Keskosina syntyneet ihmekaksoset Edvin ja Jade ovat uhmanneet kaikkia todennäköisyyksiä. – Olemme kuulemma olleet lääkäripiirien kuuma puheenaihe, heidän äitinsä Maija sanoo.

Ohhoh, kuinkas monta me tänne laitettiinkaan?

Lääkärin sanat ultrassa hämmensivät.

Maija oli turvautunut miehensä Timon kanssa alkionsiirtoon, koska takana oli kolme aiempaa keskenmenoa luonnollisesti alkaneista raskauksista. Tällä kertaa he halusivat vähentää keskenmenon riskiä ja varmistaa, että alkio olisi mahdollisimman elinvoimainen.

Lääkärin kanssa oli sovittu, että riskien välttämiseksi kohtuun siirretään vain yksi alkio.

Jotakin oli tapahtunut.

– Täällä näkyy kaksi, lääkäri totesi.

Nyt Edvin, 6, vetää päälleen Star Warsin imperiumin iskujoukkojen univormun ja alkaa taistella itsekseen eteisessä. Minuutin nuorempi kaksossisko Jade hurjastelee pihalla maastofillarillaan.

Se, että lapset ovat nyt tässä, on monen ihmeen summa.

”Timo on aina sanonut minua pienten prosenttien naiseksi.”

VATSAAN SATTUI.  Maija oli raskaana viikolla 18 ja soitti neuvolaan. Sieltä häntä neuvottiin liikkumaan. Maija kiersi pari kertaa kotitalonsa, mutta kun kivistys paheni ja maalaisjärki sanoi toista kuin neuvola, hän päätti lähteä synnytyssairaalaan Naistenklinikalle. Siellä selvisi, että hänellä on synnytys käynnissä.

– Minulle kerrottiin, että lapset syntyvät vuorokauden sisällä. Seuraavaksi kysyttiin, mihin heidät haudataan.

Maija ja Timo valmistautuivat jälleen uuteen pettymykseen. Maija makasi ja odotti vääjäämätöntä, Timo piteli kädestä. Vaikka suru tulisi taas, he olisivat yhdessä.

Sitten tapahtui ihme, jolle ei ole vieläkään selitystä: lapset eivät vielä syntyneetkään.

– Timo on aina sanonut minua pienten prosenttien naiseksi. Minulle käy se, minkä ei pitäisi olla mitenkään mahdollista, Maija sanoo.

– Ilmeisesti se, että siirryin täysin makuuasentoon, riitti rauhoittamaan tilanteen. En saanut siitä lähtien enää edes istua.

Viikonlopun jälkeen vuoroon tuli synnytyslääkäri, joka totesi luottavaisesti, että nämä lapset pelastetaan. Lääkärin sanat toivat uutta toivoa, ja Maija uskalsi vähän jo vitsaillakin Timon kanssa. Huumori on liima, joka on pitänyt heidät kaiken keskellä yhdessä ja järjissään.

Alkoi taistelu aikaa vastaan. Maija höpötteli tsemppilauseita vatsalleen ja opetteli virkkaamaan, kun ei keksinyt makuulla enää muutakaan tekemistä.

– Voivottelu ei auta, kun asioille ei mitään voi. Aika monessa kohdassa vain mietin, että näin nyt on, ja yritin repiä huumoria kaikesta ympärillä. Ja osaanpa nyt myös virkata.

KESKOSTEN VANHEMPIA valmistellaan synnytyksessä kahteen asiaan: siihen, että vauvat ovat syntyessään hiljaa, koska eivät osaa vielä itkeä, ja siihen, etteivät tuoreet vanhemmat todennäköisesti näe heitä, koska vauvat viedään suoraan teholle.

Maija joutui hätäsektioon viikolla 27, koska kohtu oli tulehtunut. Liinan takaa kuului kaksi rääkäisyä. Sitten Maijalle näytettiin Edviniä ja heti perään Jadea.

– Siitä uskoin, että he selviävät.

Maijan mielestä vauvat olivat kuin kaksi maitotölkkiä. Rotevampi Edvin pääsi kilon paremmalle puolelle 1165 grammallaan, Jade näytti heiveröiseltä veljeensä verrattuna ja painoi vain 965 grammaa.

Synnytyslääkärin mukaan vauvoilla oli noin viikon ikäero.

Samalla varmistui uskomaton asia, jota viimeisessä 4D-ultrassa oli jo epäilty: toinen oli tyttö ja toinen poika, joten he eivät olleet jakautuneet samasta alkiosta. Synnytyslääkärin mukaan vauvoilla oli noin viikon ikäero. Maija olikin ollut luomusti raskaana jo alkionsiirtoon mennessään.

– Olemme kuulemma olleet lääkäripiirien kuuma keskustelunaihe.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

KUN VAUVAT LOPULTA köllöttelivät vierekkäin omissa keskoskaapeissaan, tunteet olivat sekamelskaa.

– Mielessä vuorottelivat onni, kiitollisuus, valtava ilo ja toisaalta pelko, Maija muistelee.

Yllättävämpi tunne oli syyllisyys. Maijasta tuntui, että oli hänen vikansa, että vauvat piti ottaa ulos niin aikaisin.

– Monta kertaa itkin, että tämä on minun vikani, vaikka olin noudattanut todella tarkasti jokaista ohjetta enkä noussut kertaakaan istumaan. Onneksi Timo aina rauhoitteli, että en ole tehnyt mitään väärää.

Oloa kurjensi se, ettei vauvoja saanut heti edes silittää, sillä heidän ihonsa ei kestänyt kosketusta. Vauvat olivat kuusipäiväisiä, kun Maija pääsi vaihtamaan vaippaa ensi kertaa. Vaipat olivat iPhone4:n kokoisia. Ne ylsivät vauvojen kainaloihin.

Maijan käsivartta koristaa nykyään kämmentatuointi, joka muistuttaa, miten pienestä lapset ovat ponnistaneet: vielä kuukauden ikäisenä vauvan kämmen oli pienempi kuin äidin peukalo.

Kuudessa vuodessa pelko ei ole kadonnut.

KESKOSTEN VANHEMMAT eivät pääse kuolemaa pakoon. Se on teholla läsnä jatkuvasti. Voi olla, että oma vauva selviää, mutta viereinen ei.

Niin kävi Vanhasillekin.

Maija oli paikalla, kun kellot alkoivat kilkattaa naapurikaapissa viimeistä kertaa.

Kerran teholta soitettiin Vanhasillekin, että tulkaa heti. Jade oli viikon ikäinen, kun suoni, johon ruokintaletku oli kiinnitetty, oli puhjennut, ja neste oli levinnyt kehoon.

– Hoitaja tuli sinä aamuna jostain syystä kaksi tuntia liian aikaisin töihin ja meni ensin Jaden luo, vaikka aloitti yleensä Edvinistä. Jos hoitaja ei olisi tullut, Jade ei olisi selvinnyt.

Kuudessa vuodessa pelko ei ole kadonnut. Puhelinsoitto oudosta numerosta nostaa niskavillat pystyyn edelleen.

Kun päiväkodista soitettiin keväällä, että ”täällä on sattunut pikku turma”, Maijaa kylmäsi. Edvin oli kompastunut palauttaessaan astioita ruokailun jälkeen ja saanut ranteeseensa syvän haavan särkyneestä juomalasista.

Maija vei pojan tikattavaksi, ja vaikka he selvisivät säikähdyksellä, Maija pelkää aina ”sitä puhelua teholta”.

– En ole päässyt siitä tunteesta näinä vuosina. Odotan, että puhelut ovat aina hätäpuheluita.

Toisaalta sairaala-aika toi suuren lohdun, joka on kantanut kaikki nämä vuodet. Lastenklinikan lypsyhuone, jossa äidit pumppasivat pienokaisilleen maitoa, oli ajatusten ja kokemusten jakopaikka.

Siellä kaikki olivat tasavertaisia ja ymmärsivät, millainen tunnemyrsky vanhemman sisällä on. Muille äideille oli helppo puhua.

– Siellä ymmärsin, että me olemme niitä onnekkaita. Meillä vauvat olivat kunnossa, vain pieniä, ja joutuneet syntymään siksi, että kohtuni ei ollut heille enää hyvä paikka. Moni muu keskonen syntyi, koska vauvalla oli hätä. Se laittoi asiat perspektiiviin.

”Olisin halunnut päästä esittelemään vauvat naapureillemme.”

YLPEYS, JOHON VOISI PAKAHTUA – sitäkin Maija tunsi. Vauvat pääsivät kotiin kaksikuisina, ja kun Maija vihdoin vei kääröt ensimmäistä kertaa vaunulenkille, häntä harmitti. Kukaan tuttu ei tullut vastaan!

– Olin haljeta ylpeydestä, ja olisin halunnut päästä esittelemään vauvat naapureillemme.

Hänen kokemuksensa mukaan pikkukeskosten vanhemmat kaipaavat samanlaista tuoreen vanhemman huomiota ja vauvojen ihastelua kuin muutkin, eivät pelkkää ihmettelyä tai voivottelua.

Samaan aikaan painoi väsymys, jota Maija ei kunnolla edes tajunnut.

Jadella oli refluksi ja Edvinillä keskosille yleinen krooninen keuhkosairaus BPD. Jade itki paljon, koska refluksin takia ruoka nousi ylös ja kirveli ruokatorvea. Edvin taas unohti välillä hengittää, ja Maijan piti taputella poika virkeäksi.

Vauvojen suolisto ei myöskään ollut niin kehittynyt kuin täysaikaisena syntyneillä, joten Maija hieroi heidän vatsojaan ruokailujen jälkeen auttaakseen lasten ruuansulatusta.

Kerran hän laski, että yhden vauvan hoitotoimenpiteisiin menee kaksi tuntia, ja vauvoja oli hoidettava kahden tunnin välein. Se tarkoitti sitä, että vauvanhoitokoneisto toimi Vanhasilla katkematta lähes kellon ympäri. Maija nukkui öisin joitakin puolentoista tunnin pätkiä.

– Ensimmäiset puoli vuotta menivät hormonihuuruissa, mutta sitten havahduin, miten väsynyt olen.

Pahimman väsymyksen keskellä auttoi kolme asiaa.

Läheiset, Jorvista avuksi ohjattu sairaanhoitaja, jonka ohjeet keskosten hoitoon olivat ihanan arkisia, sekä lausepäiväkirja, johon Maija kirjoitti joka päivä yhden ajatuksen vauvoista.

Nyt niitä on liikuttavaa lukea: ”Vaihdoin myös Edvinin vaatteet, kun Jade puklasi omilleen, jotta he ovat sävy sävyyn.”

– Oma turhamaisuuteni naurattaa näin jälkikäteen. Pienet asiat ovat tuntuneet isoilta.

MITEN KÄY JATKOSSA? Liian aikainen syntymä ei tarkoita pelkästään sitä, että vauvan selviäminen on epävarmaa, vaan lapsen kehitykseen saattaa jäädä viiveitä.

Maija on päättänyt, ettei mieti yhtään, mistä mikäkin vaiva lapsilla johtuu. Sillä ei ole merkitystä.

– Ajattelen, että muillekin lapsille voi tulla mitä vain, joten en voi elää kytäten lapsiani, että johtuukohan tuo asia nyt keskosuudesta vai jostain muusta.

Toisaalta keskosia tutkitaan tarkemmin kuin muita lapsia, joten jos jotain pulmaa löytyy, siihen hankitaan apua heti. Joitakin keskosuuden jäänteitä Vanhasten lapsillakin on. Edvinin keuhkosairaus muuttui sittemmin infektioastmaksi.

Poika oli pienempänä myös lihasjänteydeltään tavallista veltompi, ”lötkö”, kuten Maija sanoo. Siksi poika sai fysioterapiaa.

– Hän oli kuin ragdoll-kissa, joka valahtaa veltoksi syliin nostettaessa. Fysioterapeutti kehotti hankkimaan tukevat kengät, kun hän opetteli kävelemään, jotta hän pysyy hyvässä asennossa. Nyt kaikki on hyvin.

Nyt jännitetään, miten Edvin ja Jade oppivat kirjoittamaan ja lukemaan.

– Suvussani on muutenkin lukihäiriötä, joten en osaa olla moksiskaan, jos lasten lukemaan oppiminen olisi hitaampaa. Otan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat, Maija sanoo.

Se järjetön ilo, jonka lapset ovat tuoneet mukanaan, ajaa kaiken muun yli.

KUN LAPSET OLIVAT puolitoistavuotiaita, Maija havahtui siihen, miten helpolta arki oli alkanut tuntua.

Lapset osasivat kävellä, he ymmärsivät ohjeet paremmin ja osasivat viestiä entistä paremmin, mitä halusivat tai mikä oli hätänä. Myös se, että lapsia oli kaksi, oli suuri apu: he viihtyivät yhdessä.

Tämän viestin Maija haluaa kertoa pienten keskosvauvojen vanhemmille, jotka nyt kamppailevat pelon ja väsymyksen kanssa. Elämä helpottuu kyllä!

Se järjetön ilo, jonka lapset ovat tuoneet mukanaan, ajaa kaiken muun yli: valvottujen öiden, aiempien menetysten sekä Maijan omien terveyshuolien.

Hän on sairastanut tänä vuonna sappitiehyetukokseen liittyvät haima- ja maksatulehdukset, eikä sairastelukierteen syy ole selvinnyt.

Mielessä on monesti käynyt oman äidin lause: ihminen saa sellaisen taakan kuin jaksaa kantaa.

– No ehkä joskus olen miettinyt, että olisinpa vähän heikompi.

Maija korostaa, että vaikeasta alusta huolimatta lapset eivät ole koskaan tuntuneet hänestä taakalta, päinvastoin.

– En ajattele, miten rankkaa on ollut, vaan miten paljon heidän kanssaan oleminen ja puuhaaminen tuo minulle iloa.

”Päällimmäisenä kaikesta on vain kiitollisuus.”

Maijaa alkaa itkettää, kun hän näyttää kännykkävideota. Siinä Edvin soittaa kitaraa ja laulaa omaa biisiään: ”Äiti jospa sä olisit terve.”

– Vaikka olen sitä mieltä, että salama ei iske kahdesti, olen saanut kaksi jättipottia: Timon ja kaksoset. Päällimmäisenä kaikesta on vain kiitollisuus.

Teksti
Kuvat
Juha Salminen