Vinkkejä vauvantarvikehankintoihin

Vauva tarvitsee lopulta hyvin vähän tarvikkeita, tavaroita tai vaatteita, ja lähes kaiken voi ostaa myös käytettynä. Lapsi kasvaa nopeasti, ja yhden tai kahden pikkuvauvan käytössä tavarat tai vaatteet eivät vielä paljon kulu. Perheet ovat kuitenkin erilaisia, ja monet haluavat ottaa kaiken ilon irti myös uusien tavaroiden ja vaatteiden hankkimisesta.

Vauvan hoito

  • vanutyynyt ja vanupuikot
  • vauvan vaippoja
  • pehmeitä, pestyjä harsoliinoja
  • kynsisakset
  • pehmeä hiusharja
  • hoitoöljy tai perusvoide
  • puhdistuspyyhkeitä
  • hoitopöytä (säästää äidin ja isän selkää, vaikka vaipan voi vaihtaa sylissä tai lattiallakin)
  • varalle pari tuttipulloa ja äidinmaidonkorviketta, mahdollisesti tutti

Vauvan pesu

  • kylpyamme ja kylpylämpömittari (voit myös käydä yhdessä vauvan kanssa suihkussa, jos kylvettäminen tuntuu hankalalta, monet vauvat tosin nauttivat valtavasti kylpemisestä)
  • pari pehmeää pyyhettä

Vauvan vaatteet

  • Kelan äitiyspakkaus  sisältää suunnilleen kaiken tarvittavan, paitsi pienet puuvillalapaset, joita voi pitää vastasyntyneen käsissä raapimista estämässä.
  • Jos et saa/halua äitiyspakkausta, tässä esimerkkilista vauvan alkuvaiheen vaatteista. Vastasyntynyt on noin kuukauden kokoa 50–60. Puuvilla, villa ja silkki ovat vauvalle sopivia materiaaleja.
  • muutama kietaisupaita ja -body (helppo pukea)
  • muutamat potkuhousut (jotta vauvan paita ei nouse kainaloihin vauvaa nostettaessa)
  • muutama potkupuku
  • puuvilla- tai silkkilakki tai kypärämyssy
  • villapuku ja -pipo (tai muu lämmin vaate ulkoiluvaatteen alle puettavaksi)
  • muutama sukkapari, varrelliset, kiristämättömät "aerobic-sukat" pysyvät jalassa parhaiten
  • ulkoiluvaate/haalari/makuupussi

Oleskelu

  • peitto, jonka päällä vauvaa voi pitää lattialla
  • jo muutaman kuukauden ikäinen vauva pitää yläpuolellaan kaaressa olevien lelujen katselemisesta ja heiluttamisesta
  • lattialla pidettävä vauvanistuin, sitteri, sopii lyhyisiin oleskeluhetkiin
  • turvallisia leluja oman maun mukaan

Nukkuminen

  • Hyvä ensisänky on äitiyspakkauksen laatikko, johon vauva mahtuu muutaman kuukauden ajan.
  • Pinnasänky on käytännöllinen, jollei vauva nuku vanhempien kanssa samassa vuoteessa. Jos hankit pinnasängyn käytettynä, osta siihen kuitenkin uusi patja homevaaran vuoksi.

Liikkuminen

  • Perinteisissä vaunuissa vauva yleensä nukkuu hyvin kävelylenkeillä tai parvekkeella. Niitä voi käyttää usein vain puolisen vuotta, kun vauva jo yrittää kivuta vaunuista pois.
  • Yhdistelmävaunuissa on yleensä makuukoppa ja istuinosa erikseen. Niitä voi käyttää niin kauan, kun lasta kuljetetaan rattaissa, noin 2–3-vuotiaaksi.
  • Kevyet matkarattaat kannattaa hankkia myöhemmin, kun tietää millaista kulkupeliä arvostaa.
  • Turvakaukalo ja myöhemmin turvaistuin on pakollinen ostos autoilevalle perheelle.
  • Kantoliina tai -reppu on vaivaton väline vauvan kuljettamiseen lähellä vanhempaansa.

Nuhakuumeita varten

  • digitaalinen kuumemittari
  • nenänniistäjä apteekista, esim. Nenä-Frida on hyvä
  • keittosuolatippoja apteekista hengityksen helpottamiseksi
  • kipulääkkeeksi apteekista esim. Panadol-suppoja

Äidin ja isän arki

  • Valmistakaa tai ostakaa ruokaa valmiiksi pakastimeen. Joinakin tulevina päivinä ette ehkä ehdi kuin kanniskella itkevää vauvaa tai istua ja äiti imettää.
  • Hankkikaa äidille valmiiksi yösiteitä ja liivinsuojuksia.
  • Jos äiti käyttää rintaliivejä, hankkikaa imetysliivit tai kahdet ennen laskettua aikaa. 
  • Varatkaa äidin yöpöydälle iso vesimuki – imettäessä janottaa.
  • Tallettakaa kännykkään synnytyssairaalanne puhelinnumero ohjeiden kysymistä varten, samoin neuvolanne puhelinnumero ja Imetyksen tuki ry:n tukipuhelimen numero 09 4241 5300.
  • Miettikää etukäteen toimintasuunnitelma, jos kotiin jäävän vanhemman arki vauvan kanssa alkaa ahdistaa. Hetki yksin suihkussa tai kävelyllä, puhelu ystävälle tai vertaistuen etsiminen internetistä saattaa tepsiä.

 

 

Vierailija

Mitä tarvikkeita vauva tarvitsee?

Olipa hyvä lista. Tämä olisi pitänyt jo raskaana ollessa löytää. Minäkin tätä olen pohtinut paljon ja kokemuksen kautta kirjoitin siitä vielä blogiini. Kaikilla tosin vähän vaihtelee nämä tarpeelliset tarvikkeet, mutta voi käydä katsomassa mun mielipiteen. http://sallatime.blogspot.fi/2015/03/mita-ostaa-vauvalle-etukateen.html
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”

Jenna, 28, tunsi itsensä ensimmäistä kertaa äidiksi, kun hän sai vauvan paitansa alle kenguruhoitoon. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Raskausviikolla 29 jouduin kiireelliseen sektioon. Ennen leikkausta hoitajat kertoivat, että saisimme nähdä tyttäremme Noonan heti leikkauksen jälkeen. Emme kuitenkaan ehtineet, kun Noona vietiin jo pois. Taisin silloin sanoa Teemulle, että Noona ei ole hengissä.

Heräämössä näin kuvan vauvastamme, joka painoi alle 900 grammaa. Noona makasi keskoskaapissa eikä näyttänyt tavalliselta vauvalta. Oli outoa, että hänestä lähti piuhoja ja letkuja joka suuntaan.

Pääsin katsomaan Noonaa teho-osastolle vasta seuraavana päivänä. Kun näin hänet, en osannut ajatella, että siinä oli minun lapseni.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso. Kun hoitaja sanoi, että saisimme laittaa kädet Noonan kaappiin, en uskaltanut koskea. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Tuntui pahalta liikkua sairaalan yleisissä tiloissa, sillä muilla oli lapsi mukanaan, mutta minulla ja Teemulla ei.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso.

Ensimmäistä kertaa tunsin itseni äidiksi, kun sain Noonan muutaman päivän ikäisenä paitani alle kenguruhoitoon. Vaikka Noona oli pelottavan pieni, hänen lämpönsä tuntui hyvältä rintaani vasten. Viimein hän oli lähelläni.

Myöhemmin Noona siirrettiin lähelle kotiamme Lappeenrannan sairaalaan, jossa häntä hoidettiin vielä kaksi kuukautta. Oli oudon ihanaa totutella siihen, että myös minä ja Teemu saimme vaihtaa Noonan vaipat ja hoitaa häntä.

Pelottavinakin hetkinä auttoi, että saimme kysyä Noonan voinnista milloin vain, vaikka keskellä yötä. Hoitajat osasivat aina vastata.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noona pääsi muuttamaan kotiin, ja alkoi totuttelu tavallisempaan lapsiperheen arkeen. Olimme oppineet sairaalassa tietyn päivärytmin: maitoa kolmen tunnin välein. Se rauhoitti minua kotonakin. Tiesin, mitä piti tehdä.

Myöhemmin arkeen taaperon kanssa on liittynyt paljon kinaa ja uhmaa, ja minun on ollut vaikea hyväksyä omia negativiisiakin tunteitani. Hetken aikaa ajattelin, ettei Noonan uhmaikä voi enää pahentua, ja sitten se paheni taas.

Noona koettelee rajojaan jatkuvasti, ja kun hän ei kaupassa osaa päättää, istuisiko rattaiden kyydissä vai kävelisikö, alkaa huuto ja raivoaminen. Niissä tilanteissa tuntuu, etten saisi itse kiukustua ollenkaan. Huomaan ajattelevani, että pitäisi olla vain iloinen, että lapsi on tässä. Vaikka eihän se ihan niinkään mene.

Olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella.

Tiedostan kyllä, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja normaaleja ja että minun ei pitäisi tuntea niistä syyllisyyttä. Mutta kun Noonan elämä on ollut niin pienestä kiinni, syyllistän itseäni todella herkästi.

Kun nyt mietin Noonan ensimmäisiä kuukausia, olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella. Pelottavissakaan tilanteissa emme riidelleet keskenämme.

Luulen, että Teemu yritti pitää minua kasassa, vaikka oli itsekin todella väsynyt. Kun minua itketti, Teemu muisti aina sanoa, ettei Noona voisi olla paremmassa hoidossa. Olen hänelle kiitollinen. Kovin moni parikymppinen ei pystyisi samaan.”