Äidin puheenvuoro blogissa käsitellään niin parisuhteeseen, perheeseen kuin elämänmuutokseen liittyviä aiheita.

Tänään on 29. elokuuta vuonna 2019. On kulunut tasan kuukausi siitä, kun muutimme Lappiin. Vaihdoimme kerrostalokolmion vilkkaassa helsinkiläislähiössä, metroyhteyksien varrelta satavuotiaaseen hirsitaloon, pienessä sodankyläläisessä kylässä, 40 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta ja palveluista. Vaihdoimme Suomen suurimpiin kuuluvan ala-asteen pieneen puiseen kyläkouluun ja työpaikat uusiin: mieheni jäi virkavapaalle omasta työstään ja pääsi Sodankylän keskuskouluun liikunnanopettajan sijaiseksi ja minä pyöritän vaikuttajamarkkinoinninyritystäni ja kuvaan perheemme elämästä kertovaa #vaihtovuosisodankylässä somerealitysarjaa.

Nyt, kuukausi muutostamme, makaan pelityynellä tunturijärvellä suppilautani päällä, vierelläni pieni koiramme Mutu. Järven takana siintävät Luoston ja Pyhän tunturit ja ylitsemme lentää laulujoutsen kumppaneineen siivet viuhuen. Rantatörmän varpujen orastava ruska enteilee syksyn tuloa. Auringonsäde lankeaa pilven raosta naamalleni ja kuuntelen, kuinka kalat hyppivät järvessä. Täydellisyyden rikkoo Lapin lennoston hävittäjien lentoharjoitukset mylvivällä melullaan, mutta unohdetaan se nyt tästä, sillä muuten kaikki on juuri niin kuin kuvittelin, kun unelmoimme Lappiin muutosta viime keväänä.

Toivoimme Lapista läheisyyttä luontoon, hitaampaa elämää ja yhteistä aikaa perheen kanssa. Nyt eloa on takana kuukausi ja on aika kertoa, miten elämämme on tähän mennessä muuttunut.

Voidaanko jäädä tänne ikuisesti?

"Äiti, voidaanko jäädä tänne ikuisesti?" kiljahtaa esikoiseni, kun hän juoksee koulubussilta kotiin. Sama kysymys toistuu joka ilta nukkumaan mennessä ja yleensä myös sitä ennen. Viimeksi eilen se kuului tupamme jättimäisen uuninpankon päältä, sinne rakennetusta täydellisestä lukumajasta. "Voidaan!", ajattelen mielessäni, mutta en uskalla sanoa sitä vielä ääneen. Olemme ensisijaisesti muuttaneet tänne ensin vuodeksi ja sopineet, että ensi keväänä päätämme jatkosta. Se riippuu muun muassa työ-,  asunto- ja viihtymistilanteesta. Helsingissä meitä odottaa edelleen omistusasuntomme.

 Olen kyllä jo katsastanut iltakävelyilläni lähialueiden tontit ja myytävänä olevat vanhat talot, mutta vielä on liian aikaista tehdä lopullista päätöstä ja vastaan "katsotaan, ensi vuoden huhtikuussa, mikä meidän tilanne on."

Samaan aikaan minua kiinnostaa kovasti lasteni ajatukset jäämishalun takana. Kuten myös omani. Miksi täällä on niin ihanaa?

 Esikoiseni sanat osuvat jälleen kerran suoraan ytimeen. "Meillä on niin kivaa yhdessä täällä. Te vanhemmatkin olette niin paljon rennompia." Allekirjoitan tämän täysin. Jopa fyysisesti tunnen olevani täysin erilainen ihminen. Rinnassani koko aikuiselämän ollut paine ja lievä ahdistuksen tila katosi täysin samana päivänä, kun muutimme tänne. Henkisestä hyvästä olosta puhumattakaan - tuntuu kuin sisälleni olisi laskeutunut kauan etsitty rauha. Vaikka välimatkat ovat paljon pidempiä, on kiire kadonnut elämästämme. Ja kiireen myötä on kadonnut myös suurin osa turhasta kinasteluista, kireydestä ja suorittamisesta. Elämästä on tullut hyvin paljon yksinkertaisempaa: siinä vallitsevat vain elämän peruspilarit: Herääminen, töihin- ja kouluunmeno, syöminen ja yhdessäolo. Emme ole riippuvaisia ympäristön säätelemistä julkisen kulkuneuvojen aikatauluista tai liikenneruuhkista. Eikä mistään tule painetta osallistua illanistujaisiin, mennä teatteriin, lähteä leffaan tai ravintolaan.

Kotona oleminen on ihanaa! Mutta siihen vaikuttaa suuresti myös ihana talomme, jossa on tilaa olla.
Kotona oleminen on ihanaa! Mutta siihen vaikuttaa suuresti myös ihana talomme, jossa on tilaa olla.

Ja Koska emme tunne paikkakunnalta juuri ketään, vietämme viikonloput ja illat yhdessä perheen kesken. Teemme suunnitelmat yhdessä perheen kesken ja toteutamme ne yhdessä perheen kesken. Tämä on jättimäinen muutos entiseen elämään, jossa jokainen suoritti omia harrastuksiaan, luottamustehtäviään ja menojaan ja meillä oli vain lauantai-ilta yhdessä kotona. Silloin olimme joko liian väsyneitä edes puhumaan toisillemme tai sitten kutsuimme ystävät luoksemme kylään tai lähdimme heidän kanssaan mökille, koska se oli ainut hetki myös ehtiä nähdä heitä. Täällä Lapissa kotona oleminen on koko elämän päätarkoitus, eikä tarvitse suorittaa suurta suunnitelmallista retkeä lähteäkseen luontoon, kun voi vain avata oven ja olla heti perillä.

Kaikki eivät tarvitse Lappia löytääkseen oman perheen yhteisen ytimen, mutta me tarvitsimme. Ja se on parasta, mitä meille on voinut tapahtua.

Maisemat ovat kuin taulusta. Ei ihme että tällaisessa maalauksessa asuminen tekee ihmiselle hyvää.
Maisemat ovat kuin taulusta. Ei ihme että tällaisessa maalauksessa asuminen tekee ihmiselle hyvää.

Omaa aikaa iltaisin: "Voiko tällaista luksusta olla?"

Suurin konkreettinen muutos on elämänrytmissä. Paitsi, että kaikesta on tullut yksinkertaisempaa ja verkkaisempaa, on kaikesta tullut myös strukturoidumpaa. Heräämme koko perhe joka aamu samaan aikaan klo 6:35. Koulubussi hakee lapset päivittäin klo 7:35 ja se määrittelee koko aamun aikataulun. Sama toistuu iltapäivällä. Siihen väliin jää aika työnteolle. Ja kun työt on tehty noin klo 16 syömme, puuhailemme hetken kotona jotain ja sitten lapset käyvätkin jo nukkumaan, viimeistään klo 21. Koska herätys on niin aikaisin, ei ole mitään ongelmaa saada lapsia nukkumaan iltaisin. Mikä taas tarkoittaa sitä, että minulla ja Papalla on 2 tuntia omaa aikaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Mitä luksusta!

Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, koska Helsingissä illat venyivät harrastusten takia helposti yhdeksään ja yleensä menimme nukkumaan koko perhe samaan aikaan noin kello 22.

Aamuisin lähdimme kouluun ja töihin eri aikoihin, emmekä aina ehtineet edes nähdä kaikki toisiamme.

Yhteinen parisuhdeaika tai vain oma-aikain iltaisin on myös kohentanut elämänlaatua huomattavasti. Silloin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin katsella takkatulta, lukea, jutella ja möllöttää.

Kun ei ole kiire minnekään, kotona on aikaa olla ja keksiä vaikka mitä tekemistä.
Kun ei ole kiire minnekään, kotona on aikaa olla ja keksiä vaikka mitä tekemistä.

Luonto läsnä kaikessa

Kaupungissa asuessamme lähteminen todelliseen metsään oli efortti, joka piti suunnitella pitkälti etukäteen ja sille piti varata aika muuten täyteenahdetusta kalenterista. Metsään mentiin siis muutaman kerran vuodessa: mökillä ja noin kerran vuodessa muuten. Koiraa käytettiin lenkillä lähipuistossa, jossa jalkojen alla oli asfaltti ja ympärillä kasvoi muutama kymmenen puuta. Ero nykyiseen on huima. Täällä metsässä ollaan, kun avaamme kotimme oven. Aamulla kävelen ensimmäiseksi koiramme kanssa lähimetsään, joka on suuri, ja käyn poimimassa marjat aamupuuroon, ennen työhommien tekemistä saatan käväistä järvellä suppailemassa tai pyörälenkillä autiolla maantiellä keskellä kauneinta luontoa. Lapset ovat pienen kyläkoulun pihalla päivittäin metsässä ja viikonloppuisin suuntaamme aina ĺähituntureille retkieväinemme. Luonto on läsnä kaikessa tekemisessämme joka päivä. Ja sen vaikutuksen huomaa. Turhaan ei puhuta siitä, miten suuri vaikutus metsällä on ihmisen hyvinvointiin, mielikuvitukseen ja mielenrauhaan. Me olemme nyt elävä ihmiskoe siitä!

Minä uskon vakaasti siihen, että hyvä olomme täällä johtuu paljolti siitä, että olemme yhteydessä päivittäin luontoon ja sen hiljaisuuden sekä maadoittavan voiman kautta saamme myös syvemmän yhteyden itseemme.

Hiljaisessa metsässä olemisen pitäisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus.
Hiljaisessa metsässä olemisen pitäisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus.

Takana on vasta kuukausi vaihtovuottamme Lapissa, ja elämme vahvasti vielä uuden elämämme flirttiviikkoja. Kaikenlaista tulee varmasti vuoden aikana sattumaan, mutta se on varmaa, että perheeseemme ja luononläsnäoloon en tule täällä kyllästymään!

Mene siis metsään ihminen, voit löytää sieltä itsesi ja sitä kautta niin paljon muuta hyvää elämässä!

xxx Inari

Vaihtovuosi Sodankylässä, koko perheen somerealitysarjaa voit seurata viikoittain Äidin puheenvuoron YouTube-kanavalta sekä päivittäin Äidin puheenvuoron Instagramista. Äidin Puheenvuoron blogissa avaan ajatuksia laajemmin vanhemmuudesta ja parisuhteesta sekä syvennyn elämänmuutoksen aiheuttamiin tunteisiin.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Luontofani
1/5 | 

Upeaa kuulla! Elämän menon hidastuminen, luonnon tervehdyttävä vaikutus ja oma aika tekevät hyvää.

Minä vaan.
2/5 | 

Luonto tekee ihmeitä. Kylmät väreet menee kun lukee tekstiä. Minun unelmani ois elää jossain päin lappia. Ehkä sitten joskus "vanhana" se toteutuu.

Vierailija
3/5 | 

Juuri samoin koen loma-ajat Lapissa. Ajalla on täällä oma kulkunsa. Haaveissa muuttaa joskus Lappiin pitemmäksi aikaa. Uusioperhetilanne ei sitä juuri nyt valitettavasti salli.

v ph
4/5 | 

Mukava blogikirjoitus. Vaikuttaa että olette ihan oikeasti kotiutuneet hyvin sinne Koillis-Lappiin. Olen seurannut mielenkiinnolla Youtube-kanavaasi ja Instaakin, ja kommentoinut sinne muutaman kerran. Omakin veri vetäisi Lappiin asumaan, koska minulla on juuret sielläpäin, mutta valitettavasti minulla ei ole koulutuksellani ja työkokemuksellani siellä mahdollisuuksia työllistyä.

Kirjoitit että lähin kauppa on 40 km päässä tarkoittaen ilmeisesti Sodankylää, mutta kyllä siinä Luostolla kuten Pyhälläkin on omat pienet markettinsa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaikista tärkeintä on nauttia matkasta. Tämä blogi kertoo suuren unelman toteutumisen tuomista tunteista. Mitä tapahtuu, kun perheemme jättää kaiken entisen pääkaupungin sykkeessä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Lapin luonnon rauhan keskeltä. Iskeekö yksinäisyys? Kestääkö parisuhde? Miten tehdä unelmista totta, entä löytyykö sisäinen rauha ja läsnäolon voima? 

Äidin puheenvuoron blogi päivittyy noin kerran viikossa  ja sitä kirjoittaa kahden lapsen (s. 2010 ja 2013) äiti, toimittaja-tuottaja Inari Fernández. Blogi on syvempi taso sekä jatkumo samannimiselle YouTube-kanavalle, jossa seurataan Fernandezin perheen elämänmuutosta viikoittain koko perheelle soveltuvassa #vaihtovuosisodankylässä-somerealitysarjassa. 

Tervetuloa mukaan matkallemme!

Hae blogista