Kuvat
Juha Salminen

Pitäisikö toive lapsiluvusta päättää sydämellä vai järjellä, miettii Outi Kaartamo. 

Teen syksyisin listoja hoidettavista asioista: uusi työhuone, kalenteri, kansio päiväkotiin, mites se toinen lapsi?

Lapsimerkintää ei ole vielä ruksittu ratkaistuna tehtävänä. Esikoiseni syntyi vajaat kolme vuotta sitten eräänlaisen epäpäätöksen, passiivisen vastarinnan seurauksena. Tiesin, miten lapset saavat alkunsa, ja annoin sen tapahtua. Se tapahtui ilman, että ehdin edes haluta.

Mutta seuraavan lapsen kohdalla pitäisi tehdä aktiivinen päätös: munasoluni kuluvat loppuun nopeammin kuin kesälomarahat. Nelikymppinen ei voi jättää lapsensaamista herran haltuun, koska herra ei ole välttämättä enää anteliaalla päällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miksi päätös perheenlisäyksestä on niin vaikea, vaikka elämä on jo kertaalleen mullistunut?

Keväällä uskoin olevani raskaana. Ajatus tuntui ihanalta, ja itkeskelin onnesta, että tämänkin vielä saamme!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seuraavana aamuna raskaustestissä oli kaksi viivaa – ja katumuksen aalto vyöryi ylitseni. Itkin sitä, kuinka harkitsematon ääliö olin. Viiden minuutin päästä alkoivat kuukautiset. Toivoinko, että ne eivät tarkoittaisi sitä, mitä ne tarkoittivat?

En osaa sanoa. Nämä kaksi perättäistä ääripäiden tunnetilaa eivät auttaneet selvittämään, mitä todella haluan.

Kyllä sen sydämessään tietää, moni varmasti ajattelee, ja hyvä jos joku niin kokee. Kuitenkin se, mitä sydämestään haluaa, on ainakin osittain kulttuurisidonnaista.

Omat halut voivat olla ympäristön, kasvatuksen, perheen arvojen ja odotusten, mahdollisuuksien, liian nuorena katsottujen kauhuelokuvien, kauniiden kiiltokuvien, pelkojen ja toiveiden muodostama harhakuva sitä, minkä kuvittelee hyväksi elämäksi.

Viisi minuuttia kestäneen raskauteni aikana ymmärsin kirkkaasti, että minua on huijattu.

Vaikka en ole pyrkinyt elämään erityisen sovinnaista elämää, elän juuri sellaista: heteroliitto, omakotitalo, auto pihassa, koira harkinnassa. Lapsiluku ei ollut vielä ”täysi”, ja elämäntilanteeseeni olisi ”kuulunut” vielä se yksi lapsi, mielellään eri sukupuolta kuin esikoinen. On mahdotonta sanoa, mitä kaikkea hankkimastani paketista olen aidosti halunnut.

Laskeskelen nyt salaa kavereideni hedelmällisiä vuosia suhteessa omiini. (Tessalla vielä jopa viisi vuotta, Juulialla kahdeksan, Sannallakin kolme!) Kadehdin heitä siitä, että heillä on vielä aikaa vaiheilla.

Tänä syksynä olen 42-vuotias. Kun aika loppuu, on pakko tehdä järkipäätös, jos ei halua asian ratkaisevan pian itseään.

Tiedän naisia, jotka ovat hankkineet viimeisillä munasoluillaan lapsia vain sen takia, etteivät katuisi myöhemmin. Ne ovat olleet järkipäätöksiä, joista on seurannut aivan yhtä hyvää vanhemmuutta kuin niillä, jotka ovat antautuneet vauvantuoksuisiin unelmiinsa jo nuorina.

Nelikymppinen nainen ei voi nauttia enää empimisen ylellisyydestä, mutta ehkä se helpottaa lopulta päätöstä. Jäljelle jää pelkojen ja toiveiden jälkeen hyvin yksinkertainen kysymys: haluanko elämääni vielä yhden lapsen lisää? Kyllä vai ei?

Vierailija

Yli 40 vuotiaalla keskenmenot todennäköisyys nousee, ja 42-45 vuotiaalla se on jo lähes 50%

Kromosomivauriot ovat yleisin syy, sillä samat "munat" ovat olleet mukana koko ajan. Tulin raskaaksi kerrasta kun unohdimme kondomin käytön. Tilanteessa mietin jopa aborttia sillä olin ollut jo lähes kolme vuotta lasta hoitamassa kotona ja työelämään pitäisi päästä taas.

Päätimme pitää raskauden päällä, kävin ultrassa, jossa löytyi sydämensyke ja lääkärikin sanoi että vahva syke, mutta samalla sanoi että jostain tuhruttaa. Niin se meni kesken neljän päivän päästä isolla yhtäkkisellä verenvuodolla. Jouduin jopa laittamaan lapsen vaipan housuihini koska tavallinen side ei sitä pidellyt ja olin kaupungilla liikkeellä. Siis aivan hirveää. Raskaus eteni 7+6 viikolle. Olen 42 vuotias joten mahdollisuudet täysiaikaiseen raskauteen eivät ole 50-50.

Nyt haaveilen että voisi olla kiva jos lapseni saisi sisaruksen, mutta ajatus siitä, että koko kolme ensimmäistä kuukautta joutuu pelkäämään keskenmenoa ei houkuttele.

Eli raskaus saattaa alkaa myöhemmällä iälläkin, mutta mitään takeita ei lapsesta ole. Downin vaara myös nousee ja kuinka moni tajuaa että se seulonta ei anna 100% vastausta (ellei tehdä nipts) vaan väärien negatiivisten tulos on 20%

Kirjoittaja antoi aika höttöisen kuvan vanhemmalla iällä raskautumisesta, niinkuin se olisi vain kiinni siitä että kunhan päättää. Ei sitä lasta välttämättä kuulu vaikka haluisikin. Ei kuulunut minullakaan kolmeen vuoteen, vaikka olin lasta ensiksi yrittäessäni 35 vuotias. Nyt sitten nappasi kerrasta vanhempana, mutta ei voi tietää miten käy.

Vierailija

Ja mitään takeitahan ei ole, että ne viimeiset munasolut toisivat vauvan. Voi siis olla, että se lapsijuna meni jo, päätit mitä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla