Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Päivän nimellä ei ole merkitystä, kunhan paikalla on joku lapselle läheinen ihminen. 

Joissakin helsinkiläisissä päiväkodeissa on päätetty, että isänpäivän sijaan vietetään läheisenpäivää. Tarkoituksena on olla traumatisoimatta niitä lapsia, joilla ei ole isähahmoa elämässään.

Olen elänyt lapsuuteni 90-luvulla, jolloin päiväkodeissa ja kouluissa isänpäiväkorttikulttuuri eli vahvana. Minulla ei ollut isää kenelle askarrella korttia. Sen sijaan askartelin kortin joka vuosi ukilleni. Olenko sitten traumatisoitunut asiasta?

Minulla ei ollut isää kenelle askarrella korttia.

En, mutta kyllä se ehkä vähän nolotti.

Miksi, kysyvät nykylapset?

Tänä päivänä on tavallista, että perheessä on kaksi äitiä tai kaksi isää, tai vaikka vain yksi vanhempi. On uusisiä, etä-vanhempia ja äitipuolia. Joskus saattaa olla niinkin, että perhe tarkoittaa paljon muitakin kuin niitä, jotka asuvat saman katon alla. Jokainen perhe on omanlaisensa ja hyvä sellaisenaan.

Oma lapseni askartelee isänpäiväkortin omalle isälleen, joka ei asu kanssamme. Kun lapseni oli vielä päiväkodissa ja siellä kahviteltiin isänpäivän kunniaksi, meni paikalle pienestä uusperheestämme se aikuinen, joka töidensä puolesta ehti. Se saattoi olla lapseni isä, isäpuoli tai minä. Olen aina ajatellut, että isänpäivänä päiväkotiin saa mennä kuka tahansa lapselle läheinen ihminen. Äitienpäivänäkin kahvilla kävi mummeja ja isomummeja.

Olen aina ajatellut, että isänpäivänä päiväkotiin saa mennä kuka tahansa lapselle läheinen ihminen.

Meidän päiväkodissamme läheisenpäivä toteutui aina, ja jokaisessa isänpäivää juhlistavassa kahvikutsussa pyydettiin paikalle “isä tai muu läheinen aikuinen”. Tarvitsemmeko todella uuden nimityksen tutulle päivälle, jotta päiväkotiin voi viedä muunkin, kuin biologisen vanhemman?

Ei tehdä tästä niin hankalaa.