Meillä oli itkuinen vauva, joka luultavasti täytti koliikkikriteerit. Mietimme kovasti syytä lapsen itkuisuuteen.

Meillä oli itkuinen vauva, joka luultavasti täytti koliikkikriteerit. Mietimme kovasti syytä lapsen itkuisuuteen. Nukahtaminen on ollut vauvamme ongelma aina, vaikka yöt hän nukkuikin ensimmäisinä kuukausina hyvin.

Vauvamme itkuisuus väheni lopulta, kun saimme hänet kapaloituna rauhoittumaan keinutteluun tai kantoliinaan. Minusta on selvää, että itkuisuus liittyi lapsen temperamenttiin ja jonkinlaiseen turvattomuuden tunteeseen.

Muun muassa sairaudet voivat tietysti aiheuttaa itkuisuutta, mutta muutoin kaikki laitetaan usein neuvolassakin vatsavaivojen piikkiin. Luin, että lääketieteellisissä tutkimuksissa tämä vauvan reaktioihin, kuten vartalon koukistumiseen, perustuva diagnoosi on kyseenalaistettu.

Itse olen maalaisjärjellä miettinyt, että ei voi olla luonnostaan totta, että iso osa vauvoista itkee niin paljon kuin mihin olemme Suomessa oppineet.

Onko koliikista tutkimuksellista tietoa eri kulttuureista? Esimerkiksi Thaimaassa kohtasin paikan, jossa perheet asuivat ahtaasti ja vauvat kulkivat vanhempiensa mukana työssä. Siellä ei kuulunut lapsen itkua iltaisinkaan. Olisiko Suomessa syytä alkaa miettiä kaikenlaisten tippojen sijaan vanhemmille opastusta vauvan kaipaamasta läheisyydestä?

Elämme isoissa taloissa ja kaipaamme tilaa ympärillemme. Kaipaavatko vauvat?

Lastenlääkäri Marjo Renko: Erinomainen kysymys ja muistutus siitä, että lääkehoitojen lisäksi tarvitaan muitakin lähestymistapoja.

Koliikki on 2–4 kuukauden ikäisen vauvan selittämätöntä, runsasta itkua, johon mikään ei auta. Tieteellisissä tutkimuksissa koliikki määritellään usein itkuksi, joka jatkuu vähintään kolme tuntia vuorokaudessa vähintään kolmena vuorokautena viikossa ja vähintään kolmen viikon ajan.

Koliikkia on pitkään pidetty jonkinlaisena kiputilana. Unipolygrafiatutkimusten mukaan koliikkivauvat nukkuvat silti yhtä paljon kuin muut vauvat, mikä puhuu vahvasti kipua vastaan.
Koliikkivauva itkee niin ison osan valveillaoloajastaan, että mielikuva unen määrästä on usein aivan
päinvastainen.

Koliikin hoidosta on tehty paljon tutkimuksia ja useat lääkkeet ja muun muassa kiropraktiset hoitomenetelmät on todettu tehottomiksi.

Parhaat tulokset koliikin hoidossa on saatu maitohappobakteereilla. Tutkimusta ei kuitenkaan voi pitää täysin luotettavana. Vanhemmat nimittäin tiesivät, mitä hoitoa vauvat saivat. Tieto uudesta hoidosta voi vaikuttaa tiedostamattomasti vanhemman käyttäytymiseen esimerkiksi helpotuksena. Lisäksi itkun rekisteröiminen perustui vanhempien ilmoitukseen.

On totta, että pienet vauvat usein rauhoittuvat esimerkiksi lämpimässä, tiiviissä kapalossa, mikä varmaan muistuttaa olosuhteita kohdussa. Lapsi tarvitsee ilman muuta läheisyyttä. Se onkin luonnostaan ensimmäinen keino, jolla vanhemmat itkevää lasta lohduttavat. Jos lapsi rauhoittuu
syliin tai kapaloon, kyseessä ei ole koliikki. Kuten koliikkivauvojen vanhemmat hyvin tietävät, ja koliikkiitkun määritelmäänkin kuuluu, mitkään tavalliset hoitotoimet eivät koliikkivauvaa hiljennä.

Tarkkoja vertailevia tutkimuksia koliikin esiintymisluvuista eri kulttuureissa ei ole tiedossani, mutta sitä kyllä esiintyy maailmanlaajuisesti. Monesti kuulee sanottavan, että niiden kansojen keskuudessa, joissa lapset kulkevat äidin vartalon lähellä liinaan sidottuna, vauvat itkevät suhteellisen vähän. Ei kuitenkaan tiedetä, onko tämä totta vai suhtaudutaanko itkuun joissakin kulttuureissa eri tavalla. Jos itkun vähäisyys onkin totta, ei tiedetä, johtuuko se kantoliinasta vai jostain muusta erilaisuudesta olosuhteissa.

Vaikka koliikki nykykäsityksen mukaan on normaali kehitysvaihe, vanhempien kokemuksena se on usein todella raskas.

Yksinkertaista keinoa itkun lopettamiseen ei ole, mutta ehkä vanhempien huolta helpottaa tieto siitä, että koliikkivauvatkin saavat kyllä unta tarpeeksi.

Vauva 10/2009

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.