Kirjoitukset avainsanalla joululahjat

Miten hurisee ihmiset? Onko joulun lahjakaaoksesta jo selvitty? Leikitäänkö teillä joulun leluilla vielä vai ovatko ne jo unohtuneet huoneen nurkkiin tai hautautuneet kaiken muun roinan keskelle?

Meillä on vähän kumpaakin.

Samalla olen kuitenkin onnellinen siitä, että lapsemme oikeasti toivoivat vain yhtä lahjaa per nenä. Vanhempi ompelukonetta ja nuorempi barbin kalusteita taloonsa. Kummatkin saivat haluamansa. Ompelukone ostettiin muuten käytettynä ja huollettuna. Näin  40 vuotta vanha kone sai uuden elämän.

Mutta vaikka lapset toivoivat vain yhtä lahjaa, he saivat kuitenkin paljon enemmän. Miksi meidän aikuisten on niin vaikea jättää  leluja antamatta, vaikka niitä ei ole edes toivottu?

Esikoiseni ensimmäiset sanat lahjojen avaamisen jälkeen olivat: "Ahdistaa tämä kaikki lahjojen määrä."  Samaa ajattelin itse. Me emme olisi oikeasti tarvinneet yhtään tavaraa enempää kotiimme.

Käytetty lelu on mahtava lahjaidea!

Vietimme joulua ensimmäistä kertaa espanjalaisten sukulaisten kanssa ja vaikka viestitimme etukäteen selvästi, että emme halua lahjoja, he kuitenkin toivat niitä.

Arvostan kuitenkin sitä todella paljon, etteivät he olleet ostaneet lahjoja uusina, vaan vanhemmat serkut olivat huoltaneet omat vanhat lelunsa (Sylvian Family -eläimet ja hamahelmet) ja antoivat ne nyt meidän lapsillemme. 

Ne tietenkin ilahduttivat tyttäriämme suuresti. Tosin meillä ei kyllä olisi ollut niillekään mitään tarvetta, sillä omasta takaa löytyy jo kumpaakin laatua.

Siinä kuitenkin näki selvästi sen, ettei lahjan tarvitse olla uusi, vaan käytetty, hyvin pidetty lelu on aivan yhtä arvokas uudelle omistajalleen.

Samalla tuli käytyä kiinnostava keskustelu lasten kanssa siitä, miten tärkeää on pitää omista tavaroista hyvää huolta, jotta niistä voi olla iloa vielä seuraavallekin leikkijälle. 

Lähettäkää lelut "matkalle", josta ne palaavat parin kuukauden päästä!

Teimme joululomalla myös lastenhuoneen inventaarion. Toiminnan, joka kannattaa muuten säännöllisesti toteuttaa, jotta tilaa niille leluille löytyy, joilla sillä hetkellä leikitään. Suurin ongelma tuntuu meillä ainakin olevan se, ettei leluilla ole tarpeeksi selkeitä omia paikkoja, vaan ne sekoittuvat säilytysastioihin ja niin sanottuja "oikeita lelukategorioita" on vaikea ĺöytää.

Inventaarion yhteydessä laitoimme rikkinäiset lelut roskikseen ja pienten lasten lelut kierrätykseen sekä veimme osan nykyhetken leluista varastoon.

Samalla toimme edellisen inventaarion varastolelut takaisin leikkihuoneeseen. Voitte vain kuvitella, mikä ilo siitä syntyi, kun yhtäkkiä "varastomatkalla" olleet pehmolelut ja vauvanuket vaatteineen saatiin takaisin. 

Ilo oli vähintään yhtä iso kuin joululahjaksi saaduista "uusista" leluista. Ehkä jopa hieman isompikin. Liittyihän näihin omiin "matkalla olleisiin" leluihin erityinen tunnearvo.

Tässä siis kaksi erinomaista vinkkiä, miten vanhoista leluista saadaan aina uutta ja uutta iloa: huoltakaa ja kierrättäkää ne eteenpäin uusille omistajille sekä laittakaa osa leluista aina säännöllisesti "matkalle" varastoon ja palauttakaa ne muutaman kuukauden päästä. 

Ilo vanhoista leluista on taattu, kun niiden olemassaolon on välillä ehtinyt kokonaan unohtaa!

xoxo

Inari

Alta voit katsoa uusimman #vaihtovuosisodankylässä-videomme elämästämme Lapissa!

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö
Mitä jos antaisit joululahjaksi palan suojeltua metsää?

Tämä blogipostaus sisältää kaupallisia linkkejä Storytel-palveluun, Plan Suomen -aineettomiin lahjoihin ja hyväntekeväisyyskampanja Luonnonperintösäätiön sivuille. 

Pohditko vielä kuumeisesti, mitä antaa joululahjaksi? Meidän perheessä on siirrytty lähes kokonaan aineettomiin lahjoihin - lapset ovat toivoneet vain yhtä materiaalista lahjaa joulupukilta - ja voin kertoa, että kun lahjarumba on vähentynyt, on myös joulumieli parantunut. 

Listasin myös teille meidän perheen lahjasuosikit inspiraatioksi, jospa saisit niistä vielä jotain iloa itsellesikin.

1. Lastenhoitolahjakortti

Paras lahja, minkä olemme koskaan vanhempina saaneet, on ollut lastenhoitolahjakortti ystäviltämme. Siihen kuului koko viikonlopun lastenhoito ja me painuimme kahdestaan viikonloppulomalle. Ja kyseinen viikonloppu sovittiin samantien. Oi että mitä luksusta. Jos siis tiedät, että lähipiiriisi kuuluu ystäviä tai sukulaisia, joilla ei esimerkiksi ole jatkuvaa lastenhoitoapua isovanhemmilta, niin anna lahjaksi lastenhoitoa. Jos taas itse olet isovanhempi etkä ole päässyt vähään aikaan auttamaan lastenlasten kanssa, niin anna lahjaksi sitä lastenhoitoa. Ja mikä tärkeintä, muista myös täyttää lahjakortin lupaus. Mikään ei ole niin ankeaa kuin saada lastenhoitolahjakortti, jonka tietää jo avatessa, ettei lupausta pidetä.

2. Pala suojeltua ikimetsää

Suomen tärkein asia on mielestäni puhdas luonto ja hiljainen metsä. Siitä olemme päässeet nauttimaan Lapin vuotemme aikana erityisen paljon. Samaan aikaan metsiä kuitenkin hakataan Suomessa ennätysvauhtia, eikä vanhaa ikimetsää ole jäljellä enää juurikaan. Tällä lahjakortilla sinä voit vaikuttaa siihen, että suojelet metsää teoillasi. Lahjoituksesi käytetään suoraan uusien suojelualueiden ostoon. Voit kohdistaa sen suoraan tulevien metsien ostoon tai "ostaa" palan joltakin jo olemassaolevalta suojelualueelta. Lue lisää Luonnoperintösäätiön sivuilta.

3. Kaikki kirjat samassa paketissa

Sen sijaan että ostetaan joululahjakirjoja, jotka luetaan kerran ja laitetaan sitten pölyttymään kirjahyllyyn, anna lahjaksi vaikka muutaman kuukauden kokeilu äänikirjapalveluun. Ensimmäiset 30 päivää saat joka tapauksessa tästä linkistä ladattua ilmaiseksi ja sen jälkeen Storytel maksaa 16,99 kuukaudessa (tilauksen voi keskeyttää milloin vain). Saat samassa paketissa annettua lahjaksi sekä lasten että aikuisten kirjat - lukitun kirjahyllyn voi luoda erikseen lapsille -  ja vastaanottaja voi itse valita, mitä milloinkin kuuntelee. 

4. Tue tyttöjä kehitysmaissa

Olemme päättäneen jo toistamiseen tukea myös jouluna aineettomissa lahjoissa kehitysmaiden tyttöjä, sillä samalla lahjalla voi vaikuttaa tällöin todella moneen hyvään asiaan: tasa-arvoon, naisten parempaan asemaan yhteiskunnassa, yhteiskunnan vaurastumiseen ja ilmastonmuutokseen. Lapsemme valitsivat lahjaksi jouluvieraillemme mm. puhdasta vettä, koululiikuntaa, supersiemeniä ja kouluruokailua. Tutustu kaikkiin Planin aineettomiin lahjoihin tästä. 

5. Kiitoskirje rakkaimmalle!

Kehumme ja kiitämme toisiamme aivan liian harvoin. Ystäväni menehtyi nopeasti ja yllättäen viime vuonna ja hänen hautajaisiinsa jokainen vieras oli kirjoittanut kirjeen. Kirjeet olivat täynnä kiitoksia ja mitä kauniimpia valokuvia ja muistoja ystävästämme. Miten sattuikaan sydämeen, ettei hän itse päässyt koskaan näitä kirjeitä kuulemaan. Silloin päätin, että yritän muistuttaa itseäni, että kertoisin rakkaimmilleni ja ystävilleni jo heidän eläessään säännöllisesti kuinka tärkeitä ja hienoja he ovat sekä kuinka upeita yhteisiä hetkiä elämämme onkaan ollut täynnä. Tässäpä siis mitä mainioin joululahjaidea myös sinulle. Kirjoita kiitoskirje rakkaimmallesi: leikkaa, liimaa ja kuvita se. Tämä on taatusti vuoden paras joululahja!

Ja ethän unohda vilkaista myös lahjavinkkejä opettajille -postausta!

Hyvää ja rauhallista joulua juuri sinulle! 

X0X0

Inari

Katso tästä meidän uusin videomme, jossa esittelemme muun muassa valitsemamme lahjat Planille ja hyppäämme avantoon sekä hiihdämme mitä upeimmissa Kiilopään maisemissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kysyimme opettajilta, mikä on paras lahja opettajalle heidän omasta mielestään?

Joulu lähestyy ja niin meillä kuin monessa muussakin kodissa pohditaan kuumeisesti, miten kiittää kuluneesta vuodesta lasten luokanopettajia, harrastusvalmentajia, lastentarhanopettajia, kerhonvetäjiä ja niin edelleen. Ovathan he tehneet upeaa työtä lastemme eteen!

Joskus pistetään pystyyn rahankeräys, jonka tuotolla kustannetaan yhdessä lahjakortti tai jotain muuta kivaa. Siinä ongelmaksi muodostuu kuitenkin usein keräyssumma, koska kaikilla ei ole sama taloustilanne. Ja tarvitaan tietenkin myös vanhempi, joka keräyksen haluaa järjestää.

Toisinaan jokainen vanhempi tuo oman lahjansa - tai sitten unohtaa homman kokonaan. Yksittäisissä lahjoissa ongelmana on kuitenkin se, että suklaarasioita ja muita pikkujuttuja kertyy usein opettajille liiaksikin asti.

Ja miten on sitten Alkosta kipaistun pullon laita? Onko esimerkiksi pullo skumppaa ok lahja lapselta aikuiselle? 

Kysyin opettajilta, mikä on paras lahja heidän omasta mielestään?

Ikuisen pähkäilyn sijaan päätin kysyä aihetta suoraan opettajilta itseltään, ja säästää sekä sinut että itseni jokavuotiselta pähkäilyltä.

Kyselyn suoritin Instagramstoryssani, jossa on seuraajina ilmeisen paljon myös opettajia. Vastauksia tulikin lähemmäs sata ja ne ilahduttivat toden teolla.

Vaikka monet olivatkin kiitollisia lahjoista ja onnellisia etenkin lasten omatekemistä yllätyksistä, oli vastaajakunta paljolti myös sitä mieltä, etteivät he opettajina odota saavansa yhtään mitään lahjaksi. 

Alkoholin tuominen jakoi selvästi vastaajat kahteen kastiin: ihan ok tai ehdottomasti ei. Kannattaa siis todellakin olla erittäin tietoinen siitä, käyttääkö opettaja alkoholia, jos pullon aikoo lahjaksi viedä.

 

Paras lahja opettajalle on palaute!

Lahja, joka mainittiin kuitenkin kaikista mielekkäämmäksi useissa eri viesteissä, oli kirje tai kortti lapselta, jossa kerrottaisiin, mitä hän on vuoden aikana oppinut ja mitkä ovat olleet kivoimmat asiat, joita lukuvuonna on yhdessä tehty.

Korttia voi vielä koristaa kehumalla luokkakavereita ja vaikka opettajaakin muutamalla sanalla.

Opettajat työskentelevät usein yksin ilman esimiehensä tai kollegoidensa läsnäoloa, joten suoraa palautetta työstä saa harvoin. Siksi parasta on saada sitä lapsilta itseltään.

Tämä on lahja, jota voi soveltaa melkein mihin tahansa harrastukseen, eikä se maksa mitään muuta kuin hiukkasen vaivaa.

Onneksi lapset yleensä rakastavat värittämistä ja askartelua. Ja jos nyt aloittaa, ehtii jouluun mennessä hyvin väsätä kiitoskirjeet niin koulun, hoitopaikan kuin harrastustenkin opettajille.

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille opettajille!

Hyvää ja mahdollisimman stressitöntä joulunalusaikaa kaikille blogin lukijoille!

xoxo

Inari

Ps. Lue myös lahjattomista synttäreistämme!

 

 

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Ihan paras juttu!!! Opettajana juurikin olisi ihanaa saada palautetta oppilailta😀

Vierailija
2/3 | 

Mä olen huomannut, että monilla on liian vahva ajatus kiitollisuuden velasta, tai omasta hyötymisestä.
Itse olen pienestä asti tottunut esim aina auttamaan isovanhempia, sukulaisia ja naapureita esim. kahvipöydän laitossa, ja juhlissa tms tai muuten vai kyläillessä viemään lahjoja, ja olen aina nauttinut niiden viemisten ideoinnista, vaikka kyseessä olisi vain kahvipaketti naapurille, tai sitten paketti joulupuun lahjakeräykseen. Nykyään hämmentävän usein saan vastauksesksi hämmennystä, vaivaantuneita kommentteja... Tai ystävän lapselle viedystä pienestä lahjasta tarjotaan rahaa maksuksi, "ei kun halusin ostaa tämän, kun tiesin että hän tykkää".... Ja monet ihmettelevät "saatko siitä tai tästä tai tuosta jotain korvaukseski?", öö, hyvän mielen?!
Ja sitten vielä tosiaan se kiitollisuuden velka, ei saa/voi ottaa apua vastaan, kun sitten se pitää jotenkin aina korvata toiselle.... :/

Ope
3/3 | 

Aineettomat esim. Unicefin, Punaisen Ristin, Kirkon ulkomaan avun ym. lahjat ovat myös olleet ihania lahjoja :) Vielä kun lapsi on itse ollut mukana päättämässä, mihin kohteeseen lahjoitetaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!

Blogiarkisto

2019

Instagram