Mennan itkun ja vatsavaivojen syyksi osoittautui paha ruoka-aineallergia.

Maaret Aronniemi-Juntusen ja Vesa Juntusen keittiössä tuoksuu kahvi. Pöydälle on katettu vastapaistettua mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta.

Mustikat ovat kovasti allergisen Mennan, 1 v 5 kk, suurinta herkkua. Kun pellavapäinen tyttö noukkii niitä lautaselta suuhunsa, onnellinen hymy valaisee koko huoneen.

On helppo huomata, mistä tyttö on hymynsä perinyt. Äidinkin silmät tuikkivat, kun hän nostaa kikattavan Mennan ensin syliinsä ja sitten kohti kattoa.
Näin huoleton arki ei ole aina ollut perheelle itsestäänselvyys.

Huolien täyttämä raskaus

Kun Maaret odotti Mennaa, raskausaika oli yhtä jännittämistä. Maaretilla oli takanaan yksi sikiön vaikeaan sairauteen ja raskaudenkeskeytykseen päättynyt odotus, ja Maaret ja Vesa pelkäsivät joka hetki koko yhdeksän kuukauden ajan, että jotakin pahaa tapahtuu taas.

Kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa pelko näytti käyvän toteen. Maaret ja Vesa joutuivat Helsingin keskustassa autokolariin. Hetki kolarin jälkeen Maaret tajusi, että vauva ei enää liikkunut. Paikalle soitettu ambulanssi kiidätti Maaretin sairaalaan.

Lopulta kävi ilmi, että vauvalla oli kaikki kunnossa, ja Maaretkin selvisi onnettomuudesta niskavammoilla. Mutta päivät ennen vauvan syntymää olivat pitkiä. Mitä jos vauvalle oli kuitenkin tapahtunut jotain, mitä ei vain huomattu?

Hankalat ensipäivät

Diabeteksen takia Maaretin synnytys käynnistettiin raskausviikolla 38+1. Synnytys kesti yli kaksi vuorokautta.

– Olin tosi loppu, en enää edes tässä maailmassa. Kun vihdoin sain Mennan syliini, itkustani ei ollut tulla loppua.

Vauva-arjen alku ei ollut helppo. Maaret­ oli aina halunnut imettää, mutta siitä ei tullutkaan mitään: maitoa suihkusi runsaasti eikä rintakumikaan auttanut tulvan kesyttämiseen. Synnytyssairaalan kätilöt ja neuvolan terveydenhoitajat koettivat opastaa, mutta syöminen keskeytyi aina, kun Mennalla meni maitoa väärään kurkkuun.

Maaret ei halunnut silti antaa Mennalle­ korviketta. Hän pumppasi vauvalleen
maitoa kahdeksan, joskus jopa kaksitoista kertaa päivässä. Joka yö kerran tai kaksi hän istui jakkaralla jääkaapin edessä, keskellä keittiötä ja pumppasi raskastekoisella käsikäyttöisellä pumpulla maitoa vauvalleen.

Jos maitoa ei ollut varastossa, Maaret stressaantui ja maitoa tuli entistä vähemmän. Pumpatessa kädet kipeytyivät, ja vaikeimpina öinä Maaret itki väsymystään. Vesa­ yritti tukea: hieroi Maaretin käsiä ja pesi maitopulloja.

Pumppauksen lisäksi Maaretia ja Vesaa valvotti Mennan rauhattomuus. Itkeskelevä tyttö tyyntyi parhaiten, kun häntä piti pystyasennossa ja taputti pepusta.

Yhtenä iltana Maaret käveli jälleen Menna­ sylissään puolitoista tuntia ympäri olohuonetta. Hän katsoi kelloa, katsoi Mennaa ja ajatteli: kävelen vaikka koko yön, kunhan sinuun ei satu. Juuri sillä hetkellä Menna nukahti.

– Sain siitä hirveästi voimaa. Ajattelin, että kun minä ajattelen positiivisesti, Mennakin voi paremmin.

Allergialääkärin vastaanotolle

Kun Menna oli vajaan neljän kuukauden ikäinen, Maaret ja Vesa­ alkoivat epäillä, että kaikki ei ollut kunnossa. Jos Maaret oli syönyt kalaa tai katkarapuja, Menna kouristeli ja oksensi kaaressa. Hysteerisesti itkevä tyttö rauhoittui vain, kun häntä pidettiin aivan kippurassa.

Lopulta Menna ei juonut edes pumpattua maitoa mielellään. Annokset pienenivät päivä päivältä.

Maaret otti syömisongelman puheeksi neuvolassa, ja heidät ohjattiin sieltä suoraan allergialääkärille. Lääkäri ehdotti Maaretille gluteenitonta ruokavaliota, koska Maaret ja Vesa olivat huomanneet Mennan syövän vähemmän aina, kun Maaret oli syönyt pastaa. Maaret poisti viljat ruokavaliostaan, ja Menna­ söikin viikon ajan paremmin. Sitten hän alkoi taas kieltäytyä maidosta.

Vaivojen syy selvisi lopulta allergiatesteissä: Menna oli allerginen kotimaisille viljoille, kananmunalle, kalalle, katkaravulle, omenalle, päärynälle, ja myös maissille ja riisille. Lähes kaikissa gluteenittomissa viljatuotteissa on joko maissia tai riisiä.

Menna oli kärsinyt oireista niin paljon, että allergiadiagnoosi tuntui aluksi helpotukselta. Allergiaa voisi sentään hoitaa. Hetkeä myöhemmin iski paniikki. Mitä syötävää Mennalle uskaltaisi alkaa tarjota? Pelkkää perunaa?

Unettomat yöt

Maaret halusi vaikeuksista huolimatta antaa Mennalle edelleen äidinmaitoa. Hän suunnitteli ryhtyvänsä tiukalle välttämisruokavaliolle. Hänen lääkärinsä totesi kuitenkin, että maidon pumppaaminen pitäisi lopettaa, koska Maaret sairastaa ykköstyypin diabetesta, ja monipuolinen ruokavalio on hänelle elintärkeä. Pakon edessä Maaret lopetti äidinmaidon antamisen Mennalle.

– Se oli ihan hirveä paikka. Olin joutunut jo nielemään sen, ettei imetys onnistu ja sitten vielä sen, että pumppaus kielletään, Maaret sanoo.

Ulkona vallitsi ahdistava marraskuinen pimeys, ja Maaret oli poissaoleva ja väsynyt. Menna sai äidinmaidonkorviketta mutta oksensi senkin kaaressa. Yöt Maaret pyöri unettomana sängyssä. Päivisin häntä ei huvittanut tavata ihmisiä. Pahinta oli käydä vauvakerhossa ja nähdä äitejä, jotka imettivät.

– Olin onnellinen heidän puolestaan, mutta toisaalta tunsin oloni kurjaksi. Minua lohduttivat kuitenkin paljon yhden ystäväni sanat, että ei imettäminen tee sinusta hyvää äitiä. Olet tosi hyvä äiti ihan näinkin.

Mennan oksentelun syykin selvisi pian: korvikkeessa oli käytetty kalaöljyä. Tilalle löytyi vaihtoehto, jonka omega 3 oli kasviperäistä.

Neljän kuukauden vanhana Menna alkoi saada maidon lisäksi perunavelliä, ja pian ruokavalioon lisättiin bataatti ja kesäkurpitsa. Valmisruoat sen sijaan sai unohtaa. Melkein jokaisessa oli riisi- tai maissitärkkelystä ja monissa omenaa tai päärynää.

Kun Menna alkoi syödä tukevammin, allergiaoireita aiheuttaneita ruokia alettiin testata yksitellen. Menna kouristeli, oksensi, ripuloi ja sai atooppista ihottumaa. Joskus taas oli flunssaa, joskus tuli hampaita. Oli vaikeaa päätellä, mistä mikin vaiva johtui.

Kokeilujen välissä pidettiin joka kerta viikon tauko. Taukopäivinä Menna oli aurinkoinen lapsi. Se antoi Maaretille voimaa. Vesa­ lohdutti sanomalla, että ajattele, Menna on nyt tässä, eikä hänellä ole mitään sen pahempaa kuin allergiat. Emme esimerkiksi asu sairaalassa.

Sanat saivat Maaretin ryhdistäytymään. Sairaalan käytävät olivat hänelle tuttuja kymmenen vuoden takaa. Silloin Maaretin isällä todettiin syöpä ja Vesa joutui samaan aikaan käymään läpi vakavan leikkauksen.

Vesa selvisi leikkauksesta mutta Maaretin isä taistelee syövän kanssa edelleen. Läheisen vakava sairaus tuo elämään perspektiiviä.

Selviytyjäperhe

Perhe on päättänyt, että ­Mennan allergia ei ole este normaalille elämälle. Kun Menna oli seitsemän kuukautta, he lähtivät lomalle Dubaihin. Tutut pyörittelivät päätään, mutta Maaret ja Vesa eivät nähneet matkaa ongelmana.

Valmisteluja reissu toki edellytti: pelkästään Mennan ruoalle ja maidolle varattiin oma matkalaukkunsa.

Perillä hotellissa Maaret ja Vesa kysyivät ensitöikseen, saisivatko lämmittää Mennan ruoan mikrossa. Lämmitys kesti 20 minuuttia, ja odotellessaan vanhemmat joutuivat täyttämään kolme erilaista lupakaavaketta.

– Sanoin Vesalle, että johan meillä menee koko loma siihen, että istumme ravintolassa ja lämmittelemme Mennalle ruokia.

Vesa totesi, että mennään sitten markettiin ja ostetaan mikro.

Hetken päästä mies käveli lähimarketista mikro olallaan. Lähtiessään he lahjoittivat sen hotellin siivoojalle.

Maaretin ystävät kutsuvat naista selviytyjäksi. Maaret on puhelias ja nauravainen nainen, joka näkee itsensä omiaan suojelevana leijonaemona. Jos väsyttää, hän keittää pannullisen kahvia ja katsoo sitten eteenpäin.

– Allergiat ovat onneksi vain allergioita, ja Menna on nykyään täynnä elämää, energiaa­ ja iloa. Toki mekin valvomme ja itkemme ja hartiamme ovat jumissa kantamisesta, mutta elämää ei kannata käyttää siihen, että vain voivottelee. Sitä koetamme Mennallekin­ opettaa.

Menna käy edelleen allergiakontrolleissa, mutta oireet ovat jo lieventyneet. Hän kasvaa tasaisesti, ja on todennäköistä, että allergia helpottaa tai katoaa kokonaan, kun ikää tulee lisää.

Kun Menna pystyi ensimmäisen kerran syömään ruista, Maaret ja Vesa tunsivat itsensä lottovoittajiksi.

– Lähetin heti ystävilleni viestin ja hehkutin suurta uutista.

Emmi Laukkanen: Mehän selviämme! Vauva 2/2015
Kuva: Sami Lamberg

Lue lisää:

Vauvan maitoallergia

Tutkimus: Vauvan lisäruoan aloittamisen viivästyksellä ei ole vaikutusta allergioihin

Nina päätti, ettei jää vauvan kanssa vain kotiin istumaan. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun Seppo alkoi puhua perheen perustamisesta, suostuin sillä ehdolla, ettei vauvahoito jää yksin minun harteilleni. Halusin olla varma, että hän hoitaa oman osuutensa, jotta minun ei tarvitse luopua kaikista harrastuksistani. Tiesin, että tuskastuisin nopeasti vain kotona olemiseen.

Ennen harrastin paljon liikuntaa ja ulkoilua. Opiskelu yliopistolla oli minulle tärkeää, ja viihdyin joka ilta erilaisissa työryhmissä. Opintojen keskeyttäminen oli vaikeinta. Mietin surullisena, kuinka kaverit etenevät ja minä hoidan kotona vauvaa enkä pääse enää mihinkään.

Seppo rauhoitteli minua sanomalla, että vauva-aika kuluu nopeasti. Hän vakuutti, että pystymme tekemään vauvan kanssa samoja asioita kuin ennen raskauttakin. Kaikesta ei tarvitsisi luopua – ainakaan lopullisesti.

Eeli syntyi viime syksynä. Ensimmäiset viikot olivat dramaattisia, sillä vauva ehti kakkaamaan lapsiveteen ja hengittämään sitä. Infektion takia hänelle annettiin voimakkaita antibiootteja, jotka aiheuttivat mahavaivoja. Eeli oli itkuinen ja nukkui huonosti.

Ensimmäisillä kerroilla oli aika kova kiire kuntosalilta takaisin vauvan luo.

Kun Eeli oli noin kahden viikon ikäinen, sanoin Sepolle, että minun on päästävä hetkeksi kuntosalille. Seppo oli todella kannustava ja osti minulle kuntosalikortin. Oli ihanaa päästä pois kotoa, vaikka ensimmäisillä kerroilla minulla oli aika kova kiire takaisin Eelin luo.

Seppo piti isyyslomaa muutaman viikon ja palasi sitten töihin. Yhtäkkiä olin Eelin kanssa kahdestaan. Olin niin tottunut viilettämään tukka putkella kokouksesta toiseen, etten tiennyt, mitä olisin kaikella ajalla tehnyt.

Päätin, etten jää vauvan kanssa kotiin istumaan. Ensimmäinen bussimatkamme ystävän luo jännitti hirveästi. Matka meni kuitenkin hyvin, ja sen jälkeen tunsin valtavaa helpotusta. Kyllä tämä onnistuu!

Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä.

Sopimus kotitöiden ja vapaa-ajan tasapuolisesta jakamisesta on toiminut hyvin. Kun Seppo tulee illalla kotiin, olemme hetken kolmistaan ja sitten on jomman kumman vuoro lähteä omiin menoihin. En odota, että Seppo heti töistä tultuaan alkaisi tehdä kotitöitä. Yritän olla reilu ja muistaa, että Seppo on töistä väsynyt ja hänkin ansaitsee lepoa.

Annan Sepon nauttia harrastuksistaan, koska tiedän kuinka tärkeitä ne hänelle ovat. Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä Eeliä. Minulle on tärkeää, etten tunne olevani pelkkä äiti. Nyt olen Eelin kanssa kotona, mutta suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä, kun pääsen takaisin yliopistolle.”

Lapsen hoito ei ole yksin äidin velvollisuus, sanoo esikoisvauvan isä Seppo. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Ninan raskausaikana kaverit ja keskustelupalstat pelottelivat, kuinka elämä päättyy vauvan tuloon. Istuisimme seuraavat vuodet Ninan kanssa neljän seinän sisällä ja pyhittäisimme elämämme vauvalle. Vähemmästäkin alkaa pelottaa.

Koska kumpikaan meistä ei halunnut kauhukuvien käyvän toteen, puhuimme Ninan kanssa paljon siitä, miten järjestelemme vauva-arjen.

Arvostan sitä, kuinka Nina huomioi työssäkäymiseni. Hän ei ole koskaan kassi valmiina odottamassa kotiintuloani. Saan levähtää hetken ennen kuin otan vastuun Eelin iltapuuhista. Joskus työpäiväni venyvät, mutten muista, että Nina olisi koskaan valittanut, vaikka vauvan kanssa on välillä tietysti rankkaakin.

Omista menoista täytyy sopia etukäteen. Lukujärjestystä ei kuitenkaan voi noudattaa orjallisesti, sillä joskus Ninalla on saattanut olla niin rankka päivä Eelin kanssa, ettei hän jaksa enää illalla jäädä lapsen kanssa kahden.

Kummallakin on oikeus sanoa, ettei jaksa, ja silloin perhe menee harrastusten edelle. Toisaalta olen joskus patistanut Ninaa lähtemään omiin juttuihinsa väsymyksestä huolimatta, ettei hän vain jämähdä kotiin. Se saattaisi myöhemmin harmittaa.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä kuin aikaisemmin. Saatamme esimerkiksi lähteä parin tunnin vaunulenkille, kun Eeli nukkuu päiväunia. Vauvan tultua harrastamisesta on tullut myös yhteistä parisuhdeaikaa.

Metsästys ja kalastus ovat tärkeimpiä harrastuksiani, ja myös Nina metsästää. Luonnossa liikkuminen on meille molemmille tärkeää, ja ensi syksyksi on jo katsottu valmiiksi isäni vanha kantorinkka, jossa Eeli pääsee mukaan metsään. Muistan itse lapsuudesta, kuinka parivuotiaana torkuin isän selässä metsällä. Haluan jakaa kokemuksen nyt poikani kanssa.

En harmittele omien menojeni vähentymistä, sillä Ninahan tässä on suuremman uhrauksen tehnyt. Ymmärrän, että nykyinen tilanne on Ninasta epäreilu, sillä hän on joutunut luopumaan opinnoistaan.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus.

Ensi syksynä tilanne todennäköisesti muuttuu, kun Eeli aloittaa päivähoidossa ja Nina palaa opiskelemaan. Mietimme vielä, miten asian järjestämme: jäämmekö Eelin kanssa nykyiseen kotiin vai muutammeko koko perhe Ninan opiskelupaikkakunnalle.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus. Minun tehtäväni on myös tukea Ninaa hänen tavoitteissaan. En halua, että suhteeseemme syntyy kinaa tai katkeruutta sen takia, että Nina joutuisi jämään kotiin vastoin tahtoaan.”