Onko mahdollista lahjoittaa munasoluja ilman hormonihoitoa?

Olen 34-vuotias neljän pienen lapsen (-03, -05, -06 ja -08) äiti, ja haluaisin lahjoittaa munasoluja serkulleni ja hänen miehelleen. Miehenikin on lahjoittamisen kannalla. Pelkään kuitenkin hormonihoitoja, koska kokemukseni kaikesta lääkehoidosta ovat varsin huonoja.

Masennuslääkkeitä käyttäessäni koin turvotusta ja harha-aistimuksia ja ehkäisypillerit aiheuttivat puutumista, ärtymystä ja itkuisuutta. Onko mahdollista lahjoittaa munasoluja ilman hormonihoitoa? Jos hormonihoito on välttämätöntä, mitä riskejä siihen liittyy? Millaisia ovat hyperstimulaatiosyndrooman vaikeimmat tapaukset ja kuinka usein tarvitaan sairaalahoitoa? Kuinka pian hoidon lopettamisen jälkeen oireet loppuvat? Voiko hoidoilla olla vaikutusta omaan myöhempään hedelmällisyyteeni?

Lapsettomuuslääkäri Aila Tiitinen: Koeputkihedelmöityksessä voidaan käyttää joko parin omia tai lahjoitettuja sukusoluja. Hedelmöityshoitolaki säätelee hoitojen toteutusta. Tällä hetkellä Suomessa lähes kaikki lahjasukusoluhoidot toteutetaan yksityisissä lapsettomuusklinikoissa.

Nykyisin kaikissa munasolun lahjoitushoidoissa käytetään hormonihoitoja, jotta saadaan useampi munasolu kerättyä. Hormonihoidossa käytetään kahta eri hormonivalmistetta erityisten hoitokaavioiden mukaisesti. Varsinainen munarakkuloiden kypsytyshoito toteutetaan ihon alle pistettävien aivolisäkehormonivalmisteiden, gonadotropiinien, avulla. Sen lisäksi käytetään toista hormonivalmistetta, GnRH-agonistia. Sillä estetään munarakkuloiden ennenaikainen puhkeaminen ennen punktiota.

Pitkässä lääkehoidossa aivolisäkehormonia (gonadotropiinihoitoa) edeltää kahden viikon pituinen
GnRH-agonistilääkitys, joka käytetään nenäsumutteena, pistoksena tai ihon alaisena kapselina. Agonistihoito aiheuttaa naiselle väliaikaisesti munasarjojen lepotilan, joka oireiltaan muistuttaa vaihdevuosien kaltaista tilaa. Siihen saattaa liittyä sivuvaikutuksena päänsärkyä, hikoilua ja kuumia aaltoja.

Lyhyessä lääkekaaviossa hoito alkaa suoraan munarakkuloiden kypsytyksellä. Noin viikon kuluttua lisätään rinnalle päivittäinen pistos toista hormonivalmistetta, GnRH-antagonistia. Tämän hoitovaihtoehdon etu on lääkehoidon lyhyempi kesto, mutta hoitokierrot eivät ole yhtä helposti ohjelmoitavissa kuin pitkässä hoitokaavassa.

Hormonihoito on hyvin yksilöllinen sekä annosten että hoidon pituuden suhteen, mutta yleensä pistoslääkitystä jatketaan noin 9–12 päivän ajan. Tärkeimmät sivuoireet munarakkuloiden kypsytyksestä ovat alavatsakipu ja turvotus munarakkuloiden kasvaessa. Joillakin on lieviä mielialamuutoksia.

Munasolujen keräys tapahtuu käyttämällä ultraääniohjattua punktiota, jossa neula viedään emättimen seinämän läpi suoraan munarakkuloihin. Munarakkulat imetään tyhjiksi, jolloin munasolut saadaan talteen. Toimenpiteen yhteydessä annetaan laskimonsisäinen rauhoittava lääke ja kipulääkitys. Toimenpiteeseen voi liittyä komplikaationa vuoto munasarjastatai tulehdus. Näitä esiintyy onneksi harvoin, alle yhdessä prosentissa hoitokiertoja.

Hedelmöityshoitojen vakavin komplikaatio on munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä (ovarian hyperstimulation syndrome, OHSS).

Hyperstimulaatio-oireyhtymässä munasarjojen vaste hormonilääkityksille on ollut liiallinen. Vaikea oireyhtymä on onneksi varsin harvinainen (alle yksi prosentti hoitokierroista). Hyperstimulaatio-oireyhtymässä munarakkulapunktion jälkeen munarakkulat täyttyvät uudelleen nesteellä ja munasarjat kasvavat: ne ovat usein yli kahdeksan senttiä läpimitaltaan. Oireina esiintyy vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengitysvaikeuksia. Vakavampiin hyperstimulaatiotilanteisiin liittyy nesteen kertyminen erityisesti vatsaonteloon. Vaikeaan oireyhtymään voi liittyä laskimotukoksen riski, mutta sitä voidaan ehkäistä lääkityksellä.

Nainen ei voi itse estää hyperstimulaatio-oireyhtymän kehittymistä. Hyperstimulaation ennakoiminen ei aina ole helppoa, koska se ei välttämättä liity käytetyn lääkeannoksen suuruuteen tai hoidon kestoon. Riskiryhmän potilaita ovat kuitenkin nuoret, hoikat naiset sekä munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavat potilaat. Hedelmöityshoidon yhteydessä tarkka ultraääniseuranta ja veren hormonipitoisuuksien seuranta vähentävät riskiä. Vaikea OHSS liittyy lähes aina hoidosta alkavaan raskauteen. Tätä riskiä ei ole munasolulahjoittajalla, jonka toki on muistettava käyttää luotettavaa raskauden ehkäisyä hoitokierron ajan.

Vauva 5/2009

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.