Poimi 12 neuvoa, joilla onnistut vauvakuvaajana.

1. Kuvaa lasta usein, luo hänelle visuaalinen henkilöhistoria. Kamera mukaan hoitolaukkuun! Ainutkertainen kuvaustilanne voi tulla koska vain.

2. Kuvaa luonnonvalossa, se luo tunnelmaa. Vie vauva vaikka ikkunan eteen kuvattavaksi, sivuvalo luo kiinnostavia pintoja. Kasvojen edessä läiskähtänyt salama saa aikaan litteät kuukasvot. Tämä korostuu vauvoilla, joilla ei ole kasvoissaan muutenkaan paljon ulottuvuuksia. Jotkut vauvat sitä paitsi pelkäävät salaman välkähdystä.

3. Puolipilvinen sää on parempi kuvaussää kuin kirkas auringonpaiste. Jos käytät keinovaloa, kokeile hehkulamppua, jonka lämmin, pistemäinen valo muotoilee kohdetta. Kiinnitä huomiota myös taustoihin. Rauhallinen ja yksivärinen on parempi kuin riemunkirjava.

4. Kännykkäkameralla voi saada hyviä tilannekuvia, mutta kunnollisia lähikuvia sillä saa harvemmin. Tavallinen digipokkari sen sijaan riittää yleensä hyvin, edullisissakin pokkareissa on erilaisia ohjelmia. Jos hankit järjestelmäkameran, opettele käyttämään sen mahdollisuuksia. Käytät sitten millaista kameraa tahansa, älä käytä laajakulmaa vaan zoomaa niin, että mittasuhteet ovat oikein.

5. Mene lähelle. Kuvaa vauvaa sivusta, päältä, takaa. Etsi uusia kuvakulmia, kuvaa pikkusormia, varpaita, nukkuvia kasvoja. Vältä kuvaamasta alaviistosta niin, että vauvalla näyttää olevan mahtava kaksoisleuka. Laskeudu lapsen tasolle, kyykisty tai käy vauvan viereen makuulle.

6. Ota kerralla paljon kuvia, joukkoon voi osua hienoja sattumia. Kun kuvia on paljon, niistä on varaa valita parhaat. Lataa kuvat tietokoneelle, jossa niiden editointi isolla ruudulla on helppoa ja osan kuvista voi poistaa heti.

7. Kuvaa arkisia tilanteita, ei pelkästään juhlia. Ota kamera esille, kun vauvaa harmittaa, taapero on vesirokkopilkkujen peittämä tai aamuhetkestä, kun puuro lentää seinään. Esimerkiksi legoleikkeihinsä keskittynyt lapsi on otollinen kuvattava. Useimmiten kuvista tulee viehättävämpiä, kun kuvattava ei poseeraa.

8. Teetä kuvista paperivedokset ja laita esille, jolloin niistä on iloa monille. Kokoa kuvista vaikka seinälle näyttely, jossa näkyy vauvan kehityskaari avuttomasta nyytistä vekkuliksi taaperoksi. Kokoa valokuvakirjat ja albumit mielellään pian kuvien ottamisen jälkeen. Kynnys vuosikausia tietokoneen tiedostoissa lojuneiden kuvien kaiveluun on usein liian suuri.

9. Kokeile ottaa vauvasta mustavalkokuvia. Vauva on usein edukseen mustavalkoisena, ja kuvasta tulee levollinen. Ajatuksellekin jää tilaa. Mustavalkokuvan voi ottaa suoraan kameran säädöillä mustavalkoisena tai värillisestä kuvasta tehdä mustavalkoisen kuvankäsittelyohjelmalla.

10. Kuvaa kaikkia perheen lapsia tasapuolisesti. Esikoista kuvataan yleensä paljon, mutta seuraavien lasten kohdalla kamera unohtuu kaapin perukoille. Jatka kuvaamista pikkulapsivaiheen jälkeenkin. Teini-ikäinen, keskisormea näyttävä goottityttö on kiinnostava kuvakohde siinä missä konttaava vauvakin.

11. Anna välillä kamera taaperolle. Saat kuviin uusia, jännittäviä kuvakulmia. Jos olet perheen päätoiminen kuvaaja, saatat näin itsekin päästä välillä kuvattavaksi. Jos et saa ketään toista ihmistä kuvaamaan itseäsi, käytä jalustinta ja itselaukausijaa. Kaikista perheenjäsenistä pitää jäädä kuvamuistoja.

12. Kokeile ammattivalokuvaajaa. Vanhempi on lapsensa paras kuvaaja, mutta yhä suositumpaa on käyttää välillä ammattikuvaajaa ja otattaa koko perheestä ”virallinen” kuva tai kuvasarja. Lasten ja lapsiperheiden kuvaamiseen erikoistunut ammattilainen saa perheestä visuaalisesti kiinnostavia otoksia esimerkiksi jonkun teeman ympärillä. Perhekuvaus luo lisäksi yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vinkit antoi valokuvaaja Lauri Mannermaa.

Vauva 7/2013