Kun perheeseen syntyy toinen lapsi, esikoisen elämä mullistuu. Mustasukkaisuuskohtaukset ovat tavallisia.

Äidin mahassa on vauva! Kaksivuotias Matias kuulutti uutisen tohkeissaan isovanhemmille, kerhotädeille ja kaupan kassallekin. Poika oli kuullut, että hänestä on tulossa isoveli, kertoo toista lastaan odottava Maija.

Vauvauutinen on iso asia myös lapselle. Niin iso, että se kannattaa sosiaalipsykologi Anja Saloheimon mukaan kertoa isosisarukseksi tulevalle vasta, kun se ei ole enää salaisuus.

– Hyvä ajankohta voi olla raskauden puolivälin tienoilla tai kun äidin maha alkaa kasvaa. Mutta on tärkeää, että lapsi ei kuule asiasta ensimmäistä kertaa kun sukulainen päivittelee ”kuinka hienoa on, että sinustakin tulee nyt isoveli”, Saloheimo sanoo.

Alle kaksivuotias ei vielä ymmärrä, mitä raskausuutinen tarkoittaa. Tästä huolimatta hän voi aistia muutoksen vanhemmissaan. Se voi näkyä lapsessa esimerkiksi niin, että hän kaipaa entistä useammin syliin.

Kun kertoo taaperolle vauvauutista, on hyvä olla mahdollisimman konkreettinen: Odotusaikana äidin maha kasvaa. Kun vauva syntyy, äiti menee sairaalaan ja sen jälkeen vauva muuttaa meille pysyvästi.

Jos jollakin ystäväperheistä on vauva, esikoisen kannattaa antaa tutustua vastasyntyneeseen. Samalla lapselle voi kertoa, miten vauvaa hoidetaan ja mitä taitoja vauvalla syntyessään on.

Yhteinen odotus

Ai eikö vauvassa ole värejä kun se syntyy, kun tässä kuvassa on vain mustaa ja valkoista? tuumi nelivuotias Elias, kun äiti näytti hänelle neuvolasta saatua ultraäänikuvaa. Kuva viritti rakentavan keskustelun, jonka lopuksi äiti ja poika kaivoivat kaapista avaamattoman sokeripussin – vauva kun oli keskusteluhetkellä arviolta kilon painoinen.

Suunnittelija Satu Tallgren Mannerheimin Lastensuojeluliitosta korostaa, että on tärkeää ottaa esikoinen mukaan odotukseen. Näin lapselle tulee tunne, että vauvan syntymä on hieno juttu.

Taaperolle isosisaruus konkretisoituu usein vasta, kun vauva on syntynyt, mutta esimerkiksi nelivuotiasta tuleva tilanne voi mietityttää etukäteen kovasti. Esikoisen voi ottaa mukaan esimerkiksi neuvolaan tai pinnasängyn kokoamiseen, hänen kanssaan voi lukea yhdessä vauva-aiheisia kirjoja, vaihtaa vaikkapa vaipan nukelle ja näyttää, kuinka pieniä vaatteita vauva käyttää – ja kertoa, että tätä sänkyä ja tätä bodya isosisaruskin on pienenä käyttänyt.

Esikoiselle kannattaa kertoa myös, että vauva voi kuulla sisaren tai veljen äänen kohtuun, ja häntä voi rohkaista laulamaan tai juttelemaan vauvalle vatsan läpi.

– Vanhempien on hyvä miettiä isomman sisaruksen näkökulmasta, miten lapsen elämä pysyisi vauva-arjen keskellä mahdollisimman samanlaisena kuin ennen. Muita samanaikaisia isoja muutoksia, kuten vaipattomaksi siirtymistä, kannattaa välttää, Tallgren toteaa.

Myös vaihtaminen pinnasängystä lastensänkyyn tai vanhempien makuuhuoneesta omaan huoneeseen on Tallgrenin mukaan hyvä ajoittaa niin, ettei se kytkeydy vauvan syntymään.

Moni taapero haluaisi tietää, koska vauva tulee. Vaikka tarkkaa syntymäpäivää ei voi etukäteen tietää, asiaa voi konkretisoida: vauva tulee, kun maahan on satanut lunta. Tai: vauva syntyy, kun olemme viettäneet sinun syntymäpäiviäsi.

– Etukäteen on hyvä jutella myös siitä, kuka pitää lapsesta huolta, kun vanhemmat tai äiti ovat synnytyssairaalassa. Lapselle voi kertoa, että sitten kun vauva on syntynyt, hän pääsee tapaamaan äitiä ja vauvaa sairaalaan.

Hei vauva, tässä isosisko

Hei vauva, hauska tutustua. Minä olen isosiskosi, tykkään barbeista, ilmoitti nelivuotias Saara, kun hän näki pikkuveljensä sairaalassa ensimmäistä kertaa. Tuoretta isosiskoa ilahdutti, että äiti oli jemmannut sairaalakassiin pienen paketin, jonka vauva ikään kuin antoi isosiskolle ensitapaamisella. Tärkeältä tuntui myös se, että koska vauva oli sängyssään, äidin kädet olivat vapaina halaamaan isosiskoa.

Saloheimo sanoo, että isosiskoksi tai -veljeksi tulemista kannattaa juhlistaa, jos se on mahdollista. Juhlahetki voi olla vaikkapa jäätelöannos sairaalan kahvilassa tai pääsy toisen vanhemman tai kummin kanssa uimahalliin.

– Vauvakylään tulijoita voi pyytää etukäteen huomioimaan nimenomaan isosisarusta, ei niinkään vauvaa, Tallgren vinkkaa.

Myös se on tärkeää, että vauvanhoidon keskellä äidillä ja isommalla lapsella olisi pieniä yhteisiä hetkiä tai jokin rutiini, joka säilyisi vauvasta huolimatta. Tämä voi olla vaikkapa iltasatu tai askarteluhetki, kun vauva nukkuu.

Vastaavasti on tärkeää, että vaikka isä olisi pääsääntöisesti isomman lapsen kanssa, myös vauvalla ja isällä olisi yhteisiä hetkiä lapsen syntymästä lähtien.

Arjen sujuvuutta voi helpottaa esimerkiksi niin, että varaa ainakin aluksi imettämisen ajaksi isommalle jotakin mukavaa, rauhallista tekemistä.

– Tiedän perheitä, joissa isosisarukselle on tehty puuhakori, jossa olevia tehtäviä on saanut tehdä vain imetyksen aikana. Korissa on voinut olla vaikkapa tarroja, puuhakirja tai isommalle pikkulegopaketti, psykologi Suvi Laru Väestöliitosta sanoo.

Näe minutkin!

Pari ensimmäistä viikkoa meni hyvin, mutta sitten tuntui kuin meillä olisi ollut kaksi vauvaa, kertoo puolivuotiaan vauvan ja kaksi- ja puolivuotiaan pojan äiti Veera.

Isompi ei ollut tarvinnut vaippaa puoleen vuoteen, mutta nyt vahinkoja tuli sinne ja tänne. Illalla lapsi milloin hyppi sängyssä, milloin itki, vaikka aiemmin nukahtaminen oli käynyt helposti.

On varsin yleistä, että vauvan myötä isosisarus ikään kuin taantuu joksikin aikaa ja haluaa itsekin olla vauva. Yleensä tilanne tasaantuu muutamassa viikossa, Anja Saloheimo sanoo.

– Huomionnälkään kannattaa suhtautua ymmärtäväisesti ja ottaa lapsi syliin. Esimerkiksi se voi auttaa, että isomman kanssa katsellaan hänen omia vauvakuviaan ja kerrotaan, että häntä on hoidettu samalla tavalla vauvana.

Isompi voi tuntea olonsa tärkeäksi, kun saa ilman velvoitetta auttaa pienissä tehtävissä, vaikka hakea vauvalle tutin tai harson. Mustasukkaisuus voi ilmetä monella tavalla: siinä missä toinen vetäytyy, toinen testaa kodin pelisääntöjä. Tavatonta ei ole sekään, että isompi haluaisi päästä eroon vauvasta ja ehdottaa tämän heittämistä esimerkiksi roskikseen.

– Kärsivällisyys on usein paras lääke. Vähitellen lapsi ymmärtää, että vauva on muuttanut kotiin pysyvästi eikä ole lähdössä minnekään. Satuttamisen suhteen on kuitenkin hyvä olla tiukkana: pikkusisarusta ei saa kohdella rajusti – ei edes vahingossa, Saloheimo sanoo.

Suurin osa esikoisista sopeutuu pikkusisaruksen syntymään erinomaisesti. Saloheimo muistuttaa kuitenkin, että sopeutuvainenkin lapsi tarvitsee huomiota ja hellyyttä. Esikoinen ei kasva isoksi yhdessä yössä, vaikka vauvan synnyttyä vanhemmista voi joskus siltä tuntua.

– Tärkeintä on, että jokainen perheen lapsista tulee edelleen nähdyksi ja kuulluksi itsenään, ei pelkästään isosiskona tai pikkuveljenä. Isosisarus tarvitsee syliä ja rakastetuksi tulemisen tunnetta yhtä paljon tai vähän enemmänkin kuin ennen, Suvi Laru sanoo.

Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vauva voi tunnistaa oman nimensä jo neljän kuukauden ikäisenä.

Vanhemmat kuulostelevat vauvan jokeltelua korva tarkkana. Sanoiko se nyt tarkoituksella anna? Lapsen ensimmäinen tunnistettava sana on vanhemmille iso juttu. Ennen ensimmäisiä sanoja pienen pään on täytynyt kuitenkin oppia monta muuta asiaa. Lapsen kielellinen kehitys alkaa jo ennen syntymää.

Lapsen aistijärjestelmä kehittyy toisen raskauskolmanneksen aikana. Syntymätön vauva kuulee kohtuun äidin puheen ja muitakin ääniä ympäriltään.

Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen.

Kielenkehityksen varhaisista vaiheista on saatu paljon uutta tietoa mittaamalla aivoissa näkyviä reaktioita sekä tarkkailemalla, miten vauvat suuntaavat huomiotaan erilaisia äänteitä kuullessaan. Aivan ensimmäiseksi vauva oppii tunnistamaan puheen äänteet ja kielen rytmin. Hän esimerkiksi alkaa erottaa, mitkä tavut ovat omalle äidinkielelle tyypillisiä.

– Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen, kertoo varhaiskasvatuksen professori, kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi Maarit Silvén Turun yliopistosta.

Yhdessäoloa, ei laitteita

Kun äiti tai isä kylvettää pientä vauvaa, hän juttelee lempeästi ja selostaa, mitä seuraavaksi tehdään. Samalla aikuinen vahvistaa viestiä ilmein ja elein sekä koskettaa vauvaa hellästi.

– Kaikki nämä arkiset tilanteet pitkin päivää ovat arvokkaita lapsen kielen kehitykselle, Silvén sanoo.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten.

Mikä tahansa puhevirta vaikkapa televisiosta ei auta lasta hahmottamaan puhetta ja sen merkityksiä. Olennaista on juuri aikuisen yhteisiin vuorovaikutustilanteisiin sovittama puhe.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten, todennäköisesti juuri siksi, että hän kuulee enemmän itselleen kohdistettua puhetta.

Koska kasvokkainen vuorovaikutus on vauvan kehitykselle niin tärkeää, pikkulasten lisääntyvä älylaitteiden käyttö on herättänyt huolta. Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa runsas ruutuaika yhdistettiin ensimmäistä kertaa todistetusti kielenkehityksen hidastumiseen. Jokainen puolituntinen tabletin tai älypuhelimen äärellä lisäsi riskiä ymmärrettävän puheen viivästymiseen.

Leperrä ja kujerra

Au, au, vauva sanoo ja osoittaa perheen koiraa. Nii-in, siinä on KOIRA, vanhempi vastaa pehmeällä äänensävyllä, keskeisiä sanoja korostaen.

Aikuiset muuttavat puhettaan usein luonnostaan puhuessaan vauvalle. Lepertelyä ei tarvitse yhtään nolostella. Tutkimuksissa on todettu, että yksinkertaistettu, tunteita välittävä hoivapuhe tukee sanojen ja puheen virran tallentumista lapsen muistiin.

Samaa selkäytimestä tulevaa kielen yksinkertaistamista on myös kolmannen persoonan käyttö: Äiti tulee, äiti antaa, äiti auttaa. Alle kaksivuotiaalle minä ja sinä voivat olla vielä hämmentäviä.

Neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä.

Kun aikuinen juttelee lapselle, tämä alkaa oivaltaa, että sanoilla on merkityksiä. Se tapahtuu paljon ennen kuin hän itse alkaa puhua tunnistettavia sanoja.

– Jopa neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä. 7–9 kuukauden iässä lapsi oppii tunnistamaan, että se, mitä vanhempi sanoo, liittyy johonkin ympäristössä olevaan. Kun ymmärtävää sanavarastoa on kertynyt riittävästi, lapsi alkaa yrittää myös ilmaista itseään sanoin, Silvén kertoo.

Lukeminen lisää pienestä saakka lapsen sanavarastoa. Silvén ei silti nostaisi sitä sen tärkeämmäksi kuin perheen muitakaan yhteisiä puuhia. Olennaista on yhteisen huomion suuntaaminen. Kun lapsi osoittaa jotain, oli se sitten kuvakirjan kuva, lintu pihalla tai palovaroitin katossa, aikuisen kannattaa lähteä mukaan lapsen kiinnostukseen.

Jokeltelu on kovaa treeniä

Äiti työntää lasta rattaissa, kun pallero intoutuu pitämään varsinaisen esitelmän. Sävy on painokas, vaikka yhtään ymmärrettävää sanaa ei vielä muodostukaan. Äiti vastaa ystävällisesti: Joo, sinulla oli semmoinen asia!

Jokeltelemalla vauva testaa äänteitä, tavuja ja puheen virtaa. Jotkut vauvat nappaavat taitavasti kiinni nuotista ja rytmistä, vaikka sanat eivät olisikaan hallussa. Se, että aikuinen vastaa lapsen aloitteisiin ja iloitsee hänen yrityksestään, kannustaa oppimaan.

Puheen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Harjoittelu on tarpeen, sillä puhe on haastava motorinen suoritus. Yksinkertaisen lauseen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Ensimmäiset tunnistettavat sanansa lapsi sanoo yleensä yhden ikävuoden tienoilla. Siinä on kuitenkin paljon yksilöllistä vaihtelua – ja tulkinnanvaraa.

– Ensimmäiset sanat eivät välttämättä ole vielä täydellisiä, mutta vanhempi voi silti jo saada kiinni siitä, mitä lapsi tarkoittaa, Silvén sanoo.

Ensimmäinen sana on yleensä jotain helppoa ja tuttua: äiti, tutti, lamppu. Tutkimuksessa, jossa seurattiin vauvojen havaintoja päähän kiinnitetyllä kameralla, huomattiin ensisanan olevan lähes aina jokin niistä asioista, joita vauva eniten arjessaan näki.

Yksivuotias on kokeilunhaluinen kielenkäyttäjä. Muua, hän sanoo, kun maassa möngertää muurahainen. Muua, hän ilmoittaa myös nähdessään kärpäsen. Samalla hän ikään kuin testaa oletuksiaan: tuokin on pieni ja liikkuu, onko se sama kuin tuo toinen? Aikuisen tehtävä on tukea ja auttaa ystävällisesti oikeaan suuntaan: Niin, sepä onkin kärpänen.

Suuria eroja oppimisessa

Jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan. Joku saattaa tapailla sanoja jo kahdeksankuisena. Toinen alkaa jutella vasta lähempänä kaksivuotispäiväänsä.

Jos lapsi ei kaksivuotiaana puhu yhtään ymmärrettävää sanaa, neuvolasta usein ohjataan jatkoselvityksiin. On hyvä tarkistaa, että lapsi kuulee normaalisti. Jos kuulo on kunnossa, puheterapeutti voi arvioida tilanteen. Välttämättä syytä huoleen ei ole. Olennaista on, ymmärtääkö lapsi muiden puhetta ja osoittaako hän vastavuoroisuutta.

Sira Määtän väitöstutkimuksen mukaan avainroolissa ovat esikielelliset taidot: tunteiden ilmaisu, eleet, katsekontakti, huomion jakaminen , jokeltelu ja puheen ymmärtäminen. Ne näkyvät esimerkiksi, kun lapsi viittilöi vanhempaa katsomaan lintua ulkona, osoittaa kirjan kuvaa odottaen selitystä, tarkastelee yhdessä jännää lamppua, jakaa vanhemman kanssa hymyjä tai nauraa isosiskon hassuttelulle.

Niillä lapsilla, joilla esitaidot kehittyivät hitaammin kuin ikätovereilla, oli heikommat kielelliset taidot aina kahdeksanvuotiaaksi saakka. Mahdollisiin pulmiin on hyvä puuttua ajoissa, sillä myöhemmin ne voivat vaikuttaa koulussa pärjäämiseen ja sosiaalisiin taitoihin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.