Keskenmenon kokenut – älä vähättele menetystäsi vaan uskalla surra, psykologi Maiju Tokola rohkaisee.

Keskenmeno on monelle äänioikeudeton suru: kun raskaudesta ei ole kertonut kenellekään, myöskään sen keskeytymisestä ei voi puhua.

– Usein keskenmeno koskettaa kipeiten naista – häntä, jonka kehossa raskaus alkoi ja ajatuksiin rakentui mielikuvia syntymättömästä lapsesta. Kuuntele tässä itseäsi ja uskalla surra, psykologi, psykoterapeutti Maiju Tokola Tunnetilasta sanoo.

Jokainen keskenmenon kokenut käsittelee asiaa omalla tavallaan. Yksi purkaa surunsa kirjoittamiseen, toinen lenkkeilyyn, kolmas huutaa tuskansa rannalla meren aaltoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Psykologi rohkaisee puhumaan keskenmenosta jonkun läheisen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Myös parin olisi hyvä puhua menetyksestä keskenään, vaikka he käsittelisivätkin asiaa muuten eri tavoin.

Sureminen on yksilöllistä

Oma suruaika voi kestää pitkäänkin – tai sitten on heti valmis uuteen yritykseen. Tokola kannustaa tunnustelemaan tässä omia tunteitaan.

– Surulle on hyvä antaa aikaa. Uuteen yritykseen on yleensä valmis, kun tuntee päässeensä surusta yli.

Omat elämänkokemukset ja -tilanne vaikuttavat siihen, kuinka syvältä kokemus raapaisee. Joskus keskenmenon suru voi laukaista ihmisen mielessä aiempia, käsittelemättä jääneitä menetyksiä. Toistuvat keskenmenot ja pitkään jatkunut yritys saada lapsi voivat lisätä pettymyksen tuskaa.

Maiju Tokolan mukaan terveydenhuollon ammattilaiset eivät ymmärrä vieläkään, kuinka kipeä asia keskenmeno voi olla naiselle.

– Kaavintaan tulleet istuvat samassa odotushuoneessa kuin raskauden seurantaan tulleet. Miten näin voi olla?

Keskenmenon kokenut – näin pääset eteenpäin

1. Uskalla surra. Älä vähättele menetystäsi.

2. Puhu asiasta, myös puolisosi kanssa.

3. Pidä kiinni arkirutiineista ja jatka normaalia elämää. Jos olet vielä kuukauden kuluttua tapahtuneesta täysin toimintakyvytön, voi olla viisasta ottaa yhteys ulkopuoliseen ammattilaiseen.

4. Uskalla hakea apua.

Keskenmenoja voi olla niin monenlaisia, ett sitä toisen surua ei oikein uskalla mennä ali-eikä yliarvioimaan. Itselläni kaksi varhaista keskenmenoa, joiden kohdalla ajattelen että oli oikein ja helpotus, että selvästi elinkelvoton alkio ei jatkanut kehittymistään. En toivoisi kenellekään lapselle, että hän joutuisi elämään lyhyen elämän kovissa tuskissa, parempi että luonto ns. hoitaa pois tän asian.

Mut keskenemeno myöhäisemmillä viikoilla olisi varmasti ollut kova järkytys ja iso suru, silloin lapsi on jo monella lailla enemmän olemassa, eikä vain se oma toive ja haavekuva lapsesta.

Mullakin on ollut varhainen keskenmeno, johon tarvittiin aborttilääkettä kun kuollut sikiö ei poistunut itsestään. Tämä abortoiminen oli kivuliasta ja kamalaa.Muutoin ei keskenmeno paljon hetkauttanut. Vaikka oltiin päätetty pitää lapsi, niin raskaus ei ollut suunniteltu. Tästä on mennyt jo pari vuotta, välillä mietin että mulla voisi olla pieni lapsi, ei sen enempää (lapsia on ennestään 2). Vaikka olen todella herkkä, analysoiva, perhettä-rakastava ihminen, Niin tämä keskenmeno ei ole ollut mulle rankkaa, Kun kyseessä oli väärä aika ja väärän ihmisen kanssa. 

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla