Kirjoitukset avainsanalla #vaihtovuosisodankylässä

Naapurin rouvamme ja esikoisemme leipomassa Lapin rieskaa.

Tänään haluan omistaa tämän blogikirjoitukseni kaikille ihmisille, joilla on aikaa ja halua huolehtia lähimmäisistään ja etenkin meidän Vuojärven kylän upeille naapureille.

KIITOS! ❤️

On perjantai. Istun satavuotiaan talomme pirtissä ja kiikun väsyneenä keinustuolissa. Puhelin soi. Luurin toisessa päässä on kuusikymppinen naapurin rouvamme täältä pienestä Vuojärven kylästämme Lapissa.

Juttelemme hetken niitä näitä, minkä jälkeen hän tokaisee, että oikeastaan soitti minulle kysyäkseen, haluavatko lapset tulla heidän luokseen yökylään, jotta minä ja mieheni saisimme vapaaillan.

Melkein tipahdan keinutuolista. Voiko tämä olla todellista, että naapurimme haluaa lapsemme heille yökylään tuosta noin vain ja vielä samana iltana?

En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Lastemme isovanhempien kanssa yökyläilyt on pitänyt aina suunnitella kalenterin kanssa usean kuukausien päähän ja silloinkin aloite on aina tullut meidän suunnastamme.

Olen sanaton.

Toisena päivänä kuistillemme ilmestyy lautasellinen savustettuja ahvenia. Huhuilen tielle, onkohan joku erehtynyt ovenpielestä, mutta koska mitään ei kuulu, herkuttelemme savuahvenilla iltapalaksi. Mies kylästämme kertoo myöhemmin tuoneensa kalat meille, koska oli jäänyt katiskasta niin paljon ylimääräistä. 

Yhtenä viikonloppuna aikaisemmin mainitsemani naapurin rouva tulee käymään luoksemme ja kysyy, josko nuorin tyttäreni haluaisi lähteä hänen kanssaan kyläkoululle huonekaluja maalaamaan. Hän oli ostanut kuusivuotiaallemme oman pinkin maalitönikän, jotta hän saisi maalata omassa huoneessa olevan pulpettinsa pinkiksi.

Samalla rouva tuo luoksemme toisen keinutuolin, jonka hän asettelee takan eteen.

"Sinähän sanoit, että teiltä puuttuu toinen keinutuoli. Löysin tällaisen roskalavalta ja kunnostin teille."

Kun kummipoikamme perheineen saapuu Lappiin luoksemme kylään, naapurin setä tarjoutuu viemään lapset ja isät kalaretkelle lähijärvelle. Tuliaisiksi saadaan kalan lisäksi uusia perunoita omasta pottumaasta.

Lumen sataessa maahan, ilmoittaa kylän 17-vuotias nuorukainen minulle Instagramissa ajaneensa meille hiihtoladun lähipellolle - ihan tuosta noin vain pyytämättä. Sama pätee autojen lisävaloihin, jotka toinen naapurimme asensi autoomme pientä asennusmaksua vastaan.

Kuulostaa epätodelliselta, eikö niin? Mutta jokainen esimerkki on tosi, ja vastaavia olisi listattavaksi kolmen kuukauden elostamme täällä Sodankylässä vaikka pilvin pimein.

Ihmiset auttavat toisiaan vapaaehtoisesti ja kysymättä, ja jumaleisson se tuntuu mahtavalta. 

Kun naapurin parikymppinen, pienen lapsen äiti kertoo käyvänsä toisen kylän rouvan kanssa useamman kerran viikossa katsomassa kylämme vanhaa herraa, joka ei  itse pysty poistumaan kotoaan ja myös siivoamassa hänen luonaan, kyynel vierähtää silmäkulmastani. 

"Oletteko te siis sukua? Soperran."

"Oi emme lainkaan, mutta täytyyhän meidän varmistaa, että hänellä on kaikki kunnossa."

Juuri niin. Meidän totta tosiaan täytyy varmistaa, että lähi-ihmisillä on kaikki kunnossa. Se on inhimillistä ja se on oikein. 

Mitä kauemmin asumme täällä Lapissa ja erityisesti täällä pienessä Vuojärven kylässä, sitä enemmän olen alkanut pohtimaan sitä, mihin on niin usein etenkin suurkaupungissa unohtunut ihmisen kohtaaminen, yhteisöllisyys ja toisten spontaani auttaminen?

Tosiasiassa tiedän vastauksen kyllä. Se on hautautunut ihmisten kiireeseen ja siihen, että ihmisiä on vain niin paljon. Täällä maalla jokaisella yksilöllä on väliä.

Mutta kyllä kaupungissakin ihminen tarvitsee toista ihmistä.

Miksi emme voisi siis kaupungissakin viedä ylimääräiset ruoat naapuriin, käydä katsomassa, että lähitalon vanhuksella on kaikki kunnossa ja sopia vaikka vastavuoroisesta lastenhoitoavusta jonkun toisen naapurin perheen kanssa?

Se tekisi ainakin minut todella onnelliseksi. Ja uskon, että monen muunkin.

xoxo

Inari

Voit seurata elämäämme Lapissa vuoden kestävästä #vaihtovuosisodankylässä sarjasta YouTubessa sekä Äidin puheenvuoron Instagramista. Uusimman videomme iltarutiineista löydät tästä!

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Ihanaa kuulla, että noin auttavaisia ihmisiä löytyy vielä. Jutusta tuli tosi hyvä mieli.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun päätimme viime keväänä muuttaa Helsingin kerrostalokolmiosta Lapin Sodankylään, ajattelimme samalla, että elämämme voisi käydä kukkarollekin hieman kepeämmäksi. Nyt tein laskeman lokakuun kuluista, ja yllätyin.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Helsingissä omistusasuntomme laina + vastikekustannukset olivat kuukaudessa 2000 euroa ja siihen päälle vielä sähkökulut. Myös harrastuksiin kului pelkästään lapsilta noin 250 euroa kuussa, kun vuosimaksut jakoi jokaiselle kuulle, ja yksityisen päiväkodin kulut olivat 390 euroa kuukaudessa.

Toisaalta omistimme vain yhden auton, ja itse kuljin joka paikkaan pyörällä, joten liikenteen säästöt olivat ainakin näin yhden vanhemman kohdalla pienemmät. Samalla saatoin kuitenkin käyttää helposti kahvi- ja lounaskuluihin Helsingissä 50-100 euroa viikossa, ja muutenkin virkistyksiin (leffaan, ravontoloihin yms) hujahti helposti kuukaudessa ainakin 100 euroa. 

Mutta vaikka kuluja on karsiintunut pois täällä Lapissa, niin samalla jotkut kulut ovat myös yllättäneet. Kahden auton ylläpito on todella kallista, ja kun joka paikkaan kuljetaan autolla, saattaa ajokilometrejä kertyä viikossa jopa 1000. (Paljastan myöhemmin myös hiilijalanjälkilaskelmat kummastakin elämästämme.)

Ajattelin myös, että olisimme säästäneet ruokaostoksissa, kun kauppa sijaitsee 40 kilometrin päässä, mutta hyvin suunniteltu ruokalista on jäänyt vain toiveeksi ja meidän perheen isä käy lähes päivittäin kaupassa käydessään töissä kirkonkylällä.

Tässä kuussa ruokakuluja on ollut jopa muutamalla sadalla enemmän kuin Helsingissä asuessamme, mutta sen on selittänyt myös useammat vierailut luonamme syyskuussa. Jokaisena viikonloppuna pöydässä on istunut vähintään kymmenen ihmistä.

Lokakuun kulut perheeltämme

Asumiskulut:

Vuokra Lapissa 650,00 euroa

Sähkölämmitys 124,59 

Lisäksi Helsingin vuokratusta omistusasunnostamme maksettavaksi jää meille vielä 600,00 euroa

Yhteensä: 1374,59 euroa

Ostokset:

Ruokaostokset 949,93 euroa

Ravintolakulut 88,50 euroa

Vaatteet, käyttötavarat 173,65 euroa

Yhteensä: 1212,08

Autoilu:

Auton kuukausilaina 151,00 euroa

Auton uudet talvirenkaat (2 kpl) 250,00 euroa

Autovakuutus 108,22 euroa

Autojen huoltokuluja 190,00 euroa

Polttoaine 476,00 euroa

Ylinopeussakko 170,00 euroa

Yhteensä: 1329,22

Muut kulut:

Syysloman Vuokramökki 250,00 euroa

Harrastukset lapset (4x ratsastus) 100,00 euroa

Harrastukset aikuiset (kässäkerho ja maratonit) 60,00 euroa

Hyväntekeväisyys (Plan ja Luontoliitto) 30,00 euroa

Iltapäiväkerho 70,00 euroa

Kodin siivous 165,00 euroa

Puhelin + tekniikka: 102,00 euroa

Yhteensä: 777 euroa

Yhteensä rahaa on siis kulunut perheeltämme pakollisiin menoihin lokakuun aikana 4692,89 euroa. Yllätyksekseni se on oikeastaan sama summa kuin kaupungissa asuessamme. Toki jos luopuisimme kaupunkiasunnostamme kokonaan, ei siitä lankeaisi meille kuluja, jolloin asumiskustannukset olisivat Lapissa huomattavasti pienemmät.

Suurin uusi kulu Lapissa on ehdottomasti polttoaine- ja autoiluun liittyvät kustannukset. En myöskään ole koskaan aikaisemmin saanut elämässäni ylinopeussakkoja, sillä en ole mikään hurjastelija. Silti täällä olen ajanut pönttökameraan jo kahdesti samassa paikassa - siinä klassisessa kohdassa, ensimmäisessä kamerassa ennen Rovaniemeä Pohjoisesta tullessa, kun nopeus laskee hetkeksi kuuteenkymppiin 80/100-alueelta...  kummallakin kerralla olen ajanut kameraan samaa 72 vauhtia, juuri riittävä 170 euron sakkoon - tästä on opittava pian!

Uskon että paremmalla ruokasuunnittelulla saisimme karsittua vielä jonkun verran kuluja, mutta muuten on vain todettava, että kyllä sitä rahaa saa Lapissakin kulumaan, eikä laskettelukausi ole vielä edes alkanut...

Muistuttaako kulurakenne teidän perheen menoja? Kiinnostavaa kuulla, mihin muissa perheissä kuluu eniten rahaa?

Lue postaukseni myös parisuhteemme rahanjaosta - yhteiset vai erilliset rahat?!

x0x0

Inari

Seuraa Lapin elämäämme #vaihtovuosisodankylässä päivittäin Instagramista ja aina tiistaisin Äidin Puheenvuoron YouTube-kanavan uudesta vlogista.

 

 

 

 

 

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 | 

Minulla ei olisi edes varaa lapsiperhe-elämään. Käteen jää vakituisesta työstä 1700e ja mies on opiskelija. Mielenkiintoisia nämä rehelliset raha-aiheiset postaukset. Kiitos tästäkin!

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Meilläkin oli aika eri kulurakenne vielä kun ensimmäinen lapsi syntyi,Nettotuloja oli yhteensä varmaankin noin 2000 euroa, joten kyllä paljon pienemmälläkin summalla pärjää lapsiperhearjessa 😊 terkut!

Vierailija
2/20 | 

Ruokakustannukset teidän perheessä on todella isot, joskin niitä selittänee osittain vieraat. Meillä 4 henkilön taloudessa (vanhemmat, 2 lasta, 2 kissaa, koira) Ruokakustannukset max 600e/kk, tavanomaisesti 400-500e. Laskelmasi hiukka vääristi koko vuoden keskiarvoa, kun useamman kuukauden rengas- tai harrastuskulut olivat kyseisenä kuukautena maksettavana. Ihana ois, että toisessa postauksessa vertailisitte ruokakuluja pihikuukautena, vaikkakin elämästä pitää nauttia eikä ajatella vain rahaa.

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kyllä ruokakulut yllättivät itsenikin, Helsingissä ne olivat noin 600 kuussa, mutta tässä kuussa oli sekä syysloma että joka viikko vieraita, jotka vääristävät varmasti juurikin tuon 300 verran. Lisäksi paremmalla ruokasuunnittelulla sekä pakastealtaalla saisi ihmeitä aikaan 😊

Vierailija
3/20 | 

En ole laskenut tarkkaa summaa kuukauden menoistamme, mutta veikkaukseni on, että elämämme eräässä etelän isossa kaupungissa maksaa perheellemme (2 aikuista, 2 lasta) 1500-1700 euroa kuukaudessa. Ehdottomasti suurin menoerä on ruoka, johon kuluu 400-500 euroa kuukaudessa. Kesälomakuukausi ja joulukuu kuluttavat usein vähän enemmän, mutta yli 2000 euron menomme eivät kovin usein mene.

Vierailija
4/20 | 

Wow! Aika jäätävän kokoinen hintalappu 4 hengelle! Autot tuo kuluja ja on tosi harmillista et täällä lapin perukoilla on lähes pakko olla auto että pääsee liikkumaan ja siitä vielä rokotetaan valtion toimesta. Julkista liikennettä kun ei ole.

Minä vaan
5/20 | 

Meillä on kuusi henkilöä perheessä ja nettotulot lapsilisineen kaikkineen eivät ylitä edes 3500€. Asuminen vie 1/3 tuloista ja on auto. Silti rahaa jää säästöönkin :)

t. muualle maailmaan päätynyt ...
6/20 | 

Terve, kiva seurata touhujanne kiitos :)
Hieman erikoisia vertailuja "kustannukset Hgissä/täällä Lapissa" tai "harrastukset Hgissä/täällä Lapissa"...
Teillähän on tavallaan perinteistä lappilaista elämää pienessä, varsinaisesta kuntakeskuksesta etäällä olevassa lappilaiskylässä - jonka tyyppisissä paikoissa ei enää nykyään ole kyläkauppoja tms. palveluita juurikaan...

Kuitenkin noin 2/3 lappilaisista asuu Kemi-Tornion ja Rovaniemen alueella ja niistä lopuistakin suurin osa Sodankylän keskustan tyyppisissä kuntakeskuksissa, noissa mainituissa eläminen, puitteet ja tarjonta poikkeaa tietenkin melkoisesti valitsemanne Vuojärven tyyppisestä pienestä sodankyläisestä sivukylästä.
 

Jos viettäisitte "tyypillistä lappilaiselämää" vaikkapa Rovaniemen seudulla niin harrastus- ja ajanviettomahdollisuudet sekä elinkustannukset autoiluineen tms. menoineen eivät varmaan juurikaan Hgistä poikkeaisi ? Toki vuokrataso taikka omistusasuminen esim. Rovaniemellä on huomattavasti Helsinkiä halvempaa...lähes kaikkea sitä mitä on pk-seudulla tarjolla on myös Rovaniemellä...

Toivottavasti viihdytte ja kotiudutte Lappiin, mukavaa alkutalvea sinne :)

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Kiitos kommentistasi! Tässä postauksessa puhutaan meidän perheen kustannuksista Helsingissä vrs. Lapissa eikä missään vaiheessa sanota että olisivat yleistettävissä edes otsikkotasolla. Eli totta kai kustannukset ovat eri riippuen siitä missä päin Lappia asutaan tai millainen perhe Tai elintavat ihmisillä on 😊👍🏼

Vierailija
8/20 | 

Vinkejä ruokakauppaostoksiin kannatta tehd/ kahden viikon ruokalista ja ostaa 2 viikon edestä ruokaa näin me teemme perhemme kanssa asumme 18 km päässä lähmmistä kaupasta. Esimerkiksi voisitte sununtaisin miettiä seuraavan viikon ruoka listan esim maanantaian spagetti jne jotem ei tarviisi ostaa kuin tarpeelisimmat jutut ja sitten muut ostokset😊

Loralii
9/20 | 

Meillä tulot mitä jää käteen on 650(olen kotona kotihoitotuella)ja mieheni palkka n.1450e. =2100e.

Kulut:Talon lyhennys 380-400e/kk ja muut siihen liittyvät kulut sekä henkivakuutukset 350e/kk eli =850e.
Auton lyhennys 175e. Vakuutukset 50e/kk ja Trafi 15e/kk(nämä 2talletetaan erillisille tilille säästöön kun lasku tulee)Bensa 180-200e. Eli =420-440e.
Ruoka,talous ja vaipat(2v:lle) 2 lasta ja 2 aikuista 200-220e/kk. Yleensä päästään alle 200e.
Puhelimet*2 ja liittymät ja netti =80-90e.
Muu 50e.
Osamaksut/luottokorttimaksut tai jos tulee netistä tilattua jotain niin max =100e-150e./kk
Ja säästöön pyrimme laittamaan vähintään =200e kk säästöön ja joskus Saa säästöön 300e.

Sallamama
11/20 | 

Sodankyläläiset tai lappilaiset martat varmaan mielellään jeesais ruokabudjetoinnissa. On nimittäin älyttömät noi teidän ruokakulut vaikka kuinka ois vieraita. Instan puolella selitit jotain someprojektista, vaikka eipä se teidän ruokaostoksiin vaikuta. Kevyen elitististä meinaa olla 😂

Nannamiharu
12/20 | 

Oho. Meidän 3 lasta ja 2 aikuista perhe elää kuukauden alle 3000€ kuukaudessa. On oma talo, 2 autoa (2011 ja 2016 mallit), ei julkisia liikenneyhteyksiä ja viikottain pelkästään työ- ja päiväkotiajosta tulee yhteensä sellanen 800km. Asumme tampereen ja turun puolessa välissä. Ei oo siis sun laskelmien mukaan varaa muuttaa kyl helsinkiin eikä lappiin.

Tietyst, mikäs siinä jos on rahaa

Äiti76
13/20 | 

Meillä kaksi aikuista ja 6lasta peruskoululaisia. Ruoka ja polttoaine kulut yhteensä kk 1000-1200e. Tätä seurataan ja hyvin riittää, jää rahaa muuhunkin elämiseen.

Pienetmenot
14/20 | 

Yleensä ne, jotka muuttavat Lappiin, eivät pidä omistusasuntoa muualla maksaakseen siitä 600e/kk. En siis laskisi sitä pakolliseen kuluihin Lapissa asumiseen. Enkä myöskään vuokramökkiä syyslomalle, tai ylinopeussakkoja. Ne kuuluvat muihin menoihin, luksukseen tms, eivätkä ikäänkuin aiheudu siitä missä nyt asutte. Otsikko tai teksti johtaa mielestäni harhaan siinä, että menot aiheutuisivat juurikin asuinpaikastanne.

Kallista
15/20 | 

No teillä on kyllä hyvät tulot, me ei edes tienata noin paljoa yhteensä. Nettotulomme ovat siinä 3200e.

Vierailija
16/20 | 

Jestas mitkä kulut tällä perheellä! Meillä perheen netto on n. 2300€ lapsilisineen. Asutaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, omakotitalossa ja meillä on kaks autoa ja kohta kolme lasta. Hyvin tullaan tällä toimeen ja jopa säästetään. Mitä enempi on rahaa, sitä sokeemmaks tulee sille mikä on todella tarpeellista. Vähemmälläkin tulee hienosti toimeen jos osaa vähän suunnitella

Evelin_77
17/20 | 

Tässä olisi ollut hyödyllistä nähdä ihan aito laskelma, eikä sellainen, johon ovat vaikuttaneet kymmenet vieraat. Tuon 600 euron Helsingin asunnon lisäkulun voisit jättää myös pois, koska se sekoittaa kokonaisuutta ja on täyttä harhaa yleisellä tasolla; suurin osa ihmisistä ei voisi eikä maksaisi 600 euroa asunnosta jossa ei asu, vaan asunto menisi myyntiin. Lisäksi tuossa laskelmassa joku syyslomaviikon vuokra on myös irrelevantti; nyt ei puhuta todellisista *elinkustannuksista* vaan valinnoista. Joku maksaa 1500 euroa Euroopan kaupunkimatkasta syyslomalla, toinen käy leffassa kolmas vuokraa mökin, eli siis nyt ei kyse ole mistään välttämättömyydestä.

Toivoisin uusia laskelmia vain teidän osaltanne (vieraat Helsingissä maksaisivat aivan saman verran elleivät enemmän jos Stockan Herkusta käyt syömiset hakemassa) ja ainoastaan ne välttämättömät kulut, joita ilman ette pärjää. Siivouskin on aika vaikea vertailla, koska palkoissa on eroa ja ymmärtääkseni neliöt aivan toisenlaiset Sodankylässä. Ilman sitä ihminen elää.

Vierailija
18/20 | 

Yhdyn edellisen mielipiteeseen, et oho. Meillä kolmen hengen perheessä pakollisiin menoihin menee n. 1800, ja uskon et siitäkin on mahdollista pihistää. Sillä maksetaan myös asuntolainat, vastikkeet, sähköt, autolainat, bensat, ruoat yms. Hieman hämäävää tuossa varmaankin on, et miten ymmärretään sana pakollinen. Itse sisällytän siihen varmastikin hyvin erilaisia asioita, kuin tämän blogitekstin kirjoittaja.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ystävyydelle kannattaa antaa mahdollisuus, oli määräaikaa tai ei.

Törmäsin taannoin ajatukseen siitä, kannattaako ihmiseen ystävystyä, jos hän on elämässäsi ehkä vain vuoden. Samaan keskusteluun liittyi myös ajatus siitä, että mitä jos menettää vanhat, jo pitkään elämässä olleet ihmiset sen takia, että ystävystyy uuden ihmisen kanssa. Pahimmassa tapauksessa jääkin sitten yksin kokonaan, kun uusi ystävä lähtee pois ja vanhat ovat hyljänneet.

Olin aivan ihmeissäni siitä, että joku voi ajatella ystävyydestä noin laskelmoivasti. Mieleeni muistuivat omat muistoni siitä, kun lähdin 17-vuotiaana vaihto-oppilaaksi itäsaksalaiseen pieneen kylään, eikä kukaan halunnut ystävystyä kanssani, koska olin outo ja erilainen sekä lisäksi maassa vain määräajan. Se tuntui kamalalta, kun itse oli tullut paikalle mieli ja sydän avoinna. Onneksi tilanne muuttui myöhemmin, mutta hyljätyksi tulemisen tunne jäi arpena sydämeen ikuisesti.

Hieman tilannetta pureskeltuani, ymmärsin kuitenkin itsesuojeluvaiston ajatuksen takana.

Pelko ohjaa ihmistä suojelemaan itseään siltä, että joku johon hän ehkä kiintyisi, voisi jättää ja hylätä hänet. Ymmärrettävä ajatus teoriassa. Mutta kannattaako sille antaa valtaa käytännössä?

Mitä ihminen voi hävitä siitä, jos hän rakastuu tulisesti vaikka vain yhden yön ajaksi? Tai ystävystyy ihmiseen vaikka viikon kestävällä leirillä? Totta kai ero tekee aina kipeää, mutta mielestäni vaakakupissa voi aina voittaa enemmän kuin hävitä.

Jo muutaman tunninkin kohtaamisesta uuden ihmisen kanssa voi jäädä pysyvä jälki sydämeen ja saada upeita kokemuksia yhdessä, joita voi muistella koko loppuelämän. Parhaimmillaan koko elämä voi mullistua ikuisesti.

Tältä näytti rakkaus 15 vuotta sitten, kun olimme juuri tavanneet Tampereella Erasmus-vuoden aikana.
Tältä näytti rakkaus 15 vuotta sitten, kun olimme juuri tavanneet Tampereella Erasmus-vuoden aikana.

Itse en esimerkiksi olisi koskaan tavannut aviomiestäni, jos olisin antanut pelon hallita mieltäni. Olihan hän enää muutaman kuukauden Suomessa vaihto-oppilaana. Onneksi uskalsin pyytää häntä tanssimaan ja tuo muutaman minuutin hetki muutti kummankin elämän. Ihan helppoa ei aina tietenkään ollut, mutta hätä keinot keksii. Ja eihän elämä ole muutenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista.

En olisi myöskään koskaan ystävystynyt niin monen ulkomailla tapaamani ihmisen kanssa, jos olisin pelännyt eroa jo ennalta.

Vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin suurin osa elämäni ystävistä on ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt aluksi aikaa vain määräajan. Joidenkin kanssa vuosia, toisten kanssa vain viikkoja tai kuukausia.

Näitä kaikkia ystävyyssuhteita on jossain vaiheessa kohdannut myös ero, kun ihmiset ovat muuttaneet maasta toiseen. Mutta ei välimatka tee ystävyydestä yhtään huonompaa. Päinvastoin. Se voi jopa vahvistaa sitä. Silloin kun vietämme aikaa yhdessä, se on takuulla laatuaikaa, jolloin kellään ei ole kiire minnekään. Usein lähdemme yhdessä mökille tai tapaamme matkoilla.  Ja puhelimet toimivat sekä Skype laulaa jatkuvasti. Ja mikä parasta, aina on syy lähteä vierailulle vaikka toisella puolelle maailmaa tapaamaan ystävää. Tai jos jostain syystä vaikka päätyisi asumaan samalle paikkakunnalle, on siellä jo ystävä olemassa. 

Nyt kun itse asun Lapissa ja suuri osa läheisistä ystävistäni muualla maailmalla, pidän puhelinkahveja joka aamu siskoni kanssa ja pitkillä automatkoilla soitan ystäväni läpi. Silloin ehdimme usein puhua paljon perusteellisemmin kuin ruuhkavuosiarjessa kasvotusten.

En silti kiellä, ettenkö kaipaisi heitä myös livenä elämääni, mutta onneksi aito ystävä ei katoa minnekään, vaikka ystävyisinkin myös toisten ihmisten kanssa tai vaikka asuisin toisella puolella maailmaa.

Parhaimmillaan myös ystävistäni voi tulla ystäviä keskenään, kuten usein on käynytkin,  ja sekös vasta hienoa on. Sillä uskon vahvasti että rakkaus lisää rakkautta. Mutta valitettavasti tämä toimii myös toisinpäin.

Ollaan siis avoimia toisillemme, eikä anneta pelolle sekä ennakkoluuloille valtaa, eikä varsinkaan tartuteta niitä omiin lapsiimme. Jokainen kohtaaminen on uusi mahdollisuus, ja mistä sitä koskaan tietää, vaikka määräajaksi tullut ystävä päättäisikin jäädä asumaan lähellesi vaikka loppuelämäkseen. Niinkin voi nimittäin käydä 😘

Ystävällisin terveisin

❤️Inari 

Loppuun haluan jakaa vielä oodin ystävyydelle. Videon, jossa kulminoituu se, mihin ystävyys voi elämässä parhaimmillaan viedä. Mekin tunsimme toisemme aluksi vain alle vuoden ulkomailla asuessamme, eivätkä lapsemme ole asuneet samassa maassa kuin vain vauvavuotensa. Kiitollinen ystävyydestä ja yhteisestä matkasta!

 

Kommentit (3)

Lapintyttö
1/3 | 

Minusta ei ole mitäänväliä sillä on kaukana pois, vaikka väliaikaisesti, niin tosiystävät pysyy. Tosin jonkunkaanlainen yhteyden pito olisi kuitenkin suotavaa, ettei ystävät luule, että heidät on unohdettu. 🍓

Lapintyttö
2/3 | 

Minusta ei ole mitäänväliä sillä on kaukana pois, vaikka väliaikaisesti, niin tosiystävät pysyy. Tosin jonkunkaanlainen yhteyden pito olisi kuitenkin suotavaa, ettei ystävät luule, että heidät on unohdettu. 🍓

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Äidin puheenvuoro blogissa käsitellään niin parisuhteeseen, perheeseen kuin elämänmuutokseen liittyviä aiheita.

Tänään on 29. elokuuta vuonna 2019. On kulunut tasan kuukausi siitä, kun muutimme Lappiin. Vaihdoimme kerrostalokolmion vilkkaassa helsinkiläislähiössä, metroyhteyksien varrelta satavuotiaaseen hirsitaloon, pienessä sodankyläläisessä kylässä, 40 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta ja palveluista. Vaihdoimme Suomen suurimpiin kuuluvan ala-asteen pieneen puiseen kyläkouluun ja työpaikat uusiin: mieheni jäi virkavapaalle omasta työstään ja pääsi Sodankylän keskuskouluun liikunnanopettajan sijaiseksi ja minä pyöritän vaikuttajamarkkinoinninyritystäni ja kuvaan perheemme elämästä kertovaa #vaihtovuosisodankylässä somerealitysarjaa.

Nyt, kuukausi muutostamme, makaan pelityynellä tunturijärvellä suppilautani päällä, vierelläni pieni koiramme Mutu. Järven takana siintävät Luoston ja Pyhän tunturit ja ylitsemme lentää laulujoutsen kumppaneineen siivet viuhuen. Rantatörmän varpujen orastava ruska enteilee syksyn tuloa. Auringonsäde lankeaa pilven raosta naamalleni ja kuuntelen, kuinka kalat hyppivät järvessä. Täydellisyyden rikkoo Lapin lennoston hävittäjien lentoharjoitukset mylvivällä melullaan, mutta unohdetaan se nyt tästä, sillä muuten kaikki on juuri niin kuin kuvittelin, kun unelmoimme Lappiin muutosta viime keväänä.

Toivoimme Lapista läheisyyttä luontoon, hitaampaa elämää ja yhteistä aikaa perheen kanssa. Nyt eloa on takana kuukausi ja on aika kertoa, miten elämämme on tähän mennessä muuttunut.

Voidaanko jäädä tänne ikuisesti?

"Äiti, voidaanko jäädä tänne ikuisesti?" kiljahtaa esikoiseni, kun hän juoksee koulubussilta kotiin. Sama kysymys toistuu joka ilta nukkumaan mennessä ja yleensä myös sitä ennen. Viimeksi eilen se kuului tupamme jättimäisen uuninpankon päältä, sinne rakennetusta täydellisestä lukumajasta. "Voidaan!", ajattelen mielessäni, mutta en uskalla sanoa sitä vielä ääneen. Olemme ensisijaisesti muuttaneet tänne ensin vuodeksi ja sopineet, että ensi keväänä päätämme jatkosta. Se riippuu muun muassa työ-,  asunto- ja viihtymistilanteesta. Helsingissä meitä odottaa edelleen omistusasuntomme.

 Olen kyllä jo katsastanut iltakävelyilläni lähialueiden tontit ja myytävänä olevat vanhat talot, mutta vielä on liian aikaista tehdä lopullista päätöstä ja vastaan "katsotaan, ensi vuoden huhtikuussa, mikä meidän tilanne on."

Samaan aikaan minua kiinnostaa kovasti lasteni ajatukset jäämishalun takana. Kuten myös omani. Miksi täällä on niin ihanaa?

 Esikoiseni sanat osuvat jälleen kerran suoraan ytimeen. "Meillä on niin kivaa yhdessä täällä. Te vanhemmatkin olette niin paljon rennompia." Allekirjoitan tämän täysin. Jopa fyysisesti tunnen olevani täysin erilainen ihminen. Rinnassani koko aikuiselämän ollut paine ja lievä ahdistuksen tila katosi täysin samana päivänä, kun muutimme tänne. Henkisestä hyvästä olosta puhumattakaan - tuntuu kuin sisälleni olisi laskeutunut kauan etsitty rauha. Vaikka välimatkat ovat paljon pidempiä, on kiire kadonnut elämästämme. Ja kiireen myötä on kadonnut myös suurin osa turhasta kinasteluista, kireydestä ja suorittamisesta. Elämästä on tullut hyvin paljon yksinkertaisempaa: siinä vallitsevat vain elämän peruspilarit: Herääminen, töihin- ja kouluunmeno, syöminen ja yhdessäolo. Emme ole riippuvaisia ympäristön säätelemistä julkisen kulkuneuvojen aikatauluista tai liikenneruuhkista. Eikä mistään tule painetta osallistua illanistujaisiin, mennä teatteriin, lähteä leffaan tai ravintolaan.

Kotona oleminen on ihanaa! Mutta siihen vaikuttaa suuresti myös ihana talomme, jossa on tilaa olla.
Kotona oleminen on ihanaa! Mutta siihen vaikuttaa suuresti myös ihana talomme, jossa on tilaa olla.

Ja Koska emme tunne paikkakunnalta juuri ketään, vietämme viikonloput ja illat yhdessä perheen kesken. Teemme suunnitelmat yhdessä perheen kesken ja toteutamme ne yhdessä perheen kesken. Tämä on jättimäinen muutos entiseen elämään, jossa jokainen suoritti omia harrastuksiaan, luottamustehtäviään ja menojaan ja meillä oli vain lauantai-ilta yhdessä kotona. Silloin olimme joko liian väsyneitä edes puhumaan toisillemme tai sitten kutsuimme ystävät luoksemme kylään tai lähdimme heidän kanssaan mökille, koska se oli ainut hetki myös ehtiä nähdä heitä. Täällä Lapissa kotona oleminen on koko elämän päätarkoitus, eikä tarvitse suorittaa suurta suunnitelmallista retkeä lähteäkseen luontoon, kun voi vain avata oven ja olla heti perillä.

Kaikki eivät tarvitse Lappia löytääkseen oman perheen yhteisen ytimen, mutta me tarvitsimme. Ja se on parasta, mitä meille on voinut tapahtua.

Maisemat ovat kuin taulusta. Ei ihme että tällaisessa maalauksessa asuminen tekee ihmiselle hyvää.
Maisemat ovat kuin taulusta. Ei ihme että tällaisessa maalauksessa asuminen tekee ihmiselle hyvää.

Omaa aikaa iltaisin: "Voiko tällaista luksusta olla?"

Suurin konkreettinen muutos on elämänrytmissä. Paitsi, että kaikesta on tullut yksinkertaisempaa ja verkkaisempaa, on kaikesta tullut myös strukturoidumpaa. Heräämme koko perhe joka aamu samaan aikaan klo 6:35. Koulubussi hakee lapset päivittäin klo 7:35 ja se määrittelee koko aamun aikataulun. Sama toistuu iltapäivällä. Siihen väliin jää aika työnteolle. Ja kun työt on tehty noin klo 16 syömme, puuhailemme hetken kotona jotain ja sitten lapset käyvätkin jo nukkumaan, viimeistään klo 21. Koska herätys on niin aikaisin, ei ole mitään ongelmaa saada lapsia nukkumaan iltaisin. Mikä taas tarkoittaa sitä, että minulla ja Papalla on 2 tuntia omaa aikaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Mitä luksusta!

Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, koska Helsingissä illat venyivät harrastusten takia helposti yhdeksään ja yleensä menimme nukkumaan koko perhe samaan aikaan noin kello 22.

Aamuisin lähdimme kouluun ja töihin eri aikoihin, emmekä aina ehtineet edes nähdä kaikki toisiamme.

Yhteinen parisuhdeaika tai vain oma-aikain iltaisin on myös kohentanut elämänlaatua huomattavasti. Silloin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin katsella takkatulta, lukea, jutella ja möllöttää.

Kun ei ole kiire minnekään, kotona on aikaa olla ja keksiä vaikka mitä tekemistä.
Kun ei ole kiire minnekään, kotona on aikaa olla ja keksiä vaikka mitä tekemistä.

Luonto läsnä kaikessa

Kaupungissa asuessamme lähteminen todelliseen metsään oli efortti, joka piti suunnitella pitkälti etukäteen ja sille piti varata aika muuten täyteenahdetusta kalenterista. Metsään mentiin siis muutaman kerran vuodessa: mökillä ja noin kerran vuodessa muuten. Koiraa käytettiin lenkillä lähipuistossa, jossa jalkojen alla oli asfaltti ja ympärillä kasvoi muutama kymmenen puuta. Ero nykyiseen on huima. Täällä metsässä ollaan, kun avaamme kotimme oven. Aamulla kävelen ensimmäiseksi koiramme kanssa lähimetsään, joka on suuri, ja käyn poimimassa marjat aamupuuroon, ennen työhommien tekemistä saatan käväistä järvellä suppailemassa tai pyörälenkillä autiolla maantiellä keskellä kauneinta luontoa. Lapset ovat pienen kyläkoulun pihalla päivittäin metsässä ja viikonloppuisin suuntaamme aina ĺähituntureille retkieväinemme. Luonto on läsnä kaikessa tekemisessämme joka päivä. Ja sen vaikutuksen huomaa. Turhaan ei puhuta siitä, miten suuri vaikutus metsällä on ihmisen hyvinvointiin, mielikuvitukseen ja mielenrauhaan. Me olemme nyt elävä ihmiskoe siitä!

Minä uskon vakaasti siihen, että hyvä olomme täällä johtuu paljolti siitä, että olemme yhteydessä päivittäin luontoon ja sen hiljaisuuden sekä maadoittavan voiman kautta saamme myös syvemmän yhteyden itseemme.

Hiljaisessa metsässä olemisen pitäisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus.
Hiljaisessa metsässä olemisen pitäisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus.

Takana on vasta kuukausi vaihtovuottamme Lapissa, ja elämme vahvasti vielä uuden elämämme flirttiviikkoja. Kaikenlaista tulee varmasti vuoden aikana sattumaan, mutta se on varmaa, että perheeseemme ja luononläsnäoloon en tule täällä kyllästymään!

Mene siis metsään ihminen, voit löytää sieltä itsesi ja sitä kautta niin paljon muuta hyvää elämässä!

xxx Inari

Vaihtovuosi Sodankylässä, koko perheen somerealitysarjaa voit seurata viikoittain Äidin puheenvuoron YouTube-kanavalta sekä päivittäin Äidin puheenvuoron Instagramista. Äidin Puheenvuoron blogissa avaan ajatuksia laajemmin vanhemmuudesta ja parisuhteesta sekä syvennyn elämänmuutoksen aiheuttamiin tunteisiin.

 

 

Kommentit (5)

Luontofani
1/5 | 

Upeaa kuulla! Elämän menon hidastuminen, luonnon tervehdyttävä vaikutus ja oma aika tekevät hyvää.

Minä vaan.
2/5 | 

Luonto tekee ihmeitä. Kylmät väreet menee kun lukee tekstiä. Minun unelmani ois elää jossain päin lappia. Ehkä sitten joskus "vanhana" se toteutuu.

Vierailija
3/5 | 

Juuri samoin koen loma-ajat Lapissa. Ajalla on täällä oma kulkunsa. Haaveissa muuttaa joskus Lappiin pitemmäksi aikaa. Uusioperhetilanne ei sitä juuri nyt valitettavasti salli.

v ph
4/5 | 

Mukava blogikirjoitus. Vaikuttaa että olette ihan oikeasti kotiutuneet hyvin sinne Koillis-Lappiin. Olen seurannut mielenkiinnolla Youtube-kanavaasi ja Instaakin, ja kommentoinut sinne muutaman kerran. Omakin veri vetäisi Lappiin asumaan, koska minulla on juuret sielläpäin, mutta valitettavasti minulla ei ole koulutuksellani ja työkokemuksellani siellä mahdollisuuksia työllistyä.

Kirjoitit että lähin kauppa on 40 km päässä tarkoittaen ilmeisesti Sodankylää, mutta kyllä siinä Luostolla kuten Pyhälläkin on omat pienet markettinsa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!