raskaus
raskaus

Munasolujen pakastus tuo lisäaikaa raskauden yrittämiselle.

Opinnot kesken, työura kriittisessä vaiheessa tai sopiva kumppani puuttuu? Jos tuntuu siltä ettei lasten hankinnan aika vielä ole, ei hätää: Nykytekniikalla naisen munasoluja voidaan pakastaa ja siirtää vuosien kuluttua hedelmöitettynä kohtuun kasvamaan.

Paras ikä lastenteolle on alle 30-vuotiaana, mutta aina ei elämäntilanne salli perheen perustamista. Yli 35-vuotiaana ensimmäisen lapsensa synnyttäneiden naisten määrä onkin kasvussa. 30 ikävuoden jälkeen munasarjoissa on kuitenkin enää vähemmän hyvänlaatuisia munasoluja, mikä osaltaan selittää ikään liittyvää hedelmällisyyden laskua.

Uusi mahdollisuus

Lisäaikaa lapsihaaveille tuo lääketiede, jonka ansiosta nainen voi pakastuttaa omia munasoluja ennakolta myöhempää käyttöä varten. Ennakoiva munasolupakastus erityisellä kylmäsäilytystekniikalla on alkanut Suomessa Mehiläisen Fecicitas-klinikalla Helsingissä, ja samaa menetelmää aletaan käyttää myös Väestöliiton lapsettomuusklinikalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siitiöiden ja alkioiden pakastaminen on ollut mahdollista jo pitkään, mutta munasolun pakastusmenetelmät ovat kehittyneet luotettaviksi vasta nyt. Ennen vain erityistapauksissa käytettyä hoitoa voidaan käyttää nyt laajemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Munasolujen ennakoiva pakastaminen tuo naiselle mahdollisuuden yrittää raskautta omilla munasoluillaan myöhemmin, kertoo naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri, LL Tuija Foudila Mehiläisen Felicitas-klinikalta.

Kuin hedelmöityshoito

Munasolujen pakastamista edeltää samanlainen hormonipistoslääkitys ja munarakkuloiden kerääminen kuin lapsettomuushoidoissa.10–20 munasolua punktioidaan ja pakastetaan, ja myöhemmin ne sulatetaan, hedelmöitetään ja siirretään naisen kohtuun.

Munasolut pakastetaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen jatkosäilytystä arvioidaan yhdessä naisen kanssa. Munasolujen luovuttaminen pakastetttavaksi ei vaikuta naisen hedelmällisyyteen.

Paras ikä alle 30

Paras ikä antaa munasolujaan pakastettavaksi on alle 30-vuotiaana, joka tapauksessa ennen 35 ikävuoden rajaa. Ennen toimenpidettä nainen käy läpi prosessin, johon kuuluu fyysisen terveyden arvioinnin lisäksi psykologista neuvontaa.

Pakastetut munasolunsa voi halutessaan myös luovuttaa pois apua tarvitseville hedelmällisyyshoitoja varten.

Raskauden alkamisen onnistumisprosentti pakastetuilla munasoluilla on samaa luokkaa kuin hedelmällisyyshoidoissa. 90–97 prosenttia munasoluista selviytyy pakastamisesta, ja hedelmöitysprosentti on 71–79. Alkio kiinnittyy 17–41 prosentissa yrityksistä. Pakastetuilla munasoluilla voidaan hoitaa korkeintaan 45-vuotiaita naisia.

Munasolujen pakastaminen ei ole ilmaista hupia, sillä yhden hoitokerran hinta on lähes 3 000 euroa, ja usein yrityksiä tarvitaan useampia kuin yksi. Kokonaishinta kaikkineen saattaa kivuta noin 10 000 euron pintaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla