Kirjoitukset avainsanalla #vaihtovuosisodankylässä

Viimeiset auringonsäteet ennen kaamosta.

Tähän postaukseen olen kerännyt kauneimpia hetkiä tähän mennessä kuluneesta Lapin vuodestamme. Sitä on nyt takana reilut kuusi kuukautta ja #vaihtovuossodankylässä-sarjamme jatkuu heinäkuun loppuun 2020 saakka. 

Valokuvaus on videokuvauksen ohella minulle tärkeä harrastus. Tässä opiskelen sitä lisää Pyhä-tunturilla Harri Tarvaisen opeissa, joka on myös ottanut tämän kuvan.

Lumikiteiden ihmeellisyys.

Yksi hienoimmista kuvaushetkistäni ikinä sattui juuri 15-vuotispäivämme iltaan, kun taivas leimusi revontulista.

Jokapäiväiset hiihtolenkit ovat antaneet voimaa lokakuusta alkaen, jolloin lumi laskeutui jäädäkseen Sodankylään. 

Kahvi ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin nokipakissa tikun nokasta Muotkatunturissa.

Oman kylän lampaat tekivät vaikutuksen kaupunkilaisperheeseen heti ensimmäisenä päivänämme, kun muutimme Lappiin.

Kaamosaikaan vallitsevat sinisen valkoisen ja harmaan värit. Kuva on Saariselän Ahopäältä joulukuussa.

Se tunne, kun nouset tunturiin ja käännyt ensimmäisen kerran ympäri puurajan jälkeen ja koko maailma avartuu eteesi. Kuva on Sodankylän Pyhä-Nattaselta.

Kun oma koti häämöttää pellon takaa ja olet pakahtua onnesta.

Ruskan loistoa ilmasta käsin Luostolla.

Ensimmäiset kuurankukat ikkunassa.

Kun onnistut ensimmäistä kertaa tallentamaan revontulet kamerallesi.

Aamurusko ilman mitään filttereitä.

Sininen hetki.

Pakkaspäivän hiihtoretki.

Minä yksin ja rauha.

Vuoden ensimmäiset auringonsäteet!

Matkaamme Lapissa voit seurata päivittäin Äidin Puheenvuoron Instagramista ja aina tiistaisin Äidin Puheenvuoron vlogista.

xoxo

Inari

Kommentit (1)

Keväthuuto
1/1 | 

Vau mitä kuvia! Olet nähnyt vaivaa! Suosikkini ovat ruskan loisto, kuurankukat ja pakkaspäivä ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muun muassa näistä syistä rakastan perhettämme...

Vietin viime viikon erossa perheestäni ollessani työmatkalla Helsingissä. Matkalla sairastuin ja makasin lopulta viimeiset kaksi päivää vain sängyssä. Ajatukseni palasivat mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen punaiseen tupaamme Vuojärven rauhaan.

Lappi on yhdistänyt meidät toisiimme ennennäkemättömän tiiviisti. Viikon erossaolo teki suorastaan sydämestä kipeää. Samaan aikaan se kirkasti niin ihanalla tavalla sen, mikä minulle elämässä on tärkeintä.

Niinpä haluan nyt omistaa tämän postauksen niille ihanille pienille, arkipäiväisille asioille, joita perheessäni rakastan ja joita niin kovin kaipasin Helsingissä kipeänä maatessani.

Inspiraation tähän postaukseen sain Iinan But I´m a Human not a Sanwich -blogista, jossa myös niin usein kerrotaan perhearjesta positiivisen kautta.

Sillä kaikesta väsymyksestä ja hässäkästä huolimatta, perhe on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. 

Muun muassa näistä syistä rakastan perhettämme...

Jokapäiväiset sylihetket. Kun istun keinutuolissa takkamme edessä, voin olla varma, että jompi kumpi tyttäristämme haluaa syliin. Ja tietenkin yleensä myös yhtäaikaa, jolloin ensin kinataan siitä, kumpi mahtuu ja lopuksi ängetään äidin polvelle kumpikin. Toivoisin etteivät nämä sylittelyhetket loppuisi koskaan...

Iltaiset keskustelut esikoisemme kanssa, hänen mennessä nukkumaan. Kääriydymme hänen leveään sänkyynsä peiton alle ja painamme päät tyynyyn. Sitten alkaa jutustelu. Joskus puhumme aivan niitä näitä, mutta usein tämä on se hetki, jolloin sydän aukeaa. Ja voi että mitä viisaita sanoja sieltä virtaakaan. Joka kerta hätkähdän sitä, miten analyyttinen, empaattinen ja älykäs rakas 9-vuotiaani voikaan jo tuossa iässä olla. Mitä hän vielä elämässään saakaan aikaan...

Kuopuksemme jokaöinen vaellus viereemme meidän sänkyyn. Niin paljon kuin kuusivuotiaan kuuluisikin jo nukkua omassa sängyssään, niin silti on maailman ihaninta, kun lämmin möykky kipuaa väliimme ja kietoo pienen kätensä ympärilleni. En vain raaski komentaa häntä pois.

Pienet ihanat huomionosoitukset, joita jaamme toisillemme arjessa. Aamukahvin valmistelu toiselle herätessä, suksien voitelu yllätykseksi, auton harjaus lumesta tai toisen kehuminen. Nykyään esikoisemme lempiharrastus on jättää spontaaneja yllätysviestejä ympäri kotia, joista tulee äärettömän hyvä mieli. Uusimman löysin tämän viikon aluksi tietokoneeni välistä. 

Mieheni ja esikoiseni päivittäiset Skibbo-korttipeliottelut. Ne ovat niin tärkeitä, että jopa silloin, kun lapseni makasi kuumeessa sängyssä, hänen suurin huolenaiheensa oli se, että Papa pettyy etteivät he voi pelata korttia.

Tuntien leikit, jotka syntyvät viikonloppuisin tylsyydestä. Usein tilanne alkaa niin, että lapset tulevat pyytämään aamuruutuaikaa ja sovimmekin, ettei tänä viikonloppuna katsota ruutua. Ensin alkaa marina, joka lopulta johtaa mitä upeimpiin leikkeihin. Yleensä tylsyydestä syntyy luovuuden oivallus noin 15 minuutissa.

Pusuttelu ja kädestä pitäminen. Julkinen tunteiden näyttäminen on parhaita asioita, joita perheeseemme ja parisuhteeseemme on virrannut espanjalaisesta kulttuurista. Me pussailemme mieheni kanssa päivittäin ja paljon. Kun kävelemme kadulla, otamme toisiamme kädestä kiinni. Ja jos näin ei tapahdu, on se merkki siitä, että jokin on vinossa. Halailemme, pusuttelemme ja kehumme toisiamme myös paljon koko perheen kesken.

Spontaanit leivontahetket. Lappi on innostanut lapsemme leipomaan. Joka viikko syntyy jokin spontaani uusi luomus, joita pääsemme mieheni kanssa maistelemaan. Aluksi leivonta oli enemmän yhteinen juttu, mutta nykyään on ehdottoman tärkeää, että lapset saavat tehdä kaiken alusta loppuun ihan itse. 

Koko perheen yhteiset retket. Kohteena voi olla lähitunturi tai vaikka Rovaniemen Prisma. Yleensä lähteminen on vaikeaa, mutta kun reissuun päästään, onkin se parasta mitä voi olla. 

 Viime viikolla retkeilimme saunan pesuhuoneeseen, kun pakkanen puri hiihtolenkillä varpaat kipiäksi ja mehut sekä pullat jäivät ulkona syömättä. Siinä me istuimme pesuhuoneen lattialämmitetyllä lattialla kipristelevin varpain ja joimme kuksasta kuumaa mehua. Aivan mahtava retki!

Huumori. Vaikka jokainen meistä väittää, että toisilla on huono huumori, niin silti löydämme perheemme vähän väliä kasaamasta toisiamme hysteerisesti kikattaen voileipäleikkiin eli jättimäiseen kasaan, jossa kaikki rojahtavat sängyssä toistensa päälle, nauramassa jonkun pieruvitsille tai tekemässä vitsejä toisten kustannuksella. Loppujen lopuksi meillä varmasti onkin aivan yhtä huono huumori ja siksi me naurammekin yhdessä niin paljon.

Parasta kaikessa on kuitenkin se, että me ollaan me. Ja sen tuntee. Olen aivan varma siitä, että vaikka meillä myös riidellään  joka viikko, niin siltikin jokainen perheestämme allekirjoittaa sen, että parasta mitä tietää, on olla yhdessä perheen kanssa. Mitään erikoista ei tarvitse tapahtua, riittää vain, että ollaan yhdessä ja möllötetään. OIlaan vain perheen kesken ja se on best.

Tämän postauksen kirjoittaminen oli aivan ihanaa ja näitä asioita syntyisi helposti kymmeniä lisää. Tuli niin hyvä mieli ajatella sitä kaikkea iloa ja arvoa, mitä perheemme yhdessäolo tuokaan elämään. Olen superkiitollinen siitä. 

Olisi ihanaa kuulla, mitä pieniä tai isompia juttuja sinä rakastat perheenne arjessa? Kirjoittamalla ne ylös saat itsellesikin hyvän mielen.  Kerro omasi kommentteihin ja muista myös jakaa ne rakkaimmillesi <3

xoxo

Inari

 

 

 

 

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Mä jotenkin rakastan aamuja, kun lapset kömpivät silmät sirrillään, tukka pörröllään sohvalle heräilemään <3 ja sitä kun meidänkin kuopus tepsuttaa yöllä meidän sänkyyn :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muutimme Helsingistä Sodankylään elokuussa 2019.

Tässä postauksessa vastaan teiltä tulleisiin kysymyksiin liittyen Lappiin muuttoomme ja Sodankylään. Kysymykset on kerätty Äidin Puheenvuoron Instagramista, jossa voit seurata elämäämme päivittäin. Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään, laita kysymys kommenttiboksiin.

Jos pyörit Matkamessuilla Helsingissä, tule moikkamaan minua ja juttelemaan lisää 18-19.1. Pyhä-Luoston standille lauantaina klo 16-17 ja sunnuntaina klo 12-13.

Miten päädyitte muuttamaan Sodankylään?

Muutimme Sodankylään vuodeksi elokuussa 2019. Haaveilimme Lappiin muutosta ja saimme työt järjestymään Sodankylästä. Lisää muutostamme ja projektin syntymisestä voit lukea täältä.

Miten aloititte muuttojärjestelyt?

Etsimällä ensin työt. Kun ne olivat varmistuneet, etsimme asunnon, sitten vuokrasimme omamme Helsingissä pois, ryhdyimme suunnittelemaan itse muuttoa jne. Töitä on Sodankylässä erityisesti sairaanhoito- ja kaivosalalla sekä turismissa, mutta myös opettajamieheni löysi nopeasti sijaisuuden itselleen. Kannattaakin tiedustella töitä myös suoraan paikallisilta yrityksiltä ja toimialoilta.

Asuntoja kannattaa etsiä yksityisiltä markkinoilta. Siihen paras tapa on some. Liity ainakin Sodankylän kansalaiskanavalle Facebookissa, ja laita sana kiertämään kaikille tutun tutuille. Myös paikallislehti-ilmoitus Sompio-lehdessä voi olla hyvä idea. Katsasta myös tori.fi:n asuntotarjonta. Oman talomme löysin Booking.comista ja laitoin vuokranantajalle tiedustelun, jos he olisivat kiinnostuneita vuokraamaan sen pidemmällä sopimuksella.

Miten lapset ovat sopeutuneet muuttoon?

Minua jännitti  muutto eniten lasten puolesta. Olemme aina asuneet Helsingin kantakaupungissa, meillä on ollut vakiintuneet ystävät ja harrastukset ja tyttäremme kävi yhtä Suomen suurimmista kouluista.  Ajattelin, että muutos näin erilaiseen ympäristöön voisi olla vaikea, mutta lapset sujahtivat kouluun ja kaveriporukoihin helpommin kuin olisin ikinä voinut edes toivoa. Siinä auttoi varmasti se, että he olivat vielä sen verran nuoria, 5- ja 9-vuotiaita, ettei oma vanha kaveriporukka Helsingissä painanut vielä liikaa.  Lapset olivat myös mukana tekemässä muuttopäätöstä ja heidät pidettiin koko muuttoprosessin ajan osana valmisteluja. Ja onneksi ihmissuhteita on nykyään helppo pitää yllä älylaitteilla, vaikka asuisi kauempanakin. Myös se, että olemme matkustelleet paljon elämässämme ja lapset ovat tottuneet menemään rohkeasti leikkeihin mukaan, on auttanut sopeutumisessa. Lapset ovat pienessä kyläkoulussa, joten on ollut suhteellisen helppo päästä tutuiksi paikallisten perheiden kanssa. 

Missä vaiheessa tunsit, että olet tullut kotiin?

Heti. Jo silloin, kun olin katsomassa taloamme viime keväänä, tiesin että se on meidän koti. Se vain tuntui heti siltä. Talolla ja Vuojärven kylällä onkin ollut suuri merkitys sopeutumiseemme. Joka päivä, kun tulen kotiin, olen siitä onnellinen. Ja jos vierailen Helsingissä, ikävöin Lappiin sekä kotiimme samoin tein. 

Ovatko sodankyläläiset sisäänpäinlämpeäviä?

 Mielikuvani paikallisista on positiivinen ja leppoisa. Meidät on otettu avosylin tänne vastaan, toki mukaan on mahtunut myös ennakkoluuloja. Toki tilanteemme on hieman erilainen kuin normimuuttajalla, koska työni muuttoomme liittyen on julkista, ja meitä on ikään kuin odotettu etukäteen paikalle.

Mutta uskon, että tutustuminen on paljon kiinni ihmisestä itsestään. Jos olet avoin ja etsit aktiivisesti paikkoja, joissa tutustua uusiin ihmisiin, niin se varmasti onnistuu. Sodankylässä on todella kattava kulttuuri- ja kansalaisopistotarjonta pieneksi kunnaksi. Myös harrastuksia löytyy eri-ikäisille monipuolisesti.

Itse olen aloittanut laulamisen kuorossa ja tutustunut sitä kautta ihmisiin. Työn kautta on kertynyt myös kivoja tuttavuuksia. Lapset ovat saaneet ystäviä koulusta ja miehelläni on kiva työyhteisö. Naapurit ovat niin ikään muodostuneet meille tärkeiksi ihmisiksi.

Onko arki oikeasti rauhallisempaa Lapissa?

On. Todella paljon rauhallisempaa ja myös yksinkertaisempaa. Se liittyy paljolti meidän kohdalla siihen, että kaikki ns. ylimääräinen sälä on karsiutunut pois: Helsingin spontaanit kahvittelut, leffailut, iltakutsut, ravintolassa käynti ja jokapäiväinen harrastusrumba, mutta myös ystävien näkeminen. Vietämme enemmän aikaa vain perheen kesken, koska sosiaalinen verkostomme on Lapissa paljon pienempi. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä haittaa meitä, vaan on vain positiivinen muutos. Elämä kiteytyy kodin ja työn ympärille. Viikonloppuisin retkeilemme ja yhtenä päivänä viikossa käymme harrastuksissa. En olisi itse pystynyt Helsingissä yksinkertaistamaan elämäämme samalla tavalla, koska ns. "kutsuja ja kutsumuksia" oli niin paljon, joille oli vaikea sanoa ei.

Onko Sodankylässä työmahdollisuuksia?

Sodankylässä on paljon avoimia työpaikkoja erityisesti hoito- ja kaivosalalla. Myös turismissa on etenkin sesonkina jatkuvasti työvoimapula ja säännöllisesti aukeaa myös tutkijoiden työpaikkoja (mm. geofysiikka, avaruustutkimus, ilmatiede). Itse teen Sodankylästä somesarjani lisäksi paljon etätöitä. Se on nopeaa ja helppoa, koska kunta on satsannut nopean valokuidun rakentamiseen, joka ulottuu laajasti eri alueille.

Kannattaa tutustua Sodankylän työpaikkoihin mm. täältä ja täältä.

Onko teillä koskaan riitoja ja erimielisyyksiä Lapissa? 

Kyllä on, ihan normaalisti elämme perhe-elämän ylä- ja alamäkiä myös Lapissa. En usko, että niitä pääsee muuttamalla karkuun. Koen, että lapset ovat riidelleet Lapissa ehkä jopa enemmän keskenään, koska viettävät enemmän kahdestaan. Meillä vanhemmilla riitely on ollut ehkä vähäisempää, koska stressiä on vähemmän ja yhteistä aikaa enemmän kuin Helsingissä.

Parhaat nähtävyydet Sodankylässä?

Parhaat nähtävyydet liittyvät perheemme näkökulmasta ehdottomasti luontoon ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Päiväretket Pyhä-Nattaselle, Luostolle tai Oratunturiin ovat olleet upeita kokemuksia, mutta yhtä lailla vaellus UKK-puistossa, josta muuten lähes 70% kuuluu Sodankylän kunnalle. Sodankylässä on myös hieno vanha puukirkko, kotiseutumuseo ja kuuluisa poropatsas sekä paljon hienoja tapahtumia, joista mainittakoon Luosto soi ja legendaariset Sodankylän elokuvajuhlat. Tästä voit katsoa videomme nähtävyyksistä.

Parhaat kaupat ja ravintolat Sodankylässä?

Sodankylässä on neljä hyvinvarusteltua ruokakauppaa, alko sekä paljon muita liikkeitä, kuten lelu- kangas- sekatavara-  ja vaatekauppa Simonen. Mainittava on myös omasta Lapinsuun elokuvateatterista, joka on aivan mahtava. Muutama ravintolakin löytyy, joskin niiden aukioloajat ovat hieman haastavia. Suosikkimme ovat: lounas Päivin kammarissa, pizzat Alariestossa ja illallinen hotelli Sodankylässä. Luostolla ravintola Punakettu tarjoaa kivan miljöön ja tarjonnan lapsiperheille.

Millaisia harrastusmahdollisuuksia on Sodankylässä?

Mielestäni monipuolisia. Paini ja jääkiekko ovat ainakin lasten keskuudessa suosittuja paikallislajeja, mutta yhtä lailla sirkus ja voimistelu. Haastavinta meidän kannalta on ollut ehkä se, että voimistelussa ei ole löytynyt tarpeeksi tavoitteellista kilpasarjaa, jossa lapsemme olisi voinut jatkaa omaa TeamGym-harrastustaan. Uimahalli löytyy varuskunnasta ja kuntaan on rakennettu vastikään uusi hieno liikuntahalliSodankylän Revontuliopisto eli kansanopisto tarjoaa laajan tarjonnan eri kursseja kaikenikäisille niin liikunnassa, kuvataiteissa kuin musiikissakin ja talvilajeille on kunnassa luonnollisesti hyvät puitteet. Perheessämme harrastetaan kuoroa, käsityö- ja puutyökerhoa, voimistelua ja ratsastusta. Sekä totta kai hiihtoa sekä laskettelua.

Mitä kaipaat Lappiin? Mitä haluaisit kehittää?

Sodankylässä on pieneksi kunnaksi (ihmisiä asuu noin 8400) mielestäni hyvät palvelut, ainakin niin kauan, kun on perusterve ihminen. Uusi Hyvinvointikeskus Sopukka tarjoaa kaikki terveys- ja sosiaalipalvelut saman katon alla ja on koko Suomen mittakaavassa edistyksellinen hanke. Lääkäriin pääsee nopeasti ja hammaslääkäriinkin lapset pääsivät vain parissa viikossa. Kuntaan rakennetaan myös uusi hieno koulukeskus, joten siinä mielessä olen hyvin ylpeä uudesta kotikunnastamme, että siellä uskalletaan satsata tulevaisuuteen heikosta rahatilanteesta ja muuttotappiosta huolimatta. Yleisesti toivoisin Lappiin vielä enemmän konkreettisia tekoja vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden puolesta. Joissakin paikoissa ekologiset valinnat ja läpinäkyvä tekeminen on jo itsestäänselvä arvo, mutta kaikkialla ei olla vielä ymmärretty, miten tärkeää tekoja nämä ovat kestävän kehityksen kannalta. Lapin ja koko Suomen luonto on ainutlaatuinen rikkaus, jota meidän tulee vaalia.

Onko teidän projektista tullut negatiivista kommentointia paikallisilta?

Kun projektimme viime keväänä julkaistiin, herätti se kriittistäkin keskustelua paikallispäättäjien ja median keskuudessa. Sittemmin minulle ei ainakaan ole suoraan tultu sanomaan sellaista. Päinvastoin, olen saanut äärettömän paljon kiitosta paikallisilta siitä, miten he itsekin ovat oppineet arvostamaan kotikuntaansa projektimme kautta uudella tavalla.  Vaihtovuosi Sodankylässä -sarjan sisältöjä on katsottu viidessä kuukaudessa 23 miljoonaa kertaa ja se on saanut jo yli 400 000 euron medianäkyvyyden, joka on jo nyt kolme kertaa yli asetettujen tavoitteiden.

Mikä on yllättänyt eniten projektissanne?

Varmaankin se, miten nopeasti Lappi tuntui kodilta ja miten yhteisöllistä elämämme on ollut. Kirjoitin aikaisemmin jo Vuojärven kylämme ainutlaatuisesta naapurustosta. Myös se, että viihdynkin hektisen Helsinki-elämäni jälkeen näin hyvin omassa rauhassa, on ollut itselleni yllätys. Lappi on tehnyt elämällemme hyvää.

Mihin asiaan ihastuit Sodankylässä ensimmäiseksi?

Luonnon monimuotoisuuteen ja ihmisiin. Ne ovat edelleen kaksi parasta asiaa täällä.

Mitä mieltä sukulaisenne ovat olleet muutosta?

He ovat olleet kannustavia ja iloisia puolestamme, koska ovat nähneet kuinka hyvää muutto on tehnyt. Myös isäni muutti Sodankylään lähes samaan aikaan kanssamme, mutta omista syistään. Siskoni ja äitini ovat vierailleet luonamme säännöllisesti ja ystäviämme on käynyt luonamme jo yli 60 henkeä Espanjaa myöten. 

Miten asuminen pohjoisessa on vaikuttanut luontosuhteeseenne?

Olen aina rakastanut ja arvostanut luontoa, mutta meillä ei ole ollut perheenä mahdollista viettää siellä niin paljoa aikaa aikaisemmin. Metsäretket on pitänyt allakoida etukäteen ja niitä on tullut tehtyä muutaman kerran vuodessa mökkiviikkojen ohella. Nyt olemme metsässä heti oven aukaisemalla. Aloitan ja lopetan päiväni aina metsälenkillä joko hiitäen tai kävellen. Viikonloppuisin retkeilemme luonnossa. Jokapäiväinen yhteys luontoon on Lapissa parasta.

Mitä kaipaat etelästä?

Ystäviä, mutta en oikeastaan mitään muuta. Kun käyn Helsingissä, on kiva mennä spontaanisti syömään, taidenäyttelyyn tai leffaan, mutta ne eivät ole asioita, joita kaipaisin jokapäiväiseen elämääni Lapissa. Ja pääseehän Sodankylässäkin tai Rovaniemellä toteuttamaan näitä tekemisiä, jos haluaa.

Miten Lapinhulluus ilmenee?

Varmaankin se on se onnellisuuden tunne, joka leviää joka jäseneen sormennipukoita myöten, kun seisot keskellä tunturin lakea tai humisevaa metsää, viiletät hiihtoladulla sukset viuhkoen tai seisahdut katselemaan ensimmäisten yöpakkasten höyryttämää järven peilityyntä pintaa. Silloin tuntuu, että sydän pakahtuu onnesta. Millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että saat olla tässä ja nyt. Sellaista onnellisuuden tunnetta ja läsnäolon voimaa on vaikea muualla saavuttaa ja sitä haluaa aina lisää ja lisää. Se on minulle Lapinhulluutta.

Jos kuvailisit Sodankylää yhdellä sanalla, mikä se olisi?

Sydän. Sodankylä on Lapin sydän paitsi sijainniltaan, myös ihmisiltään. 

Mitä ajattelette siitä, että jäisitte pidemmäksi aikaa Lappiin?

Se on suurin toiveeni. Meitä on kuitenkin perheessämme neljä, joten en voi päättää asiasta yksin. Päätämme asiasta maalis-huhtikuun aikana.

Kiitos kaikista kysymyksistä! Jäikö vielä jokin asia pohdituttamaan? Laita kommentteihin kysymys, niin käyn vastaamassa.

xoxo

Inari

Kommentit (8)

ex-sodankyläläinen etelämpää
2/8 | 

Paras aika Lapissa on vielä edessänne, maalis-huhtikuu ja kesäkauden valo on huippua

Vierailija
3/8 | 

Oletko ajatellut sitä, että jos muutatte kuitenkin takaisin Helsinkiin, kuinka suuri asia se on henkisesti käsiteltävä? Jos kuvittelisin itseni vastaavaan tilanteeseen, niin pelkäisin jopa masentuvani takaisin kaupungissa, ja lopun aikaa kaipaisi aina takaisin Lappiin. Että vaikka tästä tulisikin teille loppujen lopuksi vain vuoden mittainen projekti, niin mikä on sen hinta? Oletko ajatellut asiaa, miten henkisesti tulet selviämään mahdollisesta poismuutosta?

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Heippa ja kiitos kommentistasi. En ajattele elämää lähtökohtaisesti tuolla tavalla. Jokainen elämäni kokemus on johtanut minut jollain tavalla johonkin uuteen asiaan, joskus suoraan, joskus mutkan kautta. Lisäksi päätämme elämästämme onneksi itse, eli päätös lähteä tai jäädä tänne Lappiin on myös omamme, ei sitä kukaan muu tee.  Jos päätämme lähteä, on siihen varmasti jokin painava syy, joka on kokonaiselämämme tai parisuhteemme kannalta sen takia paras vaihtoehto, silloin seison sen päätöksen takana. Lapin jättäminen tekee varmasti kipeää, mutta se että on saanut kokea elämässään jotain näin upeaa kuin tämä vuosi, on voimavara, joka kantaa perhettämme pitkään ja auttaa ymmärtämään tulevaisuudessa myös näkökulmia muualta kuin Helsingistä. Ei missään nimessä taakka.  

Sodankylään ?
4/8 | 

Hei, kivaa tarinaa elämänmuutoksestanne ja elämästä pohjoisessa.

Monia saattaa kiinnostaa työmahdollisuudet vaikka siellä Sodankylässä. Voisitko laatia jonkunmoisen katsauksen ja tehdä vierailukäynnit muutamiin paikallisiin yrityksiin tai muuten merkittäviin/kiinostaviin sikäläisiin toimijoihin...

Visiitti ja juttua vaikkapa Sodankylän kunnan tarjoamista töistä, sikäläisten matkailupalveluiden tarjoamista töistä (Luosto/Pyhä), Kevitsan kaivos taitaa olla suurin työllistäjä siellä (kiinnostava), Sodankylän Jääkäriprikaati merkittävä, Geofysiikan observatorio, tulevat kaivoshankkeet jne. ?

Äidin puheenvuoro
Liittynyt22.7.2019

Heippa ja kiitos kommentistasi! Hyvä, että työelämä kiinnostaa täällä Lapissa. Tulen esittelemään jonkun verran työmahdollisuuksia vlogini puolella, esimerkiksi uuden hyvinvointikeskuksen ja Kevitsan kaivoksen osalta, mutta ihan kaikkia mahdollisuuksia en tämän tulevan puolen vuoden aikana ehdi katsastaa. Kannattaa rohkeasti olla toimipisteisiin yhteydessä ja kysyä, mitä töitä heillä on tällä hetkellä tarjolla. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Katse tulevaisuuteen - Mitä toivon vuodelta 2020?

Tasan vuosi sitten istuimme perheemme kanssa autossa matkalla kotiin Lapin lomalta ja päätimme yhdessä, että haluamme muuttaa Lappiin. Muuton tulisi tapahtua mielellään vielä tulevan vuoden aikana, sillä juuri nyt oli otollinen tilanne elämänmuutokselle kaikin puolin. Nyt asumme täällä Sodankylässä ja istun kirjoittamassa tätä postausta punaisessa hirsituvassamme. Miten kaikki tapahtui näin nopeasti ja lyhyessä ajassa? Vastauksia siihen voit lukea täältä.

Vuosi on vaihtunut, ja on jälleen aika heittää ilmoille uudet haaveet. Uskon vakaasti siihen, että kun unelmista puhuu ääneen, ne alkavat ikään kuin elää itseään todeksi. Jotkut toteutuvat, toiset taas hiipuvat ja näyttävät häipyessään suuntaa uusille tavoitteille. Aarrekartan askartelu antaa haaveille lisäpuhtia ja auttaa visualisoimaan asioita.

Tähän postaukseen olen koonnut ajatuksia, joita toivon vuoden 2020 tuovan tullessaan. Samalla haluan kiittää sinua siitä, että olet ollut matkassamme mukana. On se sitten tämä ainut postaus, jonka luet tai kaikki videomme ja blogipostakseni, joita seuraat. KIITOS!

Tuntuu hyvältä, että tällä kertaa haaveissa ei ole jättiläistavoitteita, vaan asiat liittyvät paljolti ihan tavalliseen elämään ja arkeen.

Se kertoo mielestäni siitä, että elän oikeastaan sellaista elämää, johon olen tyytyväinen. Minulla ei ole kiire tästä minnekään uuteen. Toivon oikeastaan eniten, että kaikki pysyisi mahdollisimman samanlaisena ja totta kai, että saisimme jatkossakin elää yhtä terveinä kuin nyt.

Voimaa vanhemmuuteen

Suurin koetinkivi on vuonna 2019 ollut ehdottomasti oma vanhemmuuteni ja sen uusi etsikkoaika. Juuri kun luulin olevani vahvoilla osaamisessani, niin eiköhän esimurrosikä paukannut ovesta sisään ja tipahdin kärryiltä täysin. Olen kirjoittanut aiheesta pidemmänkin postauksen, jos haluat lukea sen täältä.  

Toivoisin, että pystyisin tulevana vuotena kasvamaan vanhempana paremmaksi kuuntelijaksi. Toivoisin, että pystyisin pitämään lupaukseni siitä, että todella olen läsnä tarpeeksi lapsilleni, silloin kuin he sitä tarvitsevat, ei vain silloin, kun se minulle parhaiten sopii.

Haluan pystyä keskittymään vieläkin paremmin läsnäoloon lasteni kanssa, siinä hetkessä, missä olen. Pitämään sylissä, makoilemaan tai pelailemaan, ilman että ajatukseni kiertävät ihan muilla kiertoradoilla samaan aikaan.

Haluan pystyä olemaan vieläkin parempi, turvallinen aikuinen lapsilleni. Aikuinen, joka oppii pysymään roolissaan, vaikka ei aina tietäisikään, mikä on oikea malli.

Samaan aikaan haluan kuitenkin myös opetella armollisuutta itseäni kohtaan vanhempana. En ole epäonnistuja, vaikka en aina osaakaan tehdä oikein.

Vanhemmuus on ikuinen kasvuprosessi. Tämän saman toiveen haluan lähettää myös sinulle rakas lukijani - ollaan armollisia itsellemme.

Selkeyttä tulevaisuuteen

Olen harvoin elämässäni tilanteessa, jossa en tietäisi, mitä haluan seuraavaksi tehdä. Minulla on ollut aina selkeä mielikuva suunnasta, minne seuraavaksi mennä. Kun on selkeät tavoitteet, on niitä kohti myös helpompi kulkea.

Nyt olen kuitenkin tilanteessa, että en lainkaan osaa sanoa, mitä haluan elämässäni, ja etenkin työelämässäni, seuraavaksi tehdä. Tämä Vaihtovuosi Sodankylässä -sarjamme teko on ollut tubettajaurani huipentuma ja samalla elämänkokoisen unelman mahdollistaja. Silti se on samaan aikaan ollut myös erittäin rankka työtaival, josta ei ole oikeastaan voinut ottaa lomaa juuri lainkaan. Se on myös selkeyttänyt mielikuvaani siitä, että tuskin aion kertoa yhtä tiiviisti elämästämme julkisuuteen sen jälkeen, kun tämä taival on 31.7.2020 ohitse. Vaikka ihmisten kanssa kommunikointi antaa äärettömän paljon, niin omasta elämästä tilivelvollisena oleminen muille on myös todella rankkaa. Koen toki, että kuluva vuosi on yksi elämämme hienoimmista kokemuksista, mutta samalla se on aika aikaansa kutakin. 

Samaan aikaan voin kuitenkin sanoa, etten ole koskaan ollut näin hyvinvoiva ja onnellinen kuin täällä Lapissa asuessani. Luonnon, perheen yhdessäolon ja rauhallisemman elämänrytmin symbioosi on tehnyt todella hyvää. Siihen kun yhdistää satavuotiaan hirsitalon satumaisen hengen, ei tarvitse kahta kertaa kysyä, haluanko jäädä pidemmäksi aikaa. Kyllä, kyllä ja kyllä. Oikeastaan toivoisin siis, että elämämme jatkuisi niin kuin ennenkin, mutta...

Toivonkin tulevalta keväältä selkeyttä tulevaisuuteen. Mitä haluan tehdä ensi syksynä ammatillisesti? Lähteäkö ehkä tekemään jotain aivan uutta elämässä? Miten mahdollistaa samalla elämän jatkumo täällä Lapissa, niin että koko perheellämme on täällä hyvä olla?

Läheisyyttä parisuhteeseen

Nyt kun lapset ovat saavuttaneet kouluiän, on ollut aikaa katsoa sitä omaa kumppania uusin silmin. Se on tuonut mukanaan viime vuosina paljon haasteita, mutta toki myös yhteisiä onnistumisia.  Meidän kohdallamme yksi tärkeimmistä on ollut tämän yhteisen Lapin vuoden toteutus.  Silti koen, että olemme vielä kaukana esimerkiksi siitä, mitä parisuhteemme oli ennen lapsia. Liekö sille samalle kahden taajuudelle on edes enää paluuta?

Toisaalta kymmenvuotinen vanhemmuus on toki kasvattanut ja yhdistänytkin meitä monella tapaa, mutta silti aikaa toisillemme on ollut aivan liian vähän.

Toivoisinkin tulevalta vuodelta vielä lisää yhteistä henkistä kasvua, keskustelua ja analysointia sekä toistemme priorisointia. Kaava siihen on olemassa, sitä pitäisi vain muistaa noudattaa. 

Minkälaisista asioista sinä haaveilet vuodelle 2020? Olisi kiinnostavaa kuulla!

x0x0

Inari

Jos haluat palata mielessäsi vielä joulun tunnelmiin, katso tästä meidän jouluvideomme ensimmäisestä joulustamme Lapissa.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!

Blogiarkisto

2019

Instagram