Pulauttelu kuuluu vauvan arkeen. Joskus vaivana on refluksitauti, ja silloin on syytä hakea apua.

Pulauttelu kuuluu vauvan arkeen. Joskus vaivaan on kuitenkin syytä hakea apua.

Miksi vauva pulauttelee?

Pienillä vauvoilla on pieni vatsalaukku ja nopeasti maitoa hörppivä vauva syö usein liikaa. Koska vatsalaukun ja ruokatorven välissä oleva sulkija on vauvoilla vielä löysä, he pulauttavat ylimääräisen maidon helposti ulos. Käytännössä kaikki vauvat pulauttelevat viikon tai kahden iästä lähtien.

Miten paljon vauva normaalisti pulauttelee? Milloin pulautusten määrästä on syytä huolestua?

Normaalisti vauva pulauttaa heti syönnin jälkeen. Jos vauva pulauttaa vielä tunti tai kaksi ruokailun jälkeen tai useita kymmeniä kertoja päivässä, pulauttelu on epänormaalin runsasta.

Kannattaako vauvaa imettää aina, kun vauva tuntuu sitä vaativan? Voiko vauva ylensyödä?

Vauvaa voi syöttää lapsentahtisesti, jos vauvalla ei ole mitään oireita, mutta jos vauva kärsii ylenmääräisestä pulauttelusta ja ilmavaivoista, kannattaa pitää vanhanaikainen, parin kolmen tunnin väli ruokailuissa, jotta ruoansulatuselimistö saa aikaa levätä. Vauva saattaa ylensyödä myös siksi, että hakee rinnalta turvaa ja lohtua kipeään oloonsa. Vauvaa kannattaa lohduttaa jollain muulla tavalla kuin imettämällä.

Mitä refluksi tarkoittaa?

Oikeastaan kaikki pulauttaminen on refluksia eli ruoan takaisinvirtausta vatsalaukun puolelta ylös ruokatorveen. Jos refluksi aiheuttaa vauvalle hankalia oireita, kyse on refluksitaudista.

Millaisia oireita refluksitauti aiheuttaa?

Refluksitautia voi epäillä, jos pulautuksiin liittyy kivuliaisuutta ja itkuisuutta. Refluksitaudin oireista kärsivät vauvat yrittävät vääntäytyä pystyyn ja vetävät selkäänsä ja niskaansa ylijännittyneiksi estääkseen happaman sisällön nousemista ylös ruokatorveen. Vauva ei ehkä viihdy vatsallaan ja hänen hengityksensä saattaa kuulostaa rohisevalta ja limaiselta.

Joskus refluksitauti altistaa myös hengitystieinfektioille ja lapsi sairastuu tavallista herkemmin korvatulehduksiin. Vauva saattaa saada myös rintaraivareita eikä suostu syömään, koska tietää syömisen aiheuttavan ikäviä vaivoja. Refluksitaudin eräs muoto on silent-refluksi, johon ei liity ylenmääräinen pulauttelu. Silent-refluksia sairastavat vauvat nieleksivät runsaasti, kun he yrittävät pitää ylös nousevan happaman mahalaukun sisällön vatsassaan. Happaman sisällön nouseminen ruokatorveen voi aiheuttaa myös hikkaa. Silent-refluksi saattaa olla jopa tavallista pulauttelutautia hankalampi, koska siinä hapan mahalaukun sisältö seilaa ruokatorvessa edestakaisin.

Ennen sanottiin, että refluksitaudista ei ole kyse, jos vauvan paino kehittyy normaalisti. Pitääkö tämä paikkansa?

Ei. Joidenkin refluksista kärsivien vauvojen paino saattaa päin vastoin kulkea yläkäyrällä, jos he hakevat usein lohtua rinnalta.

Mistä refluksitauti johtuu?

Refluksitautiin sairastuvilla vauvoilla vatsalaukun ja ruokatorven sulkija on poikkeuksellisen löysä tai ruoan takaisinvirtausjohtuu muista rakenteellisista seikoista. Refluksitauti voi johtua myös ruoka-aineallergioista. Noin joka kolmannella tai ehkä jopa puolella refluksitaudista kärsivistä saattaa olla taustalla ruoka-aineallergia.

Refluksitauti todetaan mittaamalla vauvan ruokatorven happamuus nenästä ruokatorveen laitettavan letkun kautta. Onko tutkimus aina välttämätön?

Ei. Monesti oireet kertovat selvästi sen, milloin on kyse refluksitaudista. Diagnosoinnin apuna voidaan käyttää pH-mittausta, jos oireet ovat epämääräisiä tai hoito ei tunnu auttavan. Siinä tapauksessa myös ruokatorven ja mahalaukun tähystys saattaa olla tarpeen.

Onko refluksitautia syytä hoitaa vai pitääkö vain odottaa, että tauti menee ajan myötä ohi?

Kyllä sairasta ja kipeän oloista lasta pitää aina hoitaa. Saattaa myös olla, että hapan neste ärsyttää ruokatorvea niin, että se tulehtuu.

Miten vauvan refluksitautia hoidetaan?

Refluksitauti vaatii yleensä lääkityksen, mutta lieviä oireita voi hoitaa myös kotikonstein. Ensimmäinen keino on pitää vauvaa mahdollisimman paljon pystyasennossa. Vauvan sängyn pääpuolta voi kohottaa 25–30 astetta vaikkapa asettamalla jalkojen alle pari tietosanakirjaa. Toinen keino on ostaa apteekissa myytävää maidonsakeuttajaa, jota voi sekoittaa korvikkeen tai pumpatun rintamaidon joukkoon. Röyhtäyttää kannattaa vaikka kesken syönninkin, jos vauva on kova hotkimaan. Jos vauva on lähellä neljän kuukauden ikää, kannattaa harkita kiinteiden aloittamista, sillä sakeampi ravinto ei nouse niin herkästi ylös. Jos oireet johtuvat ruoka-aineallergiasta, lapsi tai imettävä äiti aloittaa välttämisdieetin lääkärin valvonnassa. Tavallisimmat allergian aiheuttajat kuten maito, vehnä ja kananmuna jätetään ruokavaliosta joksikin aikaa pois.

Millaisilla lääkkeillä refluksitautia voidaan hoitaa?

Lääkkeet jaetaan kolmeen ryhmään: vatsahapon neutraloijiin, hapon eritystä vähentäviin lääkkeisiin ja vatsalaukun tyhjenemistä nopeuttaviin lääkkeisiin. Jos lääkkeet eivät auta, hoitona voi olla leikkaus.

Kestääkö lääkitys loppuiän?

Ei yleensä. Lääkitystä jatketaan ehkä vain muutamia kuukausia. Normaalisti refluksitaudin oireet hellittävät, kun vauva alkaa syödä kiinteitä ja pysyä enemmän pystyasennossa.

Asiantuntijana lääketieteen ja kirurgian tohtori, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela.

 

Juttu julkaistu Vauva.fi:ssä 16.6.2009 ja päivitetty 13.11.2013. Vauva 4/09.

 

Lue lisää:

Näin helpotat refluksioireita

refluksilapset.fi

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”

Jenna, 28, tunsi itsensä ensimmäistä kertaa äidiksi, kun hän sai vauvan paitansa alle kenguruhoitoon. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Raskausviikolla 29 jouduin kiireelliseen sektioon. Ennen leikkausta hoitajat kertoivat, että saisimme nähdä tyttäremme Noonan heti leikkauksen jälkeen. Emme kuitenkaan ehtineet, kun Noona vietiin jo pois. Taisin silloin sanoa Teemulle, että Noona ei ole hengissä.

Heräämössä näin kuvan vauvastamme, joka painoi alle 900 grammaa. Noona makasi keskoskaapissa eikä näyttänyt tavalliselta vauvalta. Oli outoa, että hänestä lähti piuhoja ja letkuja joka suuntaan.

Pääsin katsomaan Noonaa teho-osastolle vasta seuraavana päivänä. Kun näin hänet, en osannut ajatella, että siinä oli minun lapseni.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso. Kun hoitaja sanoi, että saisimme laittaa kädet Noonan kaappiin, en uskaltanut koskea. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Tuntui pahalta liikkua sairaalan yleisissä tiloissa, sillä muilla oli lapsi mukanaan, mutta minulla ja Teemulla ei.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso.

Ensimmäistä kertaa tunsin itseni äidiksi, kun sain Noonan muutaman päivän ikäisenä paitani alle kenguruhoitoon. Vaikka Noona oli pelottavan pieni, hänen lämpönsä tuntui hyvältä rintaani vasten. Viimein hän oli lähelläni.

Myöhemmin Noona siirrettiin lähelle kotiamme Lappeenrannan sairaalaan, jossa häntä hoidettiin vielä kaksi kuukautta. Oli oudon ihanaa totutella siihen, että myös minä ja Teemu saimme vaihtaa Noonan vaipat ja hoitaa häntä.

Pelottavinakin hetkinä auttoi, että saimme kysyä Noonan voinnista milloin vain, vaikka keskellä yötä. Hoitajat osasivat aina vastata.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noona pääsi muuttamaan kotiin, ja alkoi totuttelu tavallisempaan lapsiperheen arkeen. Olimme oppineet sairaalassa tietyn päivärytmin: maitoa kolmen tunnin välein. Se rauhoitti minua kotonakin. Tiesin, mitä piti tehdä.

Myöhemmin arkeen taaperon kanssa on liittynyt paljon kinaa ja uhmaa, ja minun on ollut vaikea hyväksyä omia negativiisiakin tunteitani. Hetken aikaa ajattelin, ettei Noonan uhmaikä voi enää pahentua, ja sitten se paheni taas.

Noona koettelee rajojaan jatkuvasti, ja kun hän ei kaupassa osaa päättää, istuisiko rattaiden kyydissä vai kävelisikö, alkaa huuto ja raivoaminen. Niissä tilanteissa tuntuu, etten saisi itse kiukustua ollenkaan. Huomaan ajattelevani, että pitäisi olla vain iloinen, että lapsi on tässä. Vaikka eihän se ihan niinkään mene.

Olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella.

Tiedostan kyllä, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja normaaleja ja että minun ei pitäisi tuntea niistä syyllisyyttä. Mutta kun Noonan elämä on ollut niin pienestä kiinni, syyllistän itseäni todella herkästi.

Kun nyt mietin Noonan ensimmäisiä kuukausia, olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella. Pelottavissakaan tilanteissa emme riidelleet keskenämme.

Luulen, että Teemu yritti pitää minua kasassa, vaikka oli itsekin todella väsynyt. Kun minua itketti, Teemu muisti aina sanoa, ettei Noona voisi olla paremmassa hoidossa. Olen hänelle kiitollinen. Kovin moni parikymppinen ei pystyisi samaan.”