Isän neuvot kelpaavat, kun ne antaa vaivihkaa, näyttelijä Mikko Vihma sanoo. Hän näyttelee samassa Pieni merenneito -musikaalissa poikansa Samuelin kanssa.

Viime talvena kerroin kotona, että minut oli valittu Arielin isän, kuningas Tritonin rooliin Pieni merenneito -musikaaliin Helsingin Kaupunginteatterissa. Samalla totesin kuin ohimennen, että sinne etsitään myös lapsinäyttelijöitä. Poikani Samuel, 10, innostui heti ja ilmoitti halu-avansa pyrkiä Pärsky-kalan rooliin.

Samuel oli aiemmin mukana pienessä roolissa Kinky Boots -musikaalissa. Jo siellä huomasin, että pojassa syttyi kipinä.

Alkuvuodesta pidetyt pääsykokeet tuntuivat hurjilta. Ensimmäisessä vaiheessa noin 70 poikaa kilpaili tanssilla, näyttelemisellä ja laulutaidoillaan toisiaan vastaan numerolaput rinnassaan. Toisessa vaiheessa heitä oli jäljellä enää 15. Isänä koin ylpeyttä ja kauhua siitä, että pieni poikani joutui niin kovan paineen eteen. Lopulta näytelmään valittiin neljä poikaa vuorottelemaan samassa roolissa, jotta yksi lapsi ei joutuisi olemaan lavalla joka ikinen ilta. Samuel oli yksi heistä.

"Rooli on vaatinut paljon harjoittelua ja verottanut koulunkäyntiä reippaasti."

Tehtävä on vaativa, ja Samuel on mukana monessa kohtauksessa. Rooli on vaatinut paljon harjoittelua, ja se on verottanut koulunkäyntiä reippaasti. Samuel aloitti juuri viidennen luokan, mutta pahimmat viikot ovat olleet sellaisia, ettei hän ole voinut käydä koulua lainkaan harjoitusten vuoksi. Opettajat ovat kuitanneet Wilma-viestini sanoilla: ”Näillä mennään.”

Työpäivät teatterilla ovat kaksiosaisia: ensimmäinen pätkä alkaa aamulla kello 11 ja päättyy kolmelta. Illalla jatkan puoli seitsemästä kymmeneen. Useimmiten Sampalla on ollut harjoituksia vain kerran päivässä, mutta joskus kahdetkin. Silloin käymme välillä kahdestaan syömässä ja kävelemässä Helsingin keskustassa.

Samuel on työstä todella innoissaan. Olen seurannut ihaillen paloa, joka pojastani huokuu. Parasta yhdessä työskentelyssä on se, että yhteinen   aikamme ilman häiriötekijöitä kuten kotitöitä ja elektronisia härpäkkeitä on lisääntynyt valtavasti.

Kun ajamme kotoamme Espoosta teatterille, juttelemme monenlaisia asioita. Silloin Samuel kyselee minulta juttuja ihan eri tavalla kuin kotona, missä hän uppoutuu helposti Fortniten pelaamiseen, Youtubeen tai kavereiden kanssa hengailuun. Tuntuu mahtavalta käydä yhdessä läpi asioita, jotka askarruttavat kasvavan pojan mieltä. Autossa me kuuntelemme musiikkia ja laulamme.

"Olen saanut nähdä teatterilla ihan erilaisen Samuelin."

Toivon, että meille molemmille jää tästä ajasta sellaiset muistot, että saimme olla yhdessä. Uskon, että Samuel on saanut nähdä isästään eri puolen kuin kotona: isän, joka on osa työyhteisöä ja noudattaa esimiestensä ohjeita sen sijaan, että olisi aina auktoriteetti, joka kertoo, milloin laitetaan pleikkari kiinni ja mennään nukkumaan.

Minäkin olen saanut nähdä teatterilla ihan erilaisen Samuelin. Hän tottelee ohjaajaa eri tavalla kuin meitä vanhempiaan! Seuraan iloisena vierestä, miten hän pystyy noudattamaan ohjaajan muutostoiveita ja kuuntelemaan käskyjä. On huikeaa huomata, että vau – se pystyy tuollaiseenkin.

Vaimoni Annina Rubinstein on myös näyttelijä, ja olemme tehneet pääasiassa musikaaleja koko uramme. Samalla olemme vieneet kaikkia kolmea lastamme katsomaan esityksiä jo ihan vauvasta asti. Samuelin lisäksi tyttäremme Sela ja Sara ovat kaikki musiikkipainotteisissa kouluissa. Kaikki lapset laulavat, Samuel soittaa rumpuja ja tytöt pianoa. Sara oli mukana kanssani neljä vuotta sitten Shrek-musikaalissa pienessä roolissa.

"Lapsia täytyy auttaa hienovaraisesti ja ohimenen vinkaten."

Oma isäni oli pappi, ja lapsuudestani muistan perheemme laulaneen joka paikassa yhdessä. Olen jatkanut samaa perinnettä omassakin perheessäni. Teatteri ja musikaalit ovat yhteinen intohimomme, koko perheen harrastus ja työ.

En silti usko, että minulle olisi kova pala, jos lapset eivät kiinnostuisikaan alastamme. Emme ole koskaan pakottaneet tai tuputtaneet heille mitään. Mutta tietysti kannustan ja rohkaisen, kun huomaan lapseni innostuvan. Vaimoni kanssa me myös autamme lapsia varovasti näyttelemiseen ja laulamiseen liittyvissä asioissa. Se täytyy tehdä aina hienovaraisesti ja ohimennen vinkaten.

Ennen pääsykokeita Samuel ei halunnut meidän muiden olevan kotona lauluja treenatessaan. Kuulin sattumalta, että hänellä oli ongelmaa korkean äänen tuottamisessa ja opetin varovasti pari teknistä jippoa. Kun poika huomasi, että siitä oli apua, hän uskalsi laulaa meidänkin edessämme. Se tuntui hienolta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikko Vihma

  • Näyttelijä Mikko Vihma, 48, asuu Espoon Lintuvaarassa näyttelijävaimonsa Annina Rubinsteinin, 45, sekä heidän kolmen lapsensa kanssa. Sela on 17-, Sara 12- ja Samuel 10-vuotias.
  • Pieni merenneito sai ensi-iltansa elokuussa Helsingin kaupunginteatterissa.
Kuvat
Piia Arnould