Neuvolan kotipalvelun Päivi Lehtonen (vas.) käy viikoittain auttamassa Minna-Marin kotona. Minna-Mari haluaa myös lastensa oppivan, että yksin ei tarvitse pärjätä.
Neuvolan kotipalvelun Päivi Lehtonen (vas.) käy viikoittain auttamassa Minna-Marin kotona. Minna-Mari haluaa myös lastensa oppivan, että yksin ei tarvitse pärjätä.

Yhteiskunnan turvaverkko on auttanut Minna-Maria monta kertaa oikealla hetkellä.

Kaksoset, Minna-Marin päässä jyskytti. Hän oli juuri päässyt ulos tutkimushuoneesta ja soittanut lasten isälle Atelle varhaisraskauden ultran uutiset. Puhelimessa oli hiljaista.

Raskaus oli täysi yllätys. Minna-Mari ja Atte olivat tapailleet vasta jonkin aikaa ja asuivat kumpikin tahoillaan. Aten elämän täyttivät työ ja kaverit, Minna-Mari kyseli läksyt 10-vuotiaalta Jero-pojaltaan ja vei häntä harrastuksiin.

–Olin yhtä aikaa hämilläni, peloissani, onnellinen ja innostunut. Ajatukset ja tunteet velloivat yhtenä mössönä, Minna-Mari sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oli onni, että neuvola antoi lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Samanlaisia käännekohtia on osunut matkan varrelle useita. Minna-Mari tietää olevansa onnekas.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

–Apu on aina osunut oikeaan aikaan, hän sanoo.

Raskaus muutti parisuhteen rysäyksellä. Alkusokin jälkeen sekä Minna-Mari että Atte iloitsivat kaksosuutisesta.

Yhteinen arki ei kuitenkaan alkanut helposti. Minna-Mari toivoi, että Atte olisi osannut saman tien hypätä perheenisäksi. Atte oli tottunut tekemään sitä, mitä kulloinkin huvitti.

Kun ajatukset sai pukea sanoiksi, ne eivät tuntuneet yhtä musertavilta.

–En tajunnut, miten suurta muutosta Atte kävi läpi, Minna-Mari kertoo.

Tuskastumistaan Minna-Mari purki psykiatriselle sairaanhoitajalle. Kun ajatukset sai pukea sanoiksi, ne eivät tuntuneet yhtä musertavilta. Silloin odottavalle äidille jäi tilaa iloita tulevista vauvoista.

–Ilman noita keskusteluja olisin yrittänyt käsitellä kaiken itse ja kääntynyt sisäänpäin, Minna-Mari pohtii.

Esikoisen synnytys oli ollut Minna-Marille traumaattinen kokemus. Synnytyssalissa hoitajat huusivat hänen ylitseen. Vauvan sydänäänet katosivat, mutta kukaan ei kertonut Minna-Marille, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

–Kun tulin raskaaksi, tunsin pakokauhua. Olin varma, että sektio on ainoa vaihtoehto.

Siksi on yllättävää, että Minna-Mari valitsi lopulta alatiesynnytyksen. Sen saivat aikaan Kanta-Hämeen keskussairaalan sairaanhoitajat ja lääkärit. He kysyivät jokaisella seurantakerralla, haluaako Minna-Mari sektion. Se onnistuisi kyllä. Pelkkä tieto sen mahdollisuudesta rauhoitti.

”En pystynyt arvaamaan, kuinka kuormittavaa arki voi olla kahden vauvan kanssa.”

Lopulta itse synnytys oli korjaava kokemus. Kaksosten synnytys käynnistettiin viikolla 38+1.

–Kätilön kannustus, huolenpito ja aidon välittämisen tunne tekivät kokemuksesta sellaisen, että tunnen syvää kiitollisuutta, Minna-Mari kertoo.

Ensimmäisenä saapui maailmaan Herman, 15 minuuttia myöhemmin Alvar.

Yhteen vauvaan verrattuna työtä kaksosten kanssa on käytännössä triplasti. Sen tajusi Minna-Mari, kun vauvat kotiutuivat sairaalasta. Kaksoset tekivät kaiken eri rytmissä. Kun toinen nukkui, toinen oli valveilla. Kun toinen leikki itsekseen, toinen tarvitsi syliä.

–En pystynyt arvaamaan, kuinka kuormittavaa arki voi olla kahden vauvan kanssa.

Apuun astui neuvolan kotipalvelu. Nyt Päivi Lehtonen soittaa perheen ovikelloa kerran viikossa. Hän vie vauvat ulos ja jättää Minna-Marin juomaan rauhassa kahvia.

Minna-Mari on huomannut, että monelle on vaikea tunnustaa vaikeuksia omassa arjessaan. Pienten lasten vanhemmat eivät kuitenkaan haluaisi olla vaivaksi, sillä kaikilla on omat menonsa ja velvollisuutensa.

Siksi Minna-Mari kiittää Attea siitä, että on voinut puhua avoimesti vaikeistakin tunteistaan.

– Atte on ollut joka hetkessä läsnä ja tukenut minua. Hän kannusti minua ottamaan vastaan apua, kun se tuntui vaikealta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla