Viiden kuukauden ikäinen vauvamme on nukkunut aina vieressäni. Miten saisin vauvan nukkumaan yöt pinnasängyssä?

Viiden kuukauden ikäinen vauvamme on nukkunut aina vieressäni. ”Kainalokäpysemme” menee nukkumaan samaan aikaan kanssani ja herää kymmenen minuutin sisällä siitä, kun olen noussut. Jos käyn yöllä esimerkiksi vessassa, hän havahtuu helposti itkemään. Hän nukkuu erityisesti aamuyöstä varsin levottomasti. Lisäksi sängystä putoaminen on kohta entistä helpompaa, kun vauva lähtee kierimään ja ryömimään. Olen yrittänyt totuttaa vauvaa pinnasänkyyn päiväunilla. Miten saisin totutettua vauvan nukkumaan myös yöt pinnasängyssä?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Jotta sinun ja Kainalokäpysenne uni paranee ja saat aikuisena ihmisenä myös itse päättää uniajoistasi, kannattaa uniasiaan tarttua pikaisesti. Uuden opetteleminen voi kuitenkin viedä aikaa, mutta on myös täysin mahdollista, että pinnasängystä tulee varsin helposti kiva nukkumapaikka.

Jotta muutos tapahtuisi mahdollisimman varovasti, aseta pinnasänky aivan sänkysi viereen, jotta saat kädelläsi ”huijattua” vauvaa siihen, että äiti on edelleen lähellä. Jatkossa kannattaa kuitenkin nukuttaa vauvaa säännöllisesti pinnasänkyyn, vaikka se viekin tulevina viikkoina selvästi enemmän aikaa. Kun sängyt ovat vierekkäin, se auttaa yöllä sinuakin, sillä vauvan herätessä sinun ei tarvitse nousta ylös, vaan voit auttaa tuttia suuhun tai taputella selästä suoraan makuulta.

Pikkuhiljaa lapsi tottuu nukkumaan myös ilman äidin jatkuvaa läsnäoloa. Harjoittelua vaatii nyt kuitenkin se, että nukkuminen tuntuu varsin erilaiselta, koska nukkumatuntuma on erilainen, eikä vieressä ole lämpöä antamassa koko aikaa joku. Tämä muutos kannattaa kuitenkin tehdä, sillä se parantaa varmasti teidän molempien unta ja sitä kautta omaa jaksamistasi.

Jaksa siis olla uuden nukkumisen kanssa jämäkkä ja sinnikäs. Aluksi lapsi saattaa protestoida, ettei äitikin nuku, kun hän nukkuu. Päiväunilla voit kokeilla, että otat unentulovaiheessa tuolin pinnasängyn viereen tai yllät makuultasi pitämään kättäsi laajalti lapsen päällä samalla rauhallisesti taputtaen. Vaikka hän vaatisi päästä ihan äidin viereen nukkumaan, jatka tätä sinnikkäästi. Pikkuhiljaa sama keino riittää myös yöllä herätessä.

Lapsi on vielä hyvin pieni, joten aivan yksin nukahtamista ei kannata odottaa. Lapset ovat hyvin erilaisia sen suhteen, onnistuuko heidän kanssaan se, että heidät vain jätetään yksin sänkyyn hakemaan unta. Toisille ei itse nukkuminen onnistu vielä isompanakaan, vaan lapsi tarvitsee joka kerta vähäksi aikaa aikuisen viereen ennen unen tuloa. Tässä puuhassa vanhempien kannattaakin vuorotella, jotta sekä äiti että isä ovat yhtä hyviä nukuttajia.

Vauva 12/2009

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.