Miten suhtautua 3-vuotiaan pakonomaiseen tapaan räpytellä silmiään? Lastenlääkäri vastaa.

Kysymys

"Miten pitäisi suhtautua 3-vuotiaan tyttären pakonomaiseen tapaan räpytellä silmiään? Silmissä ei ole muuta vikaa, joten kyseessä on ilmeisesti tic-oire. Miksi näitä oireita on joillakin lapsilla, mistä ne johtuvat? Onko lapseni hermosto jotenkin erilainen? Kestääkö hän stressiä tavallista huonommin?

Oireet pahenivat syksyllä päiväkodin aloittamisen jälkeen. Tyttö on luonteeltaan rauhallinen mutta reipas. ­Pitäisikö hänet viedä tutkittavaksi? Miten tic-oireet vaikuttavat hänen tulevaisuuteensa? Voisiko kyseessä olla alkava Touretten syndrooma?"

Lastenlääkäri Jarmo Salo vastaa

"Tic- eli nykimisoireet ovat lapsilla varsin tavallisia. Hieman määritelmästä ja lähteestä riippuen niitä arvioidaan esiintyvän 10–25 prosentilla leikki- ja alakouluikäisistä lapsista.

On tyypillistä, että jännitys, stressi ja uudet tilanteet voivat lisätä nykinöitä. Ne eivät siis ole oireiden syy, mutta vaikuttavat niihin. Tic-oireiden syytä ei tiedetä, mutta ne eivät viittaa mihinkään neurologiseen tai muuhun sellaiseen häiriöön, joten lääkärin arvio ei ole välttämätön.

Touretten syndroomaan kuuluu nykimisten lisäksi vaihtelevia äännähtelyjä. Määritelmän mukaan diagnoosi voidaan asettaa, jos edellä mainitut oireet ovat alkaneet lapsuudessa ja niitä esiintyy useita kertoja päivässä lähes päivittäin vähintään vuoden ajan.

Touretten syndrooma on huomattavasti harvinaisempi kuin pelkät tic-oireet. Kouluiässä esiintyminen on prosentin luokkaa. Touretten syndroomalle on todettu ­perinnöllistä alttiutta. Sen syistä on monia teorioita, mutta senkin tausta on pitkälti tuntematon.

Yleensä tic-oireet menevät ohi itsestään muutamassa kuukaudessa, pitkään jatkuva oireilu on harvinaista. Vaikka Touretten syndroomaan liittyvä oireilu on pitkäkestoisempaa, myös sen ennuste on hyvä ja suurin osa siitä kärsivistä pääsee oireistaan eroon aikuisuuteen mennessä.

Jos nykinäoireet ovat hyvin häiritseviä, niihin liittyy muita oireita kuten tajunnanmenetyskohtauksia tai ne jatkuvat hyvin pitkään, kannattaa hakeutua lääkärin arvioon. Tic-oireiluun on olemassa hoitokeinoja, jotka toteutetaan erikoissairaanhoidossa. Niitä harkitaan lähinnä silloin, jos oireilu aiheuttaa lapselle merkittävää toiminnallista tai sosiaalista haittaa tai häiritsee koulunkäyntiä.

Lievemmissä tilanteissa viisainta on olla kiinnittämättä oireeseen huomiota."

Vauva 4/2014

Nina päätti, ettei jää vauvan kanssa vain kotiin istumaan. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun Seppo alkoi puhua perheen perustamisesta, suostuin sillä ehdolla, ettei vauvahoito jää yksin minun harteilleni. Halusin olla varma, että hän hoitaa oman osuutensa, jotta minun ei tarvitse luopua kaikista harrastuksistani. Tiesin, että tuskastuisin nopeasti vain kotona olemiseen.

Ennen harrastin paljon liikuntaa ja ulkoilua. Opiskelu yliopistolla oli minulle tärkeää, ja viihdyin joka ilta erilaisissa työryhmissä. Opintojen keskeyttäminen oli vaikeinta. Mietin surullisena, kuinka kaverit etenevät ja minä hoidan kotona vauvaa enkä pääse enää mihinkään.

Seppo rauhoitteli minua sanomalla, että vauva-aika kuluu nopeasti. Hän vakuutti, että pystymme tekemään vauvan kanssa samoja asioita kuin ennen raskauttakin. Kaikesta ei tarvitsisi luopua – ainakaan lopullisesti.

Eeli syntyi viime syksynä. Ensimmäiset viikot olivat dramaattisia, sillä vauva ehti kakkaamaan lapsiveteen ja hengittämään sitä. Infektion takia hänelle annettiin voimakkaita antibiootteja, jotka aiheuttivat mahavaivoja. Eeli oli itkuinen ja nukkui huonosti.

Ensimmäisillä kerroilla oli aika kova kiire kuntosalilta takaisin vauvan luo.

Kun Eeli oli noin kahden viikon ikäinen, sanoin Sepolle, että minun on päästävä hetkeksi kuntosalille. Seppo oli todella kannustava ja osti minulle kuntosalikortin. Oli ihanaa päästä pois kotoa, vaikka ensimmäisillä kerroilla minulla oli aika kova kiire takaisin Eelin luo.

Seppo piti isyyslomaa muutaman viikon ja palasi sitten töihin. Yhtäkkiä olin Eelin kanssa kahdestaan. Olin niin tottunut viilettämään tukka putkella kokouksesta toiseen, etten tiennyt, mitä olisin kaikella ajalla tehnyt.

Päätin, etten jää vauvan kanssa kotiin istumaan. Ensimmäinen bussimatkamme ystävän luo jännitti hirveästi. Matka meni kuitenkin hyvin, ja sen jälkeen tunsin valtavaa helpotusta. Kyllä tämä onnistuu!

Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä.

Sopimus kotitöiden ja vapaa-ajan tasapuolisesta jakamisesta on toiminut hyvin. Kun Seppo tulee illalla kotiin, olemme hetken kolmistaan ja sitten on jomman kumman vuoro lähteä omiin menoihin. En odota, että Seppo heti töistä tultuaan alkaisi tehdä kotitöitä. Yritän olla reilu ja muistaa, että Seppo on töistä väsynyt ja hänkin ansaitsee lepoa.

Annan Sepon nauttia harrastuksistaan, koska tiedän kuinka tärkeitä ne hänelle ovat. Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä Eeliä. Minulle on tärkeää, etten tunne olevani pelkkä äiti. Nyt olen Eelin kanssa kotona, mutta suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä, kun pääsen takaisin yliopistolle.”

Lapsen hoito ei ole yksin äidin velvollisuus, sanoo esikoisvauvan isä Seppo. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Ninan raskausaikana kaverit ja keskustelupalstat pelottelivat, kuinka elämä päättyy vauvan tuloon. Istuisimme seuraavat vuodet Ninan kanssa neljän seinän sisällä ja pyhittäisimme elämämme vauvalle. Vähemmästäkin alkaa pelottaa.

Koska kumpikaan meistä ei halunnut kauhukuvien käyvän toteen, puhuimme Ninan kanssa paljon siitä, miten järjestelemme vauva-arjen.

Arvostan sitä, kuinka Nina huomioi työssäkäymiseni. Hän ei ole koskaan kassi valmiina odottamassa kotiintuloani. Saan levähtää hetken ennen kuin otan vastuun Eelin iltapuuhista. Joskus työpäiväni venyvät, mutten muista, että Nina olisi koskaan valittanut, vaikka vauvan kanssa on välillä tietysti rankkaakin.

Omista menoista täytyy sopia etukäteen. Lukujärjestystä ei kuitenkaan voi noudattaa orjallisesti, sillä joskus Ninalla on saattanut olla niin rankka päivä Eelin kanssa, ettei hän jaksa enää illalla jäädä lapsen kanssa kahden.

Kummallakin on oikeus sanoa, ettei jaksa, ja silloin perhe menee harrastusten edelle. Toisaalta olen joskus patistanut Ninaa lähtemään omiin juttuihinsa väsymyksestä huolimatta, ettei hän vain jämähdä kotiin. Se saattaisi myöhemmin harmittaa.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä kuin aikaisemmin. Saatamme esimerkiksi lähteä parin tunnin vaunulenkille, kun Eeli nukkuu päiväunia. Vauvan tultua harrastamisesta on tullut myös yhteistä parisuhdeaikaa.

Metsästys ja kalastus ovat tärkeimpiä harrastuksiani, ja myös Nina metsästää. Luonnossa liikkuminen on meille molemmille tärkeää, ja ensi syksyksi on jo katsottu valmiiksi isäni vanha kantorinkka, jossa Eeli pääsee mukaan metsään. Muistan itse lapsuudesta, kuinka parivuotiaana torkuin isän selässä metsällä. Haluan jakaa kokemuksen nyt poikani kanssa.

En harmittele omien menojeni vähentymistä, sillä Ninahan tässä on suuremman uhrauksen tehnyt. Ymmärrän, että nykyinen tilanne on Ninasta epäreilu, sillä hän on joutunut luopumaan opinnoistaan.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus.

Ensi syksynä tilanne todennäköisesti muuttuu, kun Eeli aloittaa päivähoidossa ja Nina palaa opiskelemaan. Mietimme vielä, miten asian järjestämme: jäämmekö Eelin kanssa nykyiseen kotiin vai muutammeko koko perhe Ninan opiskelupaikkakunnalle.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus. Minun tehtäväni on myös tukea Ninaa hänen tavoitteissaan. En halua, että suhteeseemme syntyy kinaa tai katkeruutta sen takia, että Nina joutuisi jämään kotiin vastoin tahtoaan.”