Sonja Hänninen työskentelee keskosvauvojen teho-osastolla. Työ liikuttaa päivittäin.

Suuressa sairaalahuoneessa on hämärää. Hiljaista puheensorinaa säestää happilaitteiden rauhallinen puhallus. Nurkassa piippaa mittari keskoskaapin vieressä: pikkuruisen potilaan verenpaineet ovat laskeneet liian alas. Yksi monesta siniasuisesta sairaanhoitajasta kurkkaa viltillä peitettyyn kaappiin. Ei syytä huoleen, kaikki on hyvin.

35-vuotias sairaanhoitaja Sonja Hänninen astuu kädet kuurattuina ja desinfioituina huoneeseen. Kello on 7.15 – aika aloittaa työvuoro vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Taysissa. Tällä hetkellä tehohoidossa on yhteensä seitsemän vauvaa.

Hänninen kävelee uuden potilaansa kaapin äärelle. Paikalla odottaa yövuorolainen, joka on valmis vahdinvaihtoon. 

Tänään Sonja hoitaa reilu vuorokausi aiemmin syntynyttä  poikavauvaa. 2 350 grammaa painavan, sikeästi nukkuvan nyytin nenään kiemurtelevat happiviikset ja nenämahaletku. Päälakeen ja vasempaan käteen johtavat kanyylit. Toisesta annetaan ravintoa ja lääkkeitä, toisesta otetaan verikokeita ja mitataan verenpaineita. Pieneen jalkapohjaan on teipattu saturaatiomittari, jolla seurataan happiarvoja. Vartalon ympärille on kiedottu harsokangasta, päällä lepää käden muotoinen hiekkatyyny.

– Tyynyn paino tuo lapselle turvallisuuden tunnetta, Sonja kertoo katsellessaan potilastaan.

Yövuorolainen kertoo Sonjalle pojan kuulumiset. Vauva syntyi raskausviikolla 34+4 jalat edellä, toisena kaksospojista. Veli on parempivointisena tarkkailuosastolla, mutta Sonjan potilas tuotiin teho-osastolle hengitysongelmien vuoksi. Lisäksi pojan verenpaineet liikkuvat jatkuvasti alarajalla, ja hän on ollut erityisen itkuinen. Kukaan ei tiedä miksi.

Yövuorolainen lähtee kotiin ja jättää Sonjan vetovastuuseen. On aika ottaa pojalta päivän ensimmäiset verikokeet kanyylin kautta.

– Voi sinä pieni. Onko sinulla paha mieli? Me ei oikein vielä ymmärretä miksi, Sonja puhelee lapselle rauhoittavasti.

Verikoe ei satu lainkaan. Poika jatkaa uniaan.

Teho-osaston potilaita häiritään mahdollisimman vähän. Toimenpiteitä pyritään tekemään paljon yhdellä kerralla; nytkin Sonja mittaa samalla pojan ruumiinlämmön. Osastolla on jatkuvasti hämärää ja puheääni pidetään hiljaisena, jotta vauvalla olisi mahdollisimman kohdunomaiset oltavat lämpimässä ja kosteassa kaapissa.

Kenguruhoitoa paidan alla

Aamun tunteina vauvojen vanhemmat alkavat saapua osastolle. Täällä ei ole vierailuaikoja, vaan perheet saavat olla lastensa luona niin paljon kuin pystyvät.

Viereisen kaapin ääreen saapuu nokialainen Virpi Harju hoitamaan esikoispoikaansa Edua. Tänään mukana on myös vauvan isoisoäiti Tellervo Harju.

Edu syntyi kolme viikkoa aiemmin, raskausviikoilla 25+5, vain 990-grammaisena.

– Minulta tuli runsaasti epämääräistä vuotoa, ja vauva potki paljon. Aloin epäillä jonkin olevan vialla, Virpi muistelee.

Löytyi tulehdus, jonka vuoksi Virpi joutui jäämään sairaalaan. Edu syntyi sektiolla viikkoa myöhemmin. Poika joutui neljäksi päiväksi hengityskoneeseen. Tuore äiti sai vain katsella letkujen peitossa ollutta esikoistaan.

Tilanne helpottui hieman viikko syntymän jälkeen, kun Virpi sai lapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä. Siitä asti poika on viettänyt päivittäin aikaa äitinsä paidan alla kenguruhoidossa.

Kenguruhoito on yksi teho-osaston arjen tärkeimmistä asioista. Menetelmässä vauva makaa vaippasillaan vanhemman paidan alla. Kenguruhoito auttaa muun muassa imetyksen käynnistymisessä.

Pieniä pitää herätellä hengittämään

Sonja Hännisen hoitaman kaksospojan hengitystiheys alkaa äkisti laskea. Vauva on saanut samanlaisen apneakohtauksen jo edellisyönä, joten hengityksen hetkellinen taukoaminen ei tule yllätyksenä. Rauhallisesti Sonja laittaa kätensä kaappiin ja alkaa herätellä sikeässä unessa olevaa poikaa.

– Kukkuluuruu, muistatkos, mitä sinun piti tehdä? Muista pieni hengittää, hän juttelee hiljaa ja koskettaa poikaa rauhallisesti. Pieni havahtuu ja alkaa jälleen hengittää normaalisti.

Hengityskatkokset ovat osastolla arkipäivää. Yleensä niihin auttaa varovainen herättely. Uusi hengittämisen taito unohtuu välillä etenkin sikeässä unessa.

Taysin teholla viettää vuosittain aikaa noin 300 vauvaa. Potilasmäärään nähden kuolemantapauksia koetaan osastolla harvoin.

Menetykset ovat rankkoja paikkoja koko henkilökunnalle, mutta etenkin vauvojen omahoitajille, jotka ovat saattaneet seurata pikkuisen matkaa kuukausien ajan.
– Kuolema saa minut joka kerta itkemään. Jos ei saisi, niin olisin väärällä alalla, Sonja sanoo.

Hannes sai hätäkasteen

Yksi ihmeellinen selviytyjä, Hannes Hakala, makoilee äitinsä Noora Hakalan sylissä. Kaksi ja puoli kuukautta vanhan Hanneksen alkutaival ei ole ollut helppo, mutta poika on osoittanut olevansa taistelija.

Esikoistaan odottanut Noora saapui kotoaan Nokialta Taysiin alettuaan vuotaa verta 25. raskausviikolla. Lepo sairaalassa ei auttanut, vaan synnytys käynnistyi. Aikaisin torstaiaamuna, raskausviikolla 25+2, syntyi 900 gramman painoinen Hannes. Leikkauksessa mukana ollut tuore isä, Harri Hakala, lähti poikansa mukana teho-osastolle.

– Kamalin hetki oli se, kun violettia, elotonta myttyä kiidätettiin ulos salista muovipussissa. Osaston hoitajat olivat vastassa, ja sitten juoksimme yhdessä laittamaan poikaa hengityskoneeseen, Harri kuvailee.

Noora sai nähdä lapsensa ensimmäisen kerran samana iltana, kun hänet kuljetettiin sairaalasängyssä keskoskaapin äärelle.

– Hannes näytti kelmuihoiselta, ylipieneltä nukelta. Kaikki verisuonet näkyivät paperinohuen ihon läpi. Silti hän näytti minun lapseltani, Noora muistelee.

Alkuun tilanne vaikutti rauhalliselta ja Hannes voi tilanteeseen nähden hyvin. Illalla Noora kehotti miestään lähtemään kotiin, jotta tämä saisi kunnon yöunet.

Noora ehti itse juuri torkahtaa omalla osastollaan, kun hänet kello 1.30 herätettiin. Hannekselta oli löytynyt vakava keuhkoverenvuoto.

– Juoksin osastolle, jonne hälytettiin myös Harri. Minulta kysyttiin ensimmäisenä, voiko hoitaja hätäkastaa lapsemme, jollei pappi ehdi paikalle. Silloin tajusin, että nyt on tosi kyseessä, Noora muistelee.

Se yö oli kaoottinen. Hoitajat ja lääkärit juoksivat tuomassa jääplasmaa, ottamassa keuhkokuvia ja imemässä verta pienistä keuhkoista.

– Pelosta huolimatta ihailin ihmisten ammattitaitoa. Kaikki tiesivät tarkalleen, mitä piti tehdä, Noora sanoo.

Muutaman päivän päästä Hanneksen päästä löytyi suuri aivoverenvuoto. Vuoto oli muodostanut aivoihin hyytymän, jonka seurauksia ei vielä tiedetä.

– Nyt vain odotellaan. Eletään päivä kerrallaan, Noora sanoo katsellen sylissä nukkuvaa poikaansa.

Hyytymä on kuitenkin sulanut hyvin pois, ja magneettikuvien perusteella vahingot ovat jääneet yllättävän pieniksi.

– Hanneksen vuoksi toivon, etteivät vammat olisi kovin vakavia. Me vanhemmat kyllä selviämme kaikesta.

Hannes pääsi pois hengityskoneesta noin kahden viikon ikäisenä, ja Noora sai ottaa poikansa ensimmäisen kerran kenguruhoitoon. Mandariinin kokoinen pää pilkisti esiin Nooran paidan kauluksesta.

– Olin tullut äidiksi pari viikkoa aiemmin, ja vihdoin sain lapsen syliini. Ei sille onnentunteelle ole sanoja, Noora sanoo itkien.

Hanneksen kotiutumisesta ei ole vielä tietoa. Siihen asti perheen arki kuluu suureksi osaksi teho-osastolla. Noora on ollut osastolta poissa vasta yhden päivän.

– Ja silloinkin kävin monta kertaa autossa istumassa, valmiina lähtöön.

Veikan selviäminen oli ihme

Toinen kaksospojista, Sonja Hännisen potilas, on lääkärikierroksen jälkeen irrotettu hengitystä tukevasta nasaalista. Sonja pesee vauvan kostealla pyyhkeellä ja vaihtaa sitten kaappiin puhtaat lakanat.

Yleensä vanhemmat hoitavat vauvoja itse suuren osan ajasta. Omien vanhempien kosketus on tärkeää. Sonjan potilaan vanhemmat ovat saapumassa osastolle iltapäivällä, kunhan saavat hoitajan esikoiselleen.

Monella muullakin vanhemmalla on lapsia myös kotona. Tällainen tilanne on kahden lapsen äidillä, ylöjärveläisellä Annukka Suurosella, joka asettelee kolme kuukautta vanhaa Veikka-poikaansa imetettäväksi. Veikan selviäminen oli hilkulla. Siihen eivät uskoneet edes lääkärit.

Kaikki alkoi 23. raskausviikolla, kun Annukan lapsivedet menivät. Annukka vietti sairaalassa pari viikkoa, kunnes vauvan sydänäänet alkoivat heiketä.

– Osastolla lääkärit eivät antaneet juurikaan toivoa, Annukka muistelee.

Sektio tehtiin raskausviikolla 24+4, ja 640 grammaa painava Veikka kiidätettiin teho-osastolle. Ensimmäisen kuukauden poika vietti hengityskoneessa, ja perhe sai koskettaa häntä vain kaapin käsiaukkojen kautta.

– Elämään tuli aivan uusi ulottuvuus, kun Veikka vihdoin pääsi pois hengityskoneesta. Saimme lapsen syliin, ja hän alkoi ensimmäistä kertaa äännellä.

Perheessä on myös 2,5-vuotias Väinö. Annukka on jaotellut lastenhoidon niin, että hän viettää päivät Veikan luona sairaalassa ja illat kotona esikoisen kanssa.

Annukka kertoo, että aviomies Miikka Suurosen tuki on ollut oman jaksamisen kannalta ensiarvoista. Arki kahden paikan välillä jatkuu vielä jonkin aikaa, sillä Veikka tarvitsee yhä lisähappea. Toiveissa on, että poika pääsisi kotiin noin puolivuotiaana.

– Moni varmasti miettii, että elämä täällä teholla on kamalan vakavaa, surullista ja jatkuvan pelon sävyttämää. Mutta kyllä täällä paljon nauretaankin – ja ennen kaikkea eletään normaalia arkea.

Rauha maan päällä

Keskoskaapissaan pieni kaksospoika nukkuu edelleen. Sonja nostaa kaapin lämpötilaa, koska pojan ruumiinlämpö on hieman liian matala. Hän ottaa vielä verikokeet ja kirjaa päivän tapahtumat koneelle muita hoitajia varten.

Ennen kotiinlähtöään Sonja kertoo potilaan tilanteen iltavuorolaiselle. Sitten hän leimaa itsensä ulos ja lähtee kotiin kahden tyttärensä luokse.

Pienet potilaat jäävät iltavuorolaisten ja perheidensä huomaan. Yksi vauvoista köllii nakuna valolaitteiden alla, toinen torkkuu rauhallisena äitinsä sylissä. Mittarit piirtävät tasaisesti sydän- ja hengityskäyriä.

Vauva 6/2014

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 17. marraskuuta 2014.

Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vauva voi tunnistaa oman nimensä jo neljän kuukauden ikäisenä.

Vanhemmat kuulostelevat vauvan jokeltelua korva tarkkana. Sanoiko se nyt tarkoituksella anna? Lapsen ensimmäinen tunnistettava sana on vanhemmille iso juttu. Ennen ensimmäisiä sanoja pienen pään on täytynyt kuitenkin oppia monta muuta asiaa. Lapsen kielellinen kehitys alkaa jo ennen syntymää.

Lapsen aistijärjestelmä kehittyy toisen raskauskolmanneksen aikana. Syntymätön vauva kuulee kohtuun äidin puheen ja muitakin ääniä ympäriltään.

Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen.

Kielenkehityksen varhaisista vaiheista on saatu paljon uutta tietoa mittaamalla aivoissa näkyviä reaktioita sekä tarkkailemalla, miten vauvat suuntaavat huomiotaan erilaisia äänteitä kuullessaan. Aivan ensimmäiseksi vauva oppii tunnistamaan puheen äänteet ja kielen rytmin. Hän esimerkiksi alkaa erottaa, mitkä tavut ovat omalle äidinkielelle tyypillisiä.

– Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen, kertoo varhaiskasvatuksen professori, kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi Maarit Silvén Turun yliopistosta.

Yhdessäoloa, ei laitteita

Kun äiti tai isä kylvettää pientä vauvaa, hän juttelee lempeästi ja selostaa, mitä seuraavaksi tehdään. Samalla aikuinen vahvistaa viestiä ilmein ja elein sekä koskettaa vauvaa hellästi.

– Kaikki nämä arkiset tilanteet pitkin päivää ovat arvokkaita lapsen kielen kehitykselle, Silvén sanoo.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten.

Mikä tahansa puhevirta vaikkapa televisiosta ei auta lasta hahmottamaan puhetta ja sen merkityksiä. Olennaista on juuri aikuisen yhteisiin vuorovaikutustilanteisiin sovittama puhe.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten, todennäköisesti juuri siksi, että hän kuulee enemmän itselleen kohdistettua puhetta.

Koska kasvokkainen vuorovaikutus on vauvan kehitykselle niin tärkeää, pikkulasten lisääntyvä älylaitteiden käyttö on herättänyt huolta. Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa runsas ruutuaika yhdistettiin ensimmäistä kertaa todistetusti kielenkehityksen hidastumiseen. Jokainen puolituntinen tabletin tai älypuhelimen äärellä lisäsi riskiä ymmärrettävän puheen viivästymiseen.

Leperrä ja kujerra

Au, au, vauva sanoo ja osoittaa perheen koiraa. Nii-in, siinä on KOIRA, vanhempi vastaa pehmeällä äänensävyllä, keskeisiä sanoja korostaen.

Aikuiset muuttavat puhettaan usein luonnostaan puhuessaan vauvalle. Lepertelyä ei tarvitse yhtään nolostella. Tutkimuksissa on todettu, että yksinkertaistettu, tunteita välittävä hoivapuhe tukee sanojen ja puheen virran tallentumista lapsen muistiin.

Samaa selkäytimestä tulevaa kielen yksinkertaistamista on myös kolmannen persoonan käyttö: Äiti tulee, äiti antaa, äiti auttaa. Alle kaksivuotiaalle minä ja sinä voivat olla vielä hämmentäviä.

Neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä.

Kun aikuinen juttelee lapselle, tämä alkaa oivaltaa, että sanoilla on merkityksiä. Se tapahtuu paljon ennen kuin hän itse alkaa puhua tunnistettavia sanoja.

– Jopa neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä. 7–9 kuukauden iässä lapsi oppii tunnistamaan, että se, mitä vanhempi sanoo, liittyy johonkin ympäristössä olevaan. Kun ymmärtävää sanavarastoa on kertynyt riittävästi, lapsi alkaa yrittää myös ilmaista itseään sanoin, Silvén kertoo.

Lukeminen lisää pienestä saakka lapsen sanavarastoa. Silvén ei silti nostaisi sitä sen tärkeämmäksi kuin perheen muitakaan yhteisiä puuhia. Olennaista on yhteisen huomion suuntaaminen. Kun lapsi osoittaa jotain, oli se sitten kuvakirjan kuva, lintu pihalla tai palovaroitin katossa, aikuisen kannattaa lähteä mukaan lapsen kiinnostukseen.

Jokeltelu on kovaa treeniä

Äiti työntää lasta rattaissa, kun pallero intoutuu pitämään varsinaisen esitelmän. Sävy on painokas, vaikka yhtään ymmärrettävää sanaa ei vielä muodostukaan. Äiti vastaa ystävällisesti: Joo, sinulla oli semmoinen asia!

Jokeltelemalla vauva testaa äänteitä, tavuja ja puheen virtaa. Jotkut vauvat nappaavat taitavasti kiinni nuotista ja rytmistä, vaikka sanat eivät olisikaan hallussa. Se, että aikuinen vastaa lapsen aloitteisiin ja iloitsee hänen yrityksestään, kannustaa oppimaan.

Puheen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Harjoittelu on tarpeen, sillä puhe on haastava motorinen suoritus. Yksinkertaisen lauseen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Ensimmäiset tunnistettavat sanansa lapsi sanoo yleensä yhden ikävuoden tienoilla. Siinä on kuitenkin paljon yksilöllistä vaihtelua – ja tulkinnanvaraa.

– Ensimmäiset sanat eivät välttämättä ole vielä täydellisiä, mutta vanhempi voi silti jo saada kiinni siitä, mitä lapsi tarkoittaa, Silvén sanoo.

Ensimmäinen sana on yleensä jotain helppoa ja tuttua: äiti, tutti, lamppu. Tutkimuksessa, jossa seurattiin vauvojen havaintoja päähän kiinnitetyllä kameralla, huomattiin ensisanan olevan lähes aina jokin niistä asioista, joita vauva eniten arjessaan näki.

Yksivuotias on kokeilunhaluinen kielenkäyttäjä. Muua, hän sanoo, kun maassa möngertää muurahainen. Muua, hän ilmoittaa myös nähdessään kärpäsen. Samalla hän ikään kuin testaa oletuksiaan: tuokin on pieni ja liikkuu, onko se sama kuin tuo toinen? Aikuisen tehtävä on tukea ja auttaa ystävällisesti oikeaan suuntaan: Niin, sepä onkin kärpänen.

Suuria eroja oppimisessa

Jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan. Joku saattaa tapailla sanoja jo kahdeksankuisena. Toinen alkaa jutella vasta lähempänä kaksivuotispäiväänsä.

Jos lapsi ei kaksivuotiaana puhu yhtään ymmärrettävää sanaa, neuvolasta usein ohjataan jatkoselvityksiin. On hyvä tarkistaa, että lapsi kuulee normaalisti. Jos kuulo on kunnossa, puheterapeutti voi arvioida tilanteen. Välttämättä syytä huoleen ei ole. Olennaista on, ymmärtääkö lapsi muiden puhetta ja osoittaako hän vastavuoroisuutta.

Sira Määtän väitöstutkimuksen mukaan avainroolissa ovat esikielelliset taidot: tunteiden ilmaisu, eleet, katsekontakti, huomion jakaminen , jokeltelu ja puheen ymmärtäminen. Ne näkyvät esimerkiksi, kun lapsi viittilöi vanhempaa katsomaan lintua ulkona, osoittaa kirjan kuvaa odottaen selitystä, tarkastelee yhdessä jännää lamppua, jakaa vanhemman kanssa hymyjä tai nauraa isosiskon hassuttelulle.

Niillä lapsilla, joilla esitaidot kehittyivät hitaammin kuin ikätovereilla, oli heikommat kielelliset taidot aina kahdeksanvuotiaaksi saakka. Mahdollisiin pulmiin on hyvä puuttua ajoissa, sillä myöhemmin ne voivat vaikuttaa koulussa pärjäämiseen ja sosiaalisiin taitoihin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.