Pinsettiotteen oppiminen on vauvalle huima edistysaskel. Peukalo-etusormiotteella on näppärä tarttua tavaroihin.

Pinsettiotteen oppiminen on vauvalle huima edistysaskel. Peukalo-etusormiotteella on näppärä tarttua tavaroihin.

0–6 kk: vauva hamuaa

Elämänsä ensimmäiset kuusi kuukautta vauva viettää pääasiassa makuullaan tai vanhempansa
sylissä. Omat jalat eivät vielä kannattele eivätkä kädet tottele, vaikka vauvalla olisi kuinka kova hinku lähteä liikkeelle tai tarttua leluihin. Aluksi vauva pitää käsiään koko ajan nyrkissä, kunnes kuukauden iässä pienet sormet suoristuvat ja kädet alkavat olla enimmän ajan auki. Kaksi kuukautta täytettyään vauva hoksaa itsekin, että hänellä on kädet ja oppii, miten saa ne halutessaan myös liikkumaan. Pieni nyrkki etsiytyy yhä useammin suuhun.

Lelut ja muut värikkäät tavarat alkavat pikku hiljaa kiinnostaa niin paljon, että vauva alkaa ponnistella saadakseen niistä otteen. Kolmekuinen vauva tavoittelee esineitä, mutta ei osaa vielä käyttää peukaloaan, vaan hamuaa tavaroita kämmenensä ulkosyrjällä. Kun vauva on oppinut, miten tavaroista saa tukevamman otteen, hän alkaa viedä suuhun kaiken, minkä kiinni saa. Suuhun etsiytyvät yhä useammin myös omat varpaat. Vauva haluaa tutustua maailmaan kaikilla aisteillaan.

Neljän kuukauden ikään mennessä vauvan näkö on kehittynyt huimasti ja hän pystyy jo kohdistamaan katseensa leluun, jota tavoittelee. Pikkuinen rakastaa erilaisten materiaalien tuntua herkkätuntoisissa sormenpäissään; karheaa, pehmeää,karvaista, joustavaa.

6–12 kk: huippuhieno pinsettiote

Puolivuotias on jo varsin kätevä käsistään. Lelut hän kaappaa jykevään nyrkkiotteeseen ja pitelee tuttipulloa tukevasti molemmin käsin. Hän osaa siirtää lelua kädestä toiseen ja muutenkin käsien yhteistoiminta alkaa sujua. Aluksi lelujen kääntely ei onnistu, mutta yhdeksän kuukauden ikään mennessä vauva on oppinut, miten ranne liikkuu. Nyt kun vauva osaa jo käännellä ja pyöritellä esineitä, niiden tutkiminen on entistä kätevämpää.

Yhdeksänkuisen vauvan lempihommaa on tiputella tavaroita syöttötuolista lattialle, vaikka äiti ei moisesta puuhasta niin välittäisikään. Tässä iässä vauva oppii myös ojentamaan esineitä ja ottamaan niitä vastaan. Hän osaa tarttua myös vaikkapa lusikkaan ja kupin korvaan.

Huima edistysaskel kädentaidoissa tapahtuu, kun vauva ennen vuoden ikää hallitsee peukalo-etusormi- eli pinsettiotteen. Varsin pian vauva on oikea ekspertti poimimaan pikkuruisiakin
nuppeja ja nappeja. Turvallisuuteen on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä vauva vie kaikki löydöt saman tien suuhunsa.

1–3 v: askartelu alkaa

Vuoden ikäinen haluaa opetella syömään jo ihan itse. Taapero tarttuu tomerasti lusikkaan ja kauhoo sillä ruokaa, tosin läheskään kaikki ei vielä päädy suuhun saakka. Puolitoistavuotias alkaa harjoitella riisumista. Ensimmäisenä lentävät yleensä sukat, seuraavaksi hän riisuu ehkä housunsa. Vaatteiden pukeminen onkin jo vaikeampaa ja housujen vetäminen jalkaan sujuu yleensä vasta parivuotiaana. Lapsen kätisyys, siis onko hän oikea vai vasenkätinen, selviää vähitellen, aikaisintaan puolentoista vuoden iässä. Jotkut lapset käyttävät kumpaakin kättään melkein tasapuolisesti lähes kolmeen ikävuoteen saakka.

Lapsen kädentaidot kehittyvät taaperoiässä nopeasti. Kun vuoden ikään saakka lapsi harjoittaa ennen kaikkea karkeamotoriikkaansa, nyt on hienomotoriikan vuoro. Puolitoistavuotias rakentaa jo muutaman palikan torneja ja osaa käännellä kirjan sivuja. Myös oven aukaiseminen ja ehkä jopa korkin avaaminen onnistuvat.

Kaksi vuotta täytettyään lapsi kiinnostuu piirtämisestä, värittämisestä, saksilla leikkaamisesta ja muusta askartelusta. Aluksi kynänjälki näyttää vanhemmasta pelkältä söherrykseltä, mutta 2,5-vuotias osaa jo piirtää komeita kaaria. Kolmea vuotta lähestyvä lapsi rakastaa kaikenlaista puuhastelua ja on iloinen ja ylpeä saadessaan auttaa vanhempiaan tarkkuutta vaativissa töissä.

Lähteet: MLL, Lastenneurologia (Duodecim), Suomalainen vauvakirja (toim. Outi Gyldén), Richard C. Woolfson: Touhukas taapero

Vauva 3/09

Lue lisää:
Vauvan kehitys

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.