Viktor syntyi raskausviikolla 29. Raskausaikaa varjosti huoli, sillä syytä siihen, miksi lapsi ei kasvanut, ei tiedetty. Kuvat: Anna Huovinen
Viktor syntyi raskausviikolla 29. Raskausaikaa varjosti huoli, sillä syytä siihen, miksi lapsi ei kasvanut, ei tiedetty. Kuvat: Anna Huovinen

Viktor painoi syntyessään 850 grammaa. Yksivuotiaan kanssa Annen ja Jannen arki on jo samanlaista kuin monessa muussakin perheessä. 

Geeli tuntui vatsalla kylmältä kuin kourallinen jääpaloja. Pian ultraäänilaitteen ruudulle ilmestyi kuva kohdussa köllöttävästä vauvasta.

Hoitajan ilme vakavoitui. Anne, 38, tajusi, että jotakin oli pielessä.

Raskaus oli puolivälissä, mutta sikiö oli kovin pieni. Tarkalleen kolme viikkoa liian pieni. Anne sai lähetteen pikaisiin jatkotutkimuksiin.

– Siihen hetkeen loppui kaikki iloitseminen raskaudesta, ja tilalle tuli huoli, hän kertoo nyt, kaksi vuotta myöhemmin.

Perheen kotona on juuri vietetty yksivuotissynttäreitä. Juhlia pidettiin kolmet, jotta kokoon saatiin kaikki ystävät. Viktor on reipas taapero, jolla on nauru herkässä ja ensimmäiset kävelyharjoitukset menossa.

Toiset lapset saavat alkunsa lähes pelkästä ajatuksesta. Annen ja Jannen, 42, perheeseen toivottua lasta ei alkanut kuulua. Viiden vuoden yrityksen jälkeen Uotiset alkoivat ajatella, että lasta ei synny ilman lääketieteellistä apua.

Tutkimukset alkoivat keväällä 2014. Niiden jälkeen tulivat hoidot.

Anne pisti vatsanahkaansa päivittäin hormonipistoksen. Toinen valmiste piti suihkuttaa suihkeena nenään. Tavoite oli, että Anne saisi kasvatettua mahdollisimman monta käyttökelpoista munarakkulaa. Ne otettaisiin talteen, hedelmöitettäisiin ja siirrettäisiin kasvamaan kohtuun.

Ensimmäinen siirto epäonnistui. Kaksi seuraavaa alkiota eivät selvinneet pakastuksesta. Jäljellä oli yksi alkio. Viktor sai siitä alkunsa.

– Hän on neljäs ja viimeinen. Mutta paras tuli, Janne sanoo.

Jäljellä oli yksi alkio. Viktor sai siitä alkunsa.

Toukokuisena perjantai-iltana Janne oli iltavuorossa ja Anne yksin kotona. Pian alkaisi tyttöjenilta, ja Anne halusi tehdä raskaustestin varmuuden vuoksi.

Anne tuijotti tikkua pyykkikorin päällä. Ruutuun piirtyi kaksi tarkkaa viivaa. Hän oli vihdoinkin raskaana, kaksi vuotta tutkimusten alkamisen jälkeen.

Mielen valtasi hölmistynyt, epäuskoinen olo. Anne otti tikusta kuvan ja sen lähetti sen Jannelle WhatsAppilla.

Iloita Anne ei vielä osannut. Vasta kesän ensimmäisten lämpimien päivien koittaessa alkoi tuntua, että huolet olisivat nyt takana päin. Kunnes syyskuinen ultraäänitutkimus pudotti mahanpohjaan painavan murheen.

Anne, Janne ja lääkäri istuivat vastaanottohuoneessa pyöreän pöydän ympärillä.

Sikiö oli raskausviikkoihin nähden pieni, mutta varmaa syytä ei tiedetty. Taustalla saattoi olla jokin luuston sairaus. Eri vaihtoehtoja oli nelisensataa, lääkäri kertoi. Hän lisäsi: Suomessa on lainsäädäntö, jonka puitteissa vanhempien on mahdollista keskeyttää raskaus ennen raskausviikkoa 24.

Eihän tällaista voinut tapahtua, juuri heille. Meillä on takanamme pitkät lapsettomuushoidot, Annen teki mieli huomauttaa lääkärille. Anne ja Janne kysyivät, mitä mahdolliset sairaudet voisivat aiheuttaa. Koituisiko niistä lapselle kohtuutonta kipua ja tuskaa? Entä voisivatko ne johtaa kuolemaan pian syntymän jälkeen?

– Lääkäri sanoi, että sellainen ei ole todennäköistä, Anne kertoo.

Sen sijaan mahdollista oli, että vauva syntyisi terveenä, ilman sairauksia. Saattoi olla, että pienikokoisuus johtui jostakin muusta.

Sikiö oli raskausviikkoihin nähden pieni, mutta varmaa syytä ei tiedetty.

Lääkäri antoi viikon aikaa miettiä, tahtoisivatko Anne ja Janne jatkaa raskautta. Oikeastaan Uotiset olivat jo tehneet päätöksen.

– Abortin mahdollisuus oli keskusteluissa häviävän pieni koko ajan. Meidän mielestämme yhteiskunnassa täytyisi olla tilaa erilaisuudelle ja elämän monimuotoisuudelle. Emme halua, että maailmassa on tilaa vain tietyntyyppisille ihmisille, Anne sanoo.

Uotiset nukkuivat yönsä hyvin. Anne on työskennellyt aikaisemmin vammaispalveluissa. Hän tietää monenlaista: mistä apua tarvittaessa saa, ja paljonko hakemuksia sen saamiseen joskus tarvitaan.

– Luotimme siihen, että lapsi kyllä saisi kaiken tarvitsemansa tuen, jos sellainen tulee ajankohtaiseksi.

Anne kuvailee itseään järki-ihmiseksi. Vaikka vastoinkäymisiä on ollut monta, Annesta ei ole tuntunut siltä, että taakan alle musertuu.

– Minulle taas asiat ovat hyvin niin kauan kuin muusta ei ole varmaa tietoa, Janne sanoo.

Kun pyöreän pöydän ympärille istuuduttiin seuraavan kerran, Uotiset kertoivat, että vauva olisi tervetullut maailmaan juuri sellaisena kuin sattuisi olemaan.

Annen ja Jannen oli helppo päättää, että Viktor saa syntyä juuri sellaisena kuin on.
Annen ja Jannen oli helppo päättää, että Viktor saa syntyä juuri sellaisena kuin on.

Marraskuisena aamuna maailma oli muuttunut. Anne heräsi varhain. Hän luki uutiset puhelimesta: Yhdysvaltain presidentiksi oli valittu Donald Trump.

Aamupäivällä Uotiset tekivät lähtöä lääkäriin. Siitä saakka, kun pienikokoisuus oli käynyt ilmi, raskautta oli seurattu tavallista tarkemmin. Uotisten oli määrä ajaa Järvenpäästä Helsinkiin taas yhdelle tarkistuskäynnille.

Laskettuun aikaan oli kolme kuukautta, mutta raskaus tuskin jatkuisi loppuun saakka.

Perillä lääkäri mittasi verenpaineen, jonka kanssa Annella oli ollut pulmia koko raskauden ajan. Erityisesti alapaine huiteli hälyttävissä lukemissa. Aiemmin lääkäri oli jopa soittanut useita kertoja Annen neuvolaan ja kehottanut panemaan asian kuntoon.

Nyt lääkärillä oli huonoja uutisia. Annelle oli kehittynyt istukkatauti, jossa veren virtaus vauvaan estyy, eikä vauva saa istukan kautta tarvitsemiaan ravinteita. Korkea verenpaine on yksi altistava tekijä.

Laskettuun aikaan oli kolme kuukautta, mutta raskaus tuskin jatkuisi loppuun saakka. Annen pitäisi jäädä osastolle vuodelepoon saman tien. Vauva syntyisi ennenaikaisesti, eikä Anne pääsisi kotiin ennen kuin vauva olisi syntynyt. Niin lääkäri heille kertoi.

Ei puhelinta, ei nettiä, ei telkkaria, jotta verenpaine ei nousisi. Jalkeilla sai olla kaksi tuntia vuorokaudessa.

Annen oli määrä pysyä lähinnä makuuasennossa, jotta vauva saisi mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä kohdussa niin pitkään kuin mahdollista. Toive oli, että raskaus jatkuisi niin pitkään kuin suinkin mahdollista.

Annen kanssa samassa huoneessa majoittui kuusi muuta potilasta, joilla oli myös pulmia raskaudessaan. Kokemus oli opettavainen, Anne sanoo. Jokainen raskaus on omanlaisensa kokemus.

– Olin aiemmin ajatellut yksioikoisesti, että kaikilla vanhemmilla on sama tie.

Osastopäivänä numero kolme Anne ja Janne päättivät vauvalle nimen.

Jos me tästä täysipäisenä selviämme, Viktor on nimi, joka kokemusta kuvaa.

Janne ehdotti Voittoa. Voitosta tuli mieleen englannin sana victory, siitä Viktor.

– Halusimme että nimellä on merkitys. Ajattelin, että jos me tästä täysipäisenä selviämme, Viktor on nimi, joka kokemusta kuvaa, Anne sanoo.

– Viktor on meille voitto, Janne sanoo.

Jos monitorien seuraamat sydänäänet alkavat laskea, syntymän hetki on lähellä. Se oli kerrottu Annelle ja Janne hyvissä ajoin. Sydänäänten lasku tarkoittaisi, että sektio pitäisi tehdä pian.

– Kun leikkauspäätös tuli, se oli minulle helpotus. Ajattelin, että kun kehoni ei kerran pysty välittämään vauvalle kasvuun tarvittavia ravinteita, tämän on parempi tulla ulos, Anne sanoo.

Viktor syntyi 22. marraskuuta, raskausviikolla 29. Lähes kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Kouluviivoittimen mittainen vauva syntyi kiireellisellä leikkauksella. Painoa oli 850 grammaa, pituutta 33 senttiä. Viktor vietiin suoraan keskoskaappiin.

Anne jäi ommeltavaksi, mutta Janne pääsi heti katsomaan vauvaa.

– Näin huoneessa ensin tyhjän keskoskaapin, ja minua alkoi itkettää. Kysyin hoitajalta, onko vauva niin pieni, että en edes näe sitä.

Hoitaja tarttui Jannea olkapäästä ja ohjasi oikean kaapin luo. Janne katseli maailman pienimpiä sormia ja varpaita. Taas itketti.

Painoa oli 850 grammaa, pituutta 33 senttiä.

Viktor vietiin hoidettavaksi vastasyntyneiden teho-osastolle Lastenklinikalle. Siellä hoidetaan vuosittain noin 2000:ta vastasyntynyttä. Kuutisenkymmentä heistä painaa syntyessään Viktorin tavoin alle kilon.

Myöhään illalla Anne pääsi katsomaan vauvaa. Janne työnsi hänet perille pyörätuolilla.

– Molemmathan me aloimme itkeä, Janne sanoo.

Vaippa oli pienempi kuin kuukautisside. Pieneen suuhun tarkoitettu tutti korkeintaan lapsen peukalon pään kokoinen.

Viktor oli pienin vauva, jonka Anne ja Janne olivat koskaan nähneet. Silti vanhempien piti uskaltaa vaihtaa vaipat ja antaa maidot ensimmäisestä päivästä lähtien.

Piippaavia laitteita oli lukuisia. Ylimääräisille sängyille ei jäänyt tilaa. Uotiset kävivät kotona nukkumassa ja pyykkäämässä. Aamuisin lähdettiin yhdessä sairaalaan.

Vauvalle tehtiin testejä, joissa ei löytynyt sairauksia. Heti syntymän jälkeen Uotisille oli ilmoitettu, että Viktor voi olosuhteisiin nähden hyvin.

– Silti meille ei ole koskaan luvattu mitään siitä, että lapsi olisi terve, Anne sanoo.

Lääkärit varoivat antamasta takeita tulevaisuudesta, Uotiset tulkitsevat. Puhe oli hetkestä kerrallaan. Annesta se tuntui raskaalta. Janne tuli paremmin toimeen epävarmuuden kanssa.

Annesta ja Jannesta ihan tavallinen arki on nyt parasta.
Annesta ja Jannesta ihan tavallinen arki on nyt parasta.

Yksi tärkeä etappi oli päivä, jolloin Viktorin paino ylitti kilon. Osastolla järjestettiin kilojuhlat. Uotiset saivat valita mieleisensä kakun, jonka sairaala tilasi osastolle. Sitruunaa siinä taisi olla.

Eräänä iltana Anne katseli sairaalan ikkunasta ulos. Tämä vauva ei enää kuole, Anne ajatteli. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että lapseen uskaltaisi kiintyä.

Tammikuun puolivälissä Uotiset saivat lähteä kotiin. Viktor painoi jo 1735 grammaa mutta oli edelleen hukkua äitiyspakkauksen vaatteisiin.

Viktor nukkui levollisesti, mutta Janne halusi valvoa vieressä varmuuden vuoksi.

Kevään kuluessa kaveri huomautti, että Jannen silmien alle oli tullut tummat pussit.

Kaikki oli nyt hyvin, mutta Janne ei osannut nukkua. Iltaisin hän tuli yhdeltätoista töistä kotiin, mutta kävi nukkumaan vasta viiden tai kuuden maissa aamulla. Viktor nukkui levollisesti, mutta Janne halusi valvoa vieressä varmuuden vuoksi.

Elämä kulki kuukauden sykleissä. Kerran kuussa kotiin tuli kuntoutusohjaaja, joka opasti keskosen ruokkimisessa ja liikuttelussa. Viktor piti nostaa hoitopöydältä tai lattialta kylki edellä. Kylkiasento esimerkiksi vahvistaa keskosen niskan ja hartialihasten kehitystä, ohjaaja neuvoi Uotisia.

Henkistä voimaa Uotiset saivat kavereilta ja perheiltään. Luottamusta asioiden sujumiseen antoi myös se, että Viktorin vaipan vaihtaminen ja ruokkiminen olivat teho-osastolta alkaen olleet vanhempien vastuulla.

Toukokuussa Janne ehdotti, että Anne ja Viktor lähtisivät kahdestaan reissulle asuntoautolla. Jannen lomat olisivat vasta syksyllä. Turha tuhlata kaikkien kesää kotona oleiluun, Janne ajatteli.

– Ajattelin, että pikkukaveri kyllä pärjää. Siinä kohdassa huoli oli selvästi väistynyt, Janne miettii.

Anne ja Viktor lähtivät matkaan. He ajoivat parissa viikossa 3000 kilometriä pitkin poikin Suomea.

– Matka vahvisti tunnetta siitä, että selviämme varmasti tulevaisuudessa kaikenlaisista tilanteista yhdessä, Anne sanoo.

Elämässä on moni asia hyvin, kun saa huolehtia vain arkisista asioista. Siitä, että currysose jäi taaperolta lautaselle tai että päiväunet loppuivat lyhyeen. Uotiset jos ketkä tietävät sen.

Janne hoitaa Viktorin aamut ja aamupäivät, koska tekee töissä iltavuoroja. Anne on vastuussa iltapäivistä ja illoista. Yhteisiä harrastuksia ovat uinti ja ulkoleikit.

Yksivuotiaana Viktor on jo tasan kaksi kertaa niin pitkä kuin syntyessään, 66 senttiä. Kasvua seurataan edelleen, mutta harvemmin kuin aikaisemmin. Seuraava tarkastuskäynti on edessä lasketun ajan mukaisen syntymäpäivän tienoilla helmikuussa.

Tulevaisuudelta Uotiset odottavat tavallisia asioita. Yhteisiä lomareissuja asuntoautolla. Viktorin kehityksen seuraamista, erityisesti kyselyiän alkamista.

– Tiedän, että jatkuva kysely voi olla vanhemmalle raskasta, mutta minusta se kertoo lapsen mielenkiinnosta ympäristöään kohtaan, Janne miettii.

Syöttötuolissa Viktoria naurattaa.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström

Saiko ystäväsi vauvan? Ilahduta pienokaista ja tuoreita vanhempia aurinkoisella hymynaamakortilla.

Näitä tarvitset:

  • keltaista kartonkia
  • muovisia tai pahvisia mehupillejä
  • yleisliimaa tai kuumaliimapistoolin .
  • Tee näin:

  1. Leikkaa kartongista kaksi ympyrää, halkaisijaltaan noin 10 senttimetriä. Pätki mehupillit noin 5 sentin pituisiksi palasiksi niin, että niitä on yhteensä 30–40 kappaletta. Liimaa pillit alimmaisen ympyrän reunaan siten, että reunan yli jää pilkistämään noin pari kolme senttiä.
  2. Jos haluat, että hymynaaman voi ripustaa, kiepauta nauhasta tai nyöristä lenkki ja liimaa se pahvin reunaan.
  3. Liimaa mehupillien päälle toinen kartonkiympyrä siten, että mehupillit jäävät auringonsäteiksi kartonkien väliin.
  4. Tee hymynaama liimaamalla auringolle mustasta kartongista silmät ja suu ja punaisesta paperista posket.

 

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet tehnyt vauvalle? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.