Kuva: <span class="photographer">Panu Pälviä</span>
Kuva: Panu Pälviä

Pienikin irtautuminen arjesta auttaa, kun perhearki tuntuu raskaalta. 

Keskiviikkoiltana tein päätöksen: lauantaina lähden. Hyppään junaan aamulla, yövyn yksin hotellissa ja menen kylpylään saunomaan. Syön kahvilan suurimman pullan ja puhun mahdollisimman vähän. Katselen maisemia tekemättä mitään. En suunnittele enkä ota kantaa mihinkään.

Olen päinvastoin kuin arjessa.

Takana oli tiukka talvi: Koululainen poti raskasta kehitysvaihetta ja tarvitsi paljon tukea. Joustava kuopus tuntui jäävän kaikessa kakkoseksi ja valtasi öisin vanhempiensa sängyn. Parisuhde nitkutti liitoksissaan, kun molempia vanhempia kiristi. Lempeiden sanojen kiintiö kului loppuun eikä tahtonut täyttyä uudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo menomatkalla junassa ajattelin, että olisin valmis kääntymään takaisin.

Kun arjessa omaa aikaa löytyy lähinnä myöhäisillasta, tekee hurjan hyvää vetää happea ihan yksinään. Huomasin, että vähänkin riittää. Jo menomatkalla junassa ajattelin, että olisin valmis kääntymään takaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Menin kuitenkin perille asti. Pian huomasin, että se oli suuri palvelus paitsi itselleni, ennen kaikkea perheelleni.

Nukuin 11 tunnin yöunet. Kuuntelin omaa lempimusiikkiani. Tuijotin sumuista maisemaa. Aloin tehdä listaa asioista, joista pidän.

Ensimmäiseksi kirjoitin perheeni, toiseksi oman kodin.

Vierailija

Tästä olen unelmoinut viimeiset 2,5 vuotta. Olen lasteni ainoa vanhempi, siitä ei niin vaan lähdetäkään hotelliin tuulettumaan vaikka kuinka tuntuisi raskaalta. Onneksi useimmiten ei tunnu ja on useimmiten ihan asennekysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla