Kuvat
Suvi Elo
– Väsymys ei liity mitenkään siihen, kuinka paljon rakastaa vauvaansa. Kuka vain voi väsyä, Marjut Ollila muistuttaa. Kuva: Suvi Elo
– Väsymys ei liity mitenkään siihen, kuinka paljon rakastaa vauvaansa. Kuka vain voi väsyä, Marjut Ollila muistuttaa. Kuva: Suvi Elo

Marjut Ollila valvoi itkuisen vauvan kanssa yöt ja päivät, koska ei lopulta enää uskaltanut nukkua. Kohta olisi kuitenkin taas herättävä.

Vauva oli jatkuvasti itkuinen, heräili, nieleskeli eikä suostunut olemaan makuulla.

Suosittua Simppeli sormiruokakeittio -blogia kirjoittava Marjut Ollilan kolmas lapsi syntyi reilu vuosi sitten. Ensimmäiset seitsemän viikkoa sujuivat hyvin, mutta sitten vauva muuttui hyvin itkuiseksi. Jos hänet asetti hetkeksikään makuulle, hän alkoi parkua hysteerisesti.

– Filip ei nukkunut ollenkaan vaan torkahti aina vain muutamaksi minuutiksi säpsähtääkseen taas hereille. Häntä piti hytkyttää päivin ja öin. En tehnyt muuta kuin makasin sängyssä vauva koukussa olevien jalkojeni päällä ja heijasin häntä sivusuunnassa edestakaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voisiko vauvalla olla refluksitauti, Marjut mietti. Neuvolan terveydenhoitaja toppuutteli. Hänen mukaansa ei ollut kyse mistään, mihin pitäisi puuttua. Marjut ihmetteli, voiko näin epänormaali tilanne olla normaali.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuormitusta lisäsi se, että väsymyksen takia Marjutin pakko-oireet nostivat päätään. Esikoisensa Noan synnyttyä Marjut oli sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja saanut diagnoosin myös pakko-oireisesta häiriöstä, jota hän tajusi poteneensa lapsesta asti.

Nyt pakkoajatukset palasivat: Mitä jos Filipille tapahtuu jotain pahaa? Tai mitä jos minä itse teen vauvalleni jotain pahaa?

Terapian ansiosta oireet olivat lievittyneet, mutta kolmantena vauvavuonna mielenhallinta joutui taas koville väsymyksen takia. Marjut alkoi pelätä, voisiko hänen mielessään napsahtaa peruuttamattomasti. Muistiin on jäänyt hetki, jolloin vauvan jatkuva heräily ja iholla roikkuminen alkoivat raivostuttaa liikaa.

– Hartiani kiristyivät, ja päässäni alkoi sumentua. Oli pakko lähteä pois makuuhuoneesta, koska en olisi pystynyt käsittelemään vauvaa hellästi sillä hetkellä.

Lopulta vuorokaudessa ei ollut yhtä ainoaa tuntia, jolloin Marjutin ei olisi tarvinnut olla hälytysvalmiudessa. Filipiä ei voinut laskea hetkeksikään alas ilman että hän alkoi huutaa täyttä päätä. Välillä Marjut tunsi, että ei kestä enää yhdenkään ihmisen kosketusta.

– Olisi tehnyt mieli huutaa, että painukaa kaikki helvettiin. Joskus taas ajattelin, että entä jos vain lähden täältä enkä tule enää koskaan takaisin.

Lue koko juttu:

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuossa tilanteessa. Pelkään että teen lapselleni jotain kun hän ei nukahda vaan valvoo ja valvoo enkä voi poisua huoneesta. Miksi pska lapseni ei ole oppinut nukahtamaan itsekseen vaan huuuuutaaa itkien jos yritän poistua huoneesta. En jaksa kuunnella otkua, sillä sitten vasta voisinkin tehdä jotain joten sitten mieluummin istun pimeässä hampaita kiristellen. Elämästäni on valunut hukkaan tuhansia tunteja pimeässä istumiseen koska lapsi on jo kaksi.

Miksi et vain jätä sitä huutamaan? Oma 2 v. lapseni venkoilee pomppii yms tasan niin kauan kun olen hänen huonessa "nukuttamassa" kun lähden niin huutaa aikansa ja sitten nukahtaa. En todellakaan jää istumaan ja hyssyttelemään, sais muuten olla aamuun asti. Näin tehty siitä lähtien kun täytti 1v ja nukutuksesta ei tullut enää loppua.

Hiljenee, kosta toteaa ettei kukaan kuule hänen hätäänsä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen tuossa tilanteessa. Pelkään että teen lapselleni jotain kun hän ei nukahda vaan valvoo ja valvoo enkä voi poisua huoneesta. Miksi pska lapseni ei ole oppinut nukahtamaan itsekseen vaan huuuuutaaa itkien jos yritän poistua huoneesta. En jaksa kuunnella otkua, sillä sitten vasta voisinkin tehdä jotain joten sitten mieluummin istun pimeässä hampaita kiristellen. Elämästäni on valunut hukkaan tuhansia tunteja pimeässä istumiseen koska lapsi on jo kaksi.

Mitä jos vain ottaisit sen lapsen viereesi nukkumaan? Saisit itsellesikin lepoa tuon pimeässä istumisen sijaan. Kyllä tuo JOSKUS loppuu. Minulla nelivuotias joka pitää edelleen nukuttaa vieressä pötkötellen mutta nykyään pystyn jo nousemaan vierestä ja mennä omaan sänkyyni. Hän yöllä hipsii vielä viereen. Joka yö. Ei sinunkaan lapsi ole paska vaan herkkä, tarvii sinut lähellesi,luultavasti myös aistii raivosi. Ps. Minulla on myös vanhempi lapsi jota aikanaan nukutin joka ikinen ilta sängyn vieressä istuen joten tiedän mistä on kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla