Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Kun päätimme viime keväänä muuttaa Helsingin kerrostalokolmiosta Lapin Sodankylään, ajattelimme samalla, että elämämme voisi käydä kukkarollekin hieman kepeämmäksi. Nyt tein laskeman lokakuun kuluista, ja yllätyin.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Helsingissä omistusasuntomme laina + vastikekustannukset olivat kuukaudessa 2000 euroa ja siihen päälle vielä sähkökulut. Myös harrastuksiin kului pelkästään lapsilta noin 250 euroa kuussa, kun vuosimaksut jakoi jokaiselle kuulle, ja yksityisen päiväkodin kulut olivat 390 euroa kuukaudessa.

Toisaalta omistimme vain yhden auton, ja itse kuljin joka paikkaan pyörällä, joten liikenteen säästöt olivat ainakin näin yhden vanhemman kohdalla pienemmät. Samalla saatoin kuitenkin käyttää helposti kahvi- ja lounaskuluihin Helsingissä 50-100 euroa viikossa, ja muutenkin virkistyksiin (leffaan, ravontoloihin yms) hujahti helposti kuukaudessa ainakin 100 euroa. 

Mutta vaikka kuluja on karsiintunut pois täällä Lapissa, niin samalla jotkut kulut ovat myös yllättäneet. Kahden auton ylläpito on todella kallista, ja kun joka paikkaan kuljetaan autolla, saattaa ajokilometrejä kertyä viikossa jopa 1000. (Paljastan myöhemmin myös hiilijalanjälkilaskelmat kummastakin elämästämme.)

Ajattelin myös, että olisimme säästäneet ruokaostoksissa, kun kauppa sijaitsee 40 kilometrin päässä, mutta hyvin suunniteltu ruokalista on jäänyt vain toiveeksi ja meidän perheen isä käy lähes päivittäin kaupassa käydessään töissä kirkonkylällä.

Tässä kuussa ruokakuluja on ollut jopa muutamalla sadalla enemmän kuin Helsingissä asuessamme, mutta sen on selittänyt myös useammat vierailut luonamme syyskuussa. Jokaisena viikonloppuna pöydässä on istunut vähintään kymmenen ihmistä.

Lokakuun kulut perheeltämme

Asumiskulut:

Vuokra Lapissa 650,00 euroa

Sähkölämmitys 124,59 

Lisäksi Helsingin vuokratusta omistusasunnostamme maksettavaksi jää meille vielä 600,00 euroa

Yhteensä: 1374,59 euroa

Ostokset:

Ruokaostokset 949,93 euroa

Ravintolakulut 88,50 euroa

Vaatteet, käyttötavarat 173,65 euroa

Yhteensä: 1212,08

Autoilu:

Auton kuukausilaina 151,00 euroa

Auton uudet talvirenkaat (2 kpl) 250,00 euroa

Autovakuutus 108,22 euroa

Autojen huoltokuluja 190,00 euroa

Polttoaine 476,00 euroa

Ylinopeussakko 170,00 euroa

Yhteensä: 1329,22

Muut kulut:

Syysloman Vuokramökki 250,00 euroa

Harrastukset lapset (4x ratsastus) 100,00 euroa

Harrastukset aikuiset (kässäkerho ja maratonit) 60,00 euroa

Hyväntekeväisyys (Plan ja Luontoliitto) 30,00 euroa

Iltapäiväkerho 70,00 euroa

Kodin siivous 165,00 euroa

Puhelin + tekniikka: 102,00 euroa

Yhteensä: 777 euroa

Yhteensä rahaa on siis kulunut perheeltämme pakollisiin menoihin lokakuun aikana 4692,89 euroa. Yllätyksekseni se on oikeastaan sama summa kuin kaupungissa asuessamme. Toki jos luopuisimme kaupunkiasunnostamme kokonaan, ei siitä lankeaisi meille kuluja, jolloin asumiskustannukset olisivat Lapissa huomattavasti pienemmät.

Suurin uusi kulu Lapissa on ehdottomasti polttoaine- ja autoiluun liittyvät kustannukset. En myöskään ole koskaan aikaisemmin saanut elämässäni ylinopeussakkoja, sillä en ole mikään hurjastelija. Silti täällä olen ajanut pönttökameraan jo kahdesti samassa paikassa - siinä klassisessa kohdassa, ensimmäisessä kamerassa ennen Rovaniemeä Pohjoisesta tullessa, kun nopeus laskee hetkeksi kuuteenkymppiin 80/100-alueelta...  kummallakin kerralla olen ajanut kameraan samaa 72 vauhtia, juuri riittävä 170 euron sakkoon - tästä on opittava pian!

Uskon että paremmalla ruokasuunnittelulla saisimme karsittua vielä jonkun verran kuluja, mutta muuten on vain todettava, että kyllä sitä rahaa saa Lapissakin kulumaan, eikä laskettelukausi ole vielä edes alkanut...

Muistuttaako kulurakenne teidän perheen menoja? Kiinnostavaa kuulla, mihin muissa perheissä kuluu eniten rahaa?

Lue postaukseni myös parisuhteemme rahanjaosta - yhteiset vai erilliset rahat?!

x0x0

Inari

Seuraa Lapin elämäämme #vaihtovuosisodankylässä päivittäin Instagramista ja aina tiistaisin Äidin Puheenvuoron YouTube-kanavan uudesta vlogista.

 

 

 

 

 

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 | 

Minulla ei olisi edes varaa lapsiperhe-elämään. Käteen jää vakituisesta työstä 1700e ja mies on opiskelija. Mielenkiintoisia nämä rehelliset raha-aiheiset postaukset. Kiitos tästäkin!

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Meilläkin oli aika eri kulurakenne vielä kun ensimmäinen lapsi syntyi,Nettotuloja oli yhteensä varmaankin noin 2000 euroa, joten kyllä paljon pienemmälläkin summalla pärjää lapsiperhearjessa 😊 terkut!

Vierailija
2/20 | 

Ruokakustannukset teidän perheessä on todella isot, joskin niitä selittänee osittain vieraat. Meillä 4 henkilön taloudessa (vanhemmat, 2 lasta, 2 kissaa, koira) Ruokakustannukset max 600e/kk, tavanomaisesti 400-500e. Laskelmasi hiukka vääristi koko vuoden keskiarvoa, kun useamman kuukauden rengas- tai harrastuskulut olivat kyseisenä kuukautena maksettavana. Ihana ois, että toisessa postauksessa vertailisitte ruokakuluja pihikuukautena, vaikkakin elämästä pitää nauttia eikä ajatella vain rahaa.

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kyllä ruokakulut yllättivät itsenikin, Helsingissä ne olivat noin 600 kuussa, mutta tässä kuussa oli sekä syysloma että joka viikko vieraita, jotka vääristävät varmasti juurikin tuon 300 verran. Lisäksi paremmalla ruokasuunnittelulla sekä pakastealtaalla saisi ihmeitä aikaan 😊

Vierailija
3/20 | 

En ole laskenut tarkkaa summaa kuukauden menoistamme, mutta veikkaukseni on, että elämämme eräässä etelän isossa kaupungissa maksaa perheellemme (2 aikuista, 2 lasta) 1500-1700 euroa kuukaudessa. Ehdottomasti suurin menoerä on ruoka, johon kuluu 400-500 euroa kuukaudessa. Kesälomakuukausi ja joulukuu kuluttavat usein vähän enemmän, mutta yli 2000 euron menomme eivät kovin usein mene.

Vierailija
4/20 | 

Wow! Aika jäätävän kokoinen hintalappu 4 hengelle! Autot tuo kuluja ja on tosi harmillista et täällä lapin perukoilla on lähes pakko olla auto että pääsee liikkumaan ja siitä vielä rokotetaan valtion toimesta. Julkista liikennettä kun ei ole.

Minä vaan
5/20 | 

Meillä on kuusi henkilöä perheessä ja nettotulot lapsilisineen kaikkineen eivät ylitä edes 3500€. Asuminen vie 1/3 tuloista ja on auto. Silti rahaa jää säästöönkin :)

t. muualle maailmaan päätynyt ...
6/20 | 

Terve, kiva seurata touhujanne kiitos :)
Hieman erikoisia vertailuja "kustannukset Hgissä/täällä Lapissa" tai "harrastukset Hgissä/täällä Lapissa"...
Teillähän on tavallaan perinteistä lappilaista elämää pienessä, varsinaisesta kuntakeskuksesta etäällä olevassa lappilaiskylässä - jonka tyyppisissä paikoissa ei enää nykyään ole kyläkauppoja tms. palveluita juurikaan...

Kuitenkin noin 2/3 lappilaisista asuu Kemi-Tornion ja Rovaniemen alueella ja niistä lopuistakin suurin osa Sodankylän keskustan tyyppisissä kuntakeskuksissa, noissa mainituissa eläminen, puitteet ja tarjonta poikkeaa tietenkin melkoisesti valitsemanne Vuojärven tyyppisestä pienestä sodankyläisestä sivukylästä.
 

Jos viettäisitte "tyypillistä lappilaiselämää" vaikkapa Rovaniemen seudulla niin harrastus- ja ajanviettomahdollisuudet sekä elinkustannukset autoiluineen tms. menoineen eivät varmaan juurikaan Hgistä poikkeaisi ? Toki vuokrataso taikka omistusasuminen esim. Rovaniemellä on huomattavasti Helsinkiä halvempaa...lähes kaikkea sitä mitä on pk-seudulla tarjolla on myös Rovaniemellä...

Toivottavasti viihdytte ja kotiudutte Lappiin, mukavaa alkutalvea sinne :)

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kiitos kommentistasi! Tässä postauksessa puhutaan meidän perheen kustannuksista Helsingissä vrs. Lapissa eikä missään vaiheessa sanota että olisivat yleistettävissä edes otsikkotasolla. Eli totta kai kustannukset ovat eri riippuen siitä missä päin Lappia asutaan tai millainen perhe Tai elintavat ihmisillä on 😊👍🏼

Vierailija
8/20 | 

Vinkejä ruokakauppaostoksiin kannatta tehd/ kahden viikon ruokalista ja ostaa 2 viikon edestä ruokaa näin me teemme perhemme kanssa asumme 18 km päässä lähmmistä kaupasta. Esimerkiksi voisitte sununtaisin miettiä seuraavan viikon ruoka listan esim maanantaian spagetti jne jotem ei tarviisi ostaa kuin tarpeelisimmat jutut ja sitten muut ostokset😊

Loralii
9/20 | 

Meillä tulot mitä jää käteen on 650(olen kotona kotihoitotuella)ja mieheni palkka n.1450e. =2100e.

Kulut:Talon lyhennys 380-400e/kk ja muut siihen liittyvät kulut sekä henkivakuutukset 350e/kk eli =850e.
Auton lyhennys 175e. Vakuutukset 50e/kk ja Trafi 15e/kk(nämä 2talletetaan erillisille tilille säästöön kun lasku tulee)Bensa 180-200e. Eli =420-440e.
Ruoka,talous ja vaipat(2v:lle) 2 lasta ja 2 aikuista 200-220e/kk. Yleensä päästään alle 200e.
Puhelimet*2 ja liittymät ja netti =80-90e.
Muu 50e.
Osamaksut/luottokorttimaksut tai jos tulee netistä tilattua jotain niin max =100e-150e./kk
Ja säästöön pyrimme laittamaan vähintään =200e kk säästöön ja joskus Saa säästöön 300e.

Sallamama
11/20 | 

Sodankyläläiset tai lappilaiset martat varmaan mielellään jeesais ruokabudjetoinnissa. On nimittäin älyttömät noi teidän ruokakulut vaikka kuinka ois vieraita. Instan puolella selitit jotain someprojektista, vaikka eipä se teidän ruokaostoksiin vaikuta. Kevyen elitististä meinaa olla 😂

Nannamiharu
12/20 | 

Oho. Meidän 3 lasta ja 2 aikuista perhe elää kuukauden alle 3000€ kuukaudessa. On oma talo, 2 autoa (2011 ja 2016 mallit), ei julkisia liikenneyhteyksiä ja viikottain pelkästään työ- ja päiväkotiajosta tulee yhteensä sellanen 800km. Asumme tampereen ja turun puolessa välissä. Ei oo siis sun laskelmien mukaan varaa muuttaa kyl helsinkiin eikä lappiin.

Tietyst, mikäs siinä jos on rahaa

Äiti76
13/20 | 

Meillä kaksi aikuista ja 6lasta peruskoululaisia. Ruoka ja polttoaine kulut yhteensä kk 1000-1200e. Tätä seurataan ja hyvin riittää, jää rahaa muuhunkin elämiseen.

Pienetmenot
14/20 | 

Yleensä ne, jotka muuttavat Lappiin, eivät pidä omistusasuntoa muualla maksaakseen siitä 600e/kk. En siis laskisi sitä pakolliseen kuluihin Lapissa asumiseen. Enkä myöskään vuokramökkiä syyslomalle, tai ylinopeussakkoja. Ne kuuluvat muihin menoihin, luksukseen tms, eivätkä ikäänkuin aiheudu siitä missä nyt asutte. Otsikko tai teksti johtaa mielestäni harhaan siinä, että menot aiheutuisivat juurikin asuinpaikastanne.

Kallista
15/20 | 

No teillä on kyllä hyvät tulot, me ei edes tienata noin paljoa yhteensä. Nettotulomme ovat siinä 3200e.

Vierailija
16/20 | 

Jestas mitkä kulut tällä perheellä! Meillä perheen netto on n. 2300€ lapsilisineen. Asutaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, omakotitalossa ja meillä on kaks autoa ja kohta kolme lasta. Hyvin tullaan tällä toimeen ja jopa säästetään. Mitä enempi on rahaa, sitä sokeemmaks tulee sille mikä on todella tarpeellista. Vähemmälläkin tulee hienosti toimeen jos osaa vähän suunnitella

Evelin_77
17/20 | 

Tässä olisi ollut hyödyllistä nähdä ihan aito laskelma, eikä sellainen, johon ovat vaikuttaneet kymmenet vieraat. Tuon 600 euron Helsingin asunnon lisäkulun voisit jättää myös pois, koska se sekoittaa kokonaisuutta ja on täyttä harhaa yleisellä tasolla; suurin osa ihmisistä ei voisi eikä maksaisi 600 euroa asunnosta jossa ei asu, vaan asunto menisi myyntiin. Lisäksi tuossa laskelmassa joku syyslomaviikon vuokra on myös irrelevantti; nyt ei puhuta todellisista *elinkustannuksista* vaan valinnoista. Joku maksaa 1500 euroa Euroopan kaupunkimatkasta syyslomalla, toinen käy leffassa kolmas vuokraa mökin, eli siis nyt ei kyse ole mistään välttämättömyydestä.

Toivoisin uusia laskelmia vain teidän osaltanne (vieraat Helsingissä maksaisivat aivan saman verran elleivät enemmän jos Stockan Herkusta käyt syömiset hakemassa) ja ainoastaan ne välttämättömät kulut, joita ilman ette pärjää. Siivouskin on aika vaikea vertailla, koska palkoissa on eroa ja ymmärtääkseni neliöt aivan toisenlaiset Sodankylässä. Ilman sitä ihminen elää.

Vierailija
18/20 | 

Yhdyn edellisen mielipiteeseen, et oho. Meillä kolmen hengen perheessä pakollisiin menoihin menee n. 1800, ja uskon et siitäkin on mahdollista pihistää. Sillä maksetaan myös asuntolainat, vastikkeet, sähköt, autolainat, bensat, ruoat yms. Hieman hämäävää tuossa varmaankin on, et miten ymmärretään sana pakollinen. Itse sisällytän siihen varmastikin hyvin erilaisia asioita, kuin tämän blogitekstin kirjoittaja.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eilinen Hesarin artikkeli siitä, kuinka suomalaisvanhemmat kärsivät täydellisyyden tavoittelusta, on surullista luettavaa. Etenkin äidit uupuvat paineeseen ja ylisuorittamiseen - pahimmillaan vanhemmuus ajaa masennukseen sekä jopa sairaslomalle omasta perheestään. 

Tunnistan niin monet jutussa mainituista tunteista: järjettömän väsymyksen, suorituspaineet asioista töissä sekä kotona, ristiriidat oman ajan ja perheen kanssa vietetyn ajan välillä sekä niin monta muuta vanhemmuuteen liittyvää tunneskaalaa.

Täydellinen vanhemmuus on kuitenkin maailman suurin vale. Mikä on täydellistä? Kuka sen määrittää? Ja mihin sen tavoittelu vie?

Ei ainakaan parempaan elämään tai perheonneen, saati lasten hyvinvointiin!  On yksinkertaisesti mahdotonta toimia jokaisella elämän osa-alueella samanaikaisesti kiitettävästi - ainakaan sellaisin normein kuin kuvittelemme.

Ja onko täydellinen suoriutuminen sitten muka sitä täydellistä elämää? Eikö elämässä ole loppupeleissä kyse siitä, että ne päivät, jotka elämme, tuntuisivat merkityksellisiltä, eivätkä vain lipuisi sumussa silmiemme ohi?

Kuka muka oikeasti pystyy samaan aikaan menestyneeseen uraan, keskustelevaan ja seksintäyteiseen parisuhteeseen sekä vanhemmuuteen, jossa hoidetaan työn ja kodinhoidon lomassa lasten harrastukset viitenä päivänä viikossa, ollaan lisäksi läsnä tarpeeksi lasten arjessa ja vielä totta kai huolehditaan omatkin treenit sekä sosiaaliset suhteet siihen päälle? Ja vielä niin, että oikeasti voi sanoa olevansa samaan aikaan tyytyväinen ja elävänsä stressitöntä elämää?

On vain yksinkertainen tosiasia, että jossain kohtaa jokin osapuoli kärsii, hommassa hajoaa pää tai pahimmillaan koko perhe.  

Mutta, koska yhteiskuntamme odottaa meiltä tätä täydellistä suoriutumista kaikesta, me näyttelemme mukana. Ja samalla mahdollistamme jatkumon omalla esimerkillämme.

Joten miksi emme vain lopettaisi kulissien ylläpitämistä? Miksi emme vain tunnustaisi, ettei ole olemassa mitään niin kutsuttua täydellistä elämää. On vain tämä elämä tässä ja nyt, eikä siinä kaikki mene putkeen samalla kertaa.

Taidanpa siis itse aloittaa.

Olen täydellisen epätäydellinen vanhempi ja voi jumaleisson, että sen ääneen sanominen tuntuukin vapauttavalta!

Sen kunniaksi päätin listata tähän julkisesti asiat, jotka ainakin meidän perheessä menevät yhteiskunnallisten mittapuiden ja suositusten mukaan Päin Persettä. Tästä kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi -  elämme onnellisinta elämää sitten lasten syntymän. 

En jaksa tai kerkeä laittaa ruokaa

Syömme mitä sattuu, ja milloin sattuu. Meillä ei ole valmiina ruoka klo 17, kun lapset saapuvat kotiin iltapäiväkerhosta tai koulusta, vaan syömme ruoan vasta klo 19 tai 20 illalla, ennen kuin menemme nukkumaan. Silloinkin on usein ruoaksi pinaattilettuja, nakkeja, valmispizzaa tai kalapuikkoja, koska en vain usein yksinkertaisesti jaksa laittaa ruokaa. Einekset ovat elämän pelastus. Koulun jälkeen ja muihin väleihin tarjoan välipalaksi leivän ja vihanneksia, hedelmän tai toustin. Ja hyvin ollaan pysytty elämässä kiinni silti.

Meillä on aina sotkuinen koti

Meillä on kotona lähes aina sotkuista, koska emme yksinkertaisesti jaksa järjestellä tavaroita jatkuvasti. Kotimme on myös täynnä erilaisia vaate- ja lehtikasoja. Vanhassa kodissamme tämä korostui vieläkin enemmän, koska tilaa oli vain 70m2, nykyisessä omakotitalossamme sotku hajaantuu, koska tilaa on enemmän. Vihaan kaiken lisäksi siivoamista, siksi siivooja siivoaa meillä kahden viikon välein. Se on yksi tärkeimmistä investoinneista ulkopuoliseen apuun, josta en aio luopua kuin vasta, jos on ihan pakko. En siivoa vieraita varten, koska en jaksa ylläpitää kulissia sellaisesta, mikä ei pidä paikkansa.

Menemme nukkumaan myöhään

Me menemme nukkumaan "aivan liian myöhään", ainakin jos yleistä mittapuuta ja keskustelua on kuunteleminen. Meille aivan normaali nukkumaanmenoaika on klo 21-22 välillä, vaikka pyrkisimme olemaan sängyssä klo 20. Viikonloppuisin nukkumaan meno voi hyvin heittää vielä tunnillakin tuosta eteenpäin, mutta onneksi lapsemme myös nukkuvat aamuisin vähintään klo 8 saakka. Tärkeintä onkin mielestäni riittävä unen määrä, ei se milloin sänkyyn mennään. Sekään ei tosin aina täyty, mutta ei voi mitään.

Riitelimme niin paljon, että tarvitsimme ulkopuolista apua

Väsyimme toissa vuonna niin pahasti ruuhkavuosielämäämme, että se oli johtaa paitsi omaan totaaliseen pragaamiseen, että 15 vuoden parisuhteen loppumiseen. Riitelimme jatkuvasti - myös lasten edessä.

Lopulta en enää keksinyt mitään muuta keinoa, kun pyytää tilanteeseen ulkopuolista apua. Soitin perheneuvolaan ja sitä kautta saimme mahdollisuuden keskustella kahdestaan, rakentaa ohjatusti arkeamme uudelleen sekä muun muassa lastenhoitoapua joka toinen viikko, jotta pääsimme kahdestaan tunnin kävelylle. Pikku hiljaa tilanteemme alkoi paranemaan, mutta pariterapia olisi varmasti meille vielä tarpeen. Ilman ulkopuolista apua emme olisi joka tapauksessa tässä onnellisessa tilanteessamme nyt!

Mutta ei puhettakaan, että olisimme lähelläkään kumpaakin tyydyttävää tilannetta esimerkiksi seksuaalielämässä. Mutta sen aika ei vain yksinkertaisesti ole nyt.

Lopetimme lähes kaikki lastemme harrastukset

Kun asuimme Helsingissä, lastemme harrastukset veivät viisi iltaa viikosta. Siihen päälle vielä kaikki omat menot. Jokainen päivä oli elämässä yhtä suorittamista aamusta iltaan, koska ajattelimme, että se on asia, jolla satsaamme lastemme elämään, jotta heistä kasvaa kunnon kansalaisia ja etteivät he jäisi ulkopuolisiksi muusta porukasta. Rahaa harrastuksiin kului tuhansia euroja per lukukausi ja se pisti taloutemme välillä todella tiukille.

Kun kysyimme Lapissa lapsilta, mitä he haluaisivat harrastaa, olikin suurin toive, ettei heidän tarvitsisi harrastaa juuri mitään. "Ollaan enemmän yhdessä kotona tekemättä mitään". Ja niinpä päätimme lopettaa tai emme edes aloittaa suurinta osaa harrastuksista, joita olimme suunnitelleet. Silläkin uhalla, ettei lapsestamme tulekaan menestynyttä kilpavoimistelijaa, jonka polulla hän jo hienosti oli.

(Paitsi että ammattibalettitanssijaystävämmekin aloitti tanssin vasta 16-vuotiaana, ja silti hän on maailmankuulu menestys. Joten eiköhän meilläkin ole vielä aikaa siihenkin, jos lapset sitä itse toivovat.)

En halua tällä väheksyä liikunnan ja harrastusten merkitystä elämässä, mutta se oli hyvä muistutus siitä, että usein pysähtyminen on tavoitteellista suorittamista tärkeämpää.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

KIITOS ja Tilaajatupareihin ilmoittautuminen alkaa! Kiitos jokaiselle teistä, jotka seuraatte kanavaamme ❤️ kiitos palautteesta, jota saamme päivittäin, myötäelämisestä ja aktiivisesta kommentoinnista. Tubessa teitä tilaajia on jo 57 000 ja täällä Instassa vajaat 27000 - yhteensä kanaviamme seuraa jo yli 220 000 ihmistä kuussa. Ja tässä kuussa olette katsoneet videoitamme 1,5 miljoonaa kertaa!!! Se on aivan huikeaa 😍 KIITOS NIIN PALJON!!! Te teette tästä työstä merkityksellisen. ❤️❤️❤️ Kiitokseksi teille kanavamme tilauksesta olemme luvanneet järjestää tuparit Sodankylässä 14.9. Sinne ilmoittautuminen alkaa tänään maanantaina 26.8. klo 15 ja ilmoittautuminen päättyy torstaina 29.8. Klo 18. Ilmoittautumislinkki löytyy Instan profiilista. Lopullinen kutsu ja saapumisohjeet lähetetään vain ilmoittautuneille. Tapahtuma on koko perheen ulkotapahtuma ja ilmoittautumislomakkeella voi ilmoittaa samalla kaikkien tulijoiden nimet. Vierailijoiden määrää on jouduttu turvallisuussyistä rajaamaan (max 500 hlö), joten ilmoittauduthan mukaan vain jos oikeasti pääset tänne Lappiin paikalle muutaman tunnin tapahtumaan. Me emme osallistu matka- tai majoituskuluihin, eikä paikalle ole julkista kuljetusta. Toivomme ihmisten saapuvan mahdollisesti yhteiskyydeillä rajoitetusta parkkitilasta johtuen. Mahdollisia Lisäkysymyksiä voi laittaa minulle directmessagella. Toivottavasti näemme paikalla livenä monia seuraajiamme etenkin lähialueilta ❤️ #äidinpuheenvuoro #vaihtovuosisodankylässä #tilaajatuparit #visitsodankylä #munsodankylä #kaupallinenyhteistyö #miesydänsodankylä #lappi #lapland #reima #mtk #kiitos

Henkilön INARI FERNÁNDEZ (@aidinpuheenvuoro_official) jakama julkaisu

Uudella paikkakunnalla on helpompi aloittaa alusta

Jostain syystä muutto maalle on meidän kohdallamme antanut mahdollisuuden irtautua suoritusten ja odotusten oravanpyörästä eri tavalla. En tiedä, johtuuko se siitä, että täällä meitä ei oikeasti tunne kukaan, joten odotuksetkin perhettämme kohtaan ovat erilaiset? Ei tarvitsekaan ottaa sitä "aina aktiivinen vanhempi" roolia järjestötoiminnassa ja koulussa.

Vai onko kyse kenties siitä, että itseään on vaikeampi vertailla muihin, kun viettää suurimman osan ajasta pirtissä pienessä kylässä tai perheen kesken tunturissa keskellä erämaata?

Tosiasia on kuitenkin se, että tällä hetkellä vanne ei kiristä päätä, ja se johtuu paljolti yllä listaamistani asioista. Ei vain jaksa stressata enää siitä, että olisi kaikessa sellainen, kun joku muu vaatii. Ja kuka "joku"  sitä oikeastaan edes vaatii? Sinähän asetat oikeasti itse oman elämäsi rajat - ja kannat myös vastuun niistä. Ja jos et aseta, niin sitten viedään kuin pässiä narusta.

Se on asia, josta on ihan hyvä muistuttaa itseään välillä. 

Missä asioissa teillä mennään yhteiskunnallisesti päin peetä? Tunnusta ja helpota oloasi - tehdään yhdessä maailmasta vähemmän täydellisten suoristusten paikka.

xoxo

Inari

 

Kommentit (18)

Elppu
1/18 | 

Meillä lapset ei harrasta mitään.. (11v,10v&6v) en jaksa kuljettaa. Asutaan semmosella paikalla et kaikkiin harrastuksiin on pakko mennä autolla joten noway.
Syömme iltaruoan klo. 18 mennessä. Yleensä puolieineksistä. Meillä on aina sotkuista, juurikin vaatekasoja sun muuta siellä täällä.. Ruokapöytäkin muistuttaa välillä jotai muuta ku ruokapöytää kun siinä on milloin mitäkin ylimääräistä roinaa.
Mitä seksielämään tulee niin ainahan sitä voi olla enemmän.. Näillä mennään.

Myös uusi Sodankyläläinen
2/18 | 

En oo koskaan jaksanut seurata ketään bloggaajaa, vloggaajaa, tubettajaa (olen 31 joten outoa/kö? ) 😁 Paitsi nyt sinua. Ilmaiset asiat ihanan suorasti, rehellisesti ja olet jotenkin vain niin aito! Kiitos. Tää teksti tuli niin oikeaan väliin. Kyllä nuo kaikki kohdat oli niin, BINGO!

Vierailija
4/18 | 

Siis ihan älyttömän hyvä postaus!! Itselläni ei ole lapsia vielä, mutta tämä on aivan hirveän tärkeä aihe puhua. Useasti törmää netissä siihen kuinka hehkutetaan ihanaa perhearkea, mutta mitä se todellisuudessa on. Tämä on sitä aitoutta. Jos tästäkin aiheesta puhuttaisiin enemmän ei ehkä äideillä ja isillä olisi sitä painetta koko ajan takaraivossa, että pakko jaksaa ja tehdä. Ihan älyttömän hyvä kirjoitus♥️

Vierailija
5/18 | 

En siivoa tarpeeksi usein. Varsinkin lattioiden peseminen jää, jää ja jää, samoin pölyjen pyyhkiminen. Stressaan liikaa melkeinpä kaikesta. Miehen kanssa ei mene hyvin.

Täydellisyyteen väsynyt
6/18 | 

Ihanan rehellinen kirjoitus. Kaukana ollaan töydellisyydestä meilläkin. Ainoa mihin toivon tällä hetkellä pääseväni on kutakuinkin siisti koti ilman yhtäkään muuttolaatikkoa. Ja niitä on vielä vähä reilu kuukausi muuton jälkeen useampia lojumassa nurkissa kun ei vaan ole jaksanut niitä purkaa.

Äitiii
7/18 | 

Kiitos! Tämä teksti auttoi ymmärtämään että ehkä tästä selvitään. Koko ajan takaraivossa pyörii että pitäisi siivota, leipoa, laittaa super terveellistä ruokaa ja toimia ohjelmistotoimistona lapsille. Mutta toisaalta kun miettii, ei omassa lapsuudessa ollut sen suuremmin mitään spesiaalia ja hyvä tuli silti. Välillä ei ollut muuta tarjolla kuin kuoriperunat. Yhteisöllisyyttä kaipaan menneiltä ajoilta, nykyään pienten lasten äitinä saa yksin puurtaa kotona. Kukaan ei käy kylässä ellei sitä ole sovittu kahta viikkoa etukäteen ja isovanhemmatkin istuvat vain kahvilla ellei erikseen pyydä voisivatko katsoa lapsia.

Uupunut arjesta ja työstä
8/18 | 

Ihanaa tekstiä, täällä myös täydellisyyteen kaikessa pyrkinyt äiti, nyt pakotettu pysähtymään pitkän sairasloman merkeissä. Koska uupumus... ja kyllä. Ei se ole pelkkä työ mikä uuvuttaa vaan ne paineet, mitkä luodaan myös kotiin. Ja minusta tähän ei liity myöskään se monta lasta perheessä on, minä ainakin yhden lapsen äitinä ja koiran omistajana olen saanut luotua täydet paineet. Kun jostain syystä olen ymmärtänyt ulkopuolelta näin: Hei, sulla vaan yksi lapsi...
Mun listaan kuuluu seuraavat, missä meillä mennään päin peetä:
1) Koti on aina vähän sotkuinen. Välillä saadaan koti tip-top kuntoon, mutta se ei kauan kestä.
2) Meillä syödään useampi päivä samaa ruokaa, koska en jaksa joka päivä tehdä ruokaa.
3) Meidän lapsi herää 5.00, ihan sama mihin aikaan menee illalla nukkumaan ja paljon on nukkunut päiväunia.
4) Vaate- ja kenkärumba on kova, hetkiä kun mennään vähän pienissä vaatteissa ja kengissä. Mutta
5) Meidän lapsi ei ole vielä harrastanut mitään: ei vauvauintia, ei muskaria eikä muutakaantilpehööriä. Hän on reilu 2v ja oikein onnellinen lapsi.
6) Parisuhde hakee uutta tasapainoa lapsiarjessa.

Mä olen täydellinen epätäydellinen äiti mun lapselle ja koiralle ja vaimo mun miehelle.
Ja ehkä vielä se tärkein, mistä kaikki lähtee: mä olen täydellinen juuri tällaisena kuin olen <3

Vierailija
9/18 | 

Meillä ainakin "aika koulun jälkeen tekemättä mitään" tarkoittaa kyllä varsin usein, että lapset jumii kännykän, pelien tai videon pariin. Yksi harrastusilta viikossa lasta kiinnostavassa tekemisessä on mielestäni kyllä hyvä olla. En itse kyllä jaksa enkä keksi lapsille joka ikiselle päivälle viihdytystä omin avuin...

Anskutina
10/18 | 

Mä oon ite maalta syrjäkylältä ja nykyään asun kaupungissa. Olen kyllä jonkin verran katkera siitä, ettei ollut mahdollisuuksia harrastaa mitään kouluaikana. En missään tapauksessa olisi sellaista kiireistä "joka ilta jotain menoa" -elämää halunnut, mutta edes yksi harrastus olisi ollut kiva. Tasapainostahan siinä on kyse, pitää olla joutilasta aikaa mutta pidemmän päälle pelkkä joutilaisuus ei ole kivaa.

Kuulostaa, että teidän perheelle tämä breikki tuli nyt ihan oikeaan aikaan ja nauttikaa joutenolosta!

Neljän lapsen äiti
11/18 | 

Hyvä että tästä puhutaan. Äitiydessä mielestäni täydellinen on hyvän vastakohta. Jos pyrkii täydellisyyteen, ei voi koskaan olla tyytyväinen ja levollinen - ja uskon, että jokainen lapsi ottaa mieluummin rennon "vähän sinne päin" - äidin kuin täydellisen, kireän suorittajan. Ja rennosti ottamalla äitiys on oikeasti aivan mahtavaa!

Vierailija
12/18 | 

Koululaiset(kin) roikkuu ihan liikaa digilaitteilla. Meillä harrastusten ykköskriteeri on että pääsevät niihin itse - seuraan poikani pelejä mahdollisimman vähän koska en ole yhtään kiinnostunut mistään penkkiurheilusta. Syömme aivan liikaa makeaa. Useimmiten leikin taaperon kanssa kännykkä kädessä tai vähintään telkkari päällä. Emme lajittele biojätettä. Menen ihan liian myöhään nukkumaan. Ja se siivous sitten; imuroimme ehkä kerran kuussa, ikkunat on pesty kerran viiden vuoden sisään, lakanat vaihdan kun muistan...

Vierailija
13/18 | 

Tulin ihan sattumalta facesta lukemaan tekstisi. Olen 30+ vuotias lapseton ja olen jo vuosia kauhulla katsonut sivusta kuinka raakaa kiusaamista äitien välillä on tässä täydellisyyden tavoittelussa. On rajua katsoa läheisiä ystäviä mihin paineeseen heidät laitetaan. Täydellisyyden tavoittelussa tulos näyttäisi olevan ainoastaan juuri epätäydellinen ja neuroottinen äiti.
Kiitos tästä <3 Ihanaa kun joku uskaltaa sanoa mitä on normaali perhe-elämä

Yh-äiti
14/18 | 

Mun epätäydellisyys-lista on todella pitkä, mutta se ei paria kohtaa lukuunottamatta aiheuta mulle juuri muuta kuin hyviä nauruja. Opin jo kauan aikaa sitten, että musta ei suorittajaa tule, joten oon hyvällä omallatunnolla ollut edes rakentamatta niitä kulisseja. Tässä muutama totuus meidän taloudesta:
- En leivo koskaan mitään. Tarjoiltavat vieraille, synttärikakut, joulupiparit ym. ostan aina kaupasta valmiina.
- Laitan itse ruokaa ehkä kerran viikossa. Muulloin meillä syödään valmisruokia tai käydään pitseriassa.
- Viikonloppuisin en jaksa nousta kovin aikaisin. Annan lapsen katsella itsekseen lastenohjelmia, että voin jatkaa unia.
- Lapsi katsoo muutenkin "aivan liikaa" ohjelmia suosituksiin nähden. En vain jaksa opettaa häntä siitä pois, kun mitään ongelmia asia ei aiheuta ja meillä on paljon yhteistäkin aikaa.
- Lapsi ei harrasta eikä ole koskaan harrastanutkaan mitään.
- Kotimme piha on kuin joku viidakko. En vain pidä puutarhahommista ihan yhtään.
- Saatan joskus unohtaa antaa lapselle ruokaa, koska mulla itselläni on alhainen ruokahalu enkä tunne useinkaan nälkää. Onneksi lapsi osaa pyytää sitä lopulta itsekin, kun hänen nälkä käy tarpeeksi kovaksi.

Mihinkään täydellisten äitien kerhoonhan näillä spekseillä ei pääse, mutta eipä ole tarvekaan. Me otetaan rennosti ja nautitaan elämästä!

Vierailija
15/18 | 

Meillä kävi ihan samoin, että lapsi laittoi stopin harrastukselle. Hänellä on intohimoinen harrastus, ja tottakai teimme kaikkemme jotta hänen oli mahdollista pysyä porukassa mukana. Joukkuelaji, lopulta treenit kolmesti viikossa, päälle kisat, näytökset, ja kaikki extra. Pitkä matka, myöhäisimmistä treeneistä oltiin arkena kotona klo 20 jälkeen...

7 vuotiaana lapsi itki, että "äiti mä en jaksa tätä elämää". Erittäin pysäyttävää.

Onneksi toisesta kaupungista löytyi ryhmä, jossa lapsi pääsi jatkamaan harrastusta yksilölajina ja sovimme vähemmistä harjoituskerroista per viikko. Treeneistä voi olla pois huoletta. Ihana nähdä, että sama intohimo lajia kohtaan on säilynyt ja nyt lapsi aidosti nauttii liikunnasta ilman paineita.

Taitaa seuraava sukupolvi olla meitä viisaampi!

E Epä T
16/18 | 

1) Meillä on myös usein eineksiä. Joinain hetkinä olen ajatellut lähettää Saarioisille kiitoskirjeen
2) Sotkuasotkuasotkua. Välillä ehditään siivota kunnolla, ja heti sen jälkeen on taas sotkua.
3) Lapset katsovat liikaa tv:tä/puhelinta/tablettia
4) En jaksa käyttäytyä johdonmukaisesti. Toki useimmiten yritän, mutta monesti myös luovutan.
5) Olen monesti huutanut lapsilleni ja joka kerta katunut sitä

Siinä ehkä pahimmat, olipa helpotus kirjoittaa ne jonnekin!

Vierailija
17/18 | 

Ihanaa kun joku uskaltaa poiketa täydellisestä. Meilläkin ollaan kaukana siitä. Sotkua on koko ajan, lapsi syö liikaa makeaa (monta kertaa viikossa jotain), en siedä meteliä joten tytöllä (1v4kk) ei oo mitään "kehittäviä" piiputtavia leluja, nukutan tytön tissille vaikka se aiheuttaa hoitoon joutuessa vaikeuksia koska en JAKSA kehittää mitään uutta systeemiä ja huudattaa tyttöä siihen tottuessa. Niin ja ulkoilukin on viime viikkoina vähän jäänyt. Pyöräillään joo mutta ei oikeen tehdä sellasta missä tyttö sais ite liikkua. Olipas vapauttavaa tunnustaa nämä. Ja tosiaan mulla on vaan yksi lapsi ja isovanhemmat auttaa paljon niin ei oo ees mitään syytä sille miksi en tekis kaikkea täydellisesti. Muuta kun se etten halua enkä jaksa. Niin joo, ja toisia lapsia tyttö näkee varmaan liian vähän koska ei vaan oo ketään sopivaa leikkikaveria tässä ihan lähellä.

Vierailija
18/18 | 

Näin esikoista odottavana on pakko kysyä ilman sarvia ja hampaita, ihan uteliaisuudesta: mikä on tämä "yhteiskunta", joka asettaa paineet suoriutua kaikesta täydellisesti? Minulla on viimeinen kolmannes menossa. Neuvolasta en ole tähän mennessä saanut mitään paineita, vaikka painoa on ehkä tullut omasta mielestä liikaa, mutta neuvolassa ei ole puututtu siihen mitenkään. Imetystä on kerran sivuttu, ja siihenkin vain todettiin, että jos haluaa/onnistuu imettämään. Eli onko odotettavissa, että vauvan syntymän jälkeen yhteiskunta luo minulle ja miehelle paineita olla täydellisiä vanhempia?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kysyin viime syksynä Lapsistrategia-työryhmää varten Instagramissa nuorilta seuraajiltani, mitä he toivoisivat kaikista eniten omilta vanhemmiltaan. Vastaukset olivat pysäyttäviä. Niistä huokui läsnäolon kaipuu, kuulluksi tulemisen toive, rakkaudesta kertomisen toive ja se, että vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa. Vaikka omat lapseni ovat vasta 5- ja 9-vuotiaita,  huono omatunto piikitti suoraan sydämeeni.

Olenko minä tarpeeksi läsnä? Kysynkö lapsiltani tarpeeksi usein mitä kuuluu? Ja ennen kaikkea, kuuntelenko  oikeasti, mitä he vastaavat? Kysymyksiä, joita meidän jokaisen kannattaisi varmasti pohtia.

Mietin omaa arkeamme ja tunnistin monta tilannetta, joissa pystyisin ainakin itse petraamaan. 

Päätin ottaa tavoitteekseni muuttaa omia tapojani niin, että pystyisin maksimoimaan todellisen läsnäolon edes jollakin tavoin.  En koe edelleenkään suoriutuvani hommasta kiitettävästi, mutta ainakin yritän. Joukkoon mahtuu jo päiviä, jolloin koen onnistuneeni. Ja täytyy sanoa, että jo pelkästään huomion kiinnittäminen aiheeseen on auttanut.

Haastavimmaksi koen ehkä sen, että silloin kun minulla olisi aikaa, ei lasta välttämättä kiinnostakaan antaa aikaansa minulle.

Nämä keinot ovat auttaneet meitä!

Vartin sylihetki päivittäin. Tämän otin tavoitteeksi vanhemmuudelleni, kun muutimme Lappiin. Lapsi tahtoo syliin ja huomioni yleensä heti kotiin saavuttuaan. Sen sijaan, että olen koneella silloin - teen kotoa töitä - ja sanon, että "ihan kohta, äidillä on nyt juuri tärkeä työjuttu meneillään", varaan sylihetken hänelle automaattisesti tuohon hetkeen. Pelkällä tilanteen ennakoinnilla ja mind setin muutoksella, olen onnistunut jo useasti ilahduttamaan kumpaakin meistä. Jatkan mahdollisesti omia hommia sylihetken jälkeen, mutta en enää joudu sanomaan lapselle, että sylille ei ole aikaa nyt.

Yhdessä puuhastelu. Varaan joka päivä omassa päässäni aikaa lasten kanssa yhdessä puuhastelulle, ja tällä tarkoitan sitä, että tyhjennän pääni siksi ajaksi muista ajatuksista. Se on hetki, jolloin omistaudun täysin heille ja kuuntelen heitä. Joskus se on huoneen siivoaminen yhdessä, läksyjen teko, muffinssien leipominen tai joku muu kokkaus. Olen huomannut, että tämä pieni hetki voi olla hyvin merkityksellinen ja saa usein lapsen kertomaan luontevammin päivän kuulumiset, kuin esimerkiksi silloin, kun he ovat juuri saapuneet koulusta. 

Yksi äiti kertoi minulle käyttävänsä tähän 1000 palan palapelin taktiikkaa. Palapeli pistetään pimeän vuodenajan tullessa pöydälle ja siihen ympärille keräännytään päivittäin koko perheen kanssa kokoamaan peliä. Välillä ollaan hiirenhiljaa, mutta yllättävän usein tilanne, jossa kenelläkään ei ole kiire minnekään, laukaisee ulos lasten todelliset kuulumiset.

 

Aikaa kummankin lapsen kanssa yksin. Suurimmat keskinäiset riidat meidän lapsilla syntyvät meidän vanhempien huomiosta. Kumpikin haluaa sitä tietenkin samaan aikaan ja sitten kitistään kiljutaan. Mitä useammin pystyn viettämään edes hetken päivästä keskittyen vain toiseen lapseen, sitä vähemmän riitoja on. Tämä voi olla esimerkiksi, että jäämme juttelemaan saunaan esikoisen kanssa muun perheen lähdettyä, tai iltakävely koiran ja kuopuksen kanssa kahdestaan. Iltanukuttamiset olemme jakaneet nyt niin, että vuorotellen kumpikin vanhempi nukuttaa toisen lapsen (lapset nukkuvat eri huoneissa.) Näin kumpikin saa kummankin vanhemman täyden huomion omana iltanaan. Joskus on mahdollisuus lähteä jopa reissuun lapsen kanssa kahdestaan, ja se vasta parasta luksusta onkin.

Minä rakastan sinua. Se pieni mutta välillä niin vaikea lause. Sen sanomme toisillemme päivittäin. Tämä on ollut perheessämme tapana aina, mutta haluan kirjoittaa sen tähän muistutukseksi sekä itselleni että teille lukijoille. Rakkaudesta kertominen on äärimmäisen voimaannuttavaa, toisiinsa sitouttavaa ja turvallisuuden tunnetta korostavaa. Ja sen kertominen lapsille opettaa myös heille tunteista puhumista. Lauseesta ei muodostu se paljon pelätty möykky, vaan luonnollinen osa jokapäiväistä arkea. Rakkaus lisää rakkautta ja kun sen maagisen lauseen sanoo päivittäin lapsille, se on helpompi sanoa myös muille. 

Minkälaisia ajatuksia nämä nuorten kirjoittamat lauseet sinussa herättivät? Koetko, että teillä on tarpeeksi yhteistä aikaa? Millä tavoin teidän perheessä puhutaan rakkaudesta ja huolehditaan yhdessä olosta?

xxx

Inari

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kauniiden Lapin Kuvien tarkoitus on tuoda tasapainoa muuten harmaaseen aiheeseen.
Kauniiden Lapin Kuvien tarkoitus on tuoda tasapainoa muuten harmaaseen aiheeseen.

Me olemme puolisoni kanssa täysin erilaisia rahankäyttäjiä. Hän laskee jokaisen pennin, pitää tilillään säästössä aina rahaa pahan päivän varalle ja on tarkka siitä, mihin rahansa pistää ja kenelle niistä antaa. Jos oikein juhlatuulelle ryhdytään, hän saattaa "piffata" koko perheelle ravintolassa ruoat. Häntä voisi kutsua järkeväksi ja tarkaksi rahankäyttäjäksi, joidenkin mielestä ehkä hiukan pihiksikin. Jos lainaat pulisoltani kympin, voit olla varma että hän muistaa sen. Hän myös varmasti osaa luetella tilinsä saldon vaikka unissaan.

Puolisoani ei kannata yllättää reissuviikonlopulla edes kihlajaislahjaksi, jos matka on maksettu Visalla. Tuloksena ei synny kiva yhteinen matka, vaan ilmiriita rahasta. Kokemusta on - kantapään kautta!

Minä puolestaan olen rahankäyttäjänä hänen vastakohtansa. Kun rahaa on, sitä käytetään, ja jos sitä ei ole, niin sitä käytetään yleensä silti ja sitten mietitään, mistä sitä saadaan. Pidän siitä, että tilillä on hieman ylimääräistä, mutta en hermostu vaikka saldo lähenisi nollaa tai tipahtaisi joskus miinuksellekin. Raha on tehty käytettäväksi, emmehän tiedä, elämmekö edes enää huomenna. Toki pistän nykyään pahan päivän varalle sen minkä voin, mutta en lähtökohtaisesti laske, että tilillä pitää olla ylimääräisen palkan verran hätävaraa, vaan hommaan sen hätävaran sitten keinolla millä hyvänsä, jos sellainen tilanne tulee. 

Jos minulla on mahdollisuus, niin rakastan sitä, että voin käyttää rahaa, ilman että sitä tarvitsee laskea, tarjota ystävilleni illallisen ravintolassa tai viedä koko perheen spontaanisti leffaan. Ne ovat asioita, joista en koskaan odota vastapalvelusta tai takaisinmaksua. En todellakaan muista tilini saldoa. Yleensä menen katsomaan sen vasta silloin, jos Visa Electron ei enää toimi.

Joku voisi ajatella, että täydennämme toisiamme siis tässä aiheessa täydellisesti, joten hommahan on bueno. Mutta ei, rahankäyttömme aiheutti parisuhteessamme säännöllisesti hyvin suuria riitoja, ennen kuin keksimme siihen ratkaisun.

Yhteiset vai erilliset rahat?

Muistan vielä erittäin selvästi elämästämme ennen lapsia lähes säännöllisesti toistuvan kaupan kassalla -hetken, joka meni about näin. Puolisoni oli maksamassa ja kassalla ilmoitti, että on sitten maksanut tässäkin kuussa kolme euroa 50 senttiä ostoksiamme enemmän kuin minä ja se ei ole ok. Minä puolestaan lähes loukkaannuin, joskus jopa kimpaannuin. Mietin miten joku, joka rakastaa minua, voi muka välittää siitä, että on maksanut ruoistamme enemmän. Mehän olemme pariskunta. Tällaisista asioista huomauttelu oli mielestäni jopa töykeää. Muistan myös hetkiä, jolloin piilotin itselleni ostamia kenkiä kaappeihin, jottei mieheni näkisi niitä ja alkaisi jäpättää, että olin ostanut itselleni jotain, vaikka en ehkä ollut maksanut kaupassa viimeiseen kahteen kertaan.

   Se taisi olla pankki, joka yhteistä taloustiliä ensiasunnon yhteydessä meille ehdotti, ja onneksi ehdotti.

Päätimme siirtyä epämääräisestä kuka maksaa mitä milloinkin ja kuinka paljon, siihen että kummallakin oli omat tilinsä, joista siirrettiin yhdelle yhteiselle taloustilille kummaltakin sama summa, mistä maksettiin kaikki yhteiset kulut. Kummallekaan ei tule koskaan olo, että toinen on maksanut enemmän ja oman tilin rahoilla saa tehdä mitä lystää.

Ei tämä taloustili ole meitä rahaihmisinä miksikään muuttanut, mutta parisuhteessamme olemme päässeet tämän pienen mutta oivallisen siirron ansioista huomattavasti tyynemmille vesille. Lainaan edelleen mieheltäni joskus rahaa, jos omat rahat ovat loppuneet ja yritän maksaa ne sitten tunnollisesti takaisin. Kerran hän tosin päättikin antaa lainaamani rahat minulle joululahjaksi. 

Lähipiirissämme joskus ihmetellään, että eikö meillä tosiaan ole yhteisiä rahoja, vaikka omistamme asunnon, kaksi lasta sekä auton ja koiran. Mutta ei ole. Ja meillä homma toimii näin. Olisi kiinnostava kuulla, minkälaisia rahajärjestelyjä teillä on perheessä? Ovatko rahat yhteiset vain omat? Kuka maksaa mitä milloinkin tai toimiiko taloustili tai ehkä joku muu järjestely?

Käykää muuten myös lukemassa Etä-Äiti Helkan postaus siitä, kuinka paljon rahaa hän käytti viikon aikana. Kiinnostavaa luettavaa. Täytyy joskus listata itsekin esimerkiksi meidän uuden elämän menot täällä Lapissa.

xxx

Inari

 

Kommentit (36)

Vierailija
1/36 | 

Meillä on käytössä yhteinen tili, josta maksetaan ruuat, laskut, vuokra ym yhteiset menot. Molemmat siirtää sinne tietyn summan nettopalkastaan, sillä tulot on kovin eri suuruiset ja itse koin epäreiluna sen, että kun aiemmin itse maksoin yhteistilille 900,se oli melkein puolet nettopalkasta, ja miehellä sama summa hädintuskin 1/3. Tämä aiheutti sen, että hänelle kertyi paljon enemmän säästöjä ja halusi reissata ja ostaa vähän kalliimpaa ja merkkituotteita. Itselleni taas ei juuri säästöjä kertynyt ja olisin halunnut elää pihimmin. Mies olisi voinut reissuja tarjota ja ostaa yksin isoja investointeja, mutta en halua elää siivellä. Prosenttiosuuden siirtäminen tasaa eroa jonkin verran, edelleen miehelle jää enemmän rahaa säästöön mutta nyt myös minulle ja on mukavampi suunnitella yhteisiä ostoksia. Tai tehdä tulevaisuudensuunnitelmia esim talon oston osalta.

Budjetti
3/36 | 

Mielenkiintoista! Me ollaan molemmat vielä opiskelijoita ja eri maistakin joten rahantulo lähteet ja käytötkin on aika erilaisia. Mulla on lähtökohtaisesti paremmat "tulot" (kiitos kela) ja hänellä taas usein tiukkaa rahan kanssa. Mulle on ok maksaa enemmä välillä esim ruoka ja wifi yms kuhan isot jutut kuten vuokra menee puoliksi. Ärsyttävää on ainoastaan se että Mr ei kauheesti kato paljon käyttää esim ruokakaupassa tai muuhun asioihin rahaa (jolloin munmielestä raha riittäisi paremmin) kun taas mä menen tiukalla budjetilla 😂 saa nähä miten sitten tulevaisuudessa jos on lapsia, asunto yms. Teidän vaihtoehto kuulostaa ihan hyvältä.

Vierailija
5/36 | 

Kummallakin on omat tilit, mutta rahat on "yhteisiä". Laskuja ja ostoksia maksetaan molempien tileiltä. Kymmenen vuotta ollaan toimittu näin, eikä olla sen kummemmin tarkasteltu kumpi maksaa enemmän..

Vierailija
6/36 | 

Seurusteluaikana oli omat tilit, mutta jo silloin se maksoi kenen rahat oli lähempänä. Avioliiton myötä oli itsestään selvää, että elämän jakamisen yhteydessä siihen kuuluu kaikki osa-alueet. Laskujen ja sijoitusten jälkeen rahaa käytetään siihen mihin tarvitaan tai halutaan. Jonain vuonna toinen saattaa tehdä esim. pari omaa reissua ja toinen ei ollenkaan, ei väliä kunhan kumpikin voi toteuttaa itseään. Joskus kulutetaan rahaa vaikka muiden ilahduttamiseksi, esim. kerran käytettiin omat lomarahat appivanhempien lomamatkaan, kun tuntui, että he sitä tarvitsivat. Onni kasvaa jakamalla 💙

Vierailija
7/36 | 

Ennen lapsia kummallakin oli omat tilit, yksi yhteinen säästötili ja kaupassa maksettiin vuorotellen, muttei sekään ollut niin tarkkaa. Nykyään meillä on 2 lasta ( olen vielä hoitovapaalla) ja mies tällä hetkellä maksaa laskut, ruokaostokset yms. Mä olen laittanut kaikki äitiysloma-aikojen palkat, vuosiloma-palkat, veronpalautukset, lapsilisät, kodinhoitotuet yms yhteiselle säästötilille, josta sitten kumpikin voi käyttää rahaa tarpeen mukaan. Toki mieluiten tarpeellisiin asioihin, kuten lasten kenkiin, vaatteisiin tai sitten maksetaan lääkärikuluja sieltä. Lapsilla on omat säästötilit joihin isovanhemmat laittaa pienen summan kuukausittain ja niistä ollaan lasten harrastukset malsettu. Kieltämättä välillä tulee siitä kinaa jos rahaa on otettu tililtä miehen mielestä turhiin asioihin, kuten askartelujuttuihin tai kukkiin. Miehen mielestä tilillä pitäisi olla tietty sumna ja alkaa ahdistua jos säästötilin saldo hupenee. Mä itse olen sitä mieltä että lasten kanssa kotona ollessa ei voida muutenkaan omaisuuksia kerryttää ja sitä rahaa pystyy kyllä saamaan taas säästöön hyvin kun palaan töihin. Miehellä kun ei ole sitä omaa kokemusta siitä, mitä on kun ei saa palkkaa vaan joutuu olemaan vähän toisen "siivellä". Toisaalta se puoli on hyvä että mies on tarkka rahankäyttäjä ja pitää kaikista kirjaa, niin talous pysyy hallinnassa myös nyt, kun en ole vielä työelämässä.

Pihi Iita
8/36 | 

Meillä rahat on yhteiset. Palkat tulee samalle tilille josta lähtee laina maksut yms. Kuun lopussa ennen kuin taas palkka tulee tilille siirretään "ylijäämää" rahat säästöillä. Näin ei tule houkutuksia ylimääräiseen tuhlaukseen kun sitä rahaa on niukalti käyttäjillä. Säästötililtä maksetaan sitten lomamatkat, kodinkoneiden ostot, vakuutusmaksut yms. isommat maksut mitä elämisestä voi tulla.

Äiti92
9/36 | 

Kaikki on yhteistä. Kaikki rahat mitä talouteen tulee siirretään yhteiselle tilille mistä maksetaan kaikki laskut oli ne sitten omia tai yhteisiä. Minä olen huonompi palkkaisessa työssä, tällä hetkellä äitiyslomalla ja sitten taas hoitovapaalla mutta mieheni tietää miten arvokasta työtä teen kotona lasten kanssa ja molemmat olemme samoilla linjoilla. Isommista ostoksista sovitaan ja mietitään voiko nyt ostaa vai säästetäänkö siihen tms mutta jos jompi kumpi haluaa jotain itselleen tai lapsille tärkeää shoppailla niin yleensä ilmoitamme toiselle että älä ihmettele kun siirsin enemmän tililtä ostin sitä ja tätä :) en voisi elää ihmisen kanssa joka pitäisi omat rahat omanaan, varsinkaan jos minä hoitaisin pienellä rahalla lapsia kotona hänen saadessa kunnon palkkaa ja kerryttäessä eläkettä töissä... Yhteinen elämä, lapset, asuntolaina, asunto ja rahat ❤️

Vierailija
10/36 | 

Meillä on yhteinen käyttötili jonne molempien palkka tulee. Kummallakaan ei ole omia rahoja vaan kaikki on yhteistä. Joskus kokeiltiin että laitetaan tietty summa palkoista ja maksellaan sillä vuokra yms. mutta se ei toiminut meillä kun aina oli liian vähän rahaa koska toinen oli unohtanut sinne rahaa laittaa. Yhteinen tili ollut jo opiskeluajoista lähtien eli lähes koko aika kun yhdessä ollaan oltu. Nytkin olen hoitovapaalla joten mies maksaa käytännössä kaiken 🙂

2+2+talo+auto
11/36 | 

Meillä on omat tilit ja yksi yhteinen tili mistä lähtee asuntolaina. Molemmilla on käyttöoikeus toisen tiliin, eli meillä on niin yhteiset rahat kuin vain voi olla. Kun tulee tili, niin laitetaan molemmat asuntolainatilille rahaa vähän reilummin mitä on lainanlyhennys. Sieltä sit tarvittaessa otetaan käyttöön. Kuun lopussa siel ei ole kyl yhtään, vaikka ajatus muinoin(10v) sitten oli, että sinne säästetään pikkuhiljaa se hätävara.
Meil on tällä hetkellä aika samanlaista palkat, mutta silloinkin kun mies tienasi enemmän, niin ei laskettu silloinkaan paljon kukakin maksaa mistäkin. Kumpikin ollaan samanlaisia rahan käyttäjiä, niin meillä varmaan siksi tämä toimii.

Vierailija
12/36 | 

Mies oli tavatessamme aikamoinen huithapeli, piti korkeaa elintasoaan yllä osittain lainarahalla. Itse olin opiskelija ja elin huomattavasti niukemmin. Alkuun olin tietysti otettu lahjoista, kunnes tajusin toisen lainan vain kasvavan. Niinpä otin tiukan talouskuurin miehelleni ja sain hänenkin tilinsä käyttööni. Nykyään meillä on sekä yhteisiä että omia tilejä, joihin minulla on kaikkiin käyttöoikeus ja hoidan lähes yksin laskujen maksamisen. Me neuvotellaan kaikesta, sillä meillä on nyt myös pienet lapset. Ei kumpikaan mene edes leffaan kysymättä toiselta, sillä sen toisen pitää silloin olla lasten kanssa. Vaatehankinnat ja muut tehdään tarveperustaisesti, käytämme kyllä rahaa, kunhan molemmat ollaan sitä mieltä, että "tarvitaan". Ja mehän tarvitaan myös ulkomaanmatkoja. 😃

Kotiäiti
13/36 | 

Minä olen kotona lapsen kanssa kotihoidontuella eli käytännössä mies maksaa kaiken. Maksoi myös silloin kun olin opiskelija ja tämä ei ole häntä ikinä haitannut. Ikinä ei ole sanonut että voisit mennä töihin vaikka opiskelun ja lapsen välissä töissä kävinkin. Nyt itse olen kaivannut töihin paluuta jotta olisi enemmän rahaa käytössä mutta mies sanonut että voin olla kotona lapsen kanssa niin kauan kuin haluan. Olisi vähän ahdistavaakin elää ihmisen kanssa joka laskisi joka sentin. Itse kuitenkin tykkään vertailla hintoja kaupassa yms että voisi säästää mutta se että joutuisi laskea joka sentin ruokaostoksista kuulostaa kohtuuttomalta kun asutaan samassa taloudessa.

Vierailija
14/36 | 

Meillä menee kummankin tuloista 50 % yhteiselle taloustilille ja 50 % jää omaksi käytettäväksi. Käytännössä mä maksan siis suurimman osan, koska oon töissä ja mies työttömänä. Mut toisaalta, jääpä mulle enemmän myös säästöön ja käytettäväksikin. ;) 

Onnellinen aviovaimo
15/36 | 

Yhteiset rahat, vaikka olemme suhteellisen tuore uusioperhe ja aviomiehelläni ei ole omia lapsia. Tämä onkin aiheuttanut minussa välillä ihmetystä ja omaa ajatusmaailmaani olen saanut ihan tosissani sopeuttaa siihen, että jaamme kaikki kulut! Ihana mieheni sanoo ottaneensa koko paketin ja siihen kuuluvat myös minun lapseni <3 

Miimo
16/36 | 

Meillä on taloustili josta maksetaan sähkölasku, vastike, lapsen menot ja peruselintarvikkeet joita molemmat käyttävät. Laitamme sinne muutaman satasen kuussa molemmat vaikka mieheni tienaa 4000 euroa ja minä olen kotihoidon tuella (320€/kk). Minusta tämä on reilu tapa jakaa kulut sillä olen itse valinnut kotiin jäämisen ja matalamman tulotason. Koska olemme erilaisia ruokailijoita, saa mies ostaa ihan itse omat sisäfileensä ja luksusmyslinsä omilla rahoillaan kun taas minä ostan vaatimattomampia elintarvikkeita sekä mieltymyksieni että taloudellisen tilanteeni vuoksi. Säästin 10 vuotta rahaa voidakseni olla kotona lapsen kanssa niin kauan kuin haluan, ja siksi minun ei nytkään tarvitse tinkiä mistään, kun säästöjä on kertynyt niin paljon. Minulle omat rahat on merkki itsenäisyydestä ja pärjäämisestä, eikä minua tarvitse kenenkään elättää!

Vierailija
17/36 | 

Yksi yhteinen lainatili johon maksetaan kumpikin oma talolainaosuus, lisäksi säästötili johon menee tietty määrä palkasta kuukaudessa ja jos on tarvetta hankkia jotain yhteistä ja kalliimpaa, voidaan säästötiliä käyttää. Niillä on ostettu mm. pari koiraa, remonttitarvikkeita, ikkunalaina hoidettu jne... Meillä mies vuosituloissaan tienaa sen 10 tonttua enemmän. Tosin tällä hetkellä vieläkin enemmän koska itse opiskelen työn ohessa ja välillä olen opintovapailla. Yhteiset laskut kuitenki maksetaan tasan 50/50 niin ei tule narinaa niistä. Aiemmin makseltiin laskujaki "maksa sinä nyt niin minä seuraavalla kerralla" mutta rahallisesti jäin tappiolle tässä joten systeemiin oli tultava muutos. Ite olen tarkka rahoistani ja mies vähän löysempi. Ite useimmiten hoidan kaupassa käynnit ja ilmoitan reilusti ja rehellisesti että saat oman osuutesi hoitaa joko seuraavalla kauppareissulla tai rahaa mulle kiitos. Pienempituloisena ei ole minun tehtävänä elättää miestä, itseäni ja lasta.

Vierailija
18/36 | 

Yhteinen yritys on meidän perhe, joten ihan kaikki on yhteistä. Itse esim. hoidin vuosikaudet lapsiamme kotona, jolloin tuloni olivat minimaaliset. En voi kuvitella, että siinä tilanteessa olisi eri tilit, olisin uhrannut oman toimeentuloni tuottamalla hyötyä perheellemme (kumpikin toivoimme, ettei lapsia tarvitse viedä hoitoon).

Kyllä olisi surullista, jos erituloisina toinen joutuisi kärsimään rahan puutteesta, kun toisella sitä on. Miten parisuhteeseen voi olla tyytyväinen sellaisessa tilanteessa, en ymmärrä...

Vähintään prosenttiosuus pitäisi maksaa taloustilille, muutoinhan rikkaampi elää köyhemmän siivellä, jos molemmat maksavat saman verran tuloistaan huolimatta...

Vierailija
19/36 | 

Yhteiset rahat, mutta omat tilit(lainanhoitotili, johon molemmilla on pääsy) Meillä toinen maksaa lainan, ja toinen laskuja, joista tulee melkein sama summa. Ruokakaupassa/ulkonasyödessä maksaa se, kummalla on enemmän rahaa tilillä. Tämä on toiminut meillä useamman vuoden.

Selkeetä
20/36 | 

Pidän itseäni onnekkaana, että ollaan miehen kanssa hyvin samanlaisia rahan käyttäjiä eikä olla Ikinä riidelty rahasta ja yhdessä ollaan oltu 15v!
S-visalla maksetaan kaikki kuukauden ostot ja mä ilmoitan sitten saldon ja katsotaan, miten jaetaan lasku. Mulla on pienempi palkka ja maksan vähemmän kuluja/laskuja kuin mies. Mitä jää kk:ssa ylimääräistä, siirrän lainatilille säästöön ja säästöistä maksetaan remppakuluja, matkat, auton korjaukset ym isommat menot.
Yhteinen talous siis ja se maksaa, kenellä on rahaa. Omat tilit halutaan kuitenkin pitää ja hyvin se on toiminut.

Vierailija
21/36 | 

Meillä on yhteinen tili, johon palkat siirretään. Sieltä maksetaan ruoat, laskut yms. kuukauden yhteiset menot ja sitten molemmilla omat on tilit. Yhteisten menojen jälkeen jäävä "ylimääräinen" raha jaetaan tasan ja kumpikin saa oman summan omalle tilille omaan käyttöön. Tarvittaessa toinen voi lainata toiselta, mutta aina maksetaan kyllä lainaamat rahat takaisin. Ja tämä on toiminut loistavasti monta vuotta.

Duunarirouva
22/36 | 

Oltu yhdessä 15 vuotta. Sinä aikana on asuttu omissa osoitteissa, yhdessä, muutettu montakin kertaa, rakennettu talo, opiskeltu, oltu töissä, hankittu koira ja saatu kaksi lasta. En muista että olisimme ikinä varsinaisesti riidelleet rahasta. Aluksi oltiin köyhiä opiskelijoita köyhistä perheistä, sitten hyvätuloinen nuoripari ja nyt keskituloinen lapsiperhe. Arvelen, että yhteiset menomme jakautuvat suht tasaisesti, mutta varma en ole. Molemmilla on omat tilinsä, emmekä puutu toistemme rahankäyttöön. Yhteiset menot maksaa se, jolle ne sattuu lankeamaan. Käytännössä minä olen se joka yleensä maksaa lapsiin liittyvät menot ja käy kaupassa, mies taas maksaa taloon ja autoin liittyviä menoja enemmän kuin minä. Olemme molemmat järkeviä rahankäyttäjiä, mutta perheen kesken kaikki on yhteistä ja esim. lomalla emme joka euroa laske. Ehkä se, että molemmilla on omat tulonsa ja menonsa tasapainossa, on säästänyt meidät rahariidoilta.

Vierailija
23/36 | 

Omat rahat molemmilla. Minä maksan ruuat ja lasten harrastukset + Vaatteet. Puoliso maksaa kaiken muun.

Vierailija
24/36 | 

Meillä on aina ollut yhteiset rahat miehen kanssa. Eikä ole ikinä tullut ongelmia rahan kanssa. Jos mies on halunnut ostaa kalliita koneen osia ei se ole haitannut kun se on toiselle tärkeää, samalla tavalla olen sitten itse voinut sijoittaa itselleni tärkeisiin asioihin. Toisaalta meillä ei ole ikinä ollut että tuo on sinun ja tuo minun, vaan ollaan aina ajateltu, että kaikki on yhteistä. Olemme molemmat olleet tyytyväisiä tästä, eikä toisen pienemmät tulot välillä ole tuottanut ongelmia esim opintojen aikana kun ollaan aina ajateltu, että yhdessähän tässä ollaan.

Vierailija
25/36 | 

Yhteinen yritys ja yhteiset rahat. Minä käytän pankkikorttia enemmän, koska hoidan kaikki kauppa-asiat, vaatetan perheen, tankkaan autot ym ym. Isäntä maksaa laskut. Ikinä en ole saanut nuhteita rahan käytöstä, saattaa johtua siitä ettei ole aikaa kulkea shoppailemaan

Nan
26/36 | 

Meillä tulot on aika eri. Lastenhoitaja/avustaja ja mies automyyjä jonka tulot vaihtelee eri kuussa myydyn mukaan. Voi olla kuu jolloin hän saa X3 enemmän. Maksetaan vuokra puoliksi. Hän maksaa auton lainat ja muut kulut. Mä veden ja sähkön. Ruuat pääosin minä ja bensat pääosin hän. Matkustetaan joka kk vähintään kerran Pohjanmaalle Vantaalta joten kuluja on senkin osalta. Meillä ei lasketa kumpi maksaa enemmän mutta jos toinen ei pysty jotain maksaa, toinen auttaa. Jos toinen selkeästi lainaa +200€ toiselle menoihin niin se yleensä sit "maksetaan" takaisin osallistumalla enemmän yhteisiin menoihin. Säästötiliä herätellään ja tota kauppatiliä että olisi selkeämpi miten paljon kk menee niihin ja paljon jää omiin ostoksiin. Mielenkiintoisia postauksia nää raha-asiat. Mä pystyn nykyään puhumaan avoimesti mutta huomaan kaveriporukan piilottelevan paljon aihetta. Ei mua sekään haittaa ettei joku voi puhua mutta itse haluaisin keskustella asioista ja nähdä eri tapoja.

Vierailija
27/36 | 

Meillä on sen verran sama tulotaso ja suhtautuminen rahankäyttöön (melko säästäväinen, muttei erityisen tarkka), että tästä asiasta ei ole koskaan tarvinnut tapella. Molemmilla on omat tilit ja maksetaan suunnilleen vuorotellen. Isommat hankinnat otetaan erikseen huomioon, ettei tule isoa epätasapainoa.

Vierailija
28/36 | 

Kummallakin omat tilit ja rahat. Mies maksaa asuntolainan, minä ruuat ja lasten vaatteet+muut kulut. Kumpikin maksaa oman autonsa kulut. Sähkö- , vakuutus-, ym. Säännölliset laskut maksaa suurimmaksi osaksi mies mutta minäkin satunnaisesti. Minun tuloni ehkä reilu puolet miehen tuloista. Tileillemme ei juuri jää ylimääräistä kummallekaan. Lomamatkat tms. kalliimmat reissut maksaa jompikumpi ( se joka matkalle enemmän hinkuu...)

Vierailija
29/36 | 

Meillä myös erikokoiset tulot ja maksamme yhteiset jutut tulojen suhteessa. Kirjaamme menot ja olemme määritelleet, mikä on yhteistä, mikä omaa. Esim omat vaatteet ostetaan omilla rahoilla ja siihen ei toinen puutu, mutta vaikkapa sähkölaskut, lasten menot ja yhteisen matkan menot ovat yhteisiksi määriteltyjä. Samoin on yhteinen meno, jos toinen aikuinen vie lapset esim Lintsille, ja terveysmenot ovat automaattisesti yhteisiä.

Sovimme tämän kun muutimme yhteen aikoinaan, ja se tuntui alusta asti reilulta. Meillä on myös avioehto, koska molemmilla oli asunto-omaisuutta, kun menimme naimisiin.

Nannam
30/36 | 

Mielenkiintoinen postaus. Mä en osaisi kuvitellakaan ettei meillä olisi miehen kanssa yhteiset rahat. 10 vuoden ja kolmen lapsen myötä tulot ovat olleet niin vaihtelevia, että en tiedä miten reilua olisi ollut pitää omia rahoja. Olen itse ollut kotona pienillä kotihoidontuilla useamman vuoden ja täten menettänyt myös kertyviä eläkkeitä, joita mies töissä ollessaan on kerryttänyt. Yhteisestä päätöksestä olemme halunneet pitää lapset mahdollisimman pitkään kotona, myös mies on ollut pätkän kotona ja tällöin minä töissä. Mutta suurimman osan ajasta kuitenkin minä olen lapsia kotona hoitanut. Olemme myös molemmat opiskelleet aikuisiällä, mies aikuiskoulutustuella ja minä pienellä opintotuella. Olemme kannustaneet ja tukeneet toisiamme näihin valintoihin ja tämä on vaatinut sen, että yhteisillä tuloilla mennään, muuten ei olisi onnistunut. Puolin ja toisin ollaan joustettu. Minun palkkani on nykyään mieheni palkkaa suurempi, mutta ei kävisi mielessäkään kokea epäreiluutta, vaan enemmänkin koen että olemme tiimi ja puhallamme yhteen hiileen myös taloudessa ja muuttuvissa elämäntilanteissa. Välillä toinen tienaa enemmän, toinen opiskelee ja mitä nyt elämä tuo tullessaan. Olen myös sairastanut syövän ja tämä aiheutti talouteen isoja menoja, en koe eläneeni mitenkään mieheni siivellä, vaikka hänen palkastaan paljon kustannuksiin menikin. Ihan samalla tavalla olisin toiminut jos tilanne olisi ollut toisin päin. Enkä koe olevani mitenkään mieheni siivellä eläjä tms, vaan enemmän koen että mies arvostaa ja tukee valintojani myös taloudellisesti, on valmis tulojen tippumisee ym vaikka molemmat emme aina ole töissä (esim opiskelu). Ei hän varmasti haluaisi tehdä isompia reissuja tai syödä ravintolassa usein ilman perhettä, jos minulla ei olisi varaa maksaa, vaan maksaa siitä että voi viettää aikaa perheen kanssa näissä tilanteissa. Mielenkiintoista lukea niin erilaisista tavoista ja todella siis tärkeää että kaikki löytävät itselleen sopivan tavan toimia, kuten tekin olette löytäneet.

Te
31/36 | 

Aiheesta on noussut mielenkiintoista keskustelua monella sometilillä, hyvä näin! Erilaiset tavat kunniaan. 😊 Meillä on miehen kanssa likipitäen sama kuukausipalkka, (vaikka minä olenkin kouluttautunut asteen ylemmäs 😅) ja sen lisäksi mun geeneissä on valitettavasti periaate, että maksan itse omat menoni niin kauan kun rahaa on. Asuntolaina ja ruokakulut menee yhteiseltä taloustililtä, johon molemmat siirtää saman verran rahaa. Laskut, hoitomaksut ja lapsen menot tasataan likipitäen, ei eurolleen. Ja lopuilla rahoilla kumpikin saa tehdä mitä lystää. Tämä on ollut toimiva. Taloustilin perustaminen ei johtunut riidoista, vaan ennaltaehkäisystä, sillä olin huomannut pariskuntien riitelevän raha-asioista 😂

Mielenkiintoista
32/36 | 

Mielenkiintoista. En osaisi itse kuvitellakaan, että maksamisesta tulisi kiistaa tai että laskettaisiin kumpi maksanut minkäkin verran. Yhteiselämää takana 12 vuotta, on neljä lasta ja auto ja asuntolaina. Aina ollut erilliset tilit, ei vaan ole tullut hommattua yhteistä, ei ole tarvinnut. Elämä ja kaikki siihen liittyvä on yhteistä, joten myös rahat ja kaikki maksaminen on yhteistä. Siinä ei ole ollut koskaan mitään vääntämistä. Mutta näin me ihmiset olemme erilaisia :)

Nellisi
33/36 | 

Voi apua, minä en ikipäivänä voisi elää tuollaisessa parisuhteessa. Onneksi olemme kaikki erilaisia ja toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. Meillä on miehen kanssa kaikki yhteistä. Se maksaa, jolla on rahaa. Jo silloin kun muutimme ekan kerran saman katon alle vuonna 2006 ja mies oli armeijassa ja minä opiskelin ja tein töitä. Silloin minä makselin laskut sieltä tililtä missä oli rahaa. Tällä systeemillä mennään edelleen. Mies tienaa nyt enemmän kuin minä, mutta ostelemme toki myös itse itsellemme tavaroita/asioita. Kaikista vähänkin isommista ostoksista keskustelemme yhdessä, mutta eipä ole kumpikaan toiselta mitään hankintoja oikeastaan kieltänyt. Sitten on katsottu mistä kiristetään. Meillä on edelleen omat tilit, mutta molemmilla on käyttöoikeudet toisen tiliin sekä yhteiseen lainanhoitotiliin. Tämä sopii meille ja olen kiitollinen, että olen löytänyt ihmisen, joka jakaa kanssani (myös) rahankäytölliset näkemykset. :)

Pire
34/36 | 

Meillä on molemmilla omat tilit ja sitten asuntolaina tili, johon Molemmat laittavat joka kuukausi tietyn prosenttisumman kuussa rahaa, josta maksetaan talolaina, sähkö-ja vesilasku. Sitten molemmilla on omat säästötilit, josta otetaan pahan päivän varalle. Miehen auto ja koneharrastelut on minun mielestäni niin kallista puuhaa, että tietäisin minua ärsyttävän, jos hän olisi myös "minun rahoillani" käynyt ostamassa 2000€ maksavan moottoripyörän + siihen osia. Itsellä tietenkin omat mielenkiinnon kohteet, joista miehellä tulisi sanomista. Lasten ja talolainan myötä tullut yhteinen taloustili on ollu hyvä juttu. Ruokaostokset maksetaan suurin piirtein vuorotellen, mutta emme ole laskeneet meneekö puoleksi. Rahaa on tällä hetkellä normaali elämiseen käytössä, niin siitä ei tarvitse riidellä.

Vierailija
35/36 | 

Yhteiset tilit. Kummankin palkka tulee samalle tilille. Näin on ollut 1986 vuodesta lähtien kun muutettiin yhteen. Koskaan ei ole ollut rahasta riitaa. Isommista ostoksista päätämme yhdessä.

Sininen00
36/36 | 

Meillä on omat tilit, jonne molemmilla tulee palkat ja menee omat asuntolainalyhennykset ja omat menot. Yhteinen taloustili on myös, josta maksetaan yhteiset laskut, vastikkeet, ruoka-ostokset ja lasten menot. Taloustilille siirretään rahaa siten, että molemmille jää saman verran käyttörahaa omalle tilille. Näin molemmilla on saman verran omia estoja käytössä, jotka saa käyttää, miten haluaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!