Jussi ei voinut saada omia lapsia, joten hän päätyi vaimonsa Miran kanssa lahjasiittiöihin.

Mira, 39, näyttää kuvia kännykästään. Kuvissa on nauravainen pieni tyttö ja useimmissa myös jykeväharteinen mies – ja niitä kuvia on paljon. Enna työntää isän kanssa kottikärryjä, Enna kantaa isän apuna halkoja, Enna tekee isän kanssa hiekkakakkuja, Enna ja isä potkivat palloa.

”Enna on isin tyttö”, Mira sanoo.

Kuvien leveäharteinen mies on Ennan isä, Jussi, 33. Jussi on Ennan isä joka suhteessa paitsi geneettisesti, sillä Enna on saanut alkunsa lahjasiittiöillä.

”Isyys ei ole biologiaa; ei ole isyyden mitta, että siittää lapsen. Isyys alkaa siitä, kun lapsi syntyy, ja on ihan sama, miten lapsi on saanut alkunsa. Hyvä isyys on sitä, mikä Jussissa näkyy parhaimmillaan”, Mira sanoo.

Myös Jussi on asian suhteen sinut. Hän ei kiellä mutta ei myöskään märehdi sitä, että Ennalla ei ole hänen geenejään. Hän on Ennan isä ja sillä selvä.

”Siinä asiassa ei ole mitään epäselvää.”

Ennan alkuperästä ei kuitenkaan tiedä kuin Miran äiti ja hänen pari hyvää ystäväänsä. Jussi ei ole kertonut asiasta kenellekään, ei edes omille vanhemmilleen tai sisaruksilleen. Sellaisesta asiasta ei vain tule luontevasti puhuttua kenenkään kanssa, ja Jussi epäilee, että hänen iäkkäät vanhempansa eivät pystyisi ymmärtämään mitenkään sitä, että heidän lapsenlapsensa on saanut alkunsa vieraan miehen siittiöstä.

Ikäviä uutisia

Mira ja Jussi tapasivat toisensa yhdeksän vuotta sitten. Mira oli juuri ostanut remonttikunnossa olevan talon Etelä-Suomesta ja korjasi kotiaan miespuolisen kaverinsa kanssa. Kaverin tyttöystävän kautta Mira tapasi Jussin.

Ensikohtaaminen tapahtui puhelimessa.

”Jussilla oli niin ihanan miehekäs ääni, että jalat meni alta”, Mira nauraa.

Parin viikon kuluttua ensimmäisestä puhelinsoitosta pari tapasi ja siitä lähtien he ovat olleet yhdessä.

Jo heti alusta lähtien kummallekin oli selvää, että he perustavat perheen ja hankkivat jossain vaiheessa lapsia. Häiden alla, kun pari oli seurustellut kaksi vuotta, Mira jätti ehkäisypillerit pois.

”Haaveilin kolmesta lapsesta”, Mira sanoo.

Odotettu vauva ei kuitenkaan antanut kuulua itsestään, ja muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen Mira hakeutui terveyskeskuksen kautta tutkimuksiin. Jussia ei aluksi meinattu tutkia lainkaan.

”Kaikki olettivat heti, että vika oli minussa. Katsottiin päältä ja sanottiin, että olet lihava, laihduta, et sinä muuten raskaaksi tule”, Mira kertoo.

Vasta kun Mira oli tutkittu ja terveeksi todettu, Jussi meni tutkimuksiin yksityiselle hedelmöityshoitoklinikalle Helsinkiin. Jo perustutkimuksissa selvisi, että Jussi ei todennäköisesti koskaan voi saada omia lapsia. Myöhemmin lapsettomuuden syyksi tarkentui oireyhtymä, joka johtuu poikkeavuudesta ihmisen sukupuolikromosomeissa. Tavallisen XY-kromosomiparin sijasta Jussilla on XXY-kromosomisto.

Siemennesteestä onnistuttiin löytämään pari heikosti liikkuvaa siittiötä.

”Minulle oli siitä paikasta selvää, että jos kerran en onnistu saamaan lapsia omilla siittiöillä, niin sitten lainataan jostain. Totta kai jouduin tunnetasolla käsittelemään asiaa, mutta järjen tasolla asia oli alusta lähtien ihan selvä”, Jussi sanoo.

Miralle asia ei sen sijaan ollut ollenkaan niin selvä. Ne pari juuri ja juuri elävää siittiötä riittivät siihen, että Mira jäi miettimään, että mitä jos kuitenkin...

”Se ajatus kummitteli mielessäni pitkään ja sen vuoksi prosessi venyi ja venyi. Ajatus tuntemattoman ihmisen sukusoluista tuntui aluksi vaikealta. Pelkäsin, että ajattelen aina vierasta luovuttajaa, kun näen lapsen. Mietin, mitä ihmisetkin ajattelisivat siitä, että tekisimme lapsen toisen miehen siittiöillä. Se oli ihan hullua, sillä Jussi vakuutti, että hänellä ei olisi mitään lahjasukusoluja vastaan.”

Parille olisi ollut saman tien luovuttajakin olemassa, mutta koska he eivät olleet valmiita tekemään päätöstä siinä samassa, laki hedelmöityshoidoista ehti muuttua. Sen seurauksena kaikki olemassa olevat luovutetut sukusolut jouduttiin tuhoamaan, koska luovuttajista ei ollut olemassa uuden lain mukaista rekisteriä.

Parisuhde koetuksella

Kummatkin myöntävät, että lapsettomuus ja hedelmöityshoidot rassasivat parisuhdetta, mutta eivät missään vaiheessa niin paljon, että suhde olisi ollut katkolla.

”Eroaminen ei tullut mieleenkään. Olemme naimisiin mennessämme luvanneet, että vain kuolema meidät erottaa. Jussi on sielunkumppanini, ja eihän ketään voi jättää sen vuoksi, että hän ei ole täysin niin kuin muut”, Mira sanoo.

Riitoja toki tuli.

”Ainahan me riidellään”, Jussi heittää.

Mira ja Jussi ovat kummatkin suorasukaista huumoria viljeleviä ihmisiä.

Huumorintaju on ollut yksi keino selvitä vaikeitten aikojen yli. Miran keino on ollut lisäksi puhua ja taas puhua asiasta muutamalle luottoystävälleen. Jussi sanoo hukuttaneensa murheitaan töihin. Keskenään he ovat puineet lapsettomuutta paljonkin.

Lopulta Mirakin oli valmis ajatukseen, että heidän lapsensa saa alkunsa luovutetuilla siittiöillä. Inseminaatiota jouduttiin yrittämään muutamaan otteeseen.

”Operaatio sinänsä oli helppo, turhauttavinta oli kerta toisensa jälkeen todeta, että kuukautiset alkoivat taas”, Mira sanoo.

Sitten eräänä loppukevään aamuna kuukautiset olivat myöhässä päivän, toisen ja kolmannenkin.

”Olisi pitänyt oikeastaan odottaa vielä muutama päivä, mutta en pystynyt. Tein raskaustestin, ja siinä näkyi hailu viiva. Pakotin Jussin apteekkiin ostamaan lisää testejä ja jatkoin testailua varmaan viikon, kunnes Jussi sanoi, että nyt riittää”, Mira kertoo.

Se oli oikeasti totta, Mira ja Jussi odottivat lasta.

Kun Enna viimein pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen tuli maailmaan, kätilö antoi hänet ensimmäisenä isän syliin, koska äiti oli vielä hätäsektion jäljiltä heräämössä. Kätilö ohjasi isän ja tyttären sairaalan perhehuoneeseen. Vauva oli rauhoittunut saatuaan ensimmäiset hörpyt maitoa, ja koko maailma ympärillä oli hiljaa. Jussi piti pientä tyttöään paitansa sisällä paljasta rintaansa vasten ja ajatteli, että kukaan toinen ei voisi olla enempää hänen lapsensa.

Ei mitään hävettävää

Mira ja Jussi eivät tiedä luovuttajasta mitään muuta kuin että hän on suomalainen mies. Klinikalla pidettiin huoli siitä, että luovuttaja ei ole kovin eri näköinen kuin Jussi. Kun Enna syntyi, kävi ilmi, että hänellä oli täsmälleen samanväriset sinivihreät silmät kuin Jussilla, ei ruskeat kuten äidillään. Nyt näyttäisi siltä, että Enna on myös vasenkätinen kuten Jussikin.

Miltä Jussista mahtaa tuntua, kun asiasta tietämättömät sanovat Ennaa isänsä näköiseksi.

”Hyvältä”, Jussi vastaa, ”tietenkin”.

Jussi sanoo, että ei juuri mieti, millainen luovuttaja on. Hänelle riittää, että luovuttaja ylipäänsä on ollut.

Mira sanoo joskus tytärtään katsoessaan pohtivansa, minkä näköinen luovuttaja on – ”varmasti hyvän, koska Enna on niin kauhean kaunis!” – mutta hänkään ei halua sitä ihan oikeasti tietää.

Mutta heille kummallekin sopii, että Enna saa halutessaan 18-vuotiaana tietää luovuttajan henkilöllisyyden.

”Jos Enna joskus haluaa ottaa luovuttajasta selvän, niin minä jeesaan, jos vain mahdollista”, Jussi sanoo.

Ennalle ei ole vielä kerrottu hänen alkuperästään. Mira ja Jussi ajattelevat, että tyttö on siihen vielä aivan liian pieni. Jossakin vaiheessa – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin – asia on kuitenkin kerrottava, mutta millä tavalla asian ottaisi puheeksi? Helpointa on varmaan antaa lapsen itsensä alkaa kysellä, miten vauvat saavat alkunsa.

”Sitten pitää astua autoon ja ajaa Helsinkiin sen klinikan pihaan, josta kaikki alkoi”, Jussi sanoo.

Mirasta ja Jussista on outoa, miten vähän lahjasukusoluilla alkunsa saamisesta puhutaan. Siihen suhteutettuna esimerkiksi adoptiosta on ollut puhetta suorastaan valtavasti.

”Pitäisi puhua paljon enemmän, että asia ei olisi varsinkaan miehille niin vaikea. On monia pareja, jotka eivät ole pystyneet käsittelemään asiaa lainkaan ja jotka ovat jättäneet koko homman sikseen tai adoptoineet lapsen. Adoptoiminen on hyvä ratkaisu sekin, mutta jos pari pystyy hankkimaan edes puoliksi geneettisesti oman lapsen, niin miksi niin ei tekisi? Tässä ei ole mitään väärää eikä hävettävää”, Jussi sanoo.

Mira ja Jussi harkitsevat nyt toisen lapsen hankkimista saman luovuttajan siittiöillä. Miralla alkaa olla sen verran ikää, että päätös on tehtävä lähiaikoina.
”Kaksi lasta olisi hyvä, mutta jos Luoja ei suo kuin yhden, sekin riittää hyvin”, Jussi sanoo.

Haastateltavien nimet on muutettu.

Marianne Rautanen: "Isyys ei ole biologiaa", Vauva 7/2011
Kuva: Liisa Takala

Lue lisää:

Uudet hedelmöityshoidot tuovat toivoa lapsettomille

Vauvakuume saattaa iskeä yhtäkkiä ja täysin yllättävässä tilanteessa, Hannele Lampela kirjoittaa. Oireet vain vahvistuvat, jos raskaus ei ota heti alkaakseen.

Miksi ihmeessä jotkut haluavat hankkia lapsia? Ne sotkevat, pitävät meteliä ja pilaavat lomarauhan. Maksavatkin tilastojen mukaan 18 vuodessa järkyttävät 130 000 euroa kappale ja ovat täynnä vaatimuksia, kinastelua ja soppatahroja.

Niinpä niin. Kun vanhemmuutta katsoo ulkopuolelta, haavetta äitiydestä onkin vaikeaa selittää järkisyillä. Se kuuluu sydämen asioihin. Tai oikeastaan olemme tässä(kin) asiassa hormonien armoilla.

– Kaikki tunteet ovat enemmän tai vähemmän hormonaalisia, ja on tutkittu, että myös vauvakuume on ainakin osittain hormonien aiheuttamaa, Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kertoo.

Rotkirchin mukaan yksi tyypillisimmistä kuumeilijoista on kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvä nainen, jonka elämässä lapsi olisi mahdollinen, mutta joka on päättänyt odottaa vielä muutaman vuoden.

Istuin työpalaverissa, kun minut yhtäkkiä valtasi vahva mielikuva, jossa nostin lapsen syliini.

Tunnistan välittömästi itseni. Noin viisi vuotta sitten olin työlleni omistautunut 29-vuotias. Istuin pahaa-aavistamattomana palaverissa, kun minut yhtäkkiä valtasi mielikuva, jossa nostin lapsen syliini. Tunne oli vahva ja fyysinen, ja se yllätti minut täysin.

Olimme päättäneet mieheni kanssa lykätä lasten hankkimista vielä muutaman vuoden, sillä halusin keskittyä uraan ja rahaakin olisi ollut hyvä olla enemmän. Mutta kesken palaverin yllättänyt mielikuva lapsesta ei jättänyt minua rauhaan, ja lopulta huomasin googlaavani ilta toisensa jälkeen raskausoireita, ovulaatioajankohtaa ja sopivia nimiä lapsellemme.

Lisäksi fyysiset tuntemukset lisääntyivät, ja tunne sylin tyhjyydestä yllätti useamman kerran päivässä.

Kyllä vain, olin sairastunut vauvakuumeeseen.

Vauvakuumeesta puhutaan usein kevyesti ja vitsaillen, mutta Rotkirchin mukaan se on ihan todellinen, olemassa oleva ilmiö. Väestöliitto määrittelee sen vahvaksi kaipuuksi saada oma lapsi. Vahvimmillaan se voi aiheuttaa suurta surua, joka vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti.

– Skaala alkaa kevyestä vaiheesta, jolloin esimerkiksi ajatellaan paljon vauvoja ja hypistellään pieniä vaatteita. Tämän jälkeen seuraavat päivä-unet – unelmoidaan omasta vauvasta, pohditaan millaista elämä lapsen kanssa olisi ja kuvitellaan, millaista häntä olisi pitää sylissä, Anna Rotkirch kuvailee.

Lopulta oireet voivat olla fyysisiä, kuten rintojen nipistelyä ja tuntemuksia kohdussa. Tai sitä tyhjää syliä.

– Osa naisista on kuvaillut, että heidän kohtunsa ikään kuin ”huutaa tyhjyyttään”. Myös miehet voivat kokea vauvakuumetta. He kuvailevat sitä osin myös fyysisenä kaipuuna, mutta eivät osaa yksilöidä, missä kohti kehoa tunne sijaitsee. Naiset sen sijaan kertovat usein oireista juuri kohdussa ja rinnoissa.

Olin hiipivästä vauvakuumeesta ymmälläni. Toisaalta halusin odottaa vielä hetken, mutta sitten taas huomasin huokaavani aina vauvan nähdessäni ja pohtivani, miltä se oma näyttäisi.

Mieheni ei ollut alkuun laisinkaan innostunut ajatuksesta – olihan mukavaa nauttia vapaudesta, matkustella ja tehdä, mitä mieli teki. Vauvakuume on kuitenkin tarttuvaa, ainakin, jos sitä tartuttaa tahallaan. Aina sopivin väliajoin kiinnitin mieheni huomion pieniin lapsiin ja puhuin sulosanoin siitä, millaista elämä vauvan kanssa voisi olla.

Miehen mielestä lapsi sai luvan ”tulla kun on tullakseen”. Minä aloin yrittää tosissani heti.

Lopulta mieskin oli sitä mieltä, että lapsi saa luvan”tulla kun on tullakseen”. Tai näin miehen mielestä. Minä aloin yrittää tosissani heti.

Ensimmäiset kuukaudet laskeskelin itsevarmasti sopivia ajankohtia tulla raskaaksi, tarkkailin kehoani jatkuvasti ja olin aivan varma, että nyt lykästi – hyvin tyytyväisenä panin merkille nipistykset rinnoissa, yllättävät lakritsinhimot ja lievät pahoinvointikohtaukset. Kerran olin jopa niin varma raskaudesta, että oksensin kesken työpäivän.

Kerta toisensa jälkeen suuntasin onnesta vihellellen vessaan tikkupissalle, mutta sain vastaukseksi aina vain tylyn viivan – ei raskaana, mitä sinä nainen oikein kuvittelet.

En koskaan uskonut kerrasta, vaan tarkistin tuloksen paikkansapitävyyden vielä kahdella tai kolmellakin testillä, olivathan oireet ihan selvät! Mutta negatiivista tulosta seurasivat poikkeuksetta kuukautiset ja pettymyksen tuoma ontto olo vatsanpohjassa.

Kun yritystä oli takana vuosi, minuun iski epätoivo ja olin varma, että en koskaan saisi vauvaa ilman raskaita lapsettomuushoitoja.

Olin pitkään tiennyt sairastavani PCO-syndroomaa eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymää. Se on hormonihäiriö, joka aiheuttaa muun muassa pitkittyneitä tai poisjääneitä kuukautisia, hirsutismia eli liikakarvoitusta, keskivartalolihavuutta, aknea ja diabetesta.

PCO vaikeuttaa lastensaantia, mutta koska tarkoituksenamme oli yrittää ensin luomusti, emme suunnanneet heti lääkäriin. Omat oireeni rajoittuivat pitkään kiertoon ja epäsäännöllisiin iho-ongelmiin, joten naiivisti uskoin, että kulkisin hyvin pian kaupungilla lastenrattaita työnnellen.

Kun sitten viimein vuoden yrityksen jälkeen suuntasin lääkärin vastaanotolle, hänen tuomionsa oli tyly – tutkimuksissa selvisi, että ovulaatiota ei tapahtunut lainkaan tai se tapahtui hyvin harvoin.

Sain hoidoksi Clomifen-lääkityksen, jonka tehtävä on auttaa munasolua irtoamaan.

Lääkärikäynnin jälkeen itkeä tihrustin kahvilassa kaakaomuki edessä. Huolestunut mies silitti selkääni ja yritti lohduttaa, mutta minä tunsin oloni naurettavaksi – tiesin, että sairastan monirakkulatautia ja minua oli varoiteltu, että lasten saaminen ei välttämättä olisi helppoa.

Mitä ihmettä olin oikein kuvitellut? Miksi en heti kättelyssä ollut mennyt tutkimuksiin?

Lääkäri oli kuitenkin luottavainen hoitoon ja sanoi uskovansa, että pieni ihmeemme oli vain muutaman pienen pillerin päässä sylistäni.

Alkoi Kunnon Yrittäminen. Äkkiseltään ajatus vilkkaasta seksielämästä höystettynä toiveella maailman suurimmasta lahjasta on todella houkuttava. Muutaman kuukauden jälkeen totuus kuitenkin iski vasten kasvoja.

Aikataulutettu seksi vie touhusta hauskuuden. On pakko syttyä, vaikka väsyttäisi tai ärsyttäisi. On selvää, että intohimo ei tykkää lukujärjestyksistä.

Välillä myös huomasin pidättäytyväni tulenaroista keskustelunaiheista, jotta mahdollinen välienselvittely ei pilaisi seksiaikataulua.

Kaiken kukkuraksi pillerit eivät näyttäneet tehoavan. Olin ollut luottavainen ja uskonut lääkärin tavoin Clomifenien tepsivän muutamassa kuukaudessa, mutta optimismini sai jälleen kolauksen.

Negatiivinen raskaustesti toisensa jälkeen lensi roskakoriin, ja mieleeni alkoi hiipiä pelko.

Negatiivinen raskaustesti toisensa jälkeen lensi roskakoriin, ja mieleeni alkoi hiipiä pelko: joutuisimme läpikäymään myös raskaampia hoitoja, eikä tuloksena välttämättä olisi koskaan sitä omaa, pientä nyyttiä.

Vaikka yrittäminen jo ahdisti, vauvakuume ei helpottanut. Tilannetta ei parantanut se, että ystävilleni syntyi vauva toisensa jälkeen ja Facebook täyttyi onnellisista uutisista. Tuntui, että jokainen raskausuutinen oli sodanjulistus minua vastaan.

Myös sukulaiset utelivat jokaisella tapaamiskerralla, milloin me aiomme hankkia lapsia. Se oli uuvuttavaa.

Vaikka halusin lasta, en halunnut enää yrittämällä yrittää, ja mies oli samaa mieltä – pitäisimme pienen tauon ja tapaisimme sen jälkeen lääkärin uudestaan.

Kun lopetimme totisen yrittämisen, seksielämään palasi hauskuus, ja olin rennompi, levänneempi ja hyväntuulisempi. Toki edelleen ajatus omasta pienestä kolkutteli säännöllisesti takaraivossa, mutta yritin pitää pakkomielteeni aisoissa ja keskittyä muihin asioihin.

Seuraavassa kuussa keho lähetti tuttuja signaaleja – palelsi, alavatsaa nipisteli, pissatti jatkuvasti ja ruokahalu oli valtava. Ohitin jokaisen oireen olankohautuksella. ”Niin varmaan, senkin huijari”, sanoin keholleni ja jatkoin elämääni merkeistä huolimatta.

Sinä aamuna, kun kuukautisten piti alkaa, olin armottoman väsynyt. Olin ystävieni kanssa palaamasta lomamatkalta, ja lentokoneessa torkahtelin muutaman sekunnin välein. En silti halunnut edes kuvitella, että olisin raskaana, olin pettynyt niin monta kertaa aiemmin.

Seuraavana aamuna hain lähiapteekista raskaustestin, ensimmäistä kertaa vain yhden.

Seuraavana aamuna kotona ajattelin kuitenkin, että tarkistan asian. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Hain lähiapteekista raskaustestin, ensimmäistä kertaa vain yhden, ja sulkeuduin vessaan tuhahdellen. Olin ihan varma tuloksesta, joten kaikki tämä tuntui turhuudelta.

Vetäisin sinisen korkin pois testin päältä ja heitin ohjeet heti roskiin – osasinhan ne jo ulkoa. Istuin pöntölle, pissasin tikkuun, pesin käteni ja jäin odottamaan testiajan päättymistä puhelintani selaillen.

Kun minuutit olivat kuluneet, vilkaisin tikkua nopeasti ennen sen roskiin heittämistä.

Testiviivan viereen oli ilmestynyt toinen, hyvin haalea viiva. Minusta tulisi äiti.

Jos epäilet kroppasi toiminnassa häiriötä ja olet nainen, sinulla on mistä valita. Esittelemme vaihtoehdoista yhden, PCOS:n.

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS on yleisin hormonaalinen häiriö hedelmällisessä iässä olevilla naisilla. Joidenkin arvioiden mukaan se saattaa olla jopa yhdellä viidestä naisesta. Se on siten jopa yleisempi kuin endometrioosi.

PCOS on hormonaalinen ja metabolinen oireyhtymä, jonka oireet ovat vaihtelevia ja joskus melko huomaamattomia. Moni potee oireyhtymään tietämättään. Australialaistutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia PCOS-naisista voi jäädä ilman diagnoosia.

Alttius oireyhtymälle on periytyvä ja syntyy ilmeisesti jo sikiövaiheessa. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, mitkä tekijät lopulta vaikuttavat oireyhtymän puhkeamiseen.

Miten PCOS oirehtii?

PCOS-naisilla on miessukuhormonin liikatuotannosta johtuvaa liiallista karvankasvua, kuukautiskierron häiriöitä ja poikkeava munasarjojen rakenne. Diagnoosi voidaan antaa, kun vähintään kaksi näistä kriteereistä täyttyy.

Oireyhtymästä kärsivillä naisilla on taipumus akneen ja ylipainoon, erityisesti keskivartalolihavuuteen. Oireyhtymää diagnosoidaan kuitenkin myös hoikilla naisilla. Monilla on tavallista pidempi kuukautiskierto, vähintään 35 päivää, tai kuukautiset voivat puuttua kokonaan.

PCOS-oireyhtymää potevilla naisilla on kohonnut riski sairastua moniin sairauksiin kuten kakkostyypin diabetekseen, astmaan, laskimotukoksiin ja kohtusyöpään.

Uusimmissa tutkimuksissa on osoitettu, että oireyhtymällä on yhteys myös ahdistuneisuuteen ja masennukseen.

Millaisia seurauksia sillä on hedelmällisyyteen?

PCOS aiheuttaa lapsettomuutta. Oireyhtymä havaitaan usein siinä vaiheessa, kun nainen hakeutuu lapsettomuushoitoihin.

Oireyhtymään liittyvä hormonaalinen häiriö estää monilla naisilla munarakkuloiden kypsymisen, minkä seurauksena ovulaatiota ei tapahdu. Näin ei ole kuitenkaan aina: joillakin naisilla ovulaatiot tulevat normaalisti munasarjojen poikkeavasta rakenteesta huolimatta, ja silloin lapsettomuusongelmaakaan ei yleensä ole.

PCOS ei ole lapsettomuustuomio. Jos nainen hakeutuu lapsettomuushoitoihin, onnistumismahdollisuus niissä on hyvä. Myös tilastojen mukaan oireyhtymää sairastavilla naisilla on yhtä usein kuin muilla naisilla vähintään yksi lapsi.  

Miten PCOS vaikuttaa raskauteen?

Oireyhtymän vaikutuksia raskauden kulkuun on tutkittu toistaiseksi melko vähän. Tähän mennessä tiedetään varmasti ainakin se, että PCOS altistaa raskausdiabetekselle. Lisäksi näyttää siltä, että PCOS-naisilla on muita useammin myös raskausmyrkytyksiä ja kohonnutta verenpainetta raskauden aikana.

PCOS-naiset synnyttävät tutkimusten mukaan muita useammin sektiolla. Oireyhtymään voi liittyä myös ennenaikaisen synnytyksen ja vauvan pienipainoisuuden riski. Monet raskaudenaikaisen komplikaatiot voivat kuitenkin liittyä myös ylipainoon, joka on PCOS:ää potevilla naisilla muita yleisempää.

Osa tutkimuksista viittaa siihen, että PCOS lisäisi myös keskenmenon riskiä. Mahdollinen syy tähän on se, että oireyhtymä vaikuttaa kohdun limakalvon rakenteeseen.

Miten oireita voi hoitaa?

Oireyhtymän terveysriskien kannalta parasta mitä voi tehdä itse, on yrittää pysyä mahdollisimman normaalipainoisena. Ylipainon välttäminen vähentää myös lapsettomuusriskiä: jos naisella on runsaasti ylipainoa, vain 3–5 kilonkin painonpudotus voi riittää palauttamaan ovulaatiot.

Painohallinta lisää myös lapsettomuushoitojen onnistumisen todennäköisyyttä ja vähentää riskiä ongelmiin raskaudessa. Myös tupakoinnin lopettaminen auttaa.

PCOS:ään ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan lievittää myös lääkkeillä. Yhdistelmäehkäisypillereistä on monille naisille apua, koska ne tasaavat miessukuhormonin vaikutuksia. Apua voi saada myös metformiinista, jota käytetään myös diabeteksen hoitoon. PCOS-naiset voivat hyötyä myös vitamiininkaltaisesta inositolista.

Asiantuntijana dosentti, synnytys- ja naistentautien erikoislääkäri Terhi Piltonen. Hän vetää Oulun yliopistollisen sairaalan tutkimusryhmää, joka keskittyy PCOS:ään ja sen hoitomuotoihin.