Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Tuttu uniriepu lohduttaa vauvaa kuin äidin ja isän syli.

Löytyykö teiltäkin sellainen? Likaisenkirjava unirätti, liiskaksi halattu pehmopupu, äidin vanha yöpaita, vanunut peitonkulma tai tyyny?

Kyse on vauvan itsensä valitsemasta, yleensä pehmeästä kankaisesta esineestä, siirtymäobjektista. Sen lähellä lapsi kokee turvaa ja se helpottaa vanhemmasta eroamista, vaikka vaan yöunille mentäessä.

Tuttu uniriepu lohduttaa lasta kuin äidin ja isän syli.

Riepu kuin vanhempien rakkaus

Siirtymäobjekti toimii nimensä mukaisesti ja auttaa vauvaa siirtymään vaikeasta tilanteesta toiseen. Nuhjuinen nalle symboloi lapselle suhdetta vanhempiin, ja sen kautta hän kokee samaa turvaa, jota on kokenut äidin ja isän läheisyydessä.

Jotta pieni pystyy ottamaan tällaisen lelun tai esineen turvakseen, pohjalle tarvitaan malliksi rakastavan vuorovaikutuksen kokemuksia.

Siirtymäobjektin käyttö on lapselle luontaista ja merkitsee symbolisen ajattelun sekä mielikuvituksen kehittymistä. Tavallisesti tämä kehitysvaihe alkaa yhden ikävuoden kieppeillä, usein aikaisemmin.

Riepu helpottaa uusissa tilanteissa

Siirtymäobjektista on hyötyä paitsi nukkumaan mennessä, myös päivähoidon aloittamisessa ja ylipäänsä hoitoon lähdettäessä. Lelun tai esineen kautta lapsi löytää lohdutusta oman mielensä sisältä.

Myös tavallisesta arjesta poikkeavissa tilanteissa kuten lääkärireissuilla se saattaa tuoda turvaa epävarmaan oloon.

Lapsi voi turvautua turvaleluun myös suuttuessaan, purkaa siihen vihaansa ja pettymystään. Siinäkin mielessä se muistuttaa vanhemmista. Riepu ottaa vastaan raivon, mutta ei hylkää.

Kaikilla ei ole uniriepua

Entä jos lapsella ei ole uniriepua tai rakkainta nallea? Pitääkö vanhempien huolestua?

Ei tarvitse. Siirtymäobjektit eivät ole kaikille yhtä tärkeitä. Lapset ovat tässäkin erilaisia.

Kaikki eivät tarvitse erillistä turvalelua, lohdukkeeksi voi riittää oma tuttu sänky. 

Yök, se haisee

Reissussa rähjääntynyt riepu tai paremmat päivänsä nähnyt pehmo voi tuoksahdella vanhempien mielestä epämääräiseltä ja olla hyvinkin pesun tarpeessa.

Lapsi on aivan eri mieltä, sillä juuri tuttu tuoksu tuo hänelle turvaa. Hajuaisti ja -muisti ovat jo pienellä vauvalla hyvin kehittyneitä.

Jos epähygieniseksi imeskellyn lelun tai pinttyneen kankaanpalan haluaa kuitenkin välillä puhdistaa, ratkaisu voi olla samanlainen kakkoslelu.

Jos lapsi sellaisen hyväksyy, likaisemman saattaa välillä saada pesuun. Väkisin ei turvalelua pidä kuitenkaan viskata pesukoneeseen.

Hyvästit rievulle omaan tahtiin

Vaikka kiintymys rähjääntyneeseen unirättiin olisi voimakasta, joskus sillekin heitetään hyvästit. Pakolla ei riepua pidä lapselta missään tapauksessa riistää.

Siitä voisi koitua vähintäänkin ahdistusta.

Lapsi vierottuu siirtymäobjektista omaan tahtiinsa, ajattelun kehittyessä, ja löytää vähitellen turvaa muista asioista.

Siirtymäobjektista voi tulla taaperon korvaamaton kaveri vuosikausiksi, kuten riepua perässään vetävällä Tenavien Epulla. Jotkut lapset voivat kulkea nalle kainalossa lähes kouluikäiseksi.

Unilelua saatetaan säilyttää vielä aikuisenakin. Eräskin tuntemani karski insinöörismies ei ole raaskinut heittää rihmoiksi rispaantunutta uniriepuaan menemään vaan pitää sitä edelleen makuuhuoneessaan. Rauhoittava unilääke?

Ainakin muisto rakkaasta rievusta säilyy usein läpi elämän.

Juttua varten on haastateltu perhepsykologi Tuovi Kerästä. Riepu täynnä rakkautta on julkaistu Vauvassa 10/2010.

Lue lisää

Näin autat lasta nukahtamaan päiväunille

Huonounisen vauvan äiti: "Me selvitään tästä yhdessä -asenne auttoi pahimman yli"

Rikkonaisia öitä, sumuisia päiviä – miten kestän vauvavuoden väsymyksen?

Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vauva voi tunnistaa oman nimensä jo neljän kuukauden ikäisenä.

Vanhemmat kuulostelevat vauvan jokeltelua korva tarkkana. Sanoiko se nyt tarkoituksella anna? Lapsen ensimmäinen tunnistettava sana on vanhemmille iso juttu. Ennen ensimmäisiä sanoja pienen pään on täytynyt kuitenkin oppia monta muuta asiaa. Lapsen kielellinen kehitys alkaa jo ennen syntymää.

Lapsen aistijärjestelmä kehittyy toisen raskauskolmanneksen aikana. Syntymätön vauva kuulee kohtuun äidin puheen ja muitakin ääniä ympäriltään.

Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen.

Kielenkehityksen varhaisista vaiheista on saatu paljon uutta tietoa mittaamalla aivoissa näkyviä reaktioita sekä tarkkailemalla, miten vauvat suuntaavat huomiotaan erilaisia äänteitä kuullessaan. Aivan ensimmäiseksi vauva oppii tunnistamaan puheen äänteet ja kielen rytmin. Hän esimerkiksi alkaa erottaa, mitkä tavut ovat omalle äidinkielelle tyypillisiä.

– Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen, kertoo varhaiskasvatuksen professori, kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi Maarit Silvén Turun yliopistosta.

Yhdessäoloa, ei laitteita

Kun äiti tai isä kylvettää pientä vauvaa, hän juttelee lempeästi ja selostaa, mitä seuraavaksi tehdään. Samalla aikuinen vahvistaa viestiä ilmein ja elein sekä koskettaa vauvaa hellästi.

– Kaikki nämä arkiset tilanteet pitkin päivää ovat arvokkaita lapsen kielen kehitykselle, Silvén sanoo.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten.

Mikä tahansa puhevirta vaikkapa televisiosta ei auta lasta hahmottamaan puhetta ja sen merkityksiä. Olennaista on juuri aikuisen yhteisiin vuorovaikutustilanteisiin sovittama puhe.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten, todennäköisesti juuri siksi, että hän kuulee enemmän itselleen kohdistettua puhetta.

Koska kasvokkainen vuorovaikutus on vauvan kehitykselle niin tärkeää, pikkulasten lisääntyvä älylaitteiden käyttö on herättänyt huolta. Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa runsas ruutuaika yhdistettiin ensimmäistä kertaa todistetusti kielenkehityksen hidastumiseen. Jokainen puolituntinen tabletin tai älypuhelimen äärellä lisäsi riskiä ymmärrettävän puheen viivästymiseen.

Leperrä ja kujerra

Au, au, vauva sanoo ja osoittaa perheen koiraa. Nii-in, siinä on KOIRA, vanhempi vastaa pehmeällä äänensävyllä, keskeisiä sanoja korostaen.

Aikuiset muuttavat puhettaan usein luonnostaan puhuessaan vauvalle. Lepertelyä ei tarvitse yhtään nolostella. Tutkimuksissa on todettu, että yksinkertaistettu, tunteita välittävä hoivapuhe tukee sanojen ja puheen virran tallentumista lapsen muistiin.

Samaa selkäytimestä tulevaa kielen yksinkertaistamista on myös kolmannen persoonan käyttö: Äiti tulee, äiti antaa, äiti auttaa. Alle kaksivuotiaalle minä ja sinä voivat olla vielä hämmentäviä.

Neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä.

Kun aikuinen juttelee lapselle, tämä alkaa oivaltaa, että sanoilla on merkityksiä. Se tapahtuu paljon ennen kuin hän itse alkaa puhua tunnistettavia sanoja.

– Jopa neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä. 7–9 kuukauden iässä lapsi oppii tunnistamaan, että se, mitä vanhempi sanoo, liittyy johonkin ympäristössä olevaan. Kun ymmärtävää sanavarastoa on kertynyt riittävästi, lapsi alkaa yrittää myös ilmaista itseään sanoin, Silvén kertoo.

Lukeminen lisää pienestä saakka lapsen sanavarastoa. Silvén ei silti nostaisi sitä sen tärkeämmäksi kuin perheen muitakaan yhteisiä puuhia. Olennaista on yhteisen huomion suuntaaminen. Kun lapsi osoittaa jotain, oli se sitten kuvakirjan kuva, lintu pihalla tai palovaroitin katossa, aikuisen kannattaa lähteä mukaan lapsen kiinnostukseen.

Jokeltelu on kovaa treeniä

Äiti työntää lasta rattaissa, kun pallero intoutuu pitämään varsinaisen esitelmän. Sävy on painokas, vaikka yhtään ymmärrettävää sanaa ei vielä muodostukaan. Äiti vastaa ystävällisesti: Joo, sinulla oli semmoinen asia!

Jokeltelemalla vauva testaa äänteitä, tavuja ja puheen virtaa. Jotkut vauvat nappaavat taitavasti kiinni nuotista ja rytmistä, vaikka sanat eivät olisikaan hallussa. Se, että aikuinen vastaa lapsen aloitteisiin ja iloitsee hänen yrityksestään, kannustaa oppimaan.

Puheen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Harjoittelu on tarpeen, sillä puhe on haastava motorinen suoritus. Yksinkertaisen lauseen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Ensimmäiset tunnistettavat sanansa lapsi sanoo yleensä yhden ikävuoden tienoilla. Siinä on kuitenkin paljon yksilöllistä vaihtelua – ja tulkinnanvaraa.

– Ensimmäiset sanat eivät välttämättä ole vielä täydellisiä, mutta vanhempi voi silti jo saada kiinni siitä, mitä lapsi tarkoittaa, Silvén sanoo.

Ensimmäinen sana on yleensä jotain helppoa ja tuttua: äiti, tutti, lamppu. Tutkimuksessa, jossa seurattiin vauvojen havaintoja päähän kiinnitetyllä kameralla, huomattiin ensisanan olevan lähes aina jokin niistä asioista, joita vauva eniten arjessaan näki.

Yksivuotias on kokeilunhaluinen kielenkäyttäjä. Muua, hän sanoo, kun maassa möngertää muurahainen. Muua, hän ilmoittaa myös nähdessään kärpäsen. Samalla hän ikään kuin testaa oletuksiaan: tuokin on pieni ja liikkuu, onko se sama kuin tuo toinen? Aikuisen tehtävä on tukea ja auttaa ystävällisesti oikeaan suuntaan: Niin, sepä onkin kärpänen.

Suuria eroja oppimisessa

Jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan. Joku saattaa tapailla sanoja jo kahdeksankuisena. Toinen alkaa jutella vasta lähempänä kaksivuotispäiväänsä.

Jos lapsi ei kaksivuotiaana puhu yhtään ymmärrettävää sanaa, neuvolasta usein ohjataan jatkoselvityksiin. On hyvä tarkistaa, että lapsi kuulee normaalisti. Jos kuulo on kunnossa, puheterapeutti voi arvioida tilanteen. Välttämättä syytä huoleen ei ole. Olennaista on, ymmärtääkö lapsi muiden puhetta ja osoittaako hän vastavuoroisuutta.

Sira Määtän väitöstutkimuksen mukaan avainroolissa ovat esikielelliset taidot: tunteiden ilmaisu, eleet, katsekontakti, huomion jakaminen , jokeltelu ja puheen ymmärtäminen. Ne näkyvät esimerkiksi, kun lapsi viittilöi vanhempaa katsomaan lintua ulkona, osoittaa kirjan kuvaa odottaen selitystä, tarkastelee yhdessä jännää lamppua, jakaa vanhemman kanssa hymyjä tai nauraa isosiskon hassuttelulle.

Niillä lapsilla, joilla esitaidot kehittyivät hitaammin kuin ikätovereilla, oli heikommat kielelliset taidot aina kahdeksanvuotiaaksi saakka. Mahdollisiin pulmiin on hyvä puuttua ajoissa, sillä myöhemmin ne voivat vaikuttaa koulussa pärjäämiseen ja sosiaalisiin taitoihin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.