Kuva: Juha Salminen
Kuva: Juha Salminen

Näinkin elämä voi yllättää, kun saa lapsia. ”Yhtäkkiä olin se ärsyttävä henkilö, joka tekee Exceliin ihmisille mokkapalavuoroja valmiiksi.”

Kun Annika Grahn oli 19-vuotias, hänen elämänsä oli kuin Sinkkuelämää-sarjasta. Aamulla hän sulki tyylikkään asuntonsa oven Helsingin keskustassa ja käveli pitkin auringossa kylpeviä kantakaupungin katuja työpaikalleen. Illalla hän suuntasi lasilliselle ystävien kanssa, elokuviin tai kuntosalille, mikä nyt milloinkin sattui huvittamaan.

Se elämä jäi, kun hän sai 20-vuotiaana esikoisensa Roopen. Tilalle tuli jotain aivan muuta. Roope alkoi harrastaa viisivuotiaana jalkapalloa, ja siitä tulikin yllättäen äidin ja pojan yhteinen juttu. Jo kaksien treenien jälkeen Annika huomasi olevansa joukkueenjohtaja.

– Yhtäkkiä olinkin amerikkalaisen soccer mom -hahmon irvikuva: se ärsyttävä henkilö, joka tekee Exceliin ihmisille mokkapalavuoroja valmiiksi. Välillä mietin itsekseni, mitä ihmettä minulle on tapahtunut.

Nyt, 34-vuotiaana, Annika osaa jo arvata, miksi niin kävi.

– Sain Roopen todella nuorena, eikä muilla ystävilläni ollut silloin vielä lapsia. Olin eronnut Roopen isästä ja tunsin itseni välillä yksinäiseksi. Se varmaan osaltaan vaikutti siihen, että jalkapalloporukasta tuli minulle niin tärkeä.

Kuusi lasta ja kanala

Annika veti Roopen joukkuetta seitsemän vuotta koko tarmollaan. Niinä vuosina tapahtui muutakin tärkeää. Samassa joukkueessa oli valmentajana muuan Jouko Paananen. He rakastuivat heti.

Pian Annika huomasi olevansa paitsi intohimoinen futismutsi myös ison uusperheen äiti omakotitalossa Kirkkonummella.

Aluksi perheeseen kuuluivat Annikan ja Roopen lisäksi Jouko sekä hänen esikoisensa Eetu ja kaksospojat Juho ja Onni. Nykyään pariskunnalla on myös kaksi yhteistä lasta: Elmo, 6, ja Leo, 5.

Jotta vauhtia olisi varmasti tarpeeksi, kahdeksanhenkisellä perheellä on myös oma pihakanala.

– Kanojen hoitamisesta on tullut koko perheen yhteinen juttu. Ne ovat meille rakkaita lemmikkejä.

Muutamassa vuodessa city-sinkusta jalkapalloilevan suurperheen äidiksi.

Tuleeko Annikalle koskaan ikävä vanhoja aikoja?

– Olen iloinen, että vietin hieman kaupunkielämää ennen lasten saamista, mutta nykyään tärkeysjärjestykseni on toinen. Haluan mieluiten olla poikien kanssa, Annika sanoo.

Ison perheen pyörittäminen vaatii suunnitelmallisuutta, ja illat pyörivät poikien harrastusten ympärillä. Elmo pelaa salibandyä, kaikki muut jalkapalloa. Pyykkihuoltoa ja kokkaamista riittää. Annikalle on tärkeää, että vähintään kerran päivässä koko perhe syö yhdessä.

– Pöydän ääressä jutellaan kuulumiset, ja sen jälkeen isommat lähtevät treeneihin.

Kynsien lakkaus pannassa

Poikajoukon keskellä eläminen on saanut perheen ainoan naispuolisen jäsenen joustamaan tietyistä rutiineistaan.

– Lakkaan nykyään kynteni töissä, koska kotona kynsilakan hajua kommentoidaan aina. Lisäksi kun kerran viikossa teemme suuremman siivouksen, elämäni miehet naureskelevat vaatekasoilleni ja kosmetiikkapurkeilleni. Joudun perustelemaan yhä uudelleen, mihin niitä kaikkia tarvitaan, Annika kertoo.

Pieniä pettymyksiäkin on mahtunut matkan varrelle. Annikan lapsuudesta säästetty nukkekoti ei kiinnostanut poikia, vaikka hän jopa piirsi paperille luonnostelman siitä, miten se voisi olla Pokémonien koti.

Lopulta Annika antoi periksi ja myi rakkaan muistoesineen eteenpäin.

Siihen hän on jo tottunut, että perheenjäsenistä ei saa seuraa nyyhkyleffojen ja tosi-tv-sarjojen katsomiseen.

– Olen huomannut, että myös ylitsevuotavat rakkaudenpuuskani ja muut tunteenpurkaukseni saavat osakseen usein huokailua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.