Pienissä tytöissä ja pojissa on pieniä mutta kiinnostavia eroja.

Pienissä tytöissä ja pojissa on pieniä mutta kiinnostavia eroja.

0–6 kk: vauva tuntee sukupuolet

Tyttö on tyttö ja poika on poika heti elämän ensi hetkistä lähtien, sillä vauvan sukupuoli määräytyy jo hedelmöitymishetkellä. Ulkoisesti sukupuolet eriytyvät toisistaan 6. tai 7. raskausviikolla, kun sukupuolielimet alkavat kehittyä.

Syntyessään poikavauvat ovat hieman pitempiä ja keskimäärin 200 grammaa painavampia kuin tyttövauvat. Poikavauvan aineenvaihdunta toimii vilkkaammin ja hänen lihaksensa kehittyvät nopeammin kuin tytöllä. Moni poika vaikuttaa jo syntymästä lähtien vilkkaammalta kuin tyttö. Poikavauva myös keskittää huomionsa etenkin liikkuviin kohteisiin, tyttö ihmiskasvoihin.

Pienet tytöt itkevät tavallisesti hieman enemmän kuin pojat. He ovat myös herkempiä kosketukselle. On tutkittu, että pieni vastasyntynyt tyttö reagoi poikaa vahvemmin heikkoon puhallukseen paljasta ihoa vasten.

Myös tyttövauvojen kuulo on herkempi heti ensi päivistä lähtien. Tarkka kuuloaisti auttaa erottelemaan hyvin erilaisia äänenpainoja ja -sävyjä. Herkkä kuuloaisti on vahva perusta kielen kehitykselle ja vuorovaikutustaidoille, jotka tytöillä kehittyvätkin yleensä nopeammin kuin pojilla.

Lapselle sukupuolten erot ovat selvillä jo varhain. Kolmikuinen erottaa miehen ja naisen kasvot toisistaan. Alle puolen vuoden ikäinen vauva erottaa miehet ja naiset myös äänen perusteella.

6-12 kk: älykkyydessä ei ole eroja

Tyttöjen ja poikien erilaiset hormonit ohjaavat kasvua ja kehitystä ja vaikuttavat myös aivojen rakenteeseen. Vaikka tyttöjen ja poikien aivot ovat hieman erilaiset, tutkimusten mukaan älykkyys ei riipu millään tavalla sukupuolesta.

Kaikki erot eivät johdu biologiasta, vaan myös vanhempien suhtautumisella on iso merkitys tytöksi ja pojaksi kasvamisessa. Tutkimukset osoittavat, että eri sukupuolet saavat vanhemmiltaan erilaista kohtelua. Tytölle puhutaan enemmän ja häntä katsotaan enemmän silmiin. Poikia puolestaan pidetään sylissä enemmän kuin tyttöjä. Tytöt saavat näin enemmän tukea kielellisessä kehityksessään, pojille kommunikoidaan kehon kielen välityksellä.

Puolen vuoden iässä vauva on löytänyt kätensä ja tietää, miten niitä käytetään. Tyttövauvat oppivat hienomotorisia taitoja tavallisesti hieman nopeammin kuin poikavauvat. He oppivat tarttumaan esineisiin vähän aiemmin ja käyttävät leluja taitavammin. Käden ja silmän yhteystyöhön liittyvät taidot tasoittuvat kuitenkin noin vuoden iässä.

Poikalapset rakastavat leluja, joita voi hakata ja ovat sitä innostuneempia, mitä kovempi ääni leluista lähtee. Poikavauvat ovat myös keskimäärin seikkailunhaluisempia ja uskaliaampia kuin tyttövauvat. Se voi johtua osittain siitä, että vanhemmat antavat poikien toimia rohkeammin.

1-3 v: oma sukupuoli kiinnostaa

Tytöt oppivat kävelemään keskimäärin vähän aikaisemmin kuin pojat. Myöhemmin pojat ottavat tytöt kiinni, ja taaperoiässä pojat ovat yleensä taitavampia esimerkiksi heittämään ja potkimaan palloa.

Joidenkin tutkimusten mukaan tytöt oppivat puhumaan poikia aikaisemmin ja käyttävät puhetta viestinnässään muutenkin enemmän. Toiset tutkijat sanovat, että tytöt ja pojat kehittyvät kielellisesti yhtä nopeasti, mutta pojilla todetaan enemmän äännevirheitä ja puhehäiriöitä. Tytöt käyttävät puheessaan enemmän tunteita kuvaavia sanoja, koska he ovat yleensä poikia kiinnostuneempia tunnetilojen vaihteluista.

Puolitoistavuotias osaa jo samastua omaan sukupuoleensa, tyttö äitiinsä, poika isäänsä. Ryhmässä lapsi hakeutuu yleensä omaa sukupuoltaan olevien seuraan. Kun tyttö pari vuotta täytettyään löytää leikin maailman, hän haluaa ohjailla leikkejään enemmän kuin poika.

Vaikka sukupuolten välillä on eroja, kaikki pojat eivät silti ole vähäpuheisia rämäpäitä eivätkä kaikki tytöt tunteellisia papupatoja. Sukupuolten välisissä eroissa on kyse keskimääräisyyksistä. Olennaista on, että lapsi kokee olevansa hyväksytty omana itsenään. Niin pienille tytöille kuin pojillekin on tärkeää, että he saavat olla ylpeitä omasta sukupuolestaan.

Vinkki: Hanki lapselle leluja, joista tiedät hänen pitävän, olivat ne kuinka ”tyttömäisiä” tai ”poikamaisia” tahansa.

Vauva 4/09

Lähteet: Soili Keskinen: Tyttöjen ja poikien kehityserot ja kasvatus kirjassa Neuvolakirja, toim. Olli Simell, Orion; Desmond Morris: Vauva, Tammi; Suuri vauvakirja, toim. Leeni Peltonen, WSOY; Richard C. Woolfson: Vireä vauva, WSOY

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.