YHTEISTYÖSSÄ

Jos vauvan vaipan alla oleva iho punoittaa, syynä voi olla vaippaihottuma. Se on vauvojen yleinen vaiva, jota sekä hoidetaan että ennaltaehkäistään pitkälti samoilla konsteilla.

Hyvä vaipanvaihtorutiini on vauvan hyvinvoinnin kannalta tärkeä asia. Hyvä vaipanvaihtorutiini tarkoittaa vaippa-alueen ihon säännöllistä puhdistusta, huolellista kuivaamista ja hoidon viimeistelevää suojausta. Jos iho kuitenkin alkaa punoittaa, vauvalla voi olla vaippaihottuma.

Mikä vaippaihottuma oikein on?

Vaippaihottuma tarkoittaa virtsan ja ulosteen aiheuttamaa ärsytysihottumaa. Vaippaihottuma voi ilmaantua jo muutaman viikon iässä, ja se syntyy, kun vaipan alla oleva iho altistuu kosteudelle, hankaukselle sekä virtsassa ja ulosteessa oleville ärsyttäville aineille. Jopa neljä vauvaa kymmenestä kärsii vaippaihottumasta ensimmäisen elinvuotensa aikana.

Vaippaihottuma on helppo tunnistaa. Se ilmenee vaipan alle jäävän ihon eli nivustaipeiden, sukupuolielimien ja pakaroiden välin eriasteisena punoituksena. Tulehtunut iho voi näyttää sekä kostealta että kuivalta, ja pahimmassa tapauksessa ihoon voi tulla myös pieniä haavoja.

Vaippaihottuma ei ole merkki allergiasta.

Miten ehkäisen vaippaihottumaa?

Vaippa on hyvä vaihtaa riittävän usein. Vauvalle kannattaa myös antaa ilmakylpyjä eli pitää vauvaa ilman vaippaa niin usein kuin mahdollista.

Lisäksi vauvan ihoa on tärkeä hoitaa jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä. Iho kannattaa puhdistaa vaipanvaihdon yhteydessä joko miedolla pesunesteellä ja vedellä tai puhdistuspyyhkeellä. Sekä tyttö- että poikavauvojen vaippa-alue puhdistetaan aina edestä taaksepäin.

Puhdistuksen jälkeen iho taputellaan tai puhallellaan kuivaksi. Varo hankaamasta ihoa!

Lopuksi iholle voi levittää kosteutta hylkivää voidetta. Se ehkäisee punoitusta ja ärsytystä ja pitää vaippa-alueen ihon pehmeänä ja sileänä.

Miten vaippaihottumaa tulee hoitaa?

Usein hoidoksi riittää, että vaippa vaihdetaan usein ja että silloin iho puhdistetaan, kuivataan ja suojataan hoitavalla voiteella. Ärtyneelle iholle voi myös levittää sinkkioksidia sisältävää voidetta.

Jos vaippaihottuma ei hellitä muutamassa päivässä hoidon aloittamisesta, kyseessä voi olla ihon sieni- tai bakteeritulehdus. Silloin on syytä kysyä apua neuvolasta tai lääkäriltä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.