Lue kymmenen vinkkiä kenkäostoksille.

Pienelle vauvalle ei ole kiire ostaa kenkiä, sillä jalkojen ja kävelyn kehittymistä kengät eivät tue. Lapsi tarvitsee kengät ainoastaan suojaamaan jalkoja kylmältä, kosteudelta ja loukkaantumisilta.

Jalan kannalta olisi paras, että lapsi kävelisi mahdollisimman paljon paljain jaloin. Ilman jalkineita jalkaterän lihakset vahvistuvat parhaiten.

Suomen ilmastossa kengät kuitenkin jossain vaiheessa tarvitaan. Kenkiä ostettaessa kannattaa kiinnittää huomio ainakin seuraaviin seikkoihin:

1. Mittaa lapsen jalka

Lapsen jalan voi mitata esimerkiksi piirtämällä jalan ääriviivat paperiin. Pieni lapsi ei kuitenkaan yleensä pysy paikallaan, joten luotettavampi tapa on kastella lapsen jalka ja painaa se sen jälkeen esimerkiksi ruskeaan voimapaperiin ja piirtää ääriviivat vasta sen jälkeen. Vielä näkyvämmän jäljen saa kastamalla lapsen jalan sormiväriin. Mitta pitäisi ottaa aina niin, että lapsi seisoo paperin päällä koko painollaan.

2. Älä luota kokonumeroon

Älä osta kenkiä pelkän kokonumeron perusteella. Kenkien koot voivat vaihdella suurestikin, vaikka kokonumero olisi sama. Tutkimuksissa on selvinnyt, että kengät ovat yleensä oikeasti paljon pienemmät, mitä niiden kokonumero antaa ymmärtää. Monissa kengissä on irtopohjallinen, vertaa sitä lapsen jalan kokoon.

3. Muista kasvu- ja käyntivara

Pienelle lapselle ei pidä ostaa jämptejä kenkiä. Uusimman tiedon mukaan ostettavissa kengissä pitäisi olla 17 mm ylimääräistä tilaa, siis vanhaa suositusta hieman enemmän.

4. Kokoon vaikuttaa käyttötarkoitus

Talvikengissä tilaa on oltava tavallistakin enemmän, jotta paksutkin sukat mahtuvat sisään. Juhlakengissä taas käytetään yleensä tavallista ohuempia sukkia, joten ne voivat olla jämptimmät.

5. Osta uudet kengät riittävän usein

Kuusivuotiaaksi saakka lapsen jalkaterä kasvaa 1–2 mm kuukaudessa. Jos kengissä on 17 mm kasvu- ja käyntivaraa, riittää, että uudet kengät ostaa noin viiden kuukauden välein. Jos jätät vähemmän kasvunvaraa, osta uudet kengät jo kolmen kuukauden kuluttua. Joka tapauksessa edellisen syksyn kengät eivät mahdu lapselle enää keväällä.

6. Älä osta jäykkiä kenkiä

Suurin osa myynnissä olevista kengistä on turhan jäykkiä. Pieni ihminen ei saa taivutettua jalkaansa, jos pohja on kova. Paras kenkä on mahdollisimman joustava, joka suuntaan kiertyvä ja taipuva sekä ohutpohjainen. Myöskään kantapää ei nykytietämyksen mukaan tarvitse jäykkää tukea.

7. Huomioi koon lisäksi kengän muoto

Lapsen jalka on räpylän muotoinen eli kantapäästä kapea ja varpaista leveä. Osta siis kengät, jotka eivät purista varpaita lyttyyn. Huomioi myös, onko lapsellasi kapea vai leveä jalka tai korkea vai matala jalkapöytä. Jo hyvin pienten lasten kengissä saattaa olla korkoa. Osta lapselle aina korottomat kengät.

8. Käytä asiantuntijoita

Suosi kenkäkauppoja, joista löytyy asiantuntemusta. Myyjä voi auttaa oikeanlaisen kengän valitsemisessa.

9. Huomioi kengän materiaali

Lapsen jalat hikoavat paljon. Siksi nahasta ja kankaasta tehdyt kengät ovat parhaita. Hengittävä Gore-tex-kalvo on niin ikään hyvä.

10. Käytä käytettyjä vain, jos ne ovat todella hyväkuntoiset.

Asiantuntijana jalkaterapian lehtori THM Riitta Saarikoski Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Vauva 3/09, päivitetty 3/2012

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, joka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

”Äiti, voisitko tulla sisustamaan barbintalon?”

Vilkaisen vaaleanpunakattoista asumusta olohuoneessamme. Sitten keittiön tasoja, jotka olin juuri ajatellut raivata esiin astioiden alta. Ne pyykitkin piti…

”Ihan kohta!”, vastaan.


Harvoin kuitenkaan irtoan tiskipöydän, hellan tai läppärin äärestä ihan kohta. Kolmevuotias saa huudella perääni useamman kerran.

Lattialle on levitetty koko Barbien suku autoineen, hevosineen ja pinkkeine asusteineen, ja lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Miksi se on niin paljon vaadittu mennä mukaan leikkiin?

Lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Ainakin siksi, että työpäivän ja iltatoimien välisessä rakosessa on jo valmiiksi tunkua. Seuraavan päivän ruoka pitäisi laittaa. Kurahousuihin vaihtaa ehjät jalkalenksut. Jääkaapin hyllyt huutavat tyhjyyttään, ja kai edes joskus pitäisi siivotakin.

Mutta ehkä leikkimistä pitäisi katsoa toisin silmin. Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Leikkiessään lapset harjoittelevat sosiaalisia taitoja, muistuttavat kehityspsykologian tuntijat. On sovittava leikin etenemisestä. Vuoroteltava. Toimittava porukassa ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.

Aika tärkeitä oppeja elämässä.

Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Sitä paitsi leikki on oiva tilaisuus kuulostella, mitä omalle lapselle kuuluu. Kuinka taitavasti nuket hänen leikissään sanailevat, ratkovat riidan. Ovatko ne iloisia? Onko nukeilla kavereita?

Leikkiin siirtyy se, mitä lapsi arjessaan näkee ja kokee joka päivä.

Kun sitten laskeudun sisustussuunnittelijan tehtäviini, leikki lähtee lentoon. Lapsi pulppuaa juttua. Barbiet jaetaan puoliksi. ”Tässä minun perhe, tässä sinun. Nyt nää lähtis uimaan!”

Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Kohta nuket hyppivät sohvan käsinojalta altaan virkaa toimittavalle matolle. Kun Barbien pieni sisko ei uskalla, sen äiti ja isä rientävät apuun. Sitten lähdetään barbitaloon iltapalalle.

Aikuisen kannalta leikkimisessä on myös tämä hieno puoli: lapsi tempaisee vanhemman tukevasti tähän hetkeen, kun vain antaa mahdollisuuden. Nyt ei mietitä työasioita eikä tiskejä.

Yleensä ilta sujuu kaikin puolin mukavammin, kun on edes hetki leikitty yhdessä. Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, jonka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.