Juuri kun on lohduttautunut tietyn vaiheen päättymisellä, alkaakin ikävöidä sitä. Sitä on vauvavuosi.

Myin kirpputorilla taaperoni vauvanvaatteita. Pohjahinnan määrääsi tunnearvo, enkä saanut mitään kaupaksi. Nyt hypistelen vaatekasaa ja ihmettelen, miten lapseni ei mahdu enää potkuhousuihin, joita hän käytti – hetkinen – viikko sitten?

Perhosen siivenisku. Hiekka tiimalasissa. Piccolopullo samppanjaa.

Vauvavuosi kuluu nopeasti, mutta niin kuluu seuraavakin. Pienestä pötkövauvastani tuli persoona, ennen kuin ehdin kunnolla huomata, että olen äiti.

Elämä pienen lapsen kanssa on nopeasti vaihtuvia vaiheita. Sillä voi lohduttautua: tämä rasittava vaihe menee pian ohi. Toisaalta nopea muutos surettaa: tämä ihana vaihe loppuu kohta.

Tuntuu ihmeelliseltä, ettei lapsellani ollut joskus hampaita. Rintaruokinta loppui, kun lapsi alkoi purra. Luovuin imetyksestä niin huolettomasti! Missä on pieni vaippapeppuni, oliko potalle sittenkin turhan kiire?

Pienestä pötkövauvastani tuli persoona, ennen kuin ehdin kunnolla huomata, että olen äiti.

Mieleeni on hiipinyt uudenlaista kauhua: taas on yksi vaihe takana, mutta miten se oikein menikään. Osasinko tukea lapsen kehitystä vai sössinkö kaiken tavalla, jonka merkityksen ymmärrän vasta paljon myöhemmin?

Olisiko pitänyt olla vähemmän älypuhelimella, tehdä enemmän hiekkakakkuja, olla paremmin läsnä? Suoritin iänmukaisen kehityksen tukemisen ilmoittautumalla taaperotanssiin (15 e/krt), koska lapseni osoitti musiikin tahtiin hytkymisen lahjoja. Se oli kauheaa, molemmista. Lapsi hoki kolmen vartin ajan ”pois, apua, ajaa autoa, pullaa.”

Emme palanneet harrastamaan.

Olen palannut pitkän kotikauden jälkeen vakituisesti työelämään. Tiedän, että lapseni pyytää isältään syliäni, kun olen poissa. Se tuntuu vähän hankalalta, mutta on vain minun kokemukseni.

Huomasin jo raskaana ollessani, etten voi enää luottaa niin sanottuihin vaistoihini. Niistä on tullut vainoharhaisia. Tiede, tutkimus ja tietokirjallisuus on luotu juuri kaltaisiani vanhempia varten. Lapseni seuraava vaihe on päiväkodin aloittaminen. Vaikka tiedän hyvin, että lapset hyötyvät päivähoidosta, se tuntuu Suurelta Hylkäämiseltä.

Ehkä totun ajatukseen lapsen itsenäistymisestä peruskoulun alkamiseen mennessä. Ihan kohta lapsi saa ystäviä, ja ennen kuin ehdin sanoa vaikea murrosikä, heistä tulee tärkeämpiä kuin minusta.

”Lapset kasvavat niin nopeasti” on hyvä klisee ja ohje. Kun katsoo alle vuoden takaisia kuvia lapsesta ja vaipuu syvään nostalgiaan, ymmärtää, että tätäkin hetkeä tulee ihan kohta ikävä.

Outi Kaartamo on toimittaja ja 1 v 8 kk ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.