Vauvansänky vanhempien makuuhuoneessa on todettu toimivaksi järjestelyksi monessa perheessä. Vauva-lehden unikyselyyn vastanneista 64,8 prosenttia oli sitä mieltä, että vauvan paikka yöllä on vauvansängyssä vanhempien makuuhuoneessa.

Vauvansänky vanhempien makuuhuoneessa on todettu toimivaksi järjestelyksi monessa perheessä. Vauva-lehden unikyselyyn vastanneista 64,8 prosenttia oli sitä mieltä, että vauvan paikka yöllä on vauvansängyssä vanhempien makuuhuoneessa. 14,2 prosenttia vastanneista kannattaa perhepetiä, jossa vauva nukkuu vanhempien vieressä.

Kyselyyn vastanneiden perheissä myös nukutaan kohtalaisen hyvin: lähes puolet tuntee olonsa yleensä levänneeksi aamuisin.

Pikkuisten yöllisistä tarpeista huolehtii useimmiten äiti (52,2%). Mutta lähes 35 prosenttia vastanneista kertoi, että molemmat vanhemmat nousevat hoitamaan lasta öisin, joko yhdessä tai vuorotellen.

Kyselyyn vastanneista 69 prosentin mielestä taaperoikäisen on hyvä siirtyä nukkumaan lastenhuoneeseen. Ja 3,6 prosentin mielestä parivuotiaiden lasten on hyvä nukkua vanhempien sängyssä.

Kyselyyn vastasi 494 lukijaa, joista 53 prosentilla on yksi lapsi. Alle vuoden ikäisten lasten vanhempia oli vastanneista puolet.

Vauva 11/09

Näin unikyselyyn vastattiin:


Minulla on...

yksi lapsi.  53.6%    
kaksi lasta.  28.7%    
kolme lasta. 11.7%    
neljä lasta.  3.2%    
viisi lasta.  0.8%    
kuusi lasta. 1.0%    
enemmän kuin kuusi lasta. 0.2%

Minkä ikäinen on nuorin lapsesi?

Alle puolivuotias.  26.3%    
6–12 kuukautta.  24.1%    
1–2 vuotta.  22.9%    
2–3 vuotta.  11.1%    
vanhempi kuin 3 vuotta.  15.6%

Montako kertaa heräsit viime yönä lapsen takia?

En kertaakaan.  31.4%    
Kerran.  23.7%    
Kaksi kertaa.  17.8%    
Kolme kertaa.  13.0%    
Neljä kertaa.  7.1%    
Viisi kertaa tai useammin. 4.5%    
Olen niin väsynyt, etten muista. 2.6%    

Tunnetko itsesi levänneeksi aamulla?

Aina.  3.0%    
Yleensä.  48.2%    
Joskus.  37.7%    
Kerran kuussa.  7.7%    
En koskaan.  3.4%    

Lapseni tarpeista huolehtii yöllä...

vanhemmat yhdessä.  16.2%    
vanhemmat vuorotellen.  18.0%    
äiti.  52.2%    
isä.  1.4%    
Lapsi ei herää öisin.  12.1%    

Vauvan paikka on yöllä...

vauvansängyssä lastenhuoneessa.  18.8%    
vauvansängyssä vanhempien makuuhuoneessa.  64.8%    
vanhempien vuoteessa.  14.2%    
muualla.  2.2%

Taaperon paikka on yöllä...

omassa sängyssä lastenhuoneessa.  69.0%    
omassa sängyssä vanhempien makuuhuoneessa.  26.9%    
vanhempien vuoteessa.  3.6%    
muualla.   0.4%     

Nuorin lapseni nukkuu päiväunia yhteensä...

puoli tuntia tai alle.  1.8%    
enintään tunnin.  9.7%    
tunnista kahteen tuntiin.  37.9%    
kolme tuntia.  21.7%    
neljä tuntia.   8.1%    
enemmän kuin neljä tuntia.  9.5%    
Lapsi ei nuku päiväunia.  10.9%

Nuorin lapseni nukkuu yöllä...

alle kahdeksan tuntia.  7.7%    
8–9 tuntia.  16.6%    
9–10 tuntia.  33.2%    
10–11 tuntia.   27.1%    
11–12 tuntia.  11.3%    
12–13 tuntia.  3.2%    
yli 13 tuntia.  0.2%

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, joka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

”Äiti, voisitko tulla sisustamaan barbintalon?”

Vilkaisen vaaleanpunakattoista asumusta olohuoneessamme. Sitten keittiön tasoja, jotka olin juuri ajatellut raivata esiin astioiden alta. Ne pyykitkin piti…

”Ihan kohta!”, vastaan.


Harvoin kuitenkaan irtoan tiskipöydän, hellan tai läppärin äärestä ihan kohta. Kolmevuotias saa huudella perääni useamman kerran.

Lattialle on levitetty koko Barbien suku autoineen, hevosineen ja pinkkeine asusteineen, ja lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Miksi se on niin paljon vaadittu mennä mukaan leikkiin?

Lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Ainakin siksi, että työpäivän ja iltatoimien välisessä rakosessa on jo valmiiksi tunkua. Seuraavan päivän ruoka pitäisi laittaa. Kurahousuihin vaihtaa ehjät jalkalenksut. Jääkaapin hyllyt huutavat tyhjyyttään, ja kai edes joskus pitäisi siivotakin.

Mutta ehkä leikkimistä pitäisi katsoa toisin silmin. Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Leikkiessään lapset harjoittelevat sosiaalisia taitoja, muistuttavat kehityspsykologian tuntijat. On sovittava leikin etenemisestä. Vuoroteltava. Toimittava porukassa ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.

Aika tärkeitä oppeja elämässä.

Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Sitä paitsi leikki on oiva tilaisuus kuulostella, mitä omalle lapselle kuuluu. Kuinka taitavasti nuket hänen leikissään sanailevat, ratkovat riidan. Ovatko ne iloisia? Onko nukeilla kavereita?

Leikkiin siirtyy se, mitä lapsi arjessaan näkee ja kokee joka päivä.

Kun sitten laskeudun sisustussuunnittelijan tehtäviini, leikki lähtee lentoon. Lapsi pulppuaa juttua. Barbiet jaetaan puoliksi. ”Tässä minun perhe, tässä sinun. Nyt nää lähtis uimaan!”

Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Kohta nuket hyppivät sohvan käsinojalta altaan virkaa toimittavalle matolle. Kun Barbien pieni sisko ei uskalla, sen äiti ja isä rientävät apuun. Sitten lähdetään barbitaloon iltapalalle.

Aikuisen kannalta leikkimisessä on myös tämä hieno puoli: lapsi tempaisee vanhemman tukevasti tähän hetkeen, kun vain antaa mahdollisuuden. Nyt ei mietitä työasioita eikä tiskejä.

Yleensä ilta sujuu kaikin puolin mukavammin, kun on edes hetki leikitty yhdessä. Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, jonka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.