Kevätaurinko häikäisee myös lasten silmiä. Näin valitset taaperolle aurinkolasit.

WHO:n mukaan suurin osa eli 80 prosenttia elämän aikaisesta UV-altistuksesta tapahtuu ennen 18 ikävuotta ja vaikuttaa lopun ikää. Lasten suojaaminen olisi erityisen tärkeää, mutta silti lähes puolet vanhemmista jättää lastensa silmät suojaamatta kevätauringossa. Pimeän vuodeajan jälkeen silmät ovat vielä erityisen herkät kirkkaalle paisteelle.

Lumesta heijastuva auringonvalo vaarantaa etenkin lasten herkät silmät, joiden mykiö päästää lävitseen haitallista UV-säteilyä enemmän kuin aikuisilla. Lumihanki heijastaa jopa 85 prosenttia auringon säteilystä.

Suojaamattomat silmät rasittuvat UV-säteilystä ja aiheuttavat päänsärkyä ja valonarkuutta sekä keväthangilla yleistä sarveiskalvon tulehdusta eli lumisokeutta. Tavallisesti aurinkopäivän jälkeisenä yönä alkava kirvelevä tulehdus pitää hiihtolomalaisen sisätiloissa parin päivän ajan.

Pitkäaikaisen UV-säteilyn vaikutukset silmille ovat vakavampia. Pahimmillaan säteily aiheuttaa näön hämärtymistä sekä pysyviä vaurioita, harmaakaihia ja jopa syöpää.

Aurinkolasit ovat kirkkaassa auringossa ja lumen heijastaessa yhtä tärkeä suojavaruste kuin kypärä pienille polkupyäräilijöille. Hyvät lasit suojaavat rattaissa tai pulkassa istuvan silmät käytännössä sataprosenttisesti, ja lisäsuojaa saa lierillisestä hatusta. Alle puolivuotiaat vauvat kannattaa pitää poissa kirkkaasta auringonpaisteesta kokonaan.

 
VALITSE NÄIN LAPSEN AURINKOLASIT

Kun lähdet aurinkolasiostoksille, pidä mielessä muutamat ominaisuudet: 

Istuvuus. Ota lapsi mukaan ja tarkista aurinkolasien istuvuus. Istuvuus on lasten laseissa oleellisen tärkeää, sillä epämukavia laseja lapset eivät suostu käyttämään. Kasvoja myötäilevät kehykset tuntuvat mukavilta ja pysyvät päässä kovassakin vauhdissa. Hyvin istuvat lasit pysyvät päässä ilman kuminauhakiinnitystäkin.

Kestävyys. Kehysten kestävyys ja joustavuus ovat tärkeitä, sillä rillit joutuvat pienten käsittelyssä joskus koville. Muoviset sangat ovat pienille parhaat, sillä ne kestävät kovaa kulutusta, niitä voi taivutella ja ne tuntuvat metallisia miellyttävämmiltä. Nenäosa voi olla lisäksi pehmustettu. 

Linssit. Varmista, että aurinkolaseissa on UV-suojasta kertovat merkinnät UV 100 % tai UV 400. Lapsille muoviset linssit ovat lasisia turvallisemmat. Linssit saavat mielellään olla tummahkot, sillä lapset jäävät aikuisia helpommin tuijottamaan valoon.

Hinta. Edulliset marketlasit eivät välttämättä ole huonot – useimmissa on riittävä UV-suoja. Linssien optinen laatu saattaa olla kuitenkin huonompi kuin optikkoliikkeiden laseissa ja aiheuttaa vääristymiä. Optikko voi myös säätää lasit mahdollisimman hyvin lapsen päähän istuviksi.

Malli. Kiva ulkonäkö ja mieluisa väri lisäävät aurinkolasien houkuttelevuutta. Tärkeintä on, että lapsi käyttää laseja, vaikka se joskus vaatisikin totuttelua. Tarkistuta optikollasi, etteivät lapsen lasien sangat ole liian pitkät. Liian pitkäsankaiset lasit putoavat päästä esimerkiksi rattaiden selkänojaan nojatessa. Hyvät kehykset ovat myös tarpeeksi suuret ja suojaavat sivuilta tulevalta säteilyltä.

Asiantuntijana optikko Kirsi Pitkäkoski Specsaversin Bulevardin myymälästä
 

Jursinov

Aurinkolasit lapselle

Samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Istuvuus ja mukavuus, se, että lapsi tykkää pitää laseja on tärkeää. Itse olen ostanut kolmelle lapselleni loistavat lasit, joita on käytetty todella paljon. Lapset tottuivat niihin niin hyvin, että laseista ei tarvinnut edes erikseen muistuttaa ulos aurinkoon lähtiessä. Ainakin Partioaitassa on vielä myynnissä: Aurinkolasit lapsille
Lue kommentti

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.