Kirjoitukset avainsanalla Parisuhde

Äidin puheenvuoro blogi: Kuinka usein

Ajattelin välillä kirjoittaa hieman kepeämmästä aiheesta kaikkien viimeaikaisten parisuhde- ja vanhemmuuspostauksien jälkeen. Bongasin yhden lempparibloggaajani, Iinan But I´m a Human not a Sandwich -blogista hauskan Kuinka Usein -haasteen. Joten tässä vastauksia kiperiinkin Kuinka usein -kysymyksiin - pohja kopsattu Iinan blogista. Kuinka usein sinä teet seuraavia asioita?

Vaihdat lakanat? 1-2 kertaa kuukaudessa. Joskus useammin, jos haluan helppoa luksusta.

Vaihdat pyyhkeet? Kerran viikossa.

Soitat isälle/äidille? Äidille soitan muutaman kerran viikossa, mikä on aivan uudenlaista luksusta elämässäni. Olimme noin 20 vuotta, jolloin emme soittaneet toisillemme koskaan. Isän kanssa viestittelemme muutaman kerran kuussa.

Käyt leffassa? Helsingissä asuessa noin kerran kuussa, Lapissa valitettavasti todella harvoin. Ei tule samalla lailla lähdettyä minnekkään iltaisin.

Föönaat hiukset? En koskaan.

Putsaat lattiakaivot? En ole koskaan putsannut. Meillä mun mies tekee tämän.

Käyt metsässä? Joka päivä useamman kerran, metsä alkaa nykyään meidän ovelta ja se on paras asia, minkä tiedän.

Sanot läheisille, että rakastat heitä? Joka päivä useamman kerran. Se kuuluu koko perheemme tapoihin.

Tarkistat kuivakaapin sisällön? En ikinä. Ostan aina vaan uusia juttuja ja sitten huomaan, että hups tomaattipyreetä onkin jo 5 purkkia.

Luuttuat lattiat? En luuttua. Satsaan siivoojaan, joka käy meillä joka toinen viikko. Se on paras investointi ever.

Syöt noutoruokaa? Aiemmin noin kerran viikossa Helsingissä asuessamme, nyt Sodankylässä ei oikeastaan lainkaan. Ellei naapurin paistamia savukaloja lasketa.

Valehtelet? En halua valehdella, mutta huomaan että joskus minulla on vaikea sanoa johonkin asioihin ei, ja sitten saatan keksiä valkoisen valheen, etten esimerkiksi voi tulla jonnekin, koska minulla on jo jotain muuta. 

Riitelet suhteessa? Riitelemme kunnolla aika harvoin tällä hetkellä, mutta kinastelemme viikoittain jostain. Se koskee aika lailla koko perhettämme, meillä on kotona selvästi kiistelykulttuuri.

Sheivaat? Kainalot aina suihkussa, jalat sheivaan vain kesällä muutaman kerran viikossa tai jos menen talvella uimahalliin.

Vaihdat hammasharjan? 2-3 kuukauden välein vaihdan sähköhammasharjan harjaspään.

Käyt kirjastossa? Ainakin kerran kuussa, välillä useamminkin. Rakastan kirjoja ja rakastan hengailla lasten kanssa kirjastossa. Käyn myös kirjastossa aina kun mun pitää tulostaa jotain, koska tulostan niin harvoin, ettei olisi mitään järkeä hankkia omaa tulostinta.

Peset peitot ja tyynyt? Kerran vuodessa ja pakkasella tuuletellaan aina lakananvaihdon yhteydessä.

Syöt herkkuja? Joka päivä jotain herkkuja. Vähintään jälkkäriksi muutaman palan tummaa suklaata. Meillä ei ole karkkipäivää, vaan syömme silloin tällöin karkkia, jätskiä tai leivonnaisia.

Soitat anopille? En ikinä, koska meillä ei ole oikeastaan yhteistä kieltä. Anoppini on espanjalainen ja lähetän hänelle kuvia ja viestejä lapsista, mutta soittaminen olisi too much.

Vaihdat rintsikat? Muutaman kerran viikossa ja lisäksi käytän urheilutoppeja, jotka vaihdan aina käytön jälkeen.

Leivot? Nykyään Lapissa joka viikko ainakin kerran. Meillä on ihana leivinuuni, jossa tulee parhaat sämpylät

Siivoat jääkaapin? Hmm... liian harvoin...

Käyt puntarilla? En käy puntarilla koskaan, meillä ei ole puntaria kotona eikä painoni kiinnosta minua muutenkaan lainkaan. Tärkeämpää on se, millainen olo on itsensä kanssa ja se ei oikeastaan liity minulla koskaan ulkonäköön vaan henkiseen hyvinvointiin.

Komennat miestäsi? Liian usein. Varmaankin ainakin kerran päivässä. Olen perinyt äidiltäni komentajaluonteen ja nyt se tuntuu periytyneen myös vanhemmalle tyttärelleni...

Syöt irtokarkkeja? Kerran viikossa ainakin.

Peset pyykkiä? En oikeastaan koskaan, koska meillä mun mies pesee kaikki pyykit.

Perheessä kinataan vaatetuksesta? Lähinnä siitä, ettei kukaan pue ensimmäisellä, toisella eikä vielä kolmannellakaan kerralla, kun pyydetään. Eli kyllä siitä aiheesta syntyy lähes päivittäin kinaa.

Käyt hammaslääkärissä? Parin vuoden välein. Pitäisi tilata hammaslääkäri!

Käyt kaupassa? Meillä lähin kunnon kauppa sijaitsee 40 kilometrin päässä. Käymme kaupassa kerran viikossa isommin, ja sitten muutaman kerran viikossa kylillä käydessä saatetaan täydentää.

Peset ikkunat? Aina keväällä. Rakastan ikkunoiden pesemistä.

Vaihdat sukat? Joka päivä. Nykyään jalassa on aina villasukat.

Olet eri mieltä miehen kanssa? Erikoinen kysymys. Ehkä eniten olemme eri mieltä siitä, minkälainen käsitys on siitä, mitä toinen tekee ja mitä ei liittyen esimerkiksi kotitöihin tai lasten kasvatukseen. 

Ostat uusia vaatteita? Todella harvoin. Ehkä noin kerran vuodessa ostan itselleni vaatteita. Teemme Reiman ja Jack Wolfskinin kanssa yhteistyötä, ne ovat lähes ainoat vaatteet jotka hankimme uusina, kaiken muun ostamme käytettynä tai emme oikeastaan juuri osta mitään.

Tarkistat toimiiko palovaroitin? En tarpeeksi usein kyllä, mutta meillä on onneksi hälytysjärjestelmä, joka ilmoittaa jos palovaroitinten patterit ovat loppumassa lähiaikoina.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit? Yleensä noin kerran vuodessa innostun.

Puhdistat hiukset harjasta? Juuri puhdistin. Noin kerran viikossa.

Jäikö jotain kiinnostavaa kysymättä, lisää kommentteihin!

xoxo

Inari

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kauniiden Lapin Kuvien tarkoitus on tuoda tasapainoa muuten harmaaseen aiheeseen.
Kauniiden Lapin Kuvien tarkoitus on tuoda tasapainoa muuten harmaaseen aiheeseen.

Me olemme puolisoni kanssa täysin erilaisia rahankäyttäjiä. Hän laskee jokaisen pennin, pitää tilillään säästössä aina rahaa pahan päivän varalle ja on tarkka siitä, mihin rahansa pistää ja kenelle niistä antaa. Jos oikein juhlatuulelle ryhdytään, hän saattaa "piffata" koko perheelle ravintolassa ruoat. Häntä voisi kutsua järkeväksi ja tarkaksi rahankäyttäjäksi, joidenkin mielestä ehkä hiukan pihiksikin. Jos lainaat pulisoltani kympin, voit olla varma että hän muistaa sen. Hän myös varmasti osaa luetella tilinsä saldon vaikka unissaan.

Puolisoani ei kannata yllättää reissuviikonlopulla edes kihlajaislahjaksi, jos matka on maksettu Visalla. Tuloksena ei synny kiva yhteinen matka, vaan ilmiriita rahasta. Kokemusta on - kantapään kautta!

Minä puolestaan olen rahankäyttäjänä hänen vastakohtansa. Kun rahaa on, sitä käytetään, ja jos sitä ei ole, niin sitä käytetään yleensä silti ja sitten mietitään, mistä sitä saadaan. Pidän siitä, että tilillä on hieman ylimääräistä, mutta en hermostu vaikka saldo lähenisi nollaa tai tipahtaisi joskus miinuksellekin. Raha on tehty käytettäväksi, emmehän tiedä, elämmekö edes enää huomenna. Toki pistän nykyään pahan päivän varalle sen minkä voin, mutta en lähtökohtaisesti laske, että tilillä pitää olla ylimääräisen palkan verran hätävaraa, vaan hommaan sen hätävaran sitten keinolla millä hyvänsä, jos sellainen tilanne tulee. 

Jos minulla on mahdollisuus, niin rakastan sitä, että voin käyttää rahaa, ilman että sitä tarvitsee laskea, tarjota ystävilleni illallisen ravintolassa tai viedä koko perheen spontaanisti leffaan. Ne ovat asioita, joista en koskaan odota vastapalvelusta tai takaisinmaksua. En todellakaan muista tilini saldoa. Yleensä menen katsomaan sen vasta silloin, jos Visa Electron ei enää toimi.

Joku voisi ajatella, että täydennämme toisiamme siis tässä aiheessa täydellisesti, joten hommahan on bueno. Mutta ei, rahankäyttömme aiheutti parisuhteessamme säännöllisesti hyvin suuria riitoja, ennen kuin keksimme siihen ratkaisun.

Yhteiset vai erilliset rahat?

Muistan vielä erittäin selvästi elämästämme ennen lapsia lähes säännöllisesti toistuvan kaupan kassalla -hetken, joka meni about näin. Puolisoni oli maksamassa ja kassalla ilmoitti, että on sitten maksanut tässäkin kuussa kolme euroa 50 senttiä ostoksiamme enemmän kuin minä ja se ei ole ok. Minä puolestaan lähes loukkaannuin, joskus jopa kimpaannuin. Mietin miten joku, joka rakastaa minua, voi muka välittää siitä, että on maksanut ruoistamme enemmän. Mehän olemme pariskunta. Tällaisista asioista huomauttelu oli mielestäni jopa töykeää. Muistan myös hetkiä, jolloin piilotin itselleni ostamia kenkiä kaappeihin, jottei mieheni näkisi niitä ja alkaisi jäpättää, että olin ostanut itselleni jotain, vaikka en ehkä ollut maksanut kaupassa viimeiseen kahteen kertaan.

   Se taisi olla pankki, joka yhteistä taloustiliä ensiasunnon yhteydessä meille ehdotti, ja onneksi ehdotti.

Päätimme siirtyä epämääräisestä kuka maksaa mitä milloinkin ja kuinka paljon, siihen että kummallakin oli omat tilinsä, joista siirrettiin yhdelle yhteiselle taloustilille kummaltakin sama summa, mistä maksettiin kaikki yhteiset kulut. Kummallekaan ei tule koskaan olo, että toinen on maksanut enemmän ja oman tilin rahoilla saa tehdä mitä lystää.

Ei tämä taloustili ole meitä rahaihmisinä miksikään muuttanut, mutta parisuhteessamme olemme päässeet tämän pienen mutta oivallisen siirron ansioista huomattavasti tyynemmille vesille. Lainaan edelleen mieheltäni joskus rahaa, jos omat rahat ovat loppuneet ja yritän maksaa ne sitten tunnollisesti takaisin. Kerran hän tosin päättikin antaa lainaamani rahat minulle joululahjaksi. 

Lähipiirissämme joskus ihmetellään, että eikö meillä tosiaan ole yhteisiä rahoja, vaikka omistamme asunnon, kaksi lasta sekä auton ja koiran. Mutta ei ole. Ja meillä homma toimii näin. Olisi kiinnostava kuulla, minkälaisia rahajärjestelyjä teillä on perheessä? Ovatko rahat yhteiset vain omat? Kuka maksaa mitä milloinkin tai toimiiko taloustili tai ehkä joku muu järjestely?

Käykää muuten myös lukemassa Etä-Äiti Helkan postaus siitä, kuinka paljon rahaa hän käytti viikon aikana. Kiinnostavaa luettavaa. Täytyy joskus listata itsekin esimerkiksi meidän uuden elämän menot täällä Lapissa.

xxx

Inari

 

Kommentit (36)

Vierailija
1/36 | 

Meillä on käytössä yhteinen tili, josta maksetaan ruuat, laskut, vuokra ym yhteiset menot. Molemmat siirtää sinne tietyn summan nettopalkastaan, sillä tulot on kovin eri suuruiset ja itse koin epäreiluna sen, että kun aiemmin itse maksoin yhteistilille 900,se oli melkein puolet nettopalkasta, ja miehellä sama summa hädintuskin 1/3. Tämä aiheutti sen, että hänelle kertyi paljon enemmän säästöjä ja halusi reissata ja ostaa vähän kalliimpaa ja merkkituotteita. Itselleni taas ei juuri säästöjä kertynyt ja olisin halunnut elää pihimmin. Mies olisi voinut reissuja tarjota ja ostaa yksin isoja investointeja, mutta en halua elää siivellä. Prosenttiosuuden siirtäminen tasaa eroa jonkin verran, edelleen miehelle jää enemmän rahaa säästöön mutta nyt myös minulle ja on mukavampi suunnitella yhteisiä ostoksia. Tai tehdä tulevaisuudensuunnitelmia esim talon oston osalta.

Budjetti
3/36 | 

Mielenkiintoista! Me ollaan molemmat vielä opiskelijoita ja eri maistakin joten rahantulo lähteet ja käytötkin on aika erilaisia. Mulla on lähtökohtaisesti paremmat "tulot" (kiitos kela) ja hänellä taas usein tiukkaa rahan kanssa. Mulle on ok maksaa enemmä välillä esim ruoka ja wifi yms kuhan isot jutut kuten vuokra menee puoliksi. Ärsyttävää on ainoastaan se että Mr ei kauheesti kato paljon käyttää esim ruokakaupassa tai muuhun asioihin rahaa (jolloin munmielestä raha riittäisi paremmin) kun taas mä menen tiukalla budjetilla 😂 saa nähä miten sitten tulevaisuudessa jos on lapsia, asunto yms. Teidän vaihtoehto kuulostaa ihan hyvältä.

Vierailija
5/36 | 

Kummallakin on omat tilit, mutta rahat on "yhteisiä". Laskuja ja ostoksia maksetaan molempien tileiltä. Kymmenen vuotta ollaan toimittu näin, eikä olla sen kummemmin tarkasteltu kumpi maksaa enemmän..

Vierailija
6/36 | 

Seurusteluaikana oli omat tilit, mutta jo silloin se maksoi kenen rahat oli lähempänä. Avioliiton myötä oli itsestään selvää, että elämän jakamisen yhteydessä siihen kuuluu kaikki osa-alueet. Laskujen ja sijoitusten jälkeen rahaa käytetään siihen mihin tarvitaan tai halutaan. Jonain vuonna toinen saattaa tehdä esim. pari omaa reissua ja toinen ei ollenkaan, ei väliä kunhan kumpikin voi toteuttaa itseään. Joskus kulutetaan rahaa vaikka muiden ilahduttamiseksi, esim. kerran käytettiin omat lomarahat appivanhempien lomamatkaan, kun tuntui, että he sitä tarvitsivat. Onni kasvaa jakamalla 💙

Vierailija
7/36 | 

Ennen lapsia kummallakin oli omat tilit, yksi yhteinen säästötili ja kaupassa maksettiin vuorotellen, muttei sekään ollut niin tarkkaa. Nykyään meillä on 2 lasta ( olen vielä hoitovapaalla) ja mies tällä hetkellä maksaa laskut, ruokaostokset yms. Mä olen laittanut kaikki äitiysloma-aikojen palkat, vuosiloma-palkat, veronpalautukset, lapsilisät, kodinhoitotuet yms yhteiselle säästötilille, josta sitten kumpikin voi käyttää rahaa tarpeen mukaan. Toki mieluiten tarpeellisiin asioihin, kuten lasten kenkiin, vaatteisiin tai sitten maksetaan lääkärikuluja sieltä. Lapsilla on omat säästötilit joihin isovanhemmat laittaa pienen summan kuukausittain ja niistä ollaan lasten harrastukset malsettu. Kieltämättä välillä tulee siitä kinaa jos rahaa on otettu tililtä miehen mielestä turhiin asioihin, kuten askartelujuttuihin tai kukkiin. Miehen mielestä tilillä pitäisi olla tietty sumna ja alkaa ahdistua jos säästötilin saldo hupenee. Mä itse olen sitä mieltä että lasten kanssa kotona ollessa ei voida muutenkaan omaisuuksia kerryttää ja sitä rahaa pystyy kyllä saamaan taas säästöön hyvin kun palaan töihin. Miehellä kun ei ole sitä omaa kokemusta siitä, mitä on kun ei saa palkkaa vaan joutuu olemaan vähän toisen "siivellä". Toisaalta se puoli on hyvä että mies on tarkka rahankäyttäjä ja pitää kaikista kirjaa, niin talous pysyy hallinnassa myös nyt, kun en ole vielä työelämässä.

Pihi Iita
8/36 | 

Meillä rahat on yhteiset. Palkat tulee samalle tilille josta lähtee laina maksut yms. Kuun lopussa ennen kuin taas palkka tulee tilille siirretään "ylijäämää" rahat säästöillä. Näin ei tule houkutuksia ylimääräiseen tuhlaukseen kun sitä rahaa on niukalti käyttäjillä. Säästötililtä maksetaan sitten lomamatkat, kodinkoneiden ostot, vakuutusmaksut yms. isommat maksut mitä elämisestä voi tulla.

Äiti92
9/36 | 

Kaikki on yhteistä. Kaikki rahat mitä talouteen tulee siirretään yhteiselle tilille mistä maksetaan kaikki laskut oli ne sitten omia tai yhteisiä. Minä olen huonompi palkkaisessa työssä, tällä hetkellä äitiyslomalla ja sitten taas hoitovapaalla mutta mieheni tietää miten arvokasta työtä teen kotona lasten kanssa ja molemmat olemme samoilla linjoilla. Isommista ostoksista sovitaan ja mietitään voiko nyt ostaa vai säästetäänkö siihen tms mutta jos jompi kumpi haluaa jotain itselleen tai lapsille tärkeää shoppailla niin yleensä ilmoitamme toiselle että älä ihmettele kun siirsin enemmän tililtä ostin sitä ja tätä :) en voisi elää ihmisen kanssa joka pitäisi omat rahat omanaan, varsinkaan jos minä hoitaisin pienellä rahalla lapsia kotona hänen saadessa kunnon palkkaa ja kerryttäessä eläkettä töissä... Yhteinen elämä, lapset, asuntolaina, asunto ja rahat ❤️

Vierailija
10/36 | 

Meillä on yhteinen käyttötili jonne molempien palkka tulee. Kummallakaan ei ole omia rahoja vaan kaikki on yhteistä. Joskus kokeiltiin että laitetaan tietty summa palkoista ja maksellaan sillä vuokra yms. mutta se ei toiminut meillä kun aina oli liian vähän rahaa koska toinen oli unohtanut sinne rahaa laittaa. Yhteinen tili ollut jo opiskeluajoista lähtien eli lähes koko aika kun yhdessä ollaan oltu. Nytkin olen hoitovapaalla joten mies maksaa käytännössä kaiken 🙂

2+2+talo+auto
11/36 | 

Meillä on omat tilit ja yksi yhteinen tili mistä lähtee asuntolaina. Molemmilla on käyttöoikeus toisen tiliin, eli meillä on niin yhteiset rahat kuin vain voi olla. Kun tulee tili, niin laitetaan molemmat asuntolainatilille rahaa vähän reilummin mitä on lainanlyhennys. Sieltä sit tarvittaessa otetaan käyttöön. Kuun lopussa siel ei ole kyl yhtään, vaikka ajatus muinoin(10v) sitten oli, että sinne säästetään pikkuhiljaa se hätävara.
Meil on tällä hetkellä aika samanlaista palkat, mutta silloinkin kun mies tienasi enemmän, niin ei laskettu silloinkaan paljon kukakin maksaa mistäkin. Kumpikin ollaan samanlaisia rahan käyttäjiä, niin meillä varmaan siksi tämä toimii.

Vierailija
12/36 | 

Mies oli tavatessamme aikamoinen huithapeli, piti korkeaa elintasoaan yllä osittain lainarahalla. Itse olin opiskelija ja elin huomattavasti niukemmin. Alkuun olin tietysti otettu lahjoista, kunnes tajusin toisen lainan vain kasvavan. Niinpä otin tiukan talouskuurin miehelleni ja sain hänenkin tilinsä käyttööni. Nykyään meillä on sekä yhteisiä että omia tilejä, joihin minulla on kaikkiin käyttöoikeus ja hoidan lähes yksin laskujen maksamisen. Me neuvotellaan kaikesta, sillä meillä on nyt myös pienet lapset. Ei kumpikaan mene edes leffaan kysymättä toiselta, sillä sen toisen pitää silloin olla lasten kanssa. Vaatehankinnat ja muut tehdään tarveperustaisesti, käytämme kyllä rahaa, kunhan molemmat ollaan sitä mieltä, että "tarvitaan". Ja mehän tarvitaan myös ulkomaanmatkoja. 😃

Kotiäiti
13/36 | 

Minä olen kotona lapsen kanssa kotihoidontuella eli käytännössä mies maksaa kaiken. Maksoi myös silloin kun olin opiskelija ja tämä ei ole häntä ikinä haitannut. Ikinä ei ole sanonut että voisit mennä töihin vaikka opiskelun ja lapsen välissä töissä kävinkin. Nyt itse olen kaivannut töihin paluuta jotta olisi enemmän rahaa käytössä mutta mies sanonut että voin olla kotona lapsen kanssa niin kauan kuin haluan. Olisi vähän ahdistavaakin elää ihmisen kanssa joka laskisi joka sentin. Itse kuitenkin tykkään vertailla hintoja kaupassa yms että voisi säästää mutta se että joutuisi laskea joka sentin ruokaostoksista kuulostaa kohtuuttomalta kun asutaan samassa taloudessa.

Vierailija
14/36 | 

Meillä menee kummankin tuloista 50 % yhteiselle taloustilille ja 50 % jää omaksi käytettäväksi. Käytännössä mä maksan siis suurimman osan, koska oon töissä ja mies työttömänä. Mut toisaalta, jääpä mulle enemmän myös säästöön ja käytettäväksikin. ;) 

Onnellinen aviovaimo
15/36 | 

Yhteiset rahat, vaikka olemme suhteellisen tuore uusioperhe ja aviomiehelläni ei ole omia lapsia. Tämä onkin aiheuttanut minussa välillä ihmetystä ja omaa ajatusmaailmaani olen saanut ihan tosissani sopeuttaa siihen, että jaamme kaikki kulut! Ihana mieheni sanoo ottaneensa koko paketin ja siihen kuuluvat myös minun lapseni <3 

Miimo
16/36 | 

Meillä on taloustili josta maksetaan sähkölasku, vastike, lapsen menot ja peruselintarvikkeet joita molemmat käyttävät. Laitamme sinne muutaman satasen kuussa molemmat vaikka mieheni tienaa 4000 euroa ja minä olen kotihoidon tuella (320€/kk). Minusta tämä on reilu tapa jakaa kulut sillä olen itse valinnut kotiin jäämisen ja matalamman tulotason. Koska olemme erilaisia ruokailijoita, saa mies ostaa ihan itse omat sisäfileensä ja luksusmyslinsä omilla rahoillaan kun taas minä ostan vaatimattomampia elintarvikkeita sekä mieltymyksieni että taloudellisen tilanteeni vuoksi. Säästin 10 vuotta rahaa voidakseni olla kotona lapsen kanssa niin kauan kuin haluan, ja siksi minun ei nytkään tarvitse tinkiä mistään, kun säästöjä on kertynyt niin paljon. Minulle omat rahat on merkki itsenäisyydestä ja pärjäämisestä, eikä minua tarvitse kenenkään elättää!

Vierailija
17/36 | 

Yksi yhteinen lainatili johon maksetaan kumpikin oma talolainaosuus, lisäksi säästötili johon menee tietty määrä palkasta kuukaudessa ja jos on tarvetta hankkia jotain yhteistä ja kalliimpaa, voidaan säästötiliä käyttää. Niillä on ostettu mm. pari koiraa, remonttitarvikkeita, ikkunalaina hoidettu jne... Meillä mies vuosituloissaan tienaa sen 10 tonttua enemmän. Tosin tällä hetkellä vieläkin enemmän koska itse opiskelen työn ohessa ja välillä olen opintovapailla. Yhteiset laskut kuitenki maksetaan tasan 50/50 niin ei tule narinaa niistä. Aiemmin makseltiin laskujaki "maksa sinä nyt niin minä seuraavalla kerralla" mutta rahallisesti jäin tappiolle tässä joten systeemiin oli tultava muutos. Ite olen tarkka rahoistani ja mies vähän löysempi. Ite useimmiten hoidan kaupassa käynnit ja ilmoitan reilusti ja rehellisesti että saat oman osuutesi hoitaa joko seuraavalla kauppareissulla tai rahaa mulle kiitos. Pienempituloisena ei ole minun tehtävänä elättää miestä, itseäni ja lasta.

Vierailija
18/36 | 

Yhteinen yritys on meidän perhe, joten ihan kaikki on yhteistä. Itse esim. hoidin vuosikaudet lapsiamme kotona, jolloin tuloni olivat minimaaliset. En voi kuvitella, että siinä tilanteessa olisi eri tilit, olisin uhrannut oman toimeentuloni tuottamalla hyötyä perheellemme (kumpikin toivoimme, ettei lapsia tarvitse viedä hoitoon).

Kyllä olisi surullista, jos erituloisina toinen joutuisi kärsimään rahan puutteesta, kun toisella sitä on. Miten parisuhteeseen voi olla tyytyväinen sellaisessa tilanteessa, en ymmärrä...

Vähintään prosenttiosuus pitäisi maksaa taloustilille, muutoinhan rikkaampi elää köyhemmän siivellä, jos molemmat maksavat saman verran tuloistaan huolimatta...

Vierailija
19/36 | 

Yhteiset rahat, mutta omat tilit(lainanhoitotili, johon molemmilla on pääsy) Meillä toinen maksaa lainan, ja toinen laskuja, joista tulee melkein sama summa. Ruokakaupassa/ulkonasyödessä maksaa se, kummalla on enemmän rahaa tilillä. Tämä on toiminut meillä useamman vuoden.

Selkeetä
20/36 | 

Pidän itseäni onnekkaana, että ollaan miehen kanssa hyvin samanlaisia rahan käyttäjiä eikä olla Ikinä riidelty rahasta ja yhdessä ollaan oltu 15v!
S-visalla maksetaan kaikki kuukauden ostot ja mä ilmoitan sitten saldon ja katsotaan, miten jaetaan lasku. Mulla on pienempi palkka ja maksan vähemmän kuluja/laskuja kuin mies. Mitä jää kk:ssa ylimääräistä, siirrän lainatilille säästöön ja säästöistä maksetaan remppakuluja, matkat, auton korjaukset ym isommat menot.
Yhteinen talous siis ja se maksaa, kenellä on rahaa. Omat tilit halutaan kuitenkin pitää ja hyvin se on toiminut.

Vierailija
21/36 | 

Meillä on yhteinen tili, johon palkat siirretään. Sieltä maksetaan ruoat, laskut yms. kuukauden yhteiset menot ja sitten molemmilla omat on tilit. Yhteisten menojen jälkeen jäävä "ylimääräinen" raha jaetaan tasan ja kumpikin saa oman summan omalle tilille omaan käyttöön. Tarvittaessa toinen voi lainata toiselta, mutta aina maksetaan kyllä lainaamat rahat takaisin. Ja tämä on toiminut loistavasti monta vuotta.

Duunarirouva
22/36 | 

Oltu yhdessä 15 vuotta. Sinä aikana on asuttu omissa osoitteissa, yhdessä, muutettu montakin kertaa, rakennettu talo, opiskeltu, oltu töissä, hankittu koira ja saatu kaksi lasta. En muista että olisimme ikinä varsinaisesti riidelleet rahasta. Aluksi oltiin köyhiä opiskelijoita köyhistä perheistä, sitten hyvätuloinen nuoripari ja nyt keskituloinen lapsiperhe. Arvelen, että yhteiset menomme jakautuvat suht tasaisesti, mutta varma en ole. Molemmilla on omat tilinsä, emmekä puutu toistemme rahankäyttöön. Yhteiset menot maksaa se, jolle ne sattuu lankeamaan. Käytännössä minä olen se joka yleensä maksaa lapsiin liittyvät menot ja käy kaupassa, mies taas maksaa taloon ja autoin liittyviä menoja enemmän kuin minä. Olemme molemmat järkeviä rahankäyttäjiä, mutta perheen kesken kaikki on yhteistä ja esim. lomalla emme joka euroa laske. Ehkä se, että molemmilla on omat tulonsa ja menonsa tasapainossa, on säästänyt meidät rahariidoilta.

Vierailija
23/36 | 

Omat rahat molemmilla. Minä maksan ruuat ja lasten harrastukset + Vaatteet. Puoliso maksaa kaiken muun.

Vierailija
24/36 | 

Meillä on aina ollut yhteiset rahat miehen kanssa. Eikä ole ikinä tullut ongelmia rahan kanssa. Jos mies on halunnut ostaa kalliita koneen osia ei se ole haitannut kun se on toiselle tärkeää, samalla tavalla olen sitten itse voinut sijoittaa itselleni tärkeisiin asioihin. Toisaalta meillä ei ole ikinä ollut että tuo on sinun ja tuo minun, vaan ollaan aina ajateltu, että kaikki on yhteistä. Olemme molemmat olleet tyytyväisiä tästä, eikä toisen pienemmät tulot välillä ole tuottanut ongelmia esim opintojen aikana kun ollaan aina ajateltu, että yhdessähän tässä ollaan.

Vierailija
25/36 | 

Yhteinen yritys ja yhteiset rahat. Minä käytän pankkikorttia enemmän, koska hoidan kaikki kauppa-asiat, vaatetan perheen, tankkaan autot ym ym. Isäntä maksaa laskut. Ikinä en ole saanut nuhteita rahan käytöstä, saattaa johtua siitä ettei ole aikaa kulkea shoppailemaan

Nan
26/36 | 

Meillä tulot on aika eri. Lastenhoitaja/avustaja ja mies automyyjä jonka tulot vaihtelee eri kuussa myydyn mukaan. Voi olla kuu jolloin hän saa X3 enemmän. Maksetaan vuokra puoliksi. Hän maksaa auton lainat ja muut kulut. Mä veden ja sähkön. Ruuat pääosin minä ja bensat pääosin hän. Matkustetaan joka kk vähintään kerran Pohjanmaalle Vantaalta joten kuluja on senkin osalta. Meillä ei lasketa kumpi maksaa enemmän mutta jos toinen ei pysty jotain maksaa, toinen auttaa. Jos toinen selkeästi lainaa +200€ toiselle menoihin niin se yleensä sit "maksetaan" takaisin osallistumalla enemmän yhteisiin menoihin. Säästötiliä herätellään ja tota kauppatiliä että olisi selkeämpi miten paljon kk menee niihin ja paljon jää omiin ostoksiin. Mielenkiintoisia postauksia nää raha-asiat. Mä pystyn nykyään puhumaan avoimesti mutta huomaan kaveriporukan piilottelevan paljon aihetta. Ei mua sekään haittaa ettei joku voi puhua mutta itse haluaisin keskustella asioista ja nähdä eri tapoja.

Vierailija
27/36 | 

Meillä on sen verran sama tulotaso ja suhtautuminen rahankäyttöön (melko säästäväinen, muttei erityisen tarkka), että tästä asiasta ei ole koskaan tarvinnut tapella. Molemmilla on omat tilit ja maksetaan suunnilleen vuorotellen. Isommat hankinnat otetaan erikseen huomioon, ettei tule isoa epätasapainoa.

Vierailija
28/36 | 

Kummallakin omat tilit ja rahat. Mies maksaa asuntolainan, minä ruuat ja lasten vaatteet+muut kulut. Kumpikin maksaa oman autonsa kulut. Sähkö- , vakuutus-, ym. Säännölliset laskut maksaa suurimmaksi osaksi mies mutta minäkin satunnaisesti. Minun tuloni ehkä reilu puolet miehen tuloista. Tileillemme ei juuri jää ylimääräistä kummallekaan. Lomamatkat tms. kalliimmat reissut maksaa jompikumpi ( se joka matkalle enemmän hinkuu...)

Vierailija
29/36 | 

Meillä myös erikokoiset tulot ja maksamme yhteiset jutut tulojen suhteessa. Kirjaamme menot ja olemme määritelleet, mikä on yhteistä, mikä omaa. Esim omat vaatteet ostetaan omilla rahoilla ja siihen ei toinen puutu, mutta vaikkapa sähkölaskut, lasten menot ja yhteisen matkan menot ovat yhteisiksi määriteltyjä. Samoin on yhteinen meno, jos toinen aikuinen vie lapset esim Lintsille, ja terveysmenot ovat automaattisesti yhteisiä.

Sovimme tämän kun muutimme yhteen aikoinaan, ja se tuntui alusta asti reilulta. Meillä on myös avioehto, koska molemmilla oli asunto-omaisuutta, kun menimme naimisiin.

Nannam
30/36 | 

Mielenkiintoinen postaus. Mä en osaisi kuvitellakaan ettei meillä olisi miehen kanssa yhteiset rahat. 10 vuoden ja kolmen lapsen myötä tulot ovat olleet niin vaihtelevia, että en tiedä miten reilua olisi ollut pitää omia rahoja. Olen itse ollut kotona pienillä kotihoidontuilla useamman vuoden ja täten menettänyt myös kertyviä eläkkeitä, joita mies töissä ollessaan on kerryttänyt. Yhteisestä päätöksestä olemme halunneet pitää lapset mahdollisimman pitkään kotona, myös mies on ollut pätkän kotona ja tällöin minä töissä. Mutta suurimman osan ajasta kuitenkin minä olen lapsia kotona hoitanut. Olemme myös molemmat opiskelleet aikuisiällä, mies aikuiskoulutustuella ja minä pienellä opintotuella. Olemme kannustaneet ja tukeneet toisiamme näihin valintoihin ja tämä on vaatinut sen, että yhteisillä tuloilla mennään, muuten ei olisi onnistunut. Puolin ja toisin ollaan joustettu. Minun palkkani on nykyään mieheni palkkaa suurempi, mutta ei kävisi mielessäkään kokea epäreiluutta, vaan enemmänkin koen että olemme tiimi ja puhallamme yhteen hiileen myös taloudessa ja muuttuvissa elämäntilanteissa. Välillä toinen tienaa enemmän, toinen opiskelee ja mitä nyt elämä tuo tullessaan. Olen myös sairastanut syövän ja tämä aiheutti talouteen isoja menoja, en koe eläneeni mitenkään mieheni siivellä, vaikka hänen palkastaan paljon kustannuksiin menikin. Ihan samalla tavalla olisin toiminut jos tilanne olisi ollut toisin päin. Enkä koe olevani mitenkään mieheni siivellä eläjä tms, vaan enemmän koen että mies arvostaa ja tukee valintojani myös taloudellisesti, on valmis tulojen tippumisee ym vaikka molemmat emme aina ole töissä (esim opiskelu). Ei hän varmasti haluaisi tehdä isompia reissuja tai syödä ravintolassa usein ilman perhettä, jos minulla ei olisi varaa maksaa, vaan maksaa siitä että voi viettää aikaa perheen kanssa näissä tilanteissa. Mielenkiintoista lukea niin erilaisista tavoista ja todella siis tärkeää että kaikki löytävät itselleen sopivan tavan toimia, kuten tekin olette löytäneet.

Te
31/36 | 

Aiheesta on noussut mielenkiintoista keskustelua monella sometilillä, hyvä näin! Erilaiset tavat kunniaan. 😊 Meillä on miehen kanssa likipitäen sama kuukausipalkka, (vaikka minä olenkin kouluttautunut asteen ylemmäs 😅) ja sen lisäksi mun geeneissä on valitettavasti periaate, että maksan itse omat menoni niin kauan kun rahaa on. Asuntolaina ja ruokakulut menee yhteiseltä taloustililtä, johon molemmat siirtää saman verran rahaa. Laskut, hoitomaksut ja lapsen menot tasataan likipitäen, ei eurolleen. Ja lopuilla rahoilla kumpikin saa tehdä mitä lystää. Tämä on ollut toimiva. Taloustilin perustaminen ei johtunut riidoista, vaan ennaltaehkäisystä, sillä olin huomannut pariskuntien riitelevän raha-asioista 😂

Mielenkiintoista
32/36 | 

Mielenkiintoista. En osaisi itse kuvitellakaan, että maksamisesta tulisi kiistaa tai että laskettaisiin kumpi maksanut minkäkin verran. Yhteiselämää takana 12 vuotta, on neljä lasta ja auto ja asuntolaina. Aina ollut erilliset tilit, ei vaan ole tullut hommattua yhteistä, ei ole tarvinnut. Elämä ja kaikki siihen liittyvä on yhteistä, joten myös rahat ja kaikki maksaminen on yhteistä. Siinä ei ole ollut koskaan mitään vääntämistä. Mutta näin me ihmiset olemme erilaisia :)

Nellisi
33/36 | 

Voi apua, minä en ikipäivänä voisi elää tuollaisessa parisuhteessa. Onneksi olemme kaikki erilaisia ja toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. Meillä on miehen kanssa kaikki yhteistä. Se maksaa, jolla on rahaa. Jo silloin kun muutimme ekan kerran saman katon alle vuonna 2006 ja mies oli armeijassa ja minä opiskelin ja tein töitä. Silloin minä makselin laskut sieltä tililtä missä oli rahaa. Tällä systeemillä mennään edelleen. Mies tienaa nyt enemmän kuin minä, mutta ostelemme toki myös itse itsellemme tavaroita/asioita. Kaikista vähänkin isommista ostoksista keskustelemme yhdessä, mutta eipä ole kumpikaan toiselta mitään hankintoja oikeastaan kieltänyt. Sitten on katsottu mistä kiristetään. Meillä on edelleen omat tilit, mutta molemmilla on käyttöoikeudet toisen tiliin sekä yhteiseen lainanhoitotiliin. Tämä sopii meille ja olen kiitollinen, että olen löytänyt ihmisen, joka jakaa kanssani (myös) rahankäytölliset näkemykset. :)

Pire
34/36 | 

Meillä on molemmilla omat tilit ja sitten asuntolaina tili, johon Molemmat laittavat joka kuukausi tietyn prosenttisumman kuussa rahaa, josta maksetaan talolaina, sähkö-ja vesilasku. Sitten molemmilla on omat säästötilit, josta otetaan pahan päivän varalle. Miehen auto ja koneharrastelut on minun mielestäni niin kallista puuhaa, että tietäisin minua ärsyttävän, jos hän olisi myös "minun rahoillani" käynyt ostamassa 2000€ maksavan moottoripyörän + siihen osia. Itsellä tietenkin omat mielenkiinnon kohteet, joista miehellä tulisi sanomista. Lasten ja talolainan myötä tullut yhteinen taloustili on ollu hyvä juttu. Ruokaostokset maksetaan suurin piirtein vuorotellen, mutta emme ole laskeneet meneekö puoleksi. Rahaa on tällä hetkellä normaali elämiseen käytössä, niin siitä ei tarvitse riidellä.

Vierailija
35/36 | 

Yhteiset tilit. Kummankin palkka tulee samalle tilille. Näin on ollut 1986 vuodesta lähtien kun muutettiin yhteen. Koskaan ei ole ollut rahasta riitaa. Isommista ostoksista päätämme yhdessä.

Sininen00
36/36 | 

Meillä on omat tilit, jonne molemmilla tulee palkat ja menee omat asuntolainalyhennykset ja omat menot. Yhteinen taloustili on myös, josta maksetaan yhteiset laskut, vastikkeet, ruoka-ostokset ja lasten menot. Taloustilille siirretään rahaa siten, että molemmille jää saman verran käyttörahaa omalle tilille. Näin molemmilla on saman verran omia estoja käytössä, jotka saa käyttää, miten haluaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Äidin puheenvuoro blogissa käsitellään niin parisuhteeseen, perheeseen kuin elämänmuutokseen liittyviä aiheita.

Tänään on 29. elokuuta vuonna 2019. On kulunut tasan kuukausi siitä, kun muutimme Lappiin. Vaihdoimme kerrostalokolmion vilkkaassa helsinkiläislähiössä, metroyhteyksien varrelta satavuotiaaseen hirsitaloon, pienessä sodankyläläisessä kylässä, 40 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta ja palveluista. Vaihdoimme Suomen suurimpiin kuuluvan ala-asteen pieneen puiseen kyläkouluun ja työpaikat uusiin: mieheni jäi virkavapaalle omasta työstään ja pääsi Sodankylän keskuskouluun liikunnanopettajan sijaiseksi ja minä pyöritän vaikuttajamarkkinoinninyritystäni ja kuvaan perheemme elämästä kertovaa #vaihtovuosisodankylässä somerealitysarjaa.

Nyt, kuukausi muutostamme, makaan pelityynellä tunturijärvellä suppilautani päällä, vierelläni pieni koiramme Mutu. Järven takana siintävät Luoston ja Pyhän tunturit ja ylitsemme lentää laulujoutsen kumppaneineen siivet viuhuen. Rantatörmän varpujen orastava ruska enteilee syksyn tuloa. Auringonsäde lankeaa pilven raosta naamalleni ja kuuntelen, kuinka kalat hyppivät järvessä. Täydellisyyden rikkoo Lapin lennoston hävittäjien lentoharjoitukset mylvivällä melullaan, mutta unohdetaan se nyt tästä, sillä muuten kaikki on juuri niin kuin kuvittelin, kun unelmoimme Lappiin muutosta viime keväänä.

Toivoimme Lapista läheisyyttä luontoon, hitaampaa elämää ja yhteistä aikaa perheen kanssa. Nyt eloa on takana kuukausi ja on aika kertoa, miten elämämme on tähän mennessä muuttunut.

Voidaanko jäädä tänne ikuisesti?

"Äiti, voidaanko jäädä tänne ikuisesti?" kiljahtaa esikoiseni, kun hän juoksee koulubussilta kotiin. Sama kysymys toistuu joka ilta nukkumaan mennessä ja yleensä myös sitä ennen. Viimeksi eilen se kuului tupamme jättimäisen uuninpankon päältä, sinne rakennetusta täydellisestä lukumajasta. "Voidaan!", ajattelen mielessäni, mutta en uskalla sanoa sitä vielä ääneen. Olemme ensisijaisesti muuttaneet tänne ensin vuodeksi ja sopineet, että ensi keväänä päätämme jatkosta. Se riippuu muun muassa työ-,  asunto- ja viihtymistilanteesta. Helsingissä meitä odottaa edelleen omistusasuntomme.

 Olen kyllä jo katsastanut iltakävelyilläni lähialueiden tontit ja myytävänä olevat vanhat talot, mutta vielä on liian aikaista tehdä lopullista päätöstä ja vastaan "katsotaan, ensi vuoden huhtikuussa, mikä meidän tilanne on."

Samaan aikaan minua kiinnostaa kovasti lasteni ajatukset jäämishalun takana. Kuten myös omani. Miksi täällä on niin ihanaa?

 Esikoiseni sanat osuvat jälleen kerran suoraan ytimeen. "Meillä on niin kivaa yhdessä täällä. Te vanhemmatkin olette niin paljon rennompia." Allekirjoitan tämän täysin. Jopa fyysisesti tunnen olevani täysin erilainen ihminen. Rinnassani koko aikuiselämän ollut paine ja lievä ahdistuksen tila katosi täysin samana päivänä, kun muutimme tänne. Henkisestä hyvästä olosta puhumattakaan - tuntuu kuin sisälleni olisi laskeutunut kauan etsitty rauha. Vaikka välimatkat ovat paljon pidempiä, on kiire kadonnut elämästämme. Ja kiireen myötä on kadonnut myös suurin osa turhasta kinasteluista, kireydestä ja suorittamisesta. Elämästä on tullut hyvin paljon yksinkertaisempaa: siinä vallitsevat vain elämän peruspilarit: Herääminen, töihin- ja kouluunmeno, syöminen ja yhdessäolo. Emme ole riippuvaisia ympäristön säätelemistä julkisen kulkuneuvojen aikatauluista tai liikenneruuhkista. Eikä mistään tule painetta osallistua illanistujaisiin, mennä teatteriin, lähteä leffaan tai ravintolaan.

Kotona oleminen on ihanaa! Mutta siihen vaikuttaa suuresti myös ihana talomme, jossa on tilaa olla.
Kotona oleminen on ihanaa! Mutta siihen vaikuttaa suuresti myös ihana talomme, jossa on tilaa olla.

Ja Koska emme tunne paikkakunnalta juuri ketään, vietämme viikonloput ja illat yhdessä perheen kesken. Teemme suunnitelmat yhdessä perheen kesken ja toteutamme ne yhdessä perheen kesken. Tämä on jättimäinen muutos entiseen elämään, jossa jokainen suoritti omia harrastuksiaan, luottamustehtäviään ja menojaan ja meillä oli vain lauantai-ilta yhdessä kotona. Silloin olimme joko liian väsyneitä edes puhumaan toisillemme tai sitten kutsuimme ystävät luoksemme kylään tai lähdimme heidän kanssaan mökille, koska se oli ainut hetki myös ehtiä nähdä heitä. Täällä Lapissa kotona oleminen on koko elämän päätarkoitus, eikä tarvitse suorittaa suurta suunnitelmallista retkeä lähteäkseen luontoon, kun voi vain avata oven ja olla heti perillä.

Kaikki eivät tarvitse Lappia löytääkseen oman perheen yhteisen ytimen, mutta me tarvitsimme. Ja se on parasta, mitä meille on voinut tapahtua.

Maisemat ovat kuin taulusta. Ei ihme että tällaisessa maalauksessa asuminen tekee ihmiselle hyvää.
Maisemat ovat kuin taulusta. Ei ihme että tällaisessa maalauksessa asuminen tekee ihmiselle hyvää.

Omaa aikaa iltaisin: "Voiko tällaista luksusta olla?"

Suurin konkreettinen muutos on elämänrytmissä. Paitsi, että kaikesta on tullut yksinkertaisempaa ja verkkaisempaa, on kaikesta tullut myös strukturoidumpaa. Heräämme koko perhe joka aamu samaan aikaan klo 6:35. Koulubussi hakee lapset päivittäin klo 7:35 ja se määrittelee koko aamun aikataulun. Sama toistuu iltapäivällä. Siihen väliin jää aika työnteolle. Ja kun työt on tehty noin klo 16 syömme, puuhailemme hetken kotona jotain ja sitten lapset käyvätkin jo nukkumaan, viimeistään klo 21. Koska herätys on niin aikaisin, ei ole mitään ongelmaa saada lapsia nukkumaan iltaisin. Mikä taas tarkoittaa sitä, että minulla ja Papalla on 2 tuntia omaa aikaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Mitä luksusta!

Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, koska Helsingissä illat venyivät harrastusten takia helposti yhdeksään ja yleensä menimme nukkumaan koko perhe samaan aikaan noin kello 22.

Aamuisin lähdimme kouluun ja töihin eri aikoihin, emmekä aina ehtineet edes nähdä kaikki toisiamme.

Yhteinen parisuhdeaika tai vain oma-aikain iltaisin on myös kohentanut elämänlaatua huomattavasti. Silloin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin katsella takkatulta, lukea, jutella ja möllöttää.

Kun ei ole kiire minnekään, kotona on aikaa olla ja keksiä vaikka mitä tekemistä.
Kun ei ole kiire minnekään, kotona on aikaa olla ja keksiä vaikka mitä tekemistä.

Luonto läsnä kaikessa

Kaupungissa asuessamme lähteminen todelliseen metsään oli efortti, joka piti suunnitella pitkälti etukäteen ja sille piti varata aika muuten täyteenahdetusta kalenterista. Metsään mentiin siis muutaman kerran vuodessa: mökillä ja noin kerran vuodessa muuten. Koiraa käytettiin lenkillä lähipuistossa, jossa jalkojen alla oli asfaltti ja ympärillä kasvoi muutama kymmenen puuta. Ero nykyiseen on huima. Täällä metsässä ollaan, kun avaamme kotimme oven. Aamulla kävelen ensimmäiseksi koiramme kanssa lähimetsään, joka on suuri, ja käyn poimimassa marjat aamupuuroon, ennen työhommien tekemistä saatan käväistä järvellä suppailemassa tai pyörälenkillä autiolla maantiellä keskellä kauneinta luontoa. Lapset ovat pienen kyläkoulun pihalla päivittäin metsässä ja viikonloppuisin suuntaamme aina ĺähituntureille retkieväinemme. Luonto on läsnä kaikessa tekemisessämme joka päivä. Ja sen vaikutuksen huomaa. Turhaan ei puhuta siitä, miten suuri vaikutus metsällä on ihmisen hyvinvointiin, mielikuvitukseen ja mielenrauhaan. Me olemme nyt elävä ihmiskoe siitä!

Minä uskon vakaasti siihen, että hyvä olomme täällä johtuu paljolti siitä, että olemme yhteydessä päivittäin luontoon ja sen hiljaisuuden sekä maadoittavan voiman kautta saamme myös syvemmän yhteyden itseemme.

Hiljaisessa metsässä olemisen pitäisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus.
Hiljaisessa metsässä olemisen pitäisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus.

Takana on vasta kuukausi vaihtovuottamme Lapissa, ja elämme vahvasti vielä uuden elämämme flirttiviikkoja. Kaikenlaista tulee varmasti vuoden aikana sattumaan, mutta se on varmaa, että perheeseemme ja luononläsnäoloon en tule täällä kyllästymään!

Mene siis metsään ihminen, voit löytää sieltä itsesi ja sitä kautta niin paljon muuta hyvää elämässä!

xxx Inari

Vaihtovuosi Sodankylässä, koko perheen somerealitysarjaa voit seurata viikoittain Äidin puheenvuoron YouTube-kanavalta sekä päivittäin Äidin puheenvuoron Instagramista. Äidin Puheenvuoron blogissa avaan ajatuksia laajemmin vanhemmuudesta ja parisuhteesta sekä syvennyn elämänmuutoksen aiheuttamiin tunteisiin.

 

 

Kommentit (5)

Luontofani
1/5 | 

Upeaa kuulla! Elämän menon hidastuminen, luonnon tervehdyttävä vaikutus ja oma aika tekevät hyvää.

Minä vaan.
2/5 | 

Luonto tekee ihmeitä. Kylmät väreet menee kun lukee tekstiä. Minun unelmani ois elää jossain päin lappia. Ehkä sitten joskus "vanhana" se toteutuu.

Vierailija
3/5 | 

Juuri samoin koen loma-ajat Lapissa. Ajalla on täällä oma kulkunsa. Haaveissa muuttaa joskus Lappiin pitemmäksi aikaa. Uusioperhetilanne ei sitä juuri nyt valitettavasti salli.

v ph
4/5 | 

Mukava blogikirjoitus. Vaikuttaa että olette ihan oikeasti kotiutuneet hyvin sinne Koillis-Lappiin. Olen seurannut mielenkiinnolla Youtube-kanavaasi ja Instaakin, ja kommentoinut sinne muutaman kerran. Omakin veri vetäisi Lappiin asumaan, koska minulla on juuret sielläpäin, mutta valitettavasti minulla ei ole koulutuksellani ja työkokemuksellani siellä mahdollisuuksia työllistyä.

Kirjoitit että lähin kauppa on 40 km päässä tarkoittaen ilmeisesti Sodankylää, mutta kyllä siinä Luostolla kuten Pyhälläkin on omat pienet markettinsa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Erotako vai jatkaa yhdessä? Parisuhteen kehityskeskustelu voi pelastaa!

Istuin viime vuonna olohuoneemme sohvalla ja katsoin miestäni. En löytänyt välillämme enää mitään yhteistä. Viisitoista vuotta takana yhteistä taivalta, mutta jokainen asia mitä sen hetken elämässämme teimme, erotti meitä vain kauemmaksi toisistaan. Meillä ei ollut yhteisiä unelmia, harrastuksia tai tavoitteita, yhteisestä arjen ajasta puhumattakaan. Kun ennen kotiamme ja arkeamme olivat pyörittäneet Me, niin nykyään ilmassa oli vain kysymys, milloin oli minun aika tai sinun aika, ja mikä elämässämme oli reilua tai epäreilua toisen näkökulmasta. Tunne erkaantumisesta oli molemminpuoleinen. 

Oikeastaan meillä oli kivaa yhdessä vain silloin, kun vietimme aikaa koko perheen kanssa. Silloin olimme yksikkö, joka meni samaan suuntaan.

Elimme pitkään ilmapiirissä, jossa on otollista alkaa pohtia sitä, onko tässä järkeä lainkaan. Miksi olen tuon toisen kanssa, vaikka kaikki voisi olla helpompaa yksin? Saisin ainakin tehdä mitä haluan, milloin haluan! Tilassa, jossa alkaa helposti miettiä ja vahvistaa vain negatiivisia ajatuksia parisuhteesta ja siitä toisesta osapuolesta. Tilassa, joka johtaa yleensä vain riitaan ja vielä pahempaan mieleen. Haimme ulkopuolista apua perheneuvolasta, mutta vaikka hetket, joissa oli aikaa tunnin verran keskustella perheemme elämästä ilman häiriötekijöitä, olivatkin helmiä, jopa ammattilaisen penkillä istuessa tuntui, että puhe keskittyi enemmän siihen, mikä meitä ja toimintatapojamme arjessa erotti kuin yhdisti. Parempi paikka keskustelulle olisikin ollut varmasti pariterapia, mutta sinne oli Helsingissä yli 8 kuukauden jono.

Onneksi avasin suuni myös työnohjaajani luona, jonka kanssa ei periaatteessa ollut tarkoitus käydä läpi parisuhdeasioita lainkaan. Mutta yksityisyrittäjyydessä työ on niin vahvasti linkitettynä koko identiteettiin ja elämään, ettei parisuhdeaiheilta voinut välttyä.  Hän kysyi: milloin olette viimeksi istuneet alas ja pohtineet, mitkä ovat teidän yhteiset tavoitteet ja asiat, jotka yhdistävät teitä? En tiedä, sanoin. En tosiaan muistanut, milloin olisimme ottaneet edes parisuhteemme puheeksi kahdestaan ja eteenpäin vievässä hengessä.

Kysymys tuntui kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan hullulta, kun sitä alkoi pohtimaan.

Miksi meillä oli elämässä aikaa kaikelle muulle paitsi sille ihmiselle, jonka kanssa oli luvannut viettää koko loppuelämän? Miksi mielessä pyöri aina vaan ne negatiiviset asiat, vaikka takana oli 15 yhteistä vuotta, joista vähintään 13 oli olleet ihania. 

Tajusin nopeasti, että yksi iso syy oli se, että meiltä puuttui nykyisessä elämässä yhteinen unelma ja tavoitteet, joita kohti menisimme. Naimisiin oli jo menty, asunto osteltu ja lapset hankittu. Kaikki elämän ns. "isot haaveet toteutettu".

Joidenkin kohdalla nämä asiat tekevät parisuhteesta tietenkin vahvemman, mutta meille olikin käynyt siinä tohinassa niin, että olimme hukanneet toisemme ja alkaneet keskittyä vain omiin asioihin ja unelmiimme.  

Työnohjaajani kertoi John Gottmanin tutkimuksista, joissa hyödynnettiin parisuhteen kehityskeskustelua yhteyden löytymisessä - niiden pohjalta on luotu mm. Mielen päällä -retriitti. (Huom: en ole itse käynyt retriittiä, eikä minulla ole kokemusta siitä.) Gottmanin tutkimusten mukaan parisuhteissa, joissa ollaan hyvin kartalla molempien mielen maisemista, menee paremmin, sillä kehityskeskustelu vahvistaa yhteenkuuluvuutta.

Yksinkertaista, mutta samalla käytännössä niin helppo unohtaa ja ohittaa.

Keskusteluissa käydään läpi:

1. Molempien henkilökohtaiset tavoitteet
2. Parisuhteen tavoitteet (Missä olemme esim. 5 vuoden kuluttua)
3. Seksi & Läheisyys
4. Raha & työ
5. Perhe ja ystävät, ulkopuolelta tulevat vaikutteet
6. Lastenkasvatukselliset asiat
7. Terveys & hyvinvointi

Päätimme viime kesänä ottaa käyttöön keskustelun ensimmäisen kerran. Minua jännitti todella kovasti avata keskustelu ja ehdottaa sitä, mutta samaan aikaan tiesin, että me voisimme tilanteessamme vain voittaa.

Jo ensimmäisen keskustelun jälkeen huomasimme, että meillä oli itse asiassa kummallakin olemassa yhteinen hyvin yksinkertainen toive: enemmän yhteistä aikaa perheen kesken ja parempi keskusteluyhteys meidän välillämme.

Keskustelun jälkeen moni muukin asia on tuntunut enemmän yhdistävältä kuin erottavalta. Ja täällä me olemme nyt Lapissa: yhteisen unelmamme äärellä. Jo kolmen viikon oleilun jälkeen voin sanoa, että mikään satsaus ei ole ollut parempi investointi perheemme yhteiseen aikaan kuin tämä. Vietämme pääosin aikaa yhdessä ja teemme suunnitelmat koko perheen kanssa. 

Nyt kun istun tupamme sohvalla ja katson miestäni, mietin, miten onnellinen olen, että olemme käyneet tämänkin vaikean vaiheen läpi yhdessä ilman että luovutimme. Vaikeita hetkiä tulee yhteisellä taipaleella taatusti vielä monta, mutta uskon, että tämän vuoden aikana emme hukkaa toisiamme, vaan meistä tulee vieläkin vahvempi yksikkö.

Kiitos elämän tärkeimmän kehityskeskustelun!

- Inari

#vaihtovuosisodankylässä koko perheen somerealitysarjaa voit seurata viikoittain Äidin puheenvuoron YouTube-kanavalta sekä päivittäin Äidin puheenvuoron Instagramista.

Kommentit (2)

Eeva
1/2 | 

Ihana teksti tässä maailmassa, jossa erotaan paljon. Kun itse olin eron partaalla ja tilanne oli huono, niin voin sanoa, että tarvi jopa enemmän rohkeutta jäädä ja haluta yrittää selvitä kriisistä kuin erota. Minulle tuli tunne, että olisin luovuttanut jos olisin eronnut. Lopulta kaikki on mennyt hyvin ja takana on meilläkin 15 v yhteistä matkaa.

Piti myös kestää se että noin vuoden ajan oli suhde kylmä ja vaikea, mutta tahdon asenne auttoi sen jaksamaan .

Ihana olla ihmisen kanssa joka on ollut kanssani puolet elämästä 😌

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kiitos kommentista! Upeaa että tekin päätitte jatkaa. Se on aina hieno tunne, kun selviää jostain vaikeasta elämäntilanteesta voittajana. Tsemppiä teille <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!