Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen

Niina Rapo halusi vain yhden lapsen, mutta alkoi empiä. Kasvaako ainoasta lapsesta itsekäs, tai onko äiti tässä se itsekäs?

Olen täynnä ylimaallista tarmoa. Ei haittaa, vaikka tukkani on likainen ja haisen vauvan puklulle. Uhoan hankkivani toisen lapsen heti perään.

Kolmen kuukauden kuluttua olen hermoraunio. Vauva itkee koliikkiaan. Ei, ei ikinä. Tiedän rajani. Se menee tässä.

Olen palannut järkiini ja entistäkin varmempi asian suhteen. Olen yhden lapsen vanhempi.

Poikani, se on kaihoa

Ennen hormonihuuruista hurmoshetkeä olin aina ollut täysin varma, että hankin korkeintaan yhden lapsen. Neljästä sisaruksesta vanhimpana minun tarpeeni olivat mielestäni jääneet pienempien sisarusten jalkoihin.

Omalle lapselleni halusin antaa kaiken minusta liikenevän hyvän. Hänen ei tarvitsisi jakaa huomiotani kenenkään kanssa. Hän olisi minun lempilapseni.

En ollut varautunut, että päätöstäni koeteltaisiin.

Kun lapseni istui hiekkalaatikolla yksin lelukasansa keskellä, sydämeni särkyi. Hänellä oli paljon millä leikkiä, mutta hän olisi kaivannut jotakin muuta: leikkikaverin. Välillä hän taapersi isompien lasten perässä eikä ymmärtänyt, miksi hänestä ei kiinnostuttu.

Onnellisimmillaan poika oli sukulaisten luona, suuressa lapsikatraassa. Kun palasimme sieltä tyhjään, hiljaiseen kotiimme, lasta alkoi itkettää. Hän kertoi hapuillen oudosta tunteestaan. Jouduin sanoittamaan sen lapselle: se on surua, kaihoa ja kaipausta, yksinäisyyttäkin.

Kun lapsi töni pienempiään, tunsin syyllisyyttä siitä, että hänellä ei ollut kotona ketään tönittävää.

Voinko päättää näin?

Lapsi meni päiväkotiin. Kun hoitaja ohimennen sanoi, että poika ei vielä oikein osaa jakaa lelujaan, luulin tietäväni syyn. Syy oli mielestäni minussa ja siinä, että en halunnut toista lasta, jonka kanssa lelut olisi pakko jakaa.

Kun lapsi yhden kerran töni pienempiään, tunsin syyllisyyttä siitä, että hänellä ei ollut kotona ketään tönittävää.

Mietin, jäikö lapseni minun takiani vaille tärkeimpiä sosiaalisia suhteita ja ymmärrystä toisista ihmisistä. Olenko minä valintani kanssa itsekäs, tai kasvaako lapsestani väkisinkin itsekäs?

Ja silti olin tehnyt päätöksen. Poikani kasvaisi ainoana lapsena. Mutta voiko sellaista päätöstä tehdä? Kysyn sitä nuorisopsykologi, psykoterapeutti Ilona Joutsamolta.

Joutsamo lohduttaa minua. Hän sanoo, että toista lasta ei kannata hankkia vain suojautuakseen syyllisyydeltä siitä, että lapsi jää ilman sisaruksia.

– Vanhemmilla on oltava voimavaroja ja halua huolehtia myös toisesta lapsesta. Se on tärkeää sekä ensimmäisen että mahdollisen toisen lapsen kannalta, Joutsamo sanoo.

Hän sanoo myös muuta minulle tärkeää. Sen, että vain yhden lapsen haluaminen ei ole itsekkyyttä.

– Vanhempien on hyvä selvittää itselleen, miksi haluttu lapsiluku on se, mikä on. Toisinaan vanhemmat kokevat, että eivät fyysisesti tai psyykkisesti jaksa toisen lapsen aiheuttamaa rasitusta. Myöskään parisuhde ei aina kestä.

Ainoan lapsen syndrooma

Ainoan lapsemme jokaista taitoa ja virstanpylvästä on juhlittu: hampaanlähtöjä, pyöräilyn oppimista, metrin pituiseksi kasvamista ja lukemista ilman tavuviivoja.

Poikani on saanut laastarin jokaiseen nirhaisuunsa. Hänelle riittää aikaa ja huomiota.

Poikamme jalkapalloharrastusta on oltu tukemassa usein kahden vanhemman voimin. Hän on saanut laastarin jokaiseen nirhaisuunsa. Hänen eeppiset lohkaisunsa on kirjoitettu ylös ja vauvakirja täytetty huolellisesti. Hänelle on riittänyt aikaa ja huomiota.

Psykologi, aikansa kasvatusasiantuntija G. Stanley Hall puhuisi ainoan lapsen syndroomasta. Hall väitti 1800-luvulla, että ainoana lapsena kasvaminen on jopa sairaudeksi määriteltävä tila. Vaikka lukuisat tutkimukset ovat tyrmänneet teorian myöhemmin, väitteet ainoista lapsista hemmoteltuina ja itsekkäinä elävät edelleen.

Minä en haluaisi uskoa tätä. Etsin selkeää vastausta, ja onneksi löydän.

Psykologian tohtorin, Helsingin yliopiston tutkijan Taina Laajasalon mielestä ainokaisen asemassa on myös paljon hyvää. Hän kertoo Ylen nettisivuilla, että ainoa lapsi saa yleensä vanhemmiltaan enemmän aikaa ja resursseja kuin lapset, joilla on sisaruksia. Jos ainoina lapsina ja sisarusparvessa kasvaneiden sosiaalisissa taidoissa joitain eroja löytyy, ne tasoittuvat usein nuoruusikään mennessä, Laajasalo kirjoittaa.

Ainoita lapsia tutkineen yhdysvaltalaisen tutkijaprofessorin Toni Falbon mukaan ainoilla lapsilla on parempi itsetunto. He myös saavuttavat enemmän, jos katsotaan esimerkiksi akateemisia saavutuksia. Ainoan lapsen asema ei tutkimusten mukaan ole keskeinen tekijä myöskään narsistisen persoonallisuuden synnyssä.

Ei paineita, paras lapseni

Tällainen tieto huojentaa minua. Mielelläni ajattelisin, että ainoana lapsena kasvamista ei tarvitsisi miettiä sen enempää, mutta niinkään ei ole.

Luen Taina Laajasalon kirjoittamaa artikkelia pidemmälle. Yhden lapsen vanhempien on hyvä pohtia omaa rooliaan ja ainoaan lapseensa kohdistuvia odotuksia, Laajasalo jatkaa. Hän kirjoittaa, että vanhempien on muistettava, että yhden lapsen perheissä kukaan muu ei ole jakamassa vanhempien odotuksia.

”Vaikka odotukset eivät olisi ylimitoitettuja, lapsi tajuaa, että hän on yksin vastaamassa niihin. On hyvä miettiä, miten odotuksia viestitetään lapselle ja miten vaativaksi hän ne kokee”, Taina Laajasalo kirjoittaa.

Poikani ei tarvitse olla paras koulussa tai jalkapallossa. Hän on silti aina paras lapseni.

Poikani niskaan ei ole sälytetty suuria odotuksia, siitä olen aika varma. Hänen ei tarvitse olla paras koulussa tai jalkapallossa, hän on silti aina paras lapseni. Jos minusta ei tule ylioppilaan äitiä tai isoäitiä niin sitten ei.

Sitä olen pohtinut, olenko huomaamattani odottanut häneltä liian ”aikuista” keskustelua. Olemme viettäneet paljon aikaa kahdestaan, ja poikani on aina ollut hyvä keskustelija. Joku voisi sanoa sitä pikkuvanhaksi piirteeksi.

Pitäähän niitä nyt kaksi olla

Muut ihmiset, tutut ja tuntemattomat, ovat pitäneet huolen siitä, etten ole voinut tuudittautua päätökseeni yhdestä lapsesta.

”Pitäähän lapsia nyt ainakin kaksi olla”, iäkäs nainen jutteli minulle linja-autossa. ”Milloin poikanne saa pikkusisaren?” kysyi kaveri juhlissa.

Minun korvissani muiden perheiden sisarussuunnittelu on kuulostanut toisinaan koirien pentutehtailulta. Se lähes sotii elämänkatsomustani vastaan. Miten lapsen tuloa voi ensinnäkään tarkasti suunnitella?

Olin tyytyväinen, että lapseni oli terve ja kaikki oli sujunut suhteellisen hyvin. Todennäköisyyslaskelmieni perusteella seuraava kerta ei voisi sujua yhtä ongelmitta – ja toiset suunnittelivat kokonaista katrasta.

Ihailin suurperheen vanhempien tarmoa, mutta myös kummeksuin luottoa omiin voimiin ja maailman tilaan.

Silti eri suunnilta minulle tarjottu kahden lapsen politiikka sai minut yhä uudelleen syviin pohdintoihin. Joka kerta päädyin samaan: yksi lapsi on minulle juuri hyvä.

Poikani sen sijaan kaipasi ja pyysi sisaruksia vielä senkin jälkeen, kun me vanhemmat olimme eronneet.

Sosiaalisia taitoja voi harjoitella

Päätös yhdestä lapsesta ei poistanut haikeutta ja pienen lapsen kaipuuta. Välillä olen itkenyt lapseni varttumista ja vauvojen ihanuutta.

Vaikka pikkuveljen syntymä oli minulle lapsena suuri kriisi, en voi väittää, etteikö hän olisi opettanut minua paljon.

Mietin myös sisaruksiani. Niin rasittavia kuin he ovatkin, en luopuisi heistä mistään hinnasta. Vaikka pikkuveljen syntymä oli minulle lapsena suuri kriisi, en voi väittää, etteikö hän olisi opettanut minua paljon.

Psykologian tohtori Taina Laajasalon mukaan sisarussuhde tarjoaa lapselle hyviä tilanteita harjoitella monia tärkeitä asioita. Sisarusten kesken tulee väkisin harjoiteltua neuvottelua, oman vuoron odottamista, riitelyä ja sopimista sekä mustasukkaisuuden tunteita.

Nuorisopsykologi Ilona Joutsamo taas kertoo minulle, että lapsi voi kaivata sisarusta, jolle näyttää taitoja ja temppua. Sisarusta, jonka kanssa jakaa asioita.

Asiantuntijat sanovat kuitenkin myös sen, että samoja asioita voi harjoitella myös muissa ihmissuhteissa kuin sisarussuhteissa. Eikä opettelu rajoitu vain lapsuuteen.

– Jos ainoa lapsi on ulospäinsuuntautunut ja kaipaa paljon virikkeitä, hänen kanssaan voi hakeutua erityisen paljon muiden ihmisten pariin, Joutsamo neuvoo.

Näin minä olen toivonut ja järkeillyt. Poikani vuoksi olen pitänyt kiinni ystäväpiiristäni, johon kuuluu paljon monilapsisia perheitä.

Poika tapaa myös serkkukatrastaan usein ja niin pitkän aikaa, että ehtii saada mittansa täyteen.

Ah, mikä ihana rauha

Poikani on nyt 13-vuotias. Hän on oppinut näkemään hyvät puolet ainoana lapsena olemisesta. Kun kysyn häneltä asiasta, hän sanoo olevansa iloinen, että osaa tehdä asioita yksinkin. Hän nauttii siitä, että elämä on vapaata eikä hänen tarvitse aina miettiä pienempiä.

Heti perään hän kuitenkin sanoo, että ryhmät ovat hänelle tosi tärkeitä. Hänen ryhmänsä ovat perheen lisäksi koulussa, jalkapallossa, kavereissa ja sukulaisissa.

Viimeksi, kun palasimme kotiin ystäväporukan juhlista, poika huoahti kotieteisessä: Ah, mikä ihana rauha! Hän otti kirjan, minä läppärin. Olimme hiljaa yhdessä.

Päätös oli oikea. Olen yhden lapsen äiti. Silti on yksi asia, joka itkettää.

Nyt olen varma, että päätökseni oli minulle oikea. Olen yhden lapsen äiti. Silti on yksi asia, jota en voi ajatella itkemättä. Kuka poikani vierellä on, kun itse en enää ole?

Kun poikamme joskus seisoo meidän vanhempien haudalla, toivon, että hänellä on sisarusten puutetta korvaamassa jokin muu perhe. Vaikka salibandyjoukkue. Tai kämppäkaveri, tai elämänkumppani.

En tiedä, korvaako mikään täysin perhettä ja sukua, mutta niin minä toivon. Niin poikani kuin monien muidenkin puolesta. Noin joka kymmenes lapsi Suomessa jää ainoaksi lapseksi.

Meidän Perhe 6/16

Vierailija

Yksi ja ainoa – onko itsekästä haluta vain yksi lapsi?

Vierailija kirjoitti: Luonne jäi itsekkääksi, kun ei koskaan tarvinnut jakaa. Ei tarvinnut neuvotella katsottavasta leffasta, jakaa karkkipussia tai viimeistä limsaa tai auton takapenkkiä tai isän kainaloa. Kaikki oli aina minun, minun, minun. Kärsin siitä todella edelleen. . Sulla on aika romantisoitu käsitys useamman lapsen toiminnasta. Ei siinä lasten kesken mitään neuvotella, kyllä se menee niin, että isompi ja vanhempi/vahvempi määrää, vaikkapa mitä leffaa katsotaan. Se pienin on aika...
Lue kommentti
Vierailija

Yksi ja ainoa – onko itsekästä haluta vain yksi lapsi?

Itse olen monilapsisesta perheestä, hyvä ystäväni on ainokainen. Ei pidä lainkaan paikkansa, että hän olisi hemmoteltu tai ei osaisi ottaa muita huomioon. Päinvastoin, tuntuu, että itse olen katraan nuorimpana joutunut aina tappelemaan kaikesta ja taistelemaan osuudestani, mikä on johtanut siihen, että jos jotain saan, pidän siitä kynsin ja hampain kiinni, enkä missään tapauksessa jaa kenenkään kanssa mitään. Ystäväni on valmis jakamaan suunnilleen kaiken. Tämä ainokainen ystävä on myös...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.
Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.

Eikö teilläkään nukuta? Et valvo yksin.

1. Koko yön nukkuva lapsi – urbaanilegenda?

Kokeilit tassutusta, huudatusta, tuoli-menetelmää ja herättämistä. Lapsesi ei halua käydä unikoulua näillä säännöillä. Teillä valvotaan edelleen, koska mitkään menetelmät eivät vain tehoa tähän lapseen. 

Ystäväsi kertoo sinulle lapsistaan, jotka ovat molemmat nukkuneet 10 tuntia putkeen heräämättä. Se riipaisee. Et ymmärrä, mikä tässä on juuri teille niin vaikeaa.

Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. 

Kokeile tätä: Jotkut vanhemmat ovat saaneet lapsen pidentämään unipätkiä pitkillä iltarutiineilla, jotka toistuvat aina samoina. Lisäksi jokin täyttävä iltapala voi auttaa lasta nukkumaan paremmin yön. Entä auttaisiko unirätti, joka toisi lapselle turvaa? Tai voisiko unikoulua harkita yhdessä ammattilaisen kanssa?

2. Jokailta kun lamppu sammuu, mutta lapsi ei

Nukutat lasta joka ilta tuntikaupalla, mutta hän ei nukahda. Luet, silität, laulat ja esität nukkuvaa. Ei toimi! Puistossa vieras äiti kertoo, että hänen lapsensa nukahtavat heti, kun saavat päänsä tyynyyn ja unikaverin kainaloon. Tuntuu liioittelulta.

Älä lannistu, lapsesi oppii kyllä nukahtamaan. Tai sinä opit nukahtamaan lapsesi kanssa.

Kokeile tätä: Joskus lapsi saattaa olla yliväsynyt, jolloin nukahtaminen on – ironista kyllä – vielä vaikeampaa. Nukahtamisen kannalta on tärkeää huomata lapsen ensimmäiset väsymyksen merkit. Kun lapsen nukuttamisen aloittaa oikeaan aikaan saattaa nukahtaminen olla helpompaa. Tai mitä, jos puolisosi ottaisi nukutusvuoron?

Pienempää vauvaa voi heijata rauhallisesti sylissä, ja siirtää vauva puoliunessa omaan sänkyyn. Liike ja vanhemman syli yleensä rauhoittavat. Kun lapsi makaa sängyssä, voit sivellä lapsen otsan ja silmien välistä aluetta.

Joitakin lapsia auttaa nukahtamaan, jos huone on pimeä. Jotkut taas tarvitsevat pienen valon mörköjen voittamiseen. 

3. Perhepeti voi tuoda helpotuksen

Äitii! Huuto räjäyttää unesi epätoivon sirpaleiksi kymmenennen kerran tänä yönä. Laahaudut lastenhuoneeseen heijaamaan ja silittämään. Lapsi haluaa pitää kädestäsi kiinni, ja sinähän pidät. Nukahdat roikkumaan puoliksi pinnasängyn laidan yli.  Tuntuu, että kaikki muut ovat jo laittaneet lapsensa jo ensimmäisten viikkojen aikana omaan huoneeseen nukkumaan, ja hyvin on toiminut!

Armoa sinulle, lopeta ravaaminen! Itseään ei tarvitse kiduttaa.

Kokeile tätä: Auttaisiko, jos ottaisit lapsen nukkumaan kanssasi samaan huoneeseen? Saisit pidettyä pientä pelkääjää kädestä ja samalla itse nukuttua. Tai, voisiko lapsi nukkua jonkin aikaa sinun vieressäsi?

Tai olisiko lapsen pinnasängystä mahdollista tehdä eräänlainen "sivuvaunu", joka olisi omassa sängyssäsi kiinni? Olisit näin lapsen lähellä, mutta silti nukkuisit omassa sängyssäsi. Vaikka perhepedistä puhutaan kaikenlaista, se on oikein tehtynä turvallinen ja hyvä nukkumisvaihtoehto, joka usein takaa koko perheen unet.

4. Viisi tuntia unta putkeen, vaikka lapsenhoitajan avulla

Et ole nukkunut kuukausiin (tai ehkä vuosiin) kuin muutaman tunnin kerrallaan? Yhden lapsen mukanaan tuoma unettomuusjakso vielä menetteli, mutta nyt unettomuutta on takana jo vuosia? Muut vanhemmat kertovat yöheräilyistä, niin et jaksa enää edes kommentoida. 

Asian pitää muuttua: Jatkuva lyhytjaksoinen uni ei ole terveellistä. Pyydäthän apua?

Kokeile tätä: Uni on perusasia. Se tasapainottaa hermoston toimintaa ja vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin. Huono uni vie vastustuskyvyn, etkä pääse palautumaan kunnolla. On tutkittu, että huonosti nukutut yöt vaikuttavat ihmisen mielentilaan suuresti. Kun ei nuku on vaikeaa nähdä päivän pieniä ilonaiheita.

Koliikki voi aiheuttaa ketkeruuden ja masennuksen tunteita: miksi ihana vauva-aika onkin yhtä helvettiä?

Voisiko puolisosi hoitaa yöheräilyt vaikka aamuyöstä, jolloin saisit nukuttua edes yhden pidemmän pätkän? Vaikka olisit itse kotona lapsen kanssa ja kumppanisi töissä, on sinunkin saatava nukkua. Tai pyydä avuksi isovanhempi, ystävä tai palkkaa hoitaja. On myös olemassa erilaisia unikouluja ja unikonsultteja.

Kun keskustelet neuvolassa seuraavan kerran lapsesi nukkumisesta, kerro samalla myös omista yöunistasi. Jos arki tuntuu univajeen vuoksi haasteelliselta tai kaoottiselta, voit vaatia apua.

5. Aikainen lintu madon nappaa, ja löhöää sohvalla

Asuuko teilläkin niin aikainen llintu, ettei matokaan ole vielä herännyt? Keräät peittosi ja kampeat sohvalle. Kello näyttää 5.35. Olet kuullut huhuja lapsista, jotka nukkuvat jopa kahdeksaan, mutta omasi ei ole ikinä viihtynyt peiton alla aamuviittä pidempään. Ihan sama mitä teet, lapsi on hereillä.

Älä syytä itseäsi, sillä aamu-unisuus ei ole opittava asia. Toiset vain heräävät aiemmin. 

Kokeile tätä: Jos kyseessä on vauva, ota lapsi viereesi ja katso, josko uni tulisi sinun lämpöisessä sylissäsi. Myös nälkä voi saada lapsen heräämään aikaisin, joten imetys tai tuttipullo saattavat hyvin tainnuttaa hänet takaisin uneen.

Isomman lapsen kanssa voi kömpiä sohvalle, ottaa hänet kainaloon, laittaa piirretyt päälle ja jatkaa itse unia.

Liian aikainen aamuherätys voi johtua myös liian valoisasta huoneesta, melusta, stressistä, epäsäännöllisestä päivärytmistä, liian myöhäisestä nukkumaanmenosta tai liian pitkistä päiväunista.

Muista: aika auttaa, apua saa pyytää

On hyvin mahdollista, että mikään edellisistä vinkeistä ei auta huonon nukkujan kanssa. On tutkittu, että suurin osa alle 1-vuotiaista herää yöllä ainakin kerran. Yleensä ajatellaan, että ainoa asia, mikä huonon nukkujan kanssa auttaa on aika.

Joskus saattaa myös käydä niin, että lapsi alkaa nukkumaan paremmin, mutta vanhemmat eivät enää osaa nukkua. Aikuisellakin voi olla erilaisia unihäiriöitä, joiden syy olisi hyvä selvittää.

Silloin kun tuntuu, että et löydä päivistä enää juurikaan positiivisia asioita ja mieli on koko ajan univajeesta mustana, on aika pyytää apua. Se on enemmän kuin fiksua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, joka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

”Äiti, voisitko tulla sisustamaan barbintalon?”

Vilkaisen vaaleanpunakattoista asumusta olohuoneessamme. Sitten keittiön tasoja, jotka olin juuri ajatellut raivata esiin astioiden alta. Ne pyykitkin piti…

”Ihan kohta!”, vastaan.


Harvoin kuitenkaan irtoan tiskipöydän, hellan tai läppärin äärestä ihan kohta. Kolmevuotias saa huudella perääni useamman kerran.

Lattialle on levitetty koko Barbien suku autoineen, hevosineen ja pinkkeine asusteineen, ja lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Miksi se on niin paljon vaadittu mennä mukaan leikkiin?

Lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Ainakin siksi, että työpäivän ja iltatoimien välisessä rakosessa on jo valmiiksi tunkua. Seuraavan päivän ruoka pitäisi laittaa. Kurahousuihin vaihtaa ehjät jalkalenksut. Jääkaapin hyllyt huutavat tyhjyyttään, ja kai edes joskus pitäisi siivotakin.

Mutta ehkä leikkimistä pitäisi katsoa toisin silmin. Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Leikkiessään lapset harjoittelevat sosiaalisia taitoja, muistuttavat kehityspsykologian tuntijat. On sovittava leikin etenemisestä. Vuoroteltava. Toimittava porukassa ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.

Aika tärkeitä oppeja elämässä.

Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Sitä paitsi leikki on oiva tilaisuus kuulostella, mitä omalle lapselle kuuluu. Kuinka taitavasti nuket hänen leikissään sanailevat, ratkovat riidan. Ovatko ne iloisia? Onko nukeilla kavereita?

Leikkiin siirtyy se, mitä lapsi arjessaan näkee ja kokee joka päivä.

Kun sitten laskeudun sisustussuunnittelijan tehtäviini, leikki lähtee lentoon. Lapsi pulppuaa juttua. Barbiet jaetaan puoliksi. ”Tässä minun perhe, tässä sinun. Nyt nää lähtis uimaan!”

Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Kohta nuket hyppivät sohvan käsinojalta altaan virkaa toimittavalle matolle. Kun Barbien pieni sisko ei uskalla, sen äiti ja isä rientävät apuun. Sitten lähdetään barbitaloon iltapalalle.

Aikuisen kannalta leikkimisessä on myös tämä hieno puoli: lapsi tempaisee vanhemman tukevasti tähän hetkeen, kun vain antaa mahdollisuuden. Nyt ei mietitä työasioita eikä tiskejä.

Yleensä ilta sujuu kaikin puolin mukavammin, kun on edes hetki leikitty yhdessä. Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, jonka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.