Meidän Perhe -lehti uudistaa kantensa. Tästä eteenpäin kannessa on lapsi. Lue uudistuksesta ja osallistu kilpailuun!

Tämän viikon keskiviikkona ilmestyy Meidän Perhe -lehti. Se näyttää erilaiselta kuin ennen. Lehden kannessa on nyt lapsi.

Ihan tavallinen lapsi. Eli maailman tärkein ihminen.

Lehteä on tehty 12 vuotta. Sen kannessa on aivan alkuaikojen jälkeen ollut aina julkisuuden henkilö perheensä kanssa. Nyt toimitus nostaa lehden kanteen lapsen: leikkimään, leipomaan, pelaamaan, pelleilemään, tekemään jotain kivaa.

Lehden keskiössä on lapsi ja perhe-elämä. Siksi myös kannessa. Me tahdomme sanoa: lapsi on vanhemmilleen maailman tärkein ihminen.

Helmikuussa lehden kannessa on Vappu, 4.

– Vappu hurmaantuu arjen pienistä, kauniista yksityiskohdista. Hän muistaa ihastella jokaista uutta pinniä tai lyhentynyttä otsatukkaa. Hän jää hitaasti nautiskelemaan maukkaasta kakunpalasta, kun muut muksut jo mellastavat matkoihinsa, Vapun äiti sanoo.

Viisikymmentä muuta tarinaa siitä, miksi lapsi on maailman tärkein, voit lukea tästä linkistä.

Kertomalla oman tarinasi osallistut arvontaan. Arvomme vastaajien kesken kaksi Meidän Perhe -lehden 6 kuukauden tilausta.

Annettuja tietoja voidaan käyttää tai luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Tiedustelut: puh. 0203 31 010 arkisin klo 9-17 (Puhelun hinta on 8,8 snt/min, jonotus on maksullista. Hinta sisältää arvonlisäveron 24 %.).
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Odottaja tai pienen lapsen vanhempi, vastaa kyselyyn! Osallistut samalla viiden Oppi & ilo -tuotepalkinnon arvontaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan ja Meidän Perheen toimitus osallistuu Nälkäpäivä-keräykseen. Tule mukaan!

Punainen Risti auttaa eniten apua tarvitsevia ihmisiä kaikkialla maailmassa. Myös täällä Suomessa. Apu on mahdollista lahjoittajien ansiosta.
 
Vauvan ja Meidän Perheen keräyslippaan varat menevät Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lämmin kiitos avustasi! Voit osallistua keräykseen tästä linkistä tai siirtymällä lippaaseen alta.