Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Muun muassa näistä syistä rakastan perhettämme...

Vietin viime viikon erossa perheestäni ollessani työmatkalla Helsingissä. Matkalla sairastuin ja makasin lopulta viimeiset kaksi päivää vain sängyssä. Ajatukseni palasivat mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen punaiseen tupaamme Vuojärven rauhaan.

Lappi on yhdistänyt meidät toisiimme ennennäkemättömän tiiviisti. Viikon erossaolo teki suorastaan sydämestä kipeää. Samaan aikaan se kirkasti niin ihanalla tavalla sen, mikä minulle elämässä on tärkeintä.

Niinpä haluan nyt omistaa tämän postauksen niille ihanille pienille, arkipäiväisille asioille, joita perheessäni rakastan ja joita niin kovin kaipasin Helsingissä kipeänä maatessani.

Inspiraation tähän postaukseen sain Iinan But I´m a Human not a Sanwich -blogista, jossa myös niin usein kerrotaan perhearjesta positiivisen kautta.

Sillä kaikesta väsymyksestä ja hässäkästä huolimatta, perhe on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. 

Muun muassa näistä syistä rakastan perhettämme...

Jokapäiväiset sylihetket. Kun istun keinutuolissa takkamme edessä, voin olla varma, että jompi kumpi tyttäristämme haluaa syliin. Ja tietenkin yleensä myös yhtäaikaa, jolloin ensin kinataan siitä, kumpi mahtuu ja lopuksi ängetään äidin polvelle kumpikin. Toivoisin etteivät nämä sylittelyhetket loppuisi koskaan...

Iltaiset keskustelut esikoisemme kanssa, hänen mennessä nukkumaan. Kääriydymme hänen leveään sänkyynsä peiton alle ja painamme päät tyynyyn. Sitten alkaa jutustelu. Joskus puhumme aivan niitä näitä, mutta usein tämä on se hetki, jolloin sydän aukeaa. Ja voi että mitä viisaita sanoja sieltä virtaakaan. Joka kerta hätkähdän sitä, miten analyyttinen, empaattinen ja älykäs rakas 9-vuotiaani voikaan jo tuossa iässä olla. Mitä hän vielä elämässään saakaan aikaan...

Kuopuksemme jokaöinen vaellus viereemme meidän sänkyyn. Niin paljon kuin kuusivuotiaan kuuluisikin jo nukkua omassa sängyssään, niin silti on maailman ihaninta, kun lämmin möykky kipuaa väliimme ja kietoo pienen kätensä ympärilleni. En vain raaski komentaa häntä pois.

Pienet ihanat huomionosoitukset, joita jaamme toisillemme arjessa. Aamukahvin valmistelu toiselle herätessä, suksien voitelu yllätykseksi, auton harjaus lumesta tai toisen kehuminen. Nykyään esikoisemme lempiharrastus on jättää spontaaneja yllätysviestejä ympäri kotia, joista tulee äärettömän hyvä mieli. Uusimman löysin tämän viikon aluksi tietokoneeni välistä. 

Mieheni ja esikoiseni päivittäiset Skibbo-korttipeliottelut. Ne ovat niin tärkeitä, että jopa silloin, kun lapseni makasi kuumeessa sängyssä, hänen suurin huolenaiheensa oli se, että Papa pettyy etteivät he voi pelata korttia.

Tuntien leikit, jotka syntyvät viikonloppuisin tylsyydestä. Usein tilanne alkaa niin, että lapset tulevat pyytämään aamuruutuaikaa ja sovimmekin, ettei tänä viikonloppuna katsota ruutua. Ensin alkaa marina, joka lopulta johtaa mitä upeimpiin leikkeihin. Yleensä tylsyydestä syntyy luovuuden oivallus noin 15 minuutissa.

Pusuttelu ja kädestä pitäminen. Julkinen tunteiden näyttäminen on parhaita asioita, joita perheeseemme ja parisuhteeseemme on virrannut espanjalaisesta kulttuurista. Me pussailemme mieheni kanssa päivittäin ja paljon. Kun kävelemme kadulla, otamme toisiamme kädestä kiinni. Ja jos näin ei tapahdu, on se merkki siitä, että jokin on vinossa. Halailemme, pusuttelemme ja kehumme toisiamme myös paljon koko perheen kesken.

Spontaanit leivontahetket. Lappi on innostanut lapsemme leipomaan. Joka viikko syntyy jokin spontaani uusi luomus, joita pääsemme mieheni kanssa maistelemaan. Aluksi leivonta oli enemmän yhteinen juttu, mutta nykyään on ehdottoman tärkeää, että lapset saavat tehdä kaiken alusta loppuun ihan itse. 

Koko perheen yhteiset retket. Kohteena voi olla lähitunturi tai vaikka Rovaniemen Prisma. Yleensä lähteminen on vaikeaa, mutta kun reissuun päästään, onkin se parasta mitä voi olla. 

 Viime viikolla retkeilimme saunan pesuhuoneeseen, kun pakkanen puri hiihtolenkillä varpaat kipiäksi ja mehut sekä pullat jäivät ulkona syömättä. Siinä me istuimme pesuhuoneen lattialämmitetyllä lattialla kipristelevin varpain ja joimme kuksasta kuumaa mehua. Aivan mahtava retki!

Huumori. Vaikka jokainen meistä väittää, että toisilla on huono huumori, niin silti löydämme perheemme vähän väliä kasaamasta toisiamme hysteerisesti kikattaen voileipäleikkiin eli jättimäiseen kasaan, jossa kaikki rojahtavat sängyssä toistensa päälle, nauramassa jonkun pieruvitsille tai tekemässä vitsejä toisten kustannuksella. Loppujen lopuksi meillä varmasti onkin aivan yhtä huono huumori ja siksi me naurammekin yhdessä niin paljon.

Parasta kaikessa on kuitenkin se, että me ollaan me. Ja sen tuntee. Olen aivan varma siitä, että vaikka meillä myös riidellään  joka viikko, niin siltikin jokainen perheestämme allekirjoittaa sen, että parasta mitä tietää, on olla yhdessä perheen kanssa. Mitään erikoista ei tarvitse tapahtua, riittää vain, että ollaan yhdessä ja möllötetään. OIlaan vain perheen kesken ja se on best.

Tämän postauksen kirjoittaminen oli aivan ihanaa ja näitä asioita syntyisi helposti kymmeniä lisää. Tuli niin hyvä mieli ajatella sitä kaikkea iloa ja arvoa, mitä perheemme yhdessäolo tuokaan elämään. Olen superkiitollinen siitä. 

Olisi ihanaa kuulla, mitä pieniä tai isompia juttuja sinä rakastat perheenne arjessa? Kirjoittamalla ne ylös saat itsellesikin hyvän mielen.  Kerro omasi kommentteihin ja muista myös jakaa ne rakkaimmillesi <3

xoxo

Inari

 

 

 

 

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Mä jotenkin rakastan aamuja, kun lapset kömpivät silmät sirrillään, tukka pörröllään sohvalle heräilemään <3 ja sitä kun meidänkin kuopus tepsuttaa yöllä meidän sänkyyn :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun päätimme viime keväänä muuttaa Helsingin kerrostalokolmiosta Lapin Sodankylään, ajattelimme samalla, että elämämme voisi käydä kukkarollekin hieman kepeämmäksi. Nyt tein laskeman lokakuun kuluista, ja yllätyin.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Helsingissä omistusasuntomme laina + vastikekustannukset olivat kuukaudessa 2000 euroa ja siihen päälle vielä sähkökulut. Myös harrastuksiin kului pelkästään lapsilta noin 250 euroa kuussa, kun vuosimaksut jakoi jokaiselle kuulle, ja yksityisen päiväkodin kulut olivat 390 euroa kuukaudessa.

Toisaalta omistimme vain yhden auton, ja itse kuljin joka paikkaan pyörällä, joten liikenteen säästöt olivat ainakin näin yhden vanhemman kohdalla pienemmät. Samalla saatoin kuitenkin käyttää helposti kahvi- ja lounaskuluihin Helsingissä 50-100 euroa viikossa, ja muutenkin virkistyksiin (leffaan, ravontoloihin yms) hujahti helposti kuukaudessa ainakin 100 euroa. 

Mutta vaikka kuluja on karsiintunut pois täällä Lapissa, niin samalla jotkut kulut ovat myös yllättäneet. Kahden auton ylläpito on todella kallista, ja kun joka paikkaan kuljetaan autolla, saattaa ajokilometrejä kertyä viikossa jopa 1000. (Paljastan myöhemmin myös hiilijalanjälkilaskelmat kummastakin elämästämme.)

Ajattelin myös, että olisimme säästäneet ruokaostoksissa, kun kauppa sijaitsee 40 kilometrin päässä, mutta hyvin suunniteltu ruokalista on jäänyt vain toiveeksi ja meidän perheen isä käy lähes päivittäin kaupassa käydessään töissä kirkonkylällä.

Tässä kuussa ruokakuluja on ollut jopa muutamalla sadalla enemmän kuin Helsingissä asuessamme, mutta sen on selittänyt myös useammat vierailut luonamme syyskuussa. Jokaisena viikonloppuna pöydässä on istunut vähintään kymmenen ihmistä.

Lokakuun kulut perheeltämme

Asumiskulut:

Vuokra Lapissa 650,00 euroa

Sähkölämmitys 124,59 

Lisäksi Helsingin vuokratusta omistusasunnostamme maksettavaksi jää meille vielä 600,00 euroa

Yhteensä: 1374,59 euroa

Ostokset:

Ruokaostokset 949,93 euroa

Ravintolakulut 88,50 euroa

Vaatteet, käyttötavarat 173,65 euroa

Yhteensä: 1212,08

Autoilu:

Auton kuukausilaina 151,00 euroa

Auton uudet talvirenkaat (2 kpl) 250,00 euroa

Autovakuutus 108,22 euroa

Autojen huoltokuluja 190,00 euroa

Polttoaine 476,00 euroa

Ylinopeussakko 170,00 euroa

Yhteensä: 1329,22

Muut kulut:

Syysloman Vuokramökki 250,00 euroa

Harrastukset lapset (4x ratsastus) 100,00 euroa

Harrastukset aikuiset (kässäkerho ja maratonit) 60,00 euroa

Hyväntekeväisyys (Plan ja Luontoliitto) 30,00 euroa

Iltapäiväkerho 70,00 euroa

Kodin siivous 165,00 euroa

Puhelin + tekniikka: 102,00 euroa

Yhteensä: 777 euroa

Yhteensä rahaa on siis kulunut perheeltämme pakollisiin menoihin lokakuun aikana 4692,89 euroa. Yllätyksekseni se on oikeastaan sama summa kuin kaupungissa asuessamme. Toki jos luopuisimme kaupunkiasunnostamme kokonaan, ei siitä lankeaisi meille kuluja, jolloin asumiskustannukset olisivat Lapissa huomattavasti pienemmät.

Suurin uusi kulu Lapissa on ehdottomasti polttoaine- ja autoiluun liittyvät kustannukset. En myöskään ole koskaan aikaisemmin saanut elämässäni ylinopeussakkoja, sillä en ole mikään hurjastelija. Silti täällä olen ajanut pönttökameraan jo kahdesti samassa paikassa - siinä klassisessa kohdassa, ensimmäisessä kamerassa ennen Rovaniemeä Pohjoisesta tullessa, kun nopeus laskee hetkeksi kuuteenkymppiin 80/100-alueelta...  kummallakin kerralla olen ajanut kameraan samaa 72 vauhtia, juuri riittävä 170 euron sakkoon - tästä on opittava pian!

Uskon että paremmalla ruokasuunnittelulla saisimme karsittua vielä jonkun verran kuluja, mutta muuten on vain todettava, että kyllä sitä rahaa saa Lapissakin kulumaan, eikä laskettelukausi ole vielä edes alkanut...

Muistuttaako kulurakenne teidän perheen menoja? Kiinnostavaa kuulla, mihin muissa perheissä kuluu eniten rahaa?

Lue postaukseni myös parisuhteemme rahanjaosta - yhteiset vai erilliset rahat?!

x0x0

Inari

Seuraa Lapin elämäämme #vaihtovuosisodankylässä päivittäin Instagramista ja aina tiistaisin Äidin Puheenvuoron YouTube-kanavan uudesta vlogista.

 

 

 

 

 

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 | 

Minulla ei olisi edes varaa lapsiperhe-elämään. Käteen jää vakituisesta työstä 1700e ja mies on opiskelija. Mielenkiintoisia nämä rehelliset raha-aiheiset postaukset. Kiitos tästäkin!

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Meilläkin oli aika eri kulurakenne vielä kun ensimmäinen lapsi syntyi,Nettotuloja oli yhteensä varmaankin noin 2000 euroa, joten kyllä paljon pienemmälläkin summalla pärjää lapsiperhearjessa 😊 terkut!

Vierailija
2/20 | 

Ruokakustannukset teidän perheessä on todella isot, joskin niitä selittänee osittain vieraat. Meillä 4 henkilön taloudessa (vanhemmat, 2 lasta, 2 kissaa, koira) Ruokakustannukset max 600e/kk, tavanomaisesti 400-500e. Laskelmasi hiukka vääristi koko vuoden keskiarvoa, kun useamman kuukauden rengas- tai harrastuskulut olivat kyseisenä kuukautena maksettavana. Ihana ois, että toisessa postauksessa vertailisitte ruokakuluja pihikuukautena, vaikkakin elämästä pitää nauttia eikä ajatella vain rahaa.

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kyllä ruokakulut yllättivät itsenikin, Helsingissä ne olivat noin 600 kuussa, mutta tässä kuussa oli sekä syysloma että joka viikko vieraita, jotka vääristävät varmasti juurikin tuon 300 verran. Lisäksi paremmalla ruokasuunnittelulla sekä pakastealtaalla saisi ihmeitä aikaan 😊

Vierailija
3/20 | 

En ole laskenut tarkkaa summaa kuukauden menoistamme, mutta veikkaukseni on, että elämämme eräässä etelän isossa kaupungissa maksaa perheellemme (2 aikuista, 2 lasta) 1500-1700 euroa kuukaudessa. Ehdottomasti suurin menoerä on ruoka, johon kuluu 400-500 euroa kuukaudessa. Kesälomakuukausi ja joulukuu kuluttavat usein vähän enemmän, mutta yli 2000 euron menomme eivät kovin usein mene.

Vierailija
4/20 | 

Wow! Aika jäätävän kokoinen hintalappu 4 hengelle! Autot tuo kuluja ja on tosi harmillista et täällä lapin perukoilla on lähes pakko olla auto että pääsee liikkumaan ja siitä vielä rokotetaan valtion toimesta. Julkista liikennettä kun ei ole.

Minä vaan
5/20 | 

Meillä on kuusi henkilöä perheessä ja nettotulot lapsilisineen kaikkineen eivät ylitä edes 3500€. Asuminen vie 1/3 tuloista ja on auto. Silti rahaa jää säästöönkin :)

t. muualle maailmaan päätynyt ...
6/20 | 

Terve, kiva seurata touhujanne kiitos :)
Hieman erikoisia vertailuja "kustannukset Hgissä/täällä Lapissa" tai "harrastukset Hgissä/täällä Lapissa"...
Teillähän on tavallaan perinteistä lappilaista elämää pienessä, varsinaisesta kuntakeskuksesta etäällä olevassa lappilaiskylässä - jonka tyyppisissä paikoissa ei enää nykyään ole kyläkauppoja tms. palveluita juurikaan...

Kuitenkin noin 2/3 lappilaisista asuu Kemi-Tornion ja Rovaniemen alueella ja niistä lopuistakin suurin osa Sodankylän keskustan tyyppisissä kuntakeskuksissa, noissa mainituissa eläminen, puitteet ja tarjonta poikkeaa tietenkin melkoisesti valitsemanne Vuojärven tyyppisestä pienestä sodankyläisestä sivukylästä.
 

Jos viettäisitte "tyypillistä lappilaiselämää" vaikkapa Rovaniemen seudulla niin harrastus- ja ajanviettomahdollisuudet sekä elinkustannukset autoiluineen tms. menoineen eivät varmaan juurikaan Hgistä poikkeaisi ? Toki vuokrataso taikka omistusasuminen esim. Rovaniemellä on huomattavasti Helsinkiä halvempaa...lähes kaikkea sitä mitä on pk-seudulla tarjolla on myös Rovaniemellä...

Toivottavasti viihdytte ja kotiudutte Lappiin, mukavaa alkutalvea sinne :)

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kiitos kommentistasi! Tässä postauksessa puhutaan meidän perheen kustannuksista Helsingissä vrs. Lapissa eikä missään vaiheessa sanota että olisivat yleistettävissä edes otsikkotasolla. Eli totta kai kustannukset ovat eri riippuen siitä missä päin Lappia asutaan tai millainen perhe Tai elintavat ihmisillä on 😊👍🏼

Vierailija
8/20 | 

Vinkejä ruokakauppaostoksiin kannatta tehd/ kahden viikon ruokalista ja ostaa 2 viikon edestä ruokaa näin me teemme perhemme kanssa asumme 18 km päässä lähmmistä kaupasta. Esimerkiksi voisitte sununtaisin miettiä seuraavan viikon ruoka listan esim maanantaian spagetti jne jotem ei tarviisi ostaa kuin tarpeelisimmat jutut ja sitten muut ostokset😊

Loralii
9/20 | 

Meillä tulot mitä jää käteen on 650(olen kotona kotihoitotuella)ja mieheni palkka n.1450e. =2100e.

Kulut:Talon lyhennys 380-400e/kk ja muut siihen liittyvät kulut sekä henkivakuutukset 350e/kk eli =850e.
Auton lyhennys 175e. Vakuutukset 50e/kk ja Trafi 15e/kk(nämä 2talletetaan erillisille tilille säästöön kun lasku tulee)Bensa 180-200e. Eli =420-440e.
Ruoka,talous ja vaipat(2v:lle) 2 lasta ja 2 aikuista 200-220e/kk. Yleensä päästään alle 200e.
Puhelimet*2 ja liittymät ja netti =80-90e.
Muu 50e.
Osamaksut/luottokorttimaksut tai jos tulee netistä tilattua jotain niin max =100e-150e./kk
Ja säästöön pyrimme laittamaan vähintään =200e kk säästöön ja joskus Saa säästöön 300e.

Sallamama
11/20 | 

Sodankyläläiset tai lappilaiset martat varmaan mielellään jeesais ruokabudjetoinnissa. On nimittäin älyttömät noi teidän ruokakulut vaikka kuinka ois vieraita. Instan puolella selitit jotain someprojektista, vaikka eipä se teidän ruokaostoksiin vaikuta. Kevyen elitististä meinaa olla 😂

Nannamiharu
12/20 | 

Oho. Meidän 3 lasta ja 2 aikuista perhe elää kuukauden alle 3000€ kuukaudessa. On oma talo, 2 autoa (2011 ja 2016 mallit), ei julkisia liikenneyhteyksiä ja viikottain pelkästään työ- ja päiväkotiajosta tulee yhteensä sellanen 800km. Asumme tampereen ja turun puolessa välissä. Ei oo siis sun laskelmien mukaan varaa muuttaa kyl helsinkiin eikä lappiin.

Tietyst, mikäs siinä jos on rahaa

Äiti76
13/20 | 

Meillä kaksi aikuista ja 6lasta peruskoululaisia. Ruoka ja polttoaine kulut yhteensä kk 1000-1200e. Tätä seurataan ja hyvin riittää, jää rahaa muuhunkin elämiseen.

Pienetmenot
14/20 | 

Yleensä ne, jotka muuttavat Lappiin, eivät pidä omistusasuntoa muualla maksaakseen siitä 600e/kk. En siis laskisi sitä pakolliseen kuluihin Lapissa asumiseen. Enkä myöskään vuokramökkiä syyslomalle, tai ylinopeussakkoja. Ne kuuluvat muihin menoihin, luksukseen tms, eivätkä ikäänkuin aiheudu siitä missä nyt asutte. Otsikko tai teksti johtaa mielestäni harhaan siinä, että menot aiheutuisivat juurikin asuinpaikastanne.

Kallista
15/20 | 

No teillä on kyllä hyvät tulot, me ei edes tienata noin paljoa yhteensä. Nettotulomme ovat siinä 3200e.

Vierailija
16/20 | 

Jestas mitkä kulut tällä perheellä! Meillä perheen netto on n. 2300€ lapsilisineen. Asutaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, omakotitalossa ja meillä on kaks autoa ja kohta kolme lasta. Hyvin tullaan tällä toimeen ja jopa säästetään. Mitä enempi on rahaa, sitä sokeemmaks tulee sille mikä on todella tarpeellista. Vähemmälläkin tulee hienosti toimeen jos osaa vähän suunnitella

Evelin_77
17/20 | 

Tässä olisi ollut hyödyllistä nähdä ihan aito laskelma, eikä sellainen, johon ovat vaikuttaneet kymmenet vieraat. Tuon 600 euron Helsingin asunnon lisäkulun voisit jättää myös pois, koska se sekoittaa kokonaisuutta ja on täyttä harhaa yleisellä tasolla; suurin osa ihmisistä ei voisi eikä maksaisi 600 euroa asunnosta jossa ei asu, vaan asunto menisi myyntiin. Lisäksi tuossa laskelmassa joku syyslomaviikon vuokra on myös irrelevantti; nyt ei puhuta todellisista *elinkustannuksista* vaan valinnoista. Joku maksaa 1500 euroa Euroopan kaupunkimatkasta syyslomalla, toinen käy leffassa kolmas vuokraa mökin, eli siis nyt ei kyse ole mistään välttämättömyydestä.

Toivoisin uusia laskelmia vain teidän osaltanne (vieraat Helsingissä maksaisivat aivan saman verran elleivät enemmän jos Stockan Herkusta käyt syömiset hakemassa) ja ainoastaan ne välttämättömät kulut, joita ilman ette pärjää. Siivouskin on aika vaikea vertailla, koska palkoissa on eroa ja ymmärtääkseni neliöt aivan toisenlaiset Sodankylässä. Ilman sitä ihminen elää.

Vierailija
18/20 | 

Yhdyn edellisen mielipiteeseen, et oho. Meillä kolmen hengen perheessä pakollisiin menoihin menee n. 1800, ja uskon et siitäkin on mahdollista pihistää. Sillä maksetaan myös asuntolainat, vastikkeet, sähköt, autolainat, bensat, ruoat yms. Hieman hämäävää tuossa varmaankin on, et miten ymmärretään sana pakollinen. Itse sisällytän siihen varmastikin hyvin erilaisia asioita, kuin tämän blogitekstin kirjoittaja.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eilinen Hesarin artikkeli siitä, kuinka suomalaisvanhemmat kärsivät täydellisyyden tavoittelusta, on surullista luettavaa. Etenkin äidit uupuvat paineeseen ja ylisuorittamiseen - pahimmillaan vanhemmuus ajaa masennukseen sekä jopa sairaslomalle omasta perheestään. 

Tunnistan niin monet jutussa mainituista tunteista: järjettömän väsymyksen, suorituspaineet asioista töissä sekä kotona, ristiriidat oman ajan ja perheen kanssa vietetyn ajan välillä sekä niin monta muuta vanhemmuuteen liittyvää tunneskaalaa.

Täydellinen vanhemmuus on kuitenkin maailman suurin vale. Mikä on täydellistä? Kuka sen määrittää? Ja mihin sen tavoittelu vie?

Ei ainakaan parempaan elämään tai perheonneen, saati lasten hyvinvointiin!  On yksinkertaisesti mahdotonta toimia jokaisella elämän osa-alueella samanaikaisesti kiitettävästi - ainakaan sellaisin normein kuin kuvittelemme.

Ja onko täydellinen suoriutuminen sitten muka sitä täydellistä elämää? Eikö elämässä ole loppupeleissä kyse siitä, että ne päivät, jotka elämme, tuntuisivat merkityksellisiltä, eivätkä vain lipuisi sumussa silmiemme ohi?

Kuka muka oikeasti pystyy samaan aikaan menestyneeseen uraan, keskustelevaan ja seksintäyteiseen parisuhteeseen sekä vanhemmuuteen, jossa hoidetaan työn ja kodinhoidon lomassa lasten harrastukset viitenä päivänä viikossa, ollaan lisäksi läsnä tarpeeksi lasten arjessa ja vielä totta kai huolehditaan omatkin treenit sekä sosiaaliset suhteet siihen päälle? Ja vielä niin, että oikeasti voi sanoa olevansa samaan aikaan tyytyväinen ja elävänsä stressitöntä elämää?

On vain yksinkertainen tosiasia, että jossain kohtaa jokin osapuoli kärsii, hommassa hajoaa pää tai pahimmillaan koko perhe.  

Mutta, koska yhteiskuntamme odottaa meiltä tätä täydellistä suoriutumista kaikesta, me näyttelemme mukana. Ja samalla mahdollistamme jatkumon omalla esimerkillämme.

Joten miksi emme vain lopettaisi kulissien ylläpitämistä? Miksi emme vain tunnustaisi, ettei ole olemassa mitään niin kutsuttua täydellistä elämää. On vain tämä elämä tässä ja nyt, eikä siinä kaikki mene putkeen samalla kertaa.

Taidanpa siis itse aloittaa.

Olen täydellisen epätäydellinen vanhempi ja voi jumaleisson, että sen ääneen sanominen tuntuukin vapauttavalta!

Sen kunniaksi päätin listata tähän julkisesti asiat, jotka ainakin meidän perheessä menevät yhteiskunnallisten mittapuiden ja suositusten mukaan Päin Persettä. Tästä kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi -  elämme onnellisinta elämää sitten lasten syntymän. 

En jaksa tai kerkeä laittaa ruokaa

Syömme mitä sattuu, ja milloin sattuu. Meillä ei ole valmiina ruoka klo 17, kun lapset saapuvat kotiin iltapäiväkerhosta tai koulusta, vaan syömme ruoan vasta klo 19 tai 20 illalla, ennen kuin menemme nukkumaan. Silloinkin on usein ruoaksi pinaattilettuja, nakkeja, valmispizzaa tai kalapuikkoja, koska en vain usein yksinkertaisesti jaksa laittaa ruokaa. Einekset ovat elämän pelastus. Koulun jälkeen ja muihin väleihin tarjoan välipalaksi leivän ja vihanneksia, hedelmän tai toustin. Ja hyvin ollaan pysytty elämässä kiinni silti.

Meillä on aina sotkuinen koti

Meillä on kotona lähes aina sotkuista, koska emme yksinkertaisesti jaksa järjestellä tavaroita jatkuvasti. Kotimme on myös täynnä erilaisia vaate- ja lehtikasoja. Vanhassa kodissamme tämä korostui vieläkin enemmän, koska tilaa oli vain 70m2, nykyisessä omakotitalossamme sotku hajaantuu, koska tilaa on enemmän. Vihaan kaiken lisäksi siivoamista, siksi siivooja siivoaa meillä kahden viikon välein. Se on yksi tärkeimmistä investoinneista ulkopuoliseen apuun, josta en aio luopua kuin vasta, jos on ihan pakko. En siivoa vieraita varten, koska en jaksa ylläpitää kulissia sellaisesta, mikä ei pidä paikkansa.

Menemme nukkumaan myöhään

Me menemme nukkumaan "aivan liian myöhään", ainakin jos yleistä mittapuuta ja keskustelua on kuunteleminen. Meille aivan normaali nukkumaanmenoaika on klo 21-22 välillä, vaikka pyrkisimme olemaan sängyssä klo 20. Viikonloppuisin nukkumaan meno voi hyvin heittää vielä tunnillakin tuosta eteenpäin, mutta onneksi lapsemme myös nukkuvat aamuisin vähintään klo 8 saakka. Tärkeintä onkin mielestäni riittävä unen määrä, ei se milloin sänkyyn mennään. Sekään ei tosin aina täyty, mutta ei voi mitään.

Riitelimme niin paljon, että tarvitsimme ulkopuolista apua

Väsyimme toissa vuonna niin pahasti ruuhkavuosielämäämme, että se oli johtaa paitsi omaan totaaliseen pragaamiseen, että 15 vuoden parisuhteen loppumiseen. Riitelimme jatkuvasti - myös lasten edessä.

Lopulta en enää keksinyt mitään muuta keinoa, kun pyytää tilanteeseen ulkopuolista apua. Soitin perheneuvolaan ja sitä kautta saimme mahdollisuuden keskustella kahdestaan, rakentaa ohjatusti arkeamme uudelleen sekä muun muassa lastenhoitoapua joka toinen viikko, jotta pääsimme kahdestaan tunnin kävelylle. Pikku hiljaa tilanteemme alkoi paranemaan, mutta pariterapia olisi varmasti meille vielä tarpeen. Ilman ulkopuolista apua emme olisi joka tapauksessa tässä onnellisessa tilanteessamme nyt!

Mutta ei puhettakaan, että olisimme lähelläkään kumpaakin tyydyttävää tilannetta esimerkiksi seksuaalielämässä. Mutta sen aika ei vain yksinkertaisesti ole nyt.

Lopetimme lähes kaikki lastemme harrastukset

Kun asuimme Helsingissä, lastemme harrastukset veivät viisi iltaa viikosta. Siihen päälle vielä kaikki omat menot. Jokainen päivä oli elämässä yhtä suorittamista aamusta iltaan, koska ajattelimme, että se on asia, jolla satsaamme lastemme elämään, jotta heistä kasvaa kunnon kansalaisia ja etteivät he jäisi ulkopuolisiksi muusta porukasta. Rahaa harrastuksiin kului tuhansia euroja per lukukausi ja se pisti taloutemme välillä todella tiukille.

Kun kysyimme Lapissa lapsilta, mitä he haluaisivat harrastaa, olikin suurin toive, ettei heidän tarvitsisi harrastaa juuri mitään. "Ollaan enemmän yhdessä kotona tekemättä mitään". Ja niinpä päätimme lopettaa tai emme edes aloittaa suurinta osaa harrastuksista, joita olimme suunnitelleet. Silläkin uhalla, ettei lapsestamme tulekaan menestynyttä kilpavoimistelijaa, jonka polulla hän jo hienosti oli.

(Paitsi että ammattibalettitanssijaystävämmekin aloitti tanssin vasta 16-vuotiaana, ja silti hän on maailmankuulu menestys. Joten eiköhän meilläkin ole vielä aikaa siihenkin, jos lapset sitä itse toivovat.)

En halua tällä väheksyä liikunnan ja harrastusten merkitystä elämässä, mutta se oli hyvä muistutus siitä, että usein pysähtyminen on tavoitteellista suorittamista tärkeämpää.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

KIITOS ja Tilaajatupareihin ilmoittautuminen alkaa! Kiitos jokaiselle teistä, jotka seuraatte kanavaamme ❤️ kiitos palautteesta, jota saamme päivittäin, myötäelämisestä ja aktiivisesta kommentoinnista. Tubessa teitä tilaajia on jo 57 000 ja täällä Instassa vajaat 27000 - yhteensä kanaviamme seuraa jo yli 220 000 ihmistä kuussa. Ja tässä kuussa olette katsoneet videoitamme 1,5 miljoonaa kertaa!!! Se on aivan huikeaa 😍 KIITOS NIIN PALJON!!! Te teette tästä työstä merkityksellisen. ❤️❤️❤️ Kiitokseksi teille kanavamme tilauksesta olemme luvanneet järjestää tuparit Sodankylässä 14.9. Sinne ilmoittautuminen alkaa tänään maanantaina 26.8. klo 15 ja ilmoittautuminen päättyy torstaina 29.8. Klo 18. Ilmoittautumislinkki löytyy Instan profiilista. Lopullinen kutsu ja saapumisohjeet lähetetään vain ilmoittautuneille. Tapahtuma on koko perheen ulkotapahtuma ja ilmoittautumislomakkeella voi ilmoittaa samalla kaikkien tulijoiden nimet. Vierailijoiden määrää on jouduttu turvallisuussyistä rajaamaan (max 500 hlö), joten ilmoittauduthan mukaan vain jos oikeasti pääset tänne Lappiin paikalle muutaman tunnin tapahtumaan. Me emme osallistu matka- tai majoituskuluihin, eikä paikalle ole julkista kuljetusta. Toivomme ihmisten saapuvan mahdollisesti yhteiskyydeillä rajoitetusta parkkitilasta johtuen. Mahdollisia Lisäkysymyksiä voi laittaa minulle directmessagella. Toivottavasti näemme paikalla livenä monia seuraajiamme etenkin lähialueilta ❤️ #äidinpuheenvuoro #vaihtovuosisodankylässä #tilaajatuparit #visitsodankylä #munsodankylä #kaupallinenyhteistyö #miesydänsodankylä #lappi #lapland #reima #mtk #kiitos

Henkilön INARI FERNÁNDEZ (@aidinpuheenvuoro_official) jakama julkaisu

Uudella paikkakunnalla on helpompi aloittaa alusta

Jostain syystä muutto maalle on meidän kohdallamme antanut mahdollisuuden irtautua suoritusten ja odotusten oravanpyörästä eri tavalla. En tiedä, johtuuko se siitä, että täällä meitä ei oikeasti tunne kukaan, joten odotuksetkin perhettämme kohtaan ovat erilaiset? Ei tarvitsekaan ottaa sitä "aina aktiivinen vanhempi" roolia järjestötoiminnassa ja koulussa.

Vai onko kyse kenties siitä, että itseään on vaikeampi vertailla muihin, kun viettää suurimman osan ajasta pirtissä pienessä kylässä tai perheen kesken tunturissa keskellä erämaata?

Tosiasia on kuitenkin se, että tällä hetkellä vanne ei kiristä päätä, ja se johtuu paljolti yllä listaamistani asioista. Ei vain jaksa stressata enää siitä, että olisi kaikessa sellainen, kun joku muu vaatii. Ja kuka "joku"  sitä oikeastaan edes vaatii? Sinähän asetat oikeasti itse oman elämäsi rajat - ja kannat myös vastuun niistä. Ja jos et aseta, niin sitten viedään kuin pässiä narusta.

Se on asia, josta on ihan hyvä muistuttaa itseään välillä. 

Missä asioissa teillä mennään yhteiskunnallisesti päin peetä? Tunnusta ja helpota oloasi - tehdään yhdessä maailmasta vähemmän täydellisten suoristusten paikka.

xoxo

Inari

 

Kommentit (18)

Elppu
1/18 | 

Meillä lapset ei harrasta mitään.. (11v,10v&6v) en jaksa kuljettaa. Asutaan semmosella paikalla et kaikkiin harrastuksiin on pakko mennä autolla joten noway.
Syömme iltaruoan klo. 18 mennessä. Yleensä puolieineksistä. Meillä on aina sotkuista, juurikin vaatekasoja sun muuta siellä täällä.. Ruokapöytäkin muistuttaa välillä jotai muuta ku ruokapöytää kun siinä on milloin mitäkin ylimääräistä roinaa.
Mitä seksielämään tulee niin ainahan sitä voi olla enemmän.. Näillä mennään.

Myös uusi Sodankyläläinen
2/18 | 

En oo koskaan jaksanut seurata ketään bloggaajaa, vloggaajaa, tubettajaa (olen 31 joten outoa/kö? ) 😁 Paitsi nyt sinua. Ilmaiset asiat ihanan suorasti, rehellisesti ja olet jotenkin vain niin aito! Kiitos. Tää teksti tuli niin oikeaan väliin. Kyllä nuo kaikki kohdat oli niin, BINGO!

Vierailija
4/18 | 

Siis ihan älyttömän hyvä postaus!! Itselläni ei ole lapsia vielä, mutta tämä on aivan hirveän tärkeä aihe puhua. Useasti törmää netissä siihen kuinka hehkutetaan ihanaa perhearkea, mutta mitä se todellisuudessa on. Tämä on sitä aitoutta. Jos tästäkin aiheesta puhuttaisiin enemmän ei ehkä äideillä ja isillä olisi sitä painetta koko ajan takaraivossa, että pakko jaksaa ja tehdä. Ihan älyttömän hyvä kirjoitus♥️

Vierailija
5/18 | 

En siivoa tarpeeksi usein. Varsinkin lattioiden peseminen jää, jää ja jää, samoin pölyjen pyyhkiminen. Stressaan liikaa melkeinpä kaikesta. Miehen kanssa ei mene hyvin.

Täydellisyyteen väsynyt
6/18 | 

Ihanan rehellinen kirjoitus. Kaukana ollaan töydellisyydestä meilläkin. Ainoa mihin toivon tällä hetkellä pääseväni on kutakuinkin siisti koti ilman yhtäkään muuttolaatikkoa. Ja niitä on vielä vähä reilu kuukausi muuton jälkeen useampia lojumassa nurkissa kun ei vaan ole jaksanut niitä purkaa.

Äitiii
7/18 | 

Kiitos! Tämä teksti auttoi ymmärtämään että ehkä tästä selvitään. Koko ajan takaraivossa pyörii että pitäisi siivota, leipoa, laittaa super terveellistä ruokaa ja toimia ohjelmistotoimistona lapsille. Mutta toisaalta kun miettii, ei omassa lapsuudessa ollut sen suuremmin mitään spesiaalia ja hyvä tuli silti. Välillä ei ollut muuta tarjolla kuin kuoriperunat. Yhteisöllisyyttä kaipaan menneiltä ajoilta, nykyään pienten lasten äitinä saa yksin puurtaa kotona. Kukaan ei käy kylässä ellei sitä ole sovittu kahta viikkoa etukäteen ja isovanhemmatkin istuvat vain kahvilla ellei erikseen pyydä voisivatko katsoa lapsia.

Uupunut arjesta ja työstä
8/18 | 

Ihanaa tekstiä, täällä myös täydellisyyteen kaikessa pyrkinyt äiti, nyt pakotettu pysähtymään pitkän sairasloman merkeissä. Koska uupumus... ja kyllä. Ei se ole pelkkä työ mikä uuvuttaa vaan ne paineet, mitkä luodaan myös kotiin. Ja minusta tähän ei liity myöskään se monta lasta perheessä on, minä ainakin yhden lapsen äitinä ja koiran omistajana olen saanut luotua täydet paineet. Kun jostain syystä olen ymmärtänyt ulkopuolelta näin: Hei, sulla vaan yksi lapsi...
Mun listaan kuuluu seuraavat, missä meillä mennään päin peetä:
1) Koti on aina vähän sotkuinen. Välillä saadaan koti tip-top kuntoon, mutta se ei kauan kestä.
2) Meillä syödään useampi päivä samaa ruokaa, koska en jaksa joka päivä tehdä ruokaa.
3) Meidän lapsi herää 5.00, ihan sama mihin aikaan menee illalla nukkumaan ja paljon on nukkunut päiväunia.
4) Vaate- ja kenkärumba on kova, hetkiä kun mennään vähän pienissä vaatteissa ja kengissä. Mutta
5) Meidän lapsi ei ole vielä harrastanut mitään: ei vauvauintia, ei muskaria eikä muutakaantilpehööriä. Hän on reilu 2v ja oikein onnellinen lapsi.
6) Parisuhde hakee uutta tasapainoa lapsiarjessa.

Mä olen täydellinen epätäydellinen äiti mun lapselle ja koiralle ja vaimo mun miehelle.
Ja ehkä vielä se tärkein, mistä kaikki lähtee: mä olen täydellinen juuri tällaisena kuin olen <3

Vierailija
9/18 | 

Meillä ainakin "aika koulun jälkeen tekemättä mitään" tarkoittaa kyllä varsin usein, että lapset jumii kännykän, pelien tai videon pariin. Yksi harrastusilta viikossa lasta kiinnostavassa tekemisessä on mielestäni kyllä hyvä olla. En itse kyllä jaksa enkä keksi lapsille joka ikiselle päivälle viihdytystä omin avuin...

Anskutina
10/18 | 

Mä oon ite maalta syrjäkylältä ja nykyään asun kaupungissa. Olen kyllä jonkin verran katkera siitä, ettei ollut mahdollisuuksia harrastaa mitään kouluaikana. En missään tapauksessa olisi sellaista kiireistä "joka ilta jotain menoa" -elämää halunnut, mutta edes yksi harrastus olisi ollut kiva. Tasapainostahan siinä on kyse, pitää olla joutilasta aikaa mutta pidemmän päälle pelkkä joutilaisuus ei ole kivaa.

Kuulostaa, että teidän perheelle tämä breikki tuli nyt ihan oikeaan aikaan ja nauttikaa joutenolosta!

Neljän lapsen äiti
11/18 | 

Hyvä että tästä puhutaan. Äitiydessä mielestäni täydellinen on hyvän vastakohta. Jos pyrkii täydellisyyteen, ei voi koskaan olla tyytyväinen ja levollinen - ja uskon, että jokainen lapsi ottaa mieluummin rennon "vähän sinne päin" - äidin kuin täydellisen, kireän suorittajan. Ja rennosti ottamalla äitiys on oikeasti aivan mahtavaa!

Vierailija
12/18 | 

Koululaiset(kin) roikkuu ihan liikaa digilaitteilla. Meillä harrastusten ykköskriteeri on että pääsevät niihin itse - seuraan poikani pelejä mahdollisimman vähän koska en ole yhtään kiinnostunut mistään penkkiurheilusta. Syömme aivan liikaa makeaa. Useimmiten leikin taaperon kanssa kännykkä kädessä tai vähintään telkkari päällä. Emme lajittele biojätettä. Menen ihan liian myöhään nukkumaan. Ja se siivous sitten; imuroimme ehkä kerran kuussa, ikkunat on pesty kerran viiden vuoden sisään, lakanat vaihdan kun muistan...

Vierailija
13/18 | 

Tulin ihan sattumalta facesta lukemaan tekstisi. Olen 30+ vuotias lapseton ja olen jo vuosia kauhulla katsonut sivusta kuinka raakaa kiusaamista äitien välillä on tässä täydellisyyden tavoittelussa. On rajua katsoa läheisiä ystäviä mihin paineeseen heidät laitetaan. Täydellisyyden tavoittelussa tulos näyttäisi olevan ainoastaan juuri epätäydellinen ja neuroottinen äiti.
Kiitos tästä <3 Ihanaa kun joku uskaltaa sanoa mitä on normaali perhe-elämä

Yh-äiti
14/18 | 

Mun epätäydellisyys-lista on todella pitkä, mutta se ei paria kohtaa lukuunottamatta aiheuta mulle juuri muuta kuin hyviä nauruja. Opin jo kauan aikaa sitten, että musta ei suorittajaa tule, joten oon hyvällä omallatunnolla ollut edes rakentamatta niitä kulisseja. Tässä muutama totuus meidän taloudesta:
- En leivo koskaan mitään. Tarjoiltavat vieraille, synttärikakut, joulupiparit ym. ostan aina kaupasta valmiina.
- Laitan itse ruokaa ehkä kerran viikossa. Muulloin meillä syödään valmisruokia tai käydään pitseriassa.
- Viikonloppuisin en jaksa nousta kovin aikaisin. Annan lapsen katsella itsekseen lastenohjelmia, että voin jatkaa unia.
- Lapsi katsoo muutenkin "aivan liikaa" ohjelmia suosituksiin nähden. En vain jaksa opettaa häntä siitä pois, kun mitään ongelmia asia ei aiheuta ja meillä on paljon yhteistäkin aikaa.
- Lapsi ei harrasta eikä ole koskaan harrastanutkaan mitään.
- Kotimme piha on kuin joku viidakko. En vain pidä puutarhahommista ihan yhtään.
- Saatan joskus unohtaa antaa lapselle ruokaa, koska mulla itselläni on alhainen ruokahalu enkä tunne useinkaan nälkää. Onneksi lapsi osaa pyytää sitä lopulta itsekin, kun hänen nälkä käy tarpeeksi kovaksi.

Mihinkään täydellisten äitien kerhoonhan näillä spekseillä ei pääse, mutta eipä ole tarvekaan. Me otetaan rennosti ja nautitaan elämästä!

Vierailija
15/18 | 

Meillä kävi ihan samoin, että lapsi laittoi stopin harrastukselle. Hänellä on intohimoinen harrastus, ja tottakai teimme kaikkemme jotta hänen oli mahdollista pysyä porukassa mukana. Joukkuelaji, lopulta treenit kolmesti viikossa, päälle kisat, näytökset, ja kaikki extra. Pitkä matka, myöhäisimmistä treeneistä oltiin arkena kotona klo 20 jälkeen...

7 vuotiaana lapsi itki, että "äiti mä en jaksa tätä elämää". Erittäin pysäyttävää.

Onneksi toisesta kaupungista löytyi ryhmä, jossa lapsi pääsi jatkamaan harrastusta yksilölajina ja sovimme vähemmistä harjoituskerroista per viikko. Treeneistä voi olla pois huoletta. Ihana nähdä, että sama intohimo lajia kohtaan on säilynyt ja nyt lapsi aidosti nauttii liikunnasta ilman paineita.

Taitaa seuraava sukupolvi olla meitä viisaampi!

E Epä T
16/18 | 

1) Meillä on myös usein eineksiä. Joinain hetkinä olen ajatellut lähettää Saarioisille kiitoskirjeen
2) Sotkuasotkuasotkua. Välillä ehditään siivota kunnolla, ja heti sen jälkeen on taas sotkua.
3) Lapset katsovat liikaa tv:tä/puhelinta/tablettia
4) En jaksa käyttäytyä johdonmukaisesti. Toki useimmiten yritän, mutta monesti myös luovutan.
5) Olen monesti huutanut lapsilleni ja joka kerta katunut sitä

Siinä ehkä pahimmat, olipa helpotus kirjoittaa ne jonnekin!

Vierailija
17/18 | 

Ihanaa kun joku uskaltaa poiketa täydellisestä. Meilläkin ollaan kaukana siitä. Sotkua on koko ajan, lapsi syö liikaa makeaa (monta kertaa viikossa jotain), en siedä meteliä joten tytöllä (1v4kk) ei oo mitään "kehittäviä" piiputtavia leluja, nukutan tytön tissille vaikka se aiheuttaa hoitoon joutuessa vaikeuksia koska en JAKSA kehittää mitään uutta systeemiä ja huudattaa tyttöä siihen tottuessa. Niin ja ulkoilukin on viime viikkoina vähän jäänyt. Pyöräillään joo mutta ei oikeen tehdä sellasta missä tyttö sais ite liikkua. Olipas vapauttavaa tunnustaa nämä. Ja tosiaan mulla on vaan yksi lapsi ja isovanhemmat auttaa paljon niin ei oo ees mitään syytä sille miksi en tekis kaikkea täydellisesti. Muuta kun se etten halua enkä jaksa. Niin joo, ja toisia lapsia tyttö näkee varmaan liian vähän koska ei vaan oo ketään sopivaa leikkikaveria tässä ihan lähellä.

Vierailija
18/18 | 

Näin esikoista odottavana on pakko kysyä ilman sarvia ja hampaita, ihan uteliaisuudesta: mikä on tämä "yhteiskunta", joka asettaa paineet suoriutua kaikesta täydellisesti? Minulla on viimeinen kolmannes menossa. Neuvolasta en ole tähän mennessä saanut mitään paineita, vaikka painoa on ehkä tullut omasta mielestä liikaa, mutta neuvolassa ei ole puututtu siihen mitenkään. Imetystä on kerran sivuttu, ja siihenkin vain todettiin, että jos haluaa/onnistuu imettämään. Eli onko odotettavissa, että vauvan syntymän jälkeen yhteiskunta luo minulle ja miehelle paineita olla täydellisiä vanhempia?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kysyin viime syksynä Lapsistrategia-työryhmää varten Instagramissa nuorilta seuraajiltani, mitä he toivoisivat kaikista eniten omilta vanhemmiltaan. Vastaukset olivat pysäyttäviä. Niistä huokui läsnäolon kaipuu, kuulluksi tulemisen toive, rakkaudesta kertomisen toive ja se, että vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa. Vaikka omat lapseni ovat vasta 5- ja 9-vuotiaita,  huono omatunto piikitti suoraan sydämeeni.

Olenko minä tarpeeksi läsnä? Kysynkö lapsiltani tarpeeksi usein mitä kuuluu? Ja ennen kaikkea, kuuntelenko  oikeasti, mitä he vastaavat? Kysymyksiä, joita meidän jokaisen kannattaisi varmasti pohtia.

Mietin omaa arkeamme ja tunnistin monta tilannetta, joissa pystyisin ainakin itse petraamaan. 

Päätin ottaa tavoitteekseni muuttaa omia tapojani niin, että pystyisin maksimoimaan todellisen läsnäolon edes jollakin tavoin.  En koe edelleenkään suoriutuvani hommasta kiitettävästi, mutta ainakin yritän. Joukkoon mahtuu jo päiviä, jolloin koen onnistuneeni. Ja täytyy sanoa, että jo pelkästään huomion kiinnittäminen aiheeseen on auttanut.

Haastavimmaksi koen ehkä sen, että silloin kun minulla olisi aikaa, ei lasta välttämättä kiinnostakaan antaa aikaansa minulle.

Nämä keinot ovat auttaneet meitä!

Vartin sylihetki päivittäin. Tämän otin tavoitteeksi vanhemmuudelleni, kun muutimme Lappiin. Lapsi tahtoo syliin ja huomioni yleensä heti kotiin saavuttuaan. Sen sijaan, että olen koneella silloin - teen kotoa töitä - ja sanon, että "ihan kohta, äidillä on nyt juuri tärkeä työjuttu meneillään", varaan sylihetken hänelle automaattisesti tuohon hetkeen. Pelkällä tilanteen ennakoinnilla ja mind setin muutoksella, olen onnistunut jo useasti ilahduttamaan kumpaakin meistä. Jatkan mahdollisesti omia hommia sylihetken jälkeen, mutta en enää joudu sanomaan lapselle, että sylille ei ole aikaa nyt.

Yhdessä puuhastelu. Varaan joka päivä omassa päässäni aikaa lasten kanssa yhdessä puuhastelulle, ja tällä tarkoitan sitä, että tyhjennän pääni siksi ajaksi muista ajatuksista. Se on hetki, jolloin omistaudun täysin heille ja kuuntelen heitä. Joskus se on huoneen siivoaminen yhdessä, läksyjen teko, muffinssien leipominen tai joku muu kokkaus. Olen huomannut, että tämä pieni hetki voi olla hyvin merkityksellinen ja saa usein lapsen kertomaan luontevammin päivän kuulumiset, kuin esimerkiksi silloin, kun he ovat juuri saapuneet koulusta. 

Yksi äiti kertoi minulle käyttävänsä tähän 1000 palan palapelin taktiikkaa. Palapeli pistetään pimeän vuodenajan tullessa pöydälle ja siihen ympärille keräännytään päivittäin koko perheen kanssa kokoamaan peliä. Välillä ollaan hiirenhiljaa, mutta yllättävän usein tilanne, jossa kenelläkään ei ole kiire minnekään, laukaisee ulos lasten todelliset kuulumiset.

 

Aikaa kummankin lapsen kanssa yksin. Suurimmat keskinäiset riidat meidän lapsilla syntyvät meidän vanhempien huomiosta. Kumpikin haluaa sitä tietenkin samaan aikaan ja sitten kitistään kiljutaan. Mitä useammin pystyn viettämään edes hetken päivästä keskittyen vain toiseen lapseen, sitä vähemmän riitoja on. Tämä voi olla esimerkiksi, että jäämme juttelemaan saunaan esikoisen kanssa muun perheen lähdettyä, tai iltakävely koiran ja kuopuksen kanssa kahdestaan. Iltanukuttamiset olemme jakaneet nyt niin, että vuorotellen kumpikin vanhempi nukuttaa toisen lapsen (lapset nukkuvat eri huoneissa.) Näin kumpikin saa kummankin vanhemman täyden huomion omana iltanaan. Joskus on mahdollisuus lähteä jopa reissuun lapsen kanssa kahdestaan, ja se vasta parasta luksusta onkin.

Minä rakastan sinua. Se pieni mutta välillä niin vaikea lause. Sen sanomme toisillemme päivittäin. Tämä on ollut perheessämme tapana aina, mutta haluan kirjoittaa sen tähän muistutukseksi sekä itselleni että teille lukijoille. Rakkaudesta kertominen on äärimmäisen voimaannuttavaa, toisiinsa sitouttavaa ja turvallisuuden tunnetta korostavaa. Ja sen kertominen lapsille opettaa myös heille tunteista puhumista. Lauseesta ei muodostu se paljon pelätty möykky, vaan luonnollinen osa jokapäiväistä arkea. Rakkaus lisää rakkautta ja kun sen maagisen lauseen sanoo päivittäin lapsille, se on helpompi sanoa myös muille. 

Minkälaisia ajatuksia nämä nuorten kirjoittamat lauseet sinussa herättivät? Koetko, että teillä on tarpeeksi yhteistä aikaa? Millä tavoin teidän perheessä puhutaan rakkaudesta ja huolehditaan yhdessä olosta?

xxx

Inari

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!

Blogiarkisto

2019

Instagram