Porvoon sairaalan synnyttäneiden osastolla paneudutaan imetyksen saloihin.

Täällä, perhehuoneessa numero 3, imetetään.

Asta Esansaari, 27, katsoo vielä vähän ihmetellen alle kolmen vuorokauden ikäistä esikoistaan. Tyttö Esansaari on jo oivaltanut syömisen riemun.

Pikkuruinen käsi vipattaa kun alle kolmikiloinen, upouusi ihminen keskittyy siihen tärkeimpään – ravintoon.

Tätä vastasyntyneen elämä nyt on. Tiivistä, jatkuvaa syömistä. Uinahdus. Lisää syömistä ja pikku torkahdus.

Tätä äidin elämä nyt on. Vatsa pöhöttää yhä raskauden jäljiltä. Silmissä tuntuu hiekkaiselta useamman vuorokauden katkonaisten unien takia. Ja rinnat sairaalan kylpytakin alla ovat erilaiset kuin ikinä ennen – kipeät, kovat ja kuumottavat.

– Kummasta rinnasta annoit viimeksi?

Oikeasta? No nyt on varmaan hyvä vaihteeksi tuo vasen, juttelee vastasyntyneen ylpeä isä, Arhi Esansaari, 35.

Isän ääni on hellä ja sopivan matala, ettei pienen syöminen vain häiriintyisi.

Arhin silmissä on vielä vähän pöllähtänyt katse. Hänkin näyttää valvoneelta. On vielä niin uutta kaikki tämä. Äidin ja vastasyntyneen tiivis, intiimi yhteys. Vastuu uudesta ihmisestä.

Arhi oli vaimonsa tukena koko synnytyksen ajan, ensimmäisistä supistuksista pitkään ponnistusvaiheeseen asti. Synnytys kesti ja kesti niin, että välillä tuleva isä popsi suklaata ja torkahteli jakkaralla synnytyssalin nurkassa.   

Helsinkiläinen Asta ahmi tietoa imetyksestä jo raskausaikanaan ja päätti tähdätä puolen vuoden täysimetykseen. Hän valitsi Porvoon sairaalan synnytysosaston sen hyvän maineen ja vauvamyönteisyyden tähden. Esitteet tai ennakkotiedot eivät kuitenkaan kertoneet koko totuutta siitä, mitä imettäminen ainakin näin alussa on.

– En tajunnut, että tämä sattuu näin paljon. Ja kestää kerrallaan näin pitkään,
Asta sanoo.

Myöskään sitä, kuinka suloista se voi olla, ei paraskaan esite kertonut.

On ihana nähdä, miten pieni nukahtaa rinnalle kylläisenä ja selvästi tyytyväisenä.

 

Imetysohjaaja kannustaa ja rohkaisee

Ovi käy. Kätilö ja imetyskoordinaattori Katarina Gulbrand, 36, astuu sisään, hymyilee ja tervehtii perhettä. Hän on tyytyväinen näkemäänsä. Astan ja tytön välille on selvästi jo syntynyt hyvä yhteys.

– Moni äiti huomaa pian synnytyksen jälkeen, että elämä vauvan kanssa on erilaista kuin ennalta luuli. Pikkuinen ei nukukaan söpösti pitkiä aikoja kerrallaan eikä hirveästi tykkää olla erillisessä kopassa. Vauva viihtyy parhaiten äidin lähellä, syö usein ja pitkään ja nukahtelee ja heräilee omassa tahdissaan. Yön ja päivän rytmiä ei alussa ole lainkaan eikä kuulukaan olla, Katarina juttelee.

Kierrollaan hän kulkee huoneesta huoneeseen, tekee hoitotoimenpiteitä, opettaa vauvanhoitoa ja imetysasentoja kädestä pitäen. Tarkkailee, miten tuoreilla vanhemmilla sujuu uusien perheenjäsenten kanssa.

Tärkeä osa Katarinan työtä on imetysohjaus. Jos imetys onnistuu, alussa ei juuri muuta tarvita. Katarina kannustaa ja rohkaisee äitejä, valaa luottamusta siihen, että rintaruokinta onnistuu.

Ja käy moneen kertaan läpi tietyt asiat: Ihokontakti on vastasyntyneelle tärkeä. Pieni ihminen todellakin syö tiheästi. Lisämaitoa ei useimmiten tarvita. Vauvan vatsalaukku on marmorikuulan kokoinen, siihen mahtuu kerrallaan vain noin seitsemän millilitraa maitoa. Äidin kehon tuottamat kolostrium-tipat tyydyttävät alussa ravinnontarpeen mainiosti.

– Suomalainen imetyskulttuuri suosii yhä liikaa tuttipulloa. Moni äiti ei luota oman maitonsa riittävyyteen, Katarina sanoo.

Juuri siinä hänen apunsa on kullanarvoista. Että äiti uskoisi itseensä. Ettei hän luovuttaisi liian helposti.

– Surullisinta on, jos jokin pieni, ratkaistavissa oleva pulma saa äidin lopettamaan imetyksen kokonaan. Sitä yritämme välttää, Katarina sanoo.

Siksi hänen apuaan on tarjolla synnytyssairaalassa vietettyjen ensipäivien jälkeenkin. Katarina opastaa äitejä myös imetyspolilla, jonne voi ottaa yhteyttä, jos kotona ilmenee ongelmia – rintaraivareita, tiehyttukoksia, tiheän imun kausia, painonlaskua, mitä vain. Katarina toivoo, että äitien kynnys ottaa yhteyttä polille olisi mahdollisimman matala.  

Nyt hän avaa seuraavan potilashuoneen oven.

"Näin pitkäänkö vauva syö?"

Huoneessa numero 10 uinailee tyttö Westerlund, 4 080 grammaa ja 53 senttiä, ikä kaksi päivää. Päätä peittää Porvoon Marttojen neuloma lahjapipo, jota koristavat mintunvihreät ja pinkit raidat. Maljakossa yöpöydällä tuoksuvat isovanhempien tuomat kukat.

Äiti Ann-Sofie Westerlund, 26, katsoo ensimmäistä lastaan ja hymyilee. Kuinka pieni hän onkaan, hauras ja suloinen. Miten ihmeellistä olikaan saada hänet syliin ensimmäistä kertaa.

– Olin ajatellut, että synnytän ilman epiduraalia. Mutta kipukynnys tuli vastaan ja lopulta pyysin puudutusta, Ann-Sofie ­kertoo.

Ei ihme. Synnytys kesti kuusitoista tuntia. Ann-Sofien tukena oli hänen avopuolisonsa, vauvan isä. Nyt hän on kotona, sillä perhehuoneita ei riitä kaikille halukkaille. Ann-Sofie jakaa huoneen toisen tuoreen äidin kanssa.

Ann-Sofie olisi päässyt tyttönsä kanssa kotiin jo tänään, mutta vauvan infektioarvot olivat hieman koholla. Siispä edessä on vielä ainakin yksi yö osastolla. Se ei harmita, ei oikeastaan. Täällä on hyvä ja turvallinen olla, hoitajat ovat ystävällisiä, vauvanhoito- ja imetysneuvot konkreettisia ja selkeitä.

Imetys on käynnistynyt lupaavasti. Edellisenä yönä tyttö viihtyi rinnalla kolme tuntia yhtä soittoa. Ann-Sofie valvoi, katseli ja ihmetteli. Näin pitkäänkö se todella syö? Kyllä. Ja rintoja aristaa? Kyllä. Mutta kivun kanssa pärjää, ja on ilo huomata, että se tärkein eli syöminen sujuu. 

– Vauvani osasi tämän heti synnyttyään. Se oli ihmeellistä, Ann-Sofie sanoo.
Uutta hänelle on olla jonkun elämän keskipiste. Se, joka osaa lohduttaa ja tyynnyttää, antaa rauhan ja hyvän olon tunteen.

On ihmeellistä olla äiti.  

 

Äiti päättää imettääkö, ja päätöstä kunnioitetaan

Tärkein taito Katarina Gulbrandin imetysohjaajan työssä on lukea ihmistä. On äitejä, jotka arvostavat tiukkaa asiatietoa. Ja sitten heitä, joihin puree parhaiten huumori. Joku kaipaa keskusteluapua ja tukea toista enemmän. Yksi tahtoo sairaalasta kotiin niin pian kuin mahdollista, toinen ei halua jättää turvallista osastoa silloinkaan kun lupa kotiinlähtöön jo heltiäisi. Katarina kuuntelee, kuuntelee ja ymmärtää.

Silloinkin, kun osastolle tulee äiti, joka ilmoittaa heti, ettei halua imettää lainkaan. Katarina ei ryhdy saarnaamaan siitä, että äidinmaito on parasta lapselle. Eikä siitä, että äidinmaito on paitsi vastasyntyneen ravintoa, myös luonnollinen apteekki täynnä vastustuskykyä pöpöjä ja viruksia vastaan.

Paasaamisen sijaan Katarina kysyy, mistä ajatus olla imettämättä on lähtöisin.

Jos se ei perustu faktatietoon, Katarina yrittää antaa sitä, syyllistämättä. Jos päätös perustuu todelliseen tietoon ja äiti on asiastaan varma, Katarina tekee parhaansa auttaakseen vanhempia pulloruokinnan onnistumisessa.

– Ketään ei pakoteta imettämään, ei tietenkään. Äiti päättää ja päätöstä kunnioitetaan, hän korostaa.

Jos äiti ei imetä, tuoreita vanhempia opetetaan syöttämään vauvalle oikea määrä korviketta ja pesemään ja steriloimaan tuttipullot.

Usein käy niin, että imettämiseen kielteisesti suhtautunut äiti päättää imetysohjaajan avulla kokeilla. Moni muuttaa mielensä.

– Äitien ahaa-elämyksistä tulee palkitseva olo. Tunne, että tästä työstä on hyötyä, Katarina sanoo.

Niinkin on käynyt, että äiti on hänen ohjauksessaan kokeillut imetystä ja onnistunut siinä. Ja tullut jälkeenpäin juttelemaan.

Kiitos, että autoit. Kiitos, että kannustit. Kiitos.

Rinnalla koko yö ja aamu

Vihreä verho kahahtaa, kun Katarina vetää sen auki sairaalasängyn ympäriltä ja tervehtii Anni Lauhikaria, 28. Sängyn viereisestä ikkunasta näkyy kaistale syksynharmaata taivasta ja pari rehevää rhododendron-pensasta sairaalan sisäpihalla.

Infojuliste seinällä esittelee 10 Askelta onnistuneeseen imetykseen.

Ryppyisen lakanan peittämällä sängyllä istuvan Annin ei kuitenkaan tarvitse sitä tiirailla. Edellisenä yönä spinaalipuudutuksen turvin synnyttäneellä naisella on hyvä tuntuma rintaruokintaan, sillä kotona odottaa isänsä kanssa kaksivuotias esikoispoika Valto.

Anni imetti häntä vuoden ikään ja aikoo samaa myös kahdeksan tunnin ikäisen tyttärensä kanssa.

– Sen verran yliaikaiseksi odotus meni, että ehdin jo turhautua. Mietin, että syntyisi jo, Anni juttelee pehmeästi ja katselee sylissään tuhisevaa pakettia.

Meille aikuisille tämä päivä on vain yksi muiden joukossa, mutta Annin 3 320 gramman painoiselle tytölle elämän ensimmäinen. Pieni on viettänyt rinnalla koko yön ja aamun.

– Hyvin lähti syöminen käyntiin. Tyttö hoksasi imuotteen jo synnytyssalissa,
Anni ihastelee.

Koska lapsi ei ole ensimmäinen, äiti tiesi jo mitä odottaa. Aristavia rintoja. Pitkiä imetyssessioita, makoilua, vastasyntyneen tahdissa verkkaan vierivää aikaa.

Sitä, että välillä puutuu käsi, toisinaan olkapää. 

– Valton syntyessä jännitin imetystä aika paljon. Tällä kertaa en. Tuntui, että tiedän vanhastaan miten toimia.

Katarina kuuntelee, hymyilee ja nyökkää.

Hyvältä näyttää!

Pian Katarina käy Annin kanssa läpi vastasyntyneen kylvetysotteet ja silmien ja napatyngän puhdistuksen. Lopuksi kätilö pyöräyttää tottuneesti tytön ylle puhtaan vaipan äidin katsellessa vierestä.

Hoitopöydällä maatessaan tyttö Lauhikari aivastaa hennosti.

Pieni ääni hymyilyttää Annia. Tiehyissä on lapsivettä, ja aivastaminen avaa niitä.
Hoitotoimien jälkeen on taas aika imettää.  Anni asettuu pullean tyynyn kanssa tuoliin ikkunan alle, avaa sairaalapaitansa ja asettaa lapsen rinnalleen. Katarina tarkistaa, että imetysasento on oikea. Selkä on suorassa, käsivarrella kylliksi tukea.

Tyttö löytää heti rinnan ja alkaa imeä. Sirot jalat kipristelevät mielihyvästä, niin ihanaa syöminen on. Kuuluu pientä, tyytyväistä ähinää.

Katarina kumartuu katsomaan. Vauvan leukapielet liikkuvat imiessä, pieni keho rentoutuu.

– Hyvältä näyttää.

Sanna Kajander-Ruuth: Vauvan tahdissa, Vauva 12/2014

Kuvat: Pia Inberg

Hyvä haalari pitää lämpimänä, ja sen sisällä pysyy kuivana niin lumi- kuin loskaleikeissä. 

Tulevan talven suosikkihaalareista löytyy värejä ja veikeitä eläimiä. 

Valitsimme 12 laadukasta ja tyylikästä haalaria. Ne eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

Valitse kuva alta, niin pääset selaamaan lisätietoja. Voit myös kommentoida haalareita tai antaa niille tähtiä yhdestä viiteen. Mikä on sinusta kivoin haalari?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Saiko vauvasi tai taaperosi aikaan sievoisen sotkun tai kaamean kaaoksen? Ota kuva lopputuloksesta, lähetä se meille ja osallistu arvontaan!

Osa kuvista julkaistaan myös Vauva-lehden palstalla. Lähetä kuva mahdollisimman isona tiedostona, emme voi julkaista matalaresoluutioisia kuvia.

Kun lähetät kuvan viimeistään 10.11.2017, olet mukana arvonnassa, jossa voi voittaa Ainu Nokkamukin, BabyBjörn Soft Bib -ruokalapun ja Jordan-hammasharjan vauvoille. Arvomme kaksi settiä, ja yhden palkinnon arvo on noin 21 euroa.

Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse: tarkista, että käyttäjätiedoissasi on voimassa oleva sähköpostiosoite!

Lähettämällä kuvan annat luvan käyttää sitä Vauva-lehden aineistoissa. Lataa vain itse kuvaamiasi kuvia tai kuvia, joiden lataamiseen sinulla on kuvaajan lupa. Katso kuvahaasteiden tarkemmat ohjeet

Jos haluat kuvan mukaan lehden palstalle, kerro sisältö-kohdassa vauvan nimi ja ikä kuvaushetkellä.

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.

Lukijasisällöt