Pottatreenit on syytä aloittaa vasta, kun lapsi on siihen itse valmis.

0–6 kk – Vaippa kertoo, riittääkö maito

Vastasyntyneen ensimmäinen tuotos vaippaan on kuin männynpihkaa. Lapsen ensimmäistä mustanvihreää ulostetta kutsutaankin lapsenpihkaksi tai pihkakakaksi. Hienommalta nimeltään pihkakakka on mekoniumia, ja sitä kertyy vauvan suolistoon jo kohdussa.

Vähän alle viikon iässä tumma mekonium muuttuu vaaleammaksi sinapinnäköiseksi maitokakaksi.
Se, miten paljon ja usein vaippaan kertyy tavaraa, kertoo hyvin siitä, saako vauva tarpeeksi maitoa.Muutaman päivän ikäisen vauvan pitäisi kastella läpimäräksi kuusi kertakäyttövaippaa, kestovaippoja vähän enemmänkin. Silloin voi olla varma siitä, että vauva on imenyt tarpeeksi maitoa. Kakkavaippojakin pitäisi vaihtaa 1–6 viikon ikäiseltä vähintään kerran vuorokaudessa, mielellään vähän useamminkin. Jos pieni vauva ei kakkaa vähintään kerran vuorokaudessa, hän ei ole todennäköisesti saanut riittävästi maitoa.

Viimeistään kuuden viikon iässä vauvojen kakkaamisrytmi usein muuttuu ja vaipparalli helpottaa. Vauva kakkaa enää ehkä kerran kolmessa tai neljässä päivässä, joku vauva vain kerran viikossa tai jopa harvemmin. Jos lapsi kasvaa normaalisti, harvoin kakkaaminen ei ole merkki huonosti syömisestä eikä ummetuksesta, jos uloste on normaalia keltaista maitokakkaa.

6–12 kk – Vaippa täynnä tavaraa

Aina vauvan kakka ei ole sinapinkeltaista, vaan joskus se näyttää pikemminkin partavaahdolta ja voi olla hämmentävän väristä, vaikkapa vihreää tai oranssia. Kakan väristä ei tarvitse huolestua, ainoastaan valkoinen kakka on merkki siitä, että jotain on pielessä. Suolentoiminta on lapsilla yksilöllistä eikä harva kakkaamisrytmi tarkoita automaattisesti ummetusta. Ummetus ei kuitenkaan ole harvinaista vauvoillakaan varsinkaan siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa saada ravinnokseen muutakin kuin maitoa.

Ummetusta voi helpottaa antamalla vauvalle esimerkiksi luumu- tai ruusunmarjasosetta. Yli puolen vuoden ikäiset vauvat voivat syödä myös täysjyvävelliä ja -puuroa. Jotkut vanhemmat noudattavat vaipattomuutta jo muutaman kuukauden ikäisillä vauvoilla. He uskovat, että jo pieni vauva viestittää, milloin tällä on hätä. Jos hoitaja herkistyy vauvan viesteille, hän pystyy reagoimaan heti, kun vauva ilmoittaa hädästään ja viemään vauvan vessapaikkaan tekemään tarpeensa. Useimmiten alle vuoden ikäistä ei kuitenkaan vielä vieroiteta vaipoista.

1–3 vuotta – Ei paineita potasta

Lapset oppivat kuiviksi hyvin eri-ikäisinä, eikä siitä kannata ottaa paineita. Kuivaksi oppiminen ei onnistu ennen kuin suolen ja rakon lihakset ja hermot ovat riittävän kehittyneet, yleensä 2–4 ikävuoden välillä. Pottatreenit kannattaa kuitenkin aloittaa hiljakseen jo aiemmin.

Noin puolentoista vuoden ikäisenä lapsi tunnistaa, että hänellä on vaipassa kakkaa tai pissaa. Samaan aikaan lasta voi alkaa tutustuttaa pottaan. Siistiksi oppimisen kanssa ei auta kiirehtiä, vaan lapselle kannattaa antaa aikaa tottua ajatukseen tarpeiden tekemisestä pottaan. Potalle istuminen ilman vaippaa saattaa tuntua lapsesta alkuun pelottavalta.

Vähän ennen kahden vuoden ikää lapsi ymmärtää, milloin kakka tai pissa tulee ja ehkä jo kertoo siitä muille. Tavallisesti 2,5–3-vuotias lapsi osaa kertoa jo ennakkoon, että hänellä on hätä ja pyytää päästä potalle. Kolmevuotias lapsi alkaa hallita rakkoaan niin, että pystyy pidättelemään hätäänsä jonkin aikaa. Päiväkuivaksi on helpompi oppia, keskimäärin suomalaislapset oppivat yökuiviksi 2–4-vuotiaina. Yövaipan pois jättämistä voi kokeilla, kun vaippa on ollut muutaman kerran aamulla aivan kuiva.

Potalle oppiminen ei kuitenkaan ole pelkästään fyysistä oppimista, vaan taidon omaksumiseen tarvitaan myös henkistä kypsymistä. Lasta ei saa koskaan pakottaa tai painostaa potalle. Vasta kun lapsi itse kokee olevansa siihen valmis, homma alkaa sujua, mutta vahinkoja saattaa tulla vielä paljon senkin jälkeen, kun vaippa on jo jätetty pois.

Pottakirjoja lapselle: Annette Swoboda, Dudun oma potta. Kolibri. 2003; Aline de Petigny, Saulin vihreä potta. Kolibri. 2002; Guido van Genechten, Jannen oma potta. Tammi. 2001; Beth Wyllyams, Hei hei, vaipat, tervetuloa potta!. Kirjalito. 2000; Pittau & Gervais, Seepralta lorahti pissa. Nemo. 2003; T. Ross, Tahdon pottani!. Lasten keskus. 2002.

Lue lisää:
Vaipasta vapaaksi

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.