamme ole omia somekanavia lainkaan.

Mitä näytämme ja mitä emme?

Sometyössä on tärkeää määrittää perheenkeskeiset rajat siitä, mitä näytetään ja mitä ei. Sekä milloin kuvataan ja milloin ei. Meille on tärkeää, että lapset eivät koe videoiden tekoa millään tasolla kuormittavaksi tai elämäänsä rajoittavaksi. Siksi lapset ovat alusta alkaen saaneet olla videoilla vapaasti sellaisia kuin he ovat, en ohjaa heitä tekemään mitään omasta elämästään poikkeavaa, vaan elämme vain elämäämme, jota kamera kuvaa - emme käsikirjoita sitä. Kun kamera on paljon päällä, siihen tottuu, eikä se vaikuta enää käyttäytymiseen. Se on ero normaaliin, että kaikki perheessämme tietävät, milloin kuvataan ja milloin ei. Eikä sitä tapahdu joka päivä. Tärkeää on myös tieto, että jos videolla tai kuvassa ei halua sillä hetkellä näkyä, voi siitä sanoa ja poistua tai sitten leikkaan kyseisen kohdan editissä pois.

Tärkeintä meille on perhe-elämän sujuvuus. Siksi olemme usein myös jättäneet jonkun suunnitellun videon kuvaamatta tai siirtänyt päivää, kun onkin iskenyt huono päivä tai jotain muuta tärkeämpää tekemistä.

 Koska kuvaan dokumentaarista realitya, materiaalia kertyy noin 20-kertainen määrä verrattuna siihen, mitä päätyy videolle. Lopullisen videon pääsevät ennen julkaisua näkemään ensimmäisenä lapset. Silloin on oikeus sanoa, jos jotain haluaa poistaa. Ikinä ei ole vielä tosin tullut sellaista tilannetta vastaan, vaan he yleensä nauravat itselleen tai videon katsomisesta syntyy kiinnostava keskustelu kyseisestä menneestä tilanteesta.  Lapsien kanssa on käyty läpi se, että sisällöt jäävät nettiin ikuisesti ja juuri siksi on tärkeää, että ne on yhteisesti päätetty julkaista. Tämän havainnollistamisesksi olemme myös katsoneet yhdessä muita perhetubettajia, joiden kautta he ovat pystyneet ymmärtämään olevansa samassa tilanteessa. Lopullisen vastuun kannamme me tietenkin vanhempina. Ja se on totta kai totuus, että elämme kaikki tällä pallolla vastaavanlaista some-elämää ensimmäistä kertaa, eikä kukaan tiedä, mitä se todellisuudessa tuo mukanaan tulevaisuudessa.

Lapset tarvitsevat myös aivan tavallisia roolimalleja!

Selvänä rajana on ollut alusta saakka se, ettei lapsia näytetä heille epäedullisissa tilanteissa (intiimeissä hetkissä tai tilanteissa, joissa he eivät halua tulla kuvatuksi). Tämä "epäedullinen tila" on tietenkin myös katsojasta riippuva tulkinnanvarainen asia, ja olen kuullut, että muun muassa sitä on arvosteltu, että näytän lapsemme itkemässä ikäväänsä videolla. "Häntä varmasti hävettää tämä myöhemmin". 

Tämä kyseinen kohta on kuitenkin juuri sellainen asia, minkä me taas koemme täysin normaaliksi ja jopa sisältöjemme suurimpana vahvuutena - lapseni halusi varta vasten kertoa katsojillemme hänen tunteistaan useita eri kertoja: videoillamme aidot tunteet näkyvät ja sitä kautta voimme vahvistaa sitä mielikuvaa elämästä, että tunteiden näyttämisessä ei ole mitään pahaa, vaan se kuuluu osaksi elämää.  

Vanhin tyttäreni on saanut suunnattomasti positiivista palautetta kyseisestä videosta ja on itse ylpeä itsestään, että voi olla monille esikuvana. Ihmiset ovat jakaneet videosta inspiroituneena omia ikäväntunteitaan ja kertoneet videon ansiosta uskaltaneensa puhua avoimemmin tunteistaan myös oman perheensä kesken, jotkut ensimmäistä kertaa.

 Rakkaus, perhe, yhdessäolo ja aito arki. Ne ovatkin tärkeimmät arvot, joita me haluamme kanavallamme välittää.

Netti on täynnä siloteltua ja leikeltyä elämää. Me olemme suunnattoman ylpeitä siitä, että meidän perhe ja etenkin lapset voivat toimia tärkeinä esikuvina muille olemalla aivan tavallisia omia itsejään.

Kuinka paljon arjesta oikeasti näkyy?

"No ovatko lapset sitten koko ajan töissä?", kysyi yksi radiotoimittaja minulta. Vastaus on totta kai: eivät ole. 

Ainut kuka kantaa työntekovastuun videoiden tekemisestä, suunnittelusta, kuvaamisesta, leikkaamisesta, yhteistöistä jne. olen minä, muut perheessämme menevät ja tulevat miten haluavat aivan normaalisti. Kuvaamiselle on päivässä rajattu aika, ja sen takia emme jätä mitään muuta elämästämme pois. Lapset saavat huomionsa, leikkihetkensä ja yksityisen elämänsä ilman kameraa. Jos he toimivat kaupallisessa yhteistyössä esimerkiksi vaatemallina, saavat he siitä korvauksen omille säästötileilleen. 

Vaikka moni luulee, että näytämme kaiken: näytämme itse asiassa vain noin 20% elämästämme. Video on vain leikattu niin, että se tuntuu katsojasta täyteläiseltä. Aikaisemmin kuvasimme lähinnä vain matkojamme, joten kuvausta oli koko perheelle noin 3-5  päivää kuussa. Jokapäiväisen arjen kuvaaminen on meillekin uutta, mutta nyt kun kuvaamme arkeamme #vaihtovuosisodankylässä-projektsissa, on viikossa noin kaksi kokonaista kuvauspäivää, kun kaikki kuvaushetket laskee yhteen. Lisäksi tulee hetkiä päivän aikana muihin somekanaviin, mutta nekin voi laskea minuuteissa. Elämme siis tosiasiassa aikalailla tavallista perhearkea.

"No voiko tällainen elämä sitten olla todellakin jonkun unelma?", niin kuin yksi kommentoijista kysyi?

Kyllä voi! Me viihdymme tässä elämässä vallan mainioisti. Ihan jokainen meistä tavallaan. Jopa niin, että miehenikin on halunnut tulla mukaan videoille Lapin vuodeksemme. Ja jos tilanne muuttuu, ja joku lapsista ei enää esimerkiksi halua olla mukana, niin jokaisella on täysi oikeus siihen vaikka heti tänään. 

Voi myös olla, että kun #vaihtovuosisodankylässä-projekti päättyy, kukaan meistä ei enää ikinä halua kertoa elämästään yhtään mitään missään.

Kannattiko riski näin suuresta julkisuudesta silti ottaa? Sen voi todellisuudessa sanoa vasta myöhemmin. Elämässä ja edelläkävijyydessä on aina riskinsä. Vastaavaa, näin laajaa somerealityä kuin #vaihtovuosisodankylässä ei ole nähty Suomessa vielä koskaan aiemmin. Tähän mennessä se on ainakin kannattanut, sillä saamme elää uskomattoman ihanaa ja rakkaudentäyteistä elämää Lapissa perheemme kesken ja unelmien työtä tehden. Ja kaikelle tuo tuplamerkityksen se, että meidän unelmastamme kertominen voi rohkaista ja inspiroida myös muita.

Kerro ihmeessä kommentteihin, miten teidän perheessä on ratkaistu lasten somenäkyvyys? Kokonaan somessa vaiko ei ollenkaan vai ehkä jotain siitä väliltä?

Kiitos, kun olet matkassamme mukana!

Ps. Kannattaa myös käydä tutustumassa ElinaSofia-nimiseen YouTube-kanavaan, jossa kaksi nuorta sisarusta toimii esikuvina kanssaikäisilleen, ja lasten kautta vaikuttaminen tärkeisiin asioihin on viety muun muassa politiikkaan saakka. 

Pps. Lue myös erilainen näkökulma lasten somenäkyvyydestä Isäkuukaudet-blogista.

 

Kommentit (4)

Äidinpuheenvuorofan!
1/4 | 

Olen seurannut teitä n. puoli vuotta ja olette mun lempparitubettajia!
Tässä syitä: Uskallatte ja olette aitoja tubessa missä monet esittää muuta, kuin mitä ovat. Ymmärrän hyvin sen , että monet miettivät lastenne yksityisyyttä ja sitä onko heillä mahdollisuuksia esim. päättää siitä esiintyvätkö vidoissa vai eivät ja mitä sanovat yms.
Itse uskon tuohon mitä puhut.

P.s. toivottavasti saatte kommentit youtubeen takaisin

P.p.s Yoivotaan että Ronja tekee oman kanavan kun täyttää 13

Hanna
4/4 | 

Hyvä ja kattava kirjoitus aiheesta. Ihmisten on välillä vaikea ymmärtää, että muutakin elämää on olemassa, kuin se mitä videolla näkyy. Itsekin on joutunut joskus oikein tietoisesti tähän ajatukseen tarttumaan.

Kurjaa olisi, jos ei itseään toteuttaisi, vaikka se olisi jotain uutta eikä tiedä mitä tuo tullessaan.

Rohkeaa, aitoa ja rehellistä. Arvostan, jatkakaa samaan malliin! 👌

Mimmi-mama
5/4 | 

Huomaan muutoksen kanavallasi ja erityisesti Instastoryissä. Teistä on tullut tavallaan tosi isoja julkkisia tämän uuden yhteistyön kautta, ja välillä tuntuu, että se rasittaa sinuakin. Just noi tämän päiväiset salakuvaus- ja Tubeconin meet&greet. Tietynlaisia kasvukipuja on just se, että ihmiset tunnistaa sut ja eivät kunnioita sun / perheen rajoja , johtuu osittain tietysti siitä, että ootte niin paljon esillä näyttäen "arkeanne" vaikkakin sen 20%. Varsinkin lapsille/ nuorille on vaikeaa ymmärtää ettei se ole teidän koko elämä. 

Toivon sinulle lepoa ja kaikenlaista hyvää, mitä Lappi voi tarjota. Ihan tavallisia asioita tämän julkisen minäsi lisäksi. Toivon että löydät sen "Inarin oman tavan" hyvään oloon ja tasapainon näihin asioihin. Jotenkin tekisi mieli sanoa, että rajaa vielä sitä, mitä haluat oikeasti kertoa. Että tekisit tätä itsellesi mieluisella, herkällä tavalla. Keskittyen asioihin, jotka oikeasti ovat sellaisia, mistä tulee sinulle hyvä mieli. 

Eli pähkinänkuoressa, tykkään susta ja toivon että tämä tuo sinulle hyvää. Pidä itsestäsi huoli, Inari! 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!

Hae blogista