Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen

Niina Rapo halusi vain yhden lapsen, mutta alkoi empiä. Kasvaako ainoasta lapsesta itsekäs, tai onko äiti tässä se itsekäs?

Olen täynnä ylimaallista tarmoa. Ei haittaa, vaikka tukkani on likainen ja haisen vauvan puklulle. Uhoan hankkivani toisen lapsen heti perään.

Kolmen kuukauden kuluttua olen hermoraunio. Vauva itkee koliikkiaan. Ei, ei ikinä. Tiedän rajani. Se menee tässä.

Olen palannut järkiini ja entistäkin varmempi asian suhteen. Olen yhden lapsen vanhempi.

Poikani, se on kaihoa

Ennen hormonihuuruista hurmoshetkeä olin aina ollut täysin varma, että hankin korkeintaan yhden lapsen. Neljästä sisaruksesta vanhimpana minun tarpeeni olivat mielestäni jääneet pienempien sisarusten jalkoihin.

Omalle lapselleni halusin antaa kaiken minusta liikenevän hyvän. Hänen ei tarvitsisi jakaa huomiotani kenenkään kanssa. Hän olisi minun lempilapseni.

En ollut varautunut, että päätöstäni koeteltaisiin.

Kun lapseni istui hiekkalaatikolla yksin lelukasansa keskellä, sydämeni särkyi. Hänellä oli paljon millä leikkiä, mutta hän olisi kaivannut jotakin muuta: leikkikaverin. Välillä hän taapersi isompien lasten perässä eikä ymmärtänyt, miksi hänestä ei kiinnostuttu.

Onnellisimmillaan poika oli sukulaisten luona, suuressa lapsikatraassa. Kun palasimme sieltä tyhjään, hiljaiseen kotiimme, lasta alkoi itkettää. Hän kertoi hapuillen oudosta tunteestaan. Jouduin sanoittamaan sen lapselle: se on surua, kaihoa ja kaipausta, yksinäisyyttäkin.

Kun lapsi töni pienempiään, tunsin syyllisyyttä siitä, että hänellä ei ollut kotona ketään tönittävää.

Voinko päättää näin?

Lapsi meni päiväkotiin. Kun hoitaja ohimennen sanoi, että poika ei vielä oikein osaa jakaa lelujaan, luulin tietäväni syyn. Syy oli mielestäni minussa ja siinä, että en halunnut toista lasta, jonka kanssa lelut olisi pakko jakaa.

Kun lapsi yhden kerran töni pienempiään, tunsin syyllisyyttä siitä, että hänellä ei ollut kotona ketään tönittävää.

Mietin, jäikö lapseni minun takiani vaille tärkeimpiä sosiaalisia suhteita ja ymmärrystä toisista ihmisistä. Olenko minä valintani kanssa itsekäs, tai kasvaako lapsestani väkisinkin itsekäs?

Ja silti olin tehnyt päätöksen. Poikani kasvaisi ainoana lapsena. Mutta voiko sellaista päätöstä tehdä? Kysyn sitä nuorisopsykologi, psykoterapeutti Ilona Joutsamolta.

Joutsamo lohduttaa minua. Hän sanoo, että toista lasta ei kannata hankkia vain suojautuakseen syyllisyydeltä siitä, että lapsi jää ilman sisaruksia.

– Vanhemmilla on oltava voimavaroja ja halua huolehtia myös toisesta lapsesta. Se on tärkeää sekä ensimmäisen että mahdollisen toisen lapsen kannalta, Joutsamo sanoo.

Hän sanoo myös muuta minulle tärkeää. Sen, että vain yhden lapsen haluaminen ei ole itsekkyyttä.

– Vanhempien on hyvä selvittää itselleen, miksi haluttu lapsiluku on se, mikä on. Toisinaan vanhemmat kokevat, että eivät fyysisesti tai psyykkisesti jaksa toisen lapsen aiheuttamaa rasitusta. Myöskään parisuhde ei aina kestä.

Ainoan lapsen syndrooma

Ainoan lapsemme jokaista taitoa ja virstanpylvästä on juhlittu: hampaanlähtöjä, pyöräilyn oppimista, metrin pituiseksi kasvamista ja lukemista ilman tavuviivoja.

Poikani on saanut laastarin jokaiseen nirhaisuunsa. Hänelle riittää aikaa ja huomiota.

Poikamme jalkapalloharrastusta on oltu tukemassa usein kahden vanhemman voimin. Hän on saanut laastarin jokaiseen nirhaisuunsa. Hänen eeppiset lohkaisunsa on kirjoitettu ylös ja vauvakirja täytetty huolellisesti. Hänelle on riittänyt aikaa ja huomiota.

Psykologi, aikansa kasvatusasiantuntija G. Stanley Hall puhuisi ainoan lapsen syndroomasta. Hall väitti 1800-luvulla, että ainoana lapsena kasvaminen on jopa sairaudeksi määriteltävä tila. Vaikka lukuisat tutkimukset ovat tyrmänneet teorian myöhemmin, väitteet ainoista lapsista hemmoteltuina ja itsekkäinä elävät edelleen.

Minä en haluaisi uskoa tätä. Etsin selkeää vastausta, ja onneksi löydän.

Psykologian tohtorin, Helsingin yliopiston tutkijan Taina Laajasalon mielestä ainokaisen asemassa on myös paljon hyvää. Hän kertoo Ylen nettisivuilla, että ainoa lapsi saa yleensä vanhemmiltaan enemmän aikaa ja resursseja kuin lapset, joilla on sisaruksia. Jos ainoina lapsina ja sisarusparvessa kasvaneiden sosiaalisissa taidoissa joitain eroja löytyy, ne tasoittuvat usein nuoruusikään mennessä, Laajasalo kirjoittaa.

Ainoita lapsia tutkineen yhdysvaltalaisen tutkijaprofessorin Toni Falbon mukaan ainoilla lapsilla on parempi itsetunto. He myös saavuttavat enemmän, jos katsotaan esimerkiksi akateemisia saavutuksia. Ainoan lapsen asema ei tutkimusten mukaan ole keskeinen tekijä myöskään narsistisen persoonallisuuden synnyssä.

Ei paineita, paras lapseni

Tällainen tieto huojentaa minua. Mielelläni ajattelisin, että ainoana lapsena kasvamista ei tarvitsisi miettiä sen enempää, mutta niinkään ei ole.

Luen Taina Laajasalon kirjoittamaa artikkelia pidemmälle. Yhden lapsen vanhempien on hyvä pohtia omaa rooliaan ja ainoaan lapseensa kohdistuvia odotuksia, Laajasalo jatkaa. Hän kirjoittaa, että vanhempien on muistettava, että yhden lapsen perheissä kukaan muu ei ole jakamassa vanhempien odotuksia.

”Vaikka odotukset eivät olisi ylimitoitettuja, lapsi tajuaa, että hän on yksin vastaamassa niihin. On hyvä miettiä, miten odotuksia viestitetään lapselle ja miten vaativaksi hän ne kokee”, Taina Laajasalo kirjoittaa.

Poikani ei tarvitse olla paras koulussa tai jalkapallossa. Hän on silti aina paras lapseni.

Poikani niskaan ei ole sälytetty suuria odotuksia, siitä olen aika varma. Hänen ei tarvitse olla paras koulussa tai jalkapallossa, hän on silti aina paras lapseni. Jos minusta ei tule ylioppilaan äitiä tai isoäitiä niin sitten ei.

Sitä olen pohtinut, olenko huomaamattani odottanut häneltä liian ”aikuista” keskustelua. Olemme viettäneet paljon aikaa kahdestaan, ja poikani on aina ollut hyvä keskustelija. Joku voisi sanoa sitä pikkuvanhaksi piirteeksi.

Pitäähän niitä nyt kaksi olla

Muut ihmiset, tutut ja tuntemattomat, ovat pitäneet huolen siitä, etten ole voinut tuudittautua päätökseeni yhdestä lapsesta.

”Pitäähän lapsia nyt ainakin kaksi olla”, iäkäs nainen jutteli minulle linja-autossa. ”Milloin poikanne saa pikkusisaren?” kysyi kaveri juhlissa.

Minun korvissani muiden perheiden sisarussuunnittelu on kuulostanut toisinaan koirien pentutehtailulta. Se lähes sotii elämänkatsomustani vastaan. Miten lapsen tuloa voi ensinnäkään tarkasti suunnitella?

Olin tyytyväinen, että lapseni oli terve ja kaikki oli sujunut suhteellisen hyvin. Todennäköisyyslaskelmieni perusteella seuraava kerta ei voisi sujua yhtä ongelmitta – ja toiset suunnittelivat kokonaista katrasta.

Ihailin suurperheen vanhempien tarmoa, mutta myös kummeksuin luottoa omiin voimiin ja maailman tilaan.

Silti eri suunnilta minulle tarjottu kahden lapsen politiikka sai minut yhä uudelleen syviin pohdintoihin. Joka kerta päädyin samaan: yksi lapsi on minulle juuri hyvä.

Poikani sen sijaan kaipasi ja pyysi sisaruksia vielä senkin jälkeen, kun me vanhemmat olimme eronneet.

Sosiaalisia taitoja voi harjoitella

Päätös yhdestä lapsesta ei poistanut haikeutta ja pienen lapsen kaipuuta. Välillä olen itkenyt lapseni varttumista ja vauvojen ihanuutta.

Vaikka pikkuveljen syntymä oli minulle lapsena suuri kriisi, en voi väittää, etteikö hän olisi opettanut minua paljon.

Mietin myös sisaruksiani. Niin rasittavia kuin he ovatkin, en luopuisi heistä mistään hinnasta. Vaikka pikkuveljen syntymä oli minulle lapsena suuri kriisi, en voi väittää, etteikö hän olisi opettanut minua paljon.

Psykologian tohtori Taina Laajasalon mukaan sisarussuhde tarjoaa lapselle hyviä tilanteita harjoitella monia tärkeitä asioita. Sisarusten kesken tulee väkisin harjoiteltua neuvottelua, oman vuoron odottamista, riitelyä ja sopimista sekä mustasukkaisuuden tunteita.

Nuorisopsykologi Ilona Joutsamo taas kertoo minulle, että lapsi voi kaivata sisarusta, jolle näyttää taitoja ja temppua. Sisarusta, jonka kanssa jakaa asioita.

Asiantuntijat sanovat kuitenkin myös sen, että samoja asioita voi harjoitella myös muissa ihmissuhteissa kuin sisarussuhteissa. Eikä opettelu rajoitu vain lapsuuteen.

– Jos ainoa lapsi on ulospäinsuuntautunut ja kaipaa paljon virikkeitä, hänen kanssaan voi hakeutua erityisen paljon muiden ihmisten pariin, Joutsamo neuvoo.

Näin minä olen toivonut ja järkeillyt. Poikani vuoksi olen pitänyt kiinni ystäväpiiristäni, johon kuuluu paljon monilapsisia perheitä.

Poika tapaa myös serkkukatrastaan usein ja niin pitkän aikaa, että ehtii saada mittansa täyteen.

Ah, mikä ihana rauha

Poikani on nyt 13-vuotias. Hän on oppinut näkemään hyvät puolet ainoana lapsena olemisesta. Kun kysyn häneltä asiasta, hän sanoo olevansa iloinen, että osaa tehdä asioita yksinkin. Hän nauttii siitä, että elämä on vapaata eikä hänen tarvitse aina miettiä pienempiä.

Heti perään hän kuitenkin sanoo, että ryhmät ovat hänelle tosi tärkeitä. Hänen ryhmänsä ovat perheen lisäksi koulussa, jalkapallossa, kavereissa ja sukulaisissa.

Viimeksi, kun palasimme kotiin ystäväporukan juhlista, poika huoahti kotieteisessä: Ah, mikä ihana rauha! Hän otti kirjan, minä läppärin. Olimme hiljaa yhdessä.

Päätös oli oikea. Olen yhden lapsen äiti. Silti on yksi asia, joka itkettää.

Nyt olen varma, että päätökseni oli minulle oikea. Olen yhden lapsen äiti. Silti on yksi asia, jota en voi ajatella itkemättä. Kuka poikani vierellä on, kun itse en enää ole?

Kun poikamme joskus seisoo meidän vanhempien haudalla, toivon, että hänellä on sisarusten puutetta korvaamassa jokin muu perhe. Vaikka salibandyjoukkue. Tai kämppäkaveri, tai elämänkumppani.

En tiedä, korvaako mikään täysin perhettä ja sukua, mutta niin minä toivon. Niin poikani kuin monien muidenkin puolesta. Noin joka kymmenes lapsi Suomessa jää ainoaksi lapseksi.

Meidän Perhe 6/16

Vierailija

Yksi ja ainoa – onko itsekästä haluta vain yksi lapsi?

Vierailija kirjoitti: Luonne jäi itsekkääksi, kun ei koskaan tarvinnut jakaa. Ei tarvinnut neuvotella katsottavasta leffasta, jakaa karkkipussia tai viimeistä limsaa tai auton takapenkkiä tai isän kainaloa. Kaikki oli aina minun, minun, minun. Kärsin siitä todella edelleen. . Sulla on aika romantisoitu käsitys useamman lapsen toiminnasta. Ei siinä lasten kesken mitään neuvotella, kyllä se menee niin, että isompi ja vanhempi/vahvempi määrää, vaikkapa mitä leffaa katsotaan. Se pienin on aika...
Lue kommentti
Vierailija

Yksi ja ainoa – onko itsekästä haluta vain yksi lapsi?

Itse olen monilapsisesta perheestä, hyvä ystäväni on ainokainen. Ei pidä lainkaan paikkansa, että hän olisi hemmoteltu tai ei osaisi ottaa muita huomioon. Päinvastoin, tuntuu, että itse olen katraan nuorimpana joutunut aina tappelemaan kaikesta ja taistelemaan osuudestani, mikä on johtanut siihen, että jos jotain saan, pidän siitä kynsin ja hampain kiinni, enkä missään tapauksessa jaa kenenkään kanssa mitään. Ystäväni on valmis jakamaan suunnilleen kaiken. Tämä ainokainen ystävä on myös...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield
Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield

4-vuotiaat kaksoset ja 10-vuotias esikoinen, opinnot, monta pätkätyötä. Olkoon vain kalenterissa ahdasta, pannaan sopimaan, näyttelijäpariskunta kertoo arjestaan.

Päiväkodista on tullut viesti, että nelivuotiaan kumpparit koossa 26 ovat hukassa.

Näyttelijä Johanna Kokko availee eteiskaappeja perheen paritalokodissa Espoossa. Vaatepussukoista löytyy kolmet saappaat kokoa 25 sekä kahdet kokoa 28. Kaikki ovat jääneet aikaa sitten pieniksi perheen 10-vuotiaalta esikoiselta, jonka kamppeita Johanna on säästänyt pikkuveljille, nelivuotiaille kaksosille.

Tänäänkään Johannalla ei ole aikaa käydä tavaroita läpi enempää, vaan hän survoo pussukat takaisin kaappeihin. Näyttelijäpuoliso Kristo Salminen on lähtenyt aamulla bussilla kuvauksiin, josta hän jatkaa suoraan Kansallisteatterin iltanäytökseen.

Johannan on ehdittävä päivän aikana harjoitella Mamma Mia! -musikaalin vuorosanoja ja tehdä tuottajaopintojen lopputyötään. Illaksi hänkin lähtee teatterille, mutta sitä ennen on annettavaa välipalaa koulusta tulevalle esikoiselle, haettava kaksoset päivähoidosta ja ruokittava koko kolmikko ennen kuin hoitaja tulee päästämään äidinkin töihin. Sähköinen kalenteri piippaa tiheään.

”Näyttelijällä raskaus ei sovi mihinkään työtilanteeseen.”

Tavallista työpäivää tässä perheessä on vaikea määritellä. Teatterin työpäivän ensimmäinen osa on keskellä päivää. Toinen alkaa illalla puoli seitsemältä, ja joskus aikataulut selviävät vasta edellisenä iltana. Jos molemmat vanhemmat ovat kiinni teatteriesityksissä, työaikojen välissä ehtii juuri hakea lapset ja laittaa ruuan. Sitten on lähdettävä takaisin.

Johannasta hoitajien ja työaikojen järjestely on vain positiivinen ongelma, sillä se tarkoittaa, että töitä riittää. Freelancerina perhevapaiden sovittaminen ei ole ollut hänellekään helppoa.

– Ensimmäisen lapsen jälkeen jouduin vakuuttelemaan, että olen valmis töihin. Kaksosten jälkeen tilanne oli vielä vaikeampi. Moni ajatteli, että sillähän on ne kaksoset, palaako se kotoa enää koskaan mihinkään. Osa toppuutteli, että ole vain vielä kotona, vaikka olin valmis palaamaan töihin. Se turhautti.

Johanna on ollut lasten kanssa niin paljon, että ei tunne huonoa omatuntoa työmenoista.

– Uskon, että olen paljon parempi äiti, kun saan toteuttaa omaa intohimoani ja työtäni. Vaikka kyllä tasaisin ajoin mielessä käy, että monessa työssä pääsisi helpommalla. Tämä on kuitenkin meidän elämäntapamme.

”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield
”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield

Säätämiseen pariskunta tottui jo seurusteluaikana.

Johanna ja Kristo tapasivat vuonna 2003 yhteisen ystävän huvilalla. Johanna asui ja näytteli tuolloin Tampereella, Kristo Helsingissä. Mun tyyppi, ajatteli Johanna heti.

Kun Johanna alkoi odottaa vuonna 2007 syntynyttä esikoispoikaa, pari vuokrasi yhteisen kodin Helsingistä. Johannalle muutto tarkoitti luopumista varmasta työstä, kiinnityksestä Tampereen Työväen Teatterissa.

Kun esikoinen oli kuuden, kaksoset ilmoittivat tulostaan. Se oli Johannalle sokki. Tuttavaperheen kaksosten ansiosta se arki oli tullut tutuksi.

”Johannan ansiosta kaikki pyörii meillä kotona.”

Johanna tiesi kaksosraskauden riskit, mutta talouskin huoletti: Auto täytyisi vaihtaa isompaan. Kaksi pinnasänkyä ei mahtuisi vanhempien makuuhuoneeseen, joten koti pitäisi laittaa myyntiin viimeistään, kun kaksoset eivät mahtuisi enää nukkumaan äitiyspakkauksen laatikoissa.

Totta oli sekin, että näyttelijällä raskaus ei sovi oikein mihinkään työtilanteeseen.

– Sitten se vain pannaan sopimaan, Johanna sanoo.

– Odotusaikana vierailin Armi-näytelmässä, jonka yhdessä kohdassa näyttelin Diorin mallinukkea, ja esitys esitykseltä nappeja piti avata useampia. Jossain esityksessä yleisöstä kuului huuto: hirveä maha!

Kaksoset syntyivät neljä viikkoa etuajassa. Samassa rytäkässä esikoisella alkoi ensimmäinen luokka, ja Kriston piti palata kahden viikon isyyslomaan jälkeen töihin.

– En muista ensimmäisestä vuodesta juuri muuta kuin että syötin vauvoja koko ajan. Kun Kristo oli kotona, jaoimme vauvat, molemmille omat, mutta yksin ollessa kädet eivät aina tahtoneet riittää. Kun toinen oli vaarassa kierähtää hoitopöydältä maahan ja toinen järsi lattialla johtoa, piti järkeillä, että kumman nappaan ensin.

Tuplavauva-arki on nyt vaihtunut tuplauhmaikään. Se tarkoittaa sitä, että kotona riittää ääntä. Tänä aamuna kaksosten autoleikki on kuitenkin alkanut mukavasti sovussa.

– Huomaan, että kun molemmat ovat tyytyväisiä leluihinsa ja kokevat olevansa sillä tavoin tasa-arvoisia, homma toimii, Johanna sanoo.

– Korotan ääntä, kun tuntuu, että leikki menee tappeluksi ja yleiseksi huudoksi. Välillä kyllä tuntuu, että koko ajan joku lapsista itkee.

Kaksosten synnyttyä Johanna kantoi huolta esikoisesta, joka jäi helposti pikkuveljiä vähemmälle huomiolle. Siksi molemmat vanhemmat ovat tietoisesti yrittäneet järjestää hänelle kahdenkeskisiä hetkiä. Usein Kristo ottaa isoveljen vierelleen sohvalle, ja kaksikko pelaa yhdessä Fifaa.

Sellaiset hetket ovat molemmille tärkeitä.

4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield
4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield

Kun arjessa on paljon liikkuvia osia, tarvitaan järjestelmällisyyttä. Johannalla perheen projektipäällikkyys on hyvin hanskassa. Sen tietää puoliso Kristokin.

– Kyllä meillä kaikki pyörii Johannan kautta, hän sanoo.

– Tässä elämäntilanteessa minusta tuntuu usein siltä, että vaikka tekisin kotona mitä, ei ikinä tule valmista. Saan kyllä tarvittaessa raavittua lasten tavarat kasaan, mutta välillä minulla on hukassa roinaa omiltakin jäljiltä.

Kristo asui koko nuoruutensa Kruunuhaassa Helsingin ytimessä ja on kuuluisan Salmisen taiteilijasuvun poika. Isä Esko Salminen ja äiti Heidi Krohn ovat näyttelijöitä. Myös isän nykyinen vaimo Aino Seppo sekä Kriston siskot Kreeta ja Sonja ovat ammattinäyttelijöitä.

Johanna taas on kotoisin Nakkilasta, Porin läheltä. Äiti työskenteli kätilönä, eikä suvussa ole Johannan lisäksi yhtään näyttelijää.

Erilaisista lähtökohdista huolimatta parilla ei ole ollut isoja näkemyseroja kasvatuksesta.

– Vaikkapa peliajoista juttelemme illalla aina ensin kahdestaan ennen kuin kerromme niistä lapselle. Kristo sopii usein työjuttuja boheemimmin ja ilmoittaa sitten minulle, että ai niin, hänellä onkin ylihuomenna kuvaukset. Minä sovin juttuja enemmän lasten ehdoilla, Johanna kertoo.

– Vaikka arkemme kuulostaa kaaottiselta, olen hyvä aikatauluttaja ja perillä siitä, mitä meillä tapahtuu. Olen meistä hitusen järjestelmällisempi.

Kristolla on ollut arkeen yksi toive. Koska hän joutui olemaan nuorena paljon yksin vanhempien työn takia, hän on toivonut, että heillä työt järjestetään niin, etteivät molemmat vanhemmat ole poissa samaan aikaan.

– Huono puoli on se, että sitten kun toinen vanhemmista on kotona, ei ole rahaa tehdä asioita. Kun molemmat ovat töissä, ei ole aikaa. Se on ikuinen paradoksi. Myös rutiineita lasten kanssa on vaikea luoda, kun työpäivät ovat eri pituisia, Kristo kertoo.

– Vaikka Kristo on aina kotona ollessa hoitanut vaipanvaihdot ja kauppareissut, olen ollut lasten kanssa enemmän, ja he purkavat minuun myös enemmän kiukkua, Johanna sanoo.

”Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista. Ei mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta.”

Sunnuntai on harvinainen päivä, sillä koko perhe on vapaalla. Silloin ulkoillaan yhdessä lähipuistoissa ja Suvisaaristossa, pyykätään ja kyläillään isovanhempien tai kavereiden luona. Myös lasten harrastukset täytyy ajoittaa sunnuntaille. Muina päivinä
niihin ei ole aikaa kuskata.

Vaikka koko lähipiiri on täynnä näyttelijöitä, Kristo ja Johanna eivät ole mainostaneet tätä pojilleen, päinvastoin. Esikoinen sai tietää työstä vasta hiljattain.

– Hän on kiinnostunut näyttelijäntyöstä, mutta me emme ole siitä kovin innoissamme. Ainakaan lapsitähteydessä ei ole mitään kovin tavoittelemisen arvoista. Toivomme pojille ihan normaalia, turvallista lapsuutta.

Yksi konsti tavalliseen arkeen on se, että vanhempien työajoista huolimatta poikien rytmi on sama kuin kavereillakin. Se onnistuu kolmen vakituisen hoitajan ansiosta, ja on siksi hintansa arvoista.

Poikia käy hoitamassa myös Johannan äiti, joka muutti äskettäin lähelle perhettä.

– Äidistä on ollut suuri apu. Emme kuitenkaan halua kuormittaa samoja ihmisiä liikaa. Kriston äiti on jo esimerkiksi sen verran iäkäs, että hänen luonaan käymme kylässä muuten, Johanna sanoo.

Parisuhdeaikaa Johannalla ja Kristolla on käytännössä öisin. Näytösiltoina he ehtivät kotiin puoli yksitoista. Hoitaja lähtee kotiin, ja Johanna laittelee pojille seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Kristo paistaa pihvit. Sillä aikaa Johanna lösähtää sohvalle ja nauttii hiljaisuudesta.

Yhdessä käydään läpi perusjuttuja: mitä koulussa ja päiväkodissa on tapahtunut, mitä huomenna pitäisi muistaa.

Esikoisen syntymän jälkeen Johanna ja Kristo matkustivat kerran vuodessa Lontooseen katsomaan teatteria. Kaksosten syntymän jälkeen tapa on ollut tauolla.

– Ei yhteisen ajan puute ole aiheuttanut meillä mitään kriisejä, Johanna sanoo.

– En usko, että mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta. Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista ja heidän suhteestaan.

Nyt Johanna ja Kristo haaveilevat esikoisen kanssa koko perheen lomamatkasta lämpimään. Johanna odottaa aikaa, jolloin melutaso talossa laskisi ja hän ehtisi koko köörin kanssa yhtä aikaa uimahalliin.

Ja se vaaterumbakin olisi hyvä saada järjestykseen. Pussukat odottavat edelleen eteisen kaapissa.

–Olympialaisten aikaan pojat halusivat hiihtää, ja muistin, että olin hankkinut rivin eri kokoisia suksia. Silloin kaikki lapset pääsivät ladulle, Johanna kertoo.

Siellä kaksoset heittäytyivät vatsalleen lumeen. "Missä meidän pussut ovat?" he huusivat.

Aa, siis ampumahiihtäjiä, Johannaa nauratti.

Perhe:

Näyttelijäpariskunta Johanna Kokko, 41 ja Kristo Salminen, 45, asuu Espoossa 10-vuotiaan esikoispoikansa sekä 4-vuotiaiden kaksospoikien kanssa.

Tuottajaksi opiskeleva Johanna nähdään Mamma Mia! -musikaalin yhdessä pääosassa. Kristo on mukana Kansallisteatterin Julia ja Romeo -näytelmässä ja jää kesällä virkavapaalle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Erityisesti EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin voi olla vaikea saada yhteys, jos lelu osoittautuu vialliseksi tai vaaralliseksi. 

Jos jokin lelu verkkokaupan valikoimassa näyttää epäilyttävältä, Anja Merenkivi, klikkaa sen taatusti ostoskoriinsa. Myös ruokaostoksilla marketissa kassalle saattaa päätyä lelu, jota hän haluaa tarkastella lähemmin.

– Vapaa-ajalla tosin yritän kiertää leluosastot kaukaa, Tukesin ylitarkastajana työskentelevä Merenkivi naurahtaa.

Hän valvoo työssään sitä, että Suomessa myytävät lastentarvikkeet ja lelut täyttävät niille asetetut turvallisuusvaatimukset.

– Olen se, joka synttärivieraanakin huomauttaa, ettei 1–2-vuotiaan kuulu saada lahjaksi lelua, joka on kielletty alle 3-vuotiaalta. Ikärajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön. Lelussa voi olla esimerkiksi irtoavia osia, joihin pieni, suullaan maailmaan vielä tutustuva lapsi saattaa tukehtua.

Leluja ja lastenhoitotarvikkeita myydään yhä enemmän verkossa. Ostopäätöstä puntaroivalle vanhemmalle Merenkivi antaa kaksi neuvoa: selvitä, voiko valmistaja tai myyjä todentaa tuotteen turvallisuuden, ja saatko verkkokauppaan tarvittaessa yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi.

– On hyvä huomata, ettei fi-pääte osoitteessa automaattisesti tarkoita, että verkkokauppa on suomalainen.

Erityisen harkitseva kannattaa Merenkiven mukaan olla silloin, kun tilaa EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Myyjään voi olla hankala saada jälkikäteen yhteyttä, vaikka tuote olisi virheellinen tai jopa vaarallinen.

Tukes on mukana usean eri viraston ja muun tahon kanssa syksyllä lanseerattavassa verkkokauppakampanjassa, jossa testataan halpaverkkokaupoista tilattuja leluja ja lastenhoitotarvikeita. 

Kun ostat lelun verkosta, tarkista että

  • lelusta löytyy CE-merkintä. Se kertoo, että valmistaja vakuuttaa lelun täyttävän sitä koskevat EU:n lelusäännösten vaatimukset.
  • mukana on käyttöohjeet ja turvallisen käytön kannalta tarpeelliset varoitukset suomeksi ja ruotsiksi. Näiden puuttuminen voi viitata siihen, ettei myyjä ole muutoinkaan huolehtinut velvoitteistaan ja tuotteen turvallisuudesta.
  • tuote soveltuu tarkoitukseensa. Esimerkiksi pehmolelun olisi hyvä  tulee olla vähintään pintapestävä.
  • hinta on kohtuullinen. Jos hinta on epäilyttävän halpa muihin vastaaviin leluihin verrattuna, valmistuksessa on saatettu tinkiä turvallisuudesta.
  • verkkokaupalla on asiakaspalvelu, johon saat yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi. Varsinkin jos verkkokauppa on itsellesi uusi, kannattaa tutustua muiden asiakkaiden kokemuksiin palvelusta ja tuotteista.

Anja Merenkivi tiedottaa lelujen ja lastentarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä asioista Facebookissa: Anja Merenkivi Tukes Lastenturvallisuus

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.