Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com
Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Oppiiko vauva pinsettiotteen omia aikojaan, vai kannattaako hienomotoriikan kehitystä tukea? Ja miksi sorminäppäryys oikeastaan on niin tärkeä juttu?

Kymmenkuinen konttaa eteisen matolla, bongaa pikkukiven, poimii sen näppärästi peukalo-etusormiotteella ja vie kohti suutaan. Stop! Paljon puhuttu pinsettiote on selvästi nyt hallussa – ja lattiat on siivottava entistä tarkemmin.

Pinsettiote on odotettu taito, jonka kehittymistä seurataan tarkasti neuvolakäynneillä. Miksi se on niin tärkeä?

– Pinsettiote on kehittyneimpiä hienomotorisia taitoja, joita meillä on. Sitä tarvitaan esimerkiksi nappia laittaessa, vetoketjua vetäessä ja hampaita pestessä, luettelee toimintaterapeutti Oili Alasalmi Terapiakeskus Terapeijasta.

Sormiote kertoo paljosta

Vauva on alusta asti kiinnostunut ympäristöstään ja sen esineistä, mutta taidot lähestyä niitä kehittyvät vähitellen.

Kolmen kuukauden ikäinen vauva pyrkii kaikin voimin kohti hauskaa lelua ja tavoittelee sitä käsillään. Puolen vuoden iässä lapsi osaa jo tarttua esineisiin yhdellä kädellä ja myös siirtää niitä kädestä toiseen.

Otteet ovat aluksi haparoivia, sillä silmä ja käsi eivät vielä pelaa täysin yhteen. Vauva tarttuu tavaroihin koko pienellä innokkaalla nyrkillään, koska kaikki sormet toimivat vielä ikään kuin yhdessä ja samassa rivissä.

Vähitellen sormien toiminta alkaa eriytyä. Ensimmäinen merkki siitä on osoittaminen: vauva osoittaa etusormellaan kaikkia mahdollisia kiinnostavia asioita ympärillään ja odottaa niihin vanhemman selitystä.

Kun peukalo sitten vielä löytää oman paikkansa vastinparina muille sormille, käsin kosketeltava maailma avautuu uudella tavalla: pienimpiinkin esineisiin on nyt mahdollista tarttua tarkasti.

Pinsettiotteen löytyminen kertoo, että vauvan kehitys etenee kuten kuuluu.

Pinsettiote tutkitaan kahdeksan kuukauden ja puolentoista vuoden iässä. Neuvolakäynnillä seurataan, miten lapsi pyrkii tarttumaan lähelle asetettuihin pieniin esineisiin, esimerkiksi nonparelleihin. Samalla tutkitaan näön erottelukykyä ja silmän ja käden koordinaatiota.

Pinsettiotteen löytyminen kertoo, että vauvan kehitys etenee kuten kuuluu.

– Se on merkki siitä, että kaikki menee hyvin, Alasalmi tiivistää.

Pinsettiotteen tulisi useimmiten löytyä noin vuoden ikään mennessä. Kukin vauva kehittyy kuitenkin omaan tahtiinsa. Alle puolitoistavuotiaan lapsen kehityksessä voi olla kolmen, neljänkin kuukauden heittoja siinä, miten jokin yksittäinen taito löytyy.

– Jokaisella on oma perimänsä ja oma luonteensa. Joku on topakampi ja nopeampi, joku hitaampi ja harkitsevampi, Alasalmi toteaa.

Tarkkuus vaatii voimaa

Jotkut lapset ovat aikuisen silmään aina menossa, liikkuvaisia ja ketteriä, toiset ehkä enemmän tarkkoja näpertelijöitä. Tällaiset yksilölliset piirteet motorisessa taitavuudessa tulevat kuitenkin esiin vasta lähempänä kouluikää.

Vauvoista puhuttaessa karkea- ja hienomotoriikkaa ei oikeastaan voi erottaa toisistaan. Alkuvaiheessa taidot rakentuvat tietyssä järjestyksessä toistensa päälle.

Hartiaseudussa on oltava tarpeeksi voimaa, jotta lapsi jaksaa opetella käyttämään käsiään.

Sorminäppäryys ei voi alkaa kehittyä paremmaksi ennen kuin tietyt suuremmat linjat ovat hallussa.

– Ensin keskivartalon hallinnan täytyy olla riittävän hyvä. Myös hartiaseudussa on oltava tarpeeksi voimaa, jotta lapsi jaksaa opetella käyttämään käsiään, Alasalmi sanoo.

Monipuolista kokeilua

Oppiiko vauva pinsettiotteen omia aikojaan, kun on siihen kypsä, vai kannattaako hienomotoriikan kehitystä jotenkin tukea kotona?

Tärkeintä on tarjota vauvalle monipuolisia mahdollisuuksia touhuta, leikkiä ja tutustua maailmaan. Vauvan pitää saada oleskella vapaasti lattialla ja opetella käyttämään kehoaan monin tavoin.

Mitään ihmeellisiä erikoisleluja tai virikkeitä se ei edellytä. Vauva oppii paljon ihan vain arkisia esineitä ja leluja käsitellessään. Esimerkiksi turvallisilla keittiövälineillä leikkiminen on monelle vauvalle mieluisaa ja kehittävää puuhaa.

– Kymmenen kuukauden ikäinenkin tykkää jo kovasti vaikkapa hämmennellä kauhalla, Alasalmi toteaa.

Leluista hyviä ovat Alasalmen mielestä esimerkiksi Duplo-legot. Niitä vauva voi opetella irrottamaan toisistaan jo ennen kuin osaa vielä rakennella. Puolen nyrkin mittainen palikka on pienellekin turvallinen.

Vauvalle voi tarjota turvallisia ruokia pieninä paloina, joita hän saa itse poimia yksi kerrallaan lautaselta.

Vanhempien seurassa ja tarkassa valvonnassa vauva voi turvallisesti tarkastella monen kokoisia ja painoisia esineitä. Moni yksivuotias nauttii suunnattomasti saadessaan järjestellä eri värisiä, kokoisia ja muotoisia esineitä riviin. Samalla kehittyy sorminäppäryys.

Yksi erinomainen tapa harjoitella pinsettiotteen käyttöä jokapäiväisessä arjessa on sormiruokailu. Vauvalle voi tarjota turvallisia ruokia pieninä paloina, joita hän saa itse poimia yksi kerrallaan lautaselta: keitettyjä maissinjyviä, herneitä, leivänmuruja, rusinoita tai pieniä paloja kypsennettyjä kasviksia.

Näkeekö vauva kunnolla?

Jos lapsen kädentaidot eivät näytä kehittyvän ajallaan, lapsi voi saada neuvolasta lähetteen tarkempiin tutkimuksiin ja toimintaterapeutin arvioon. Usein aluksi pohditaan, miten kotona voitaisiin tukea oppimista.

– Jos pelkkä vanhempien ohjaus ei auta, toimintaterapeutin kuntoutuksesta voi olla hyötyä, Alasalmi kertoo.

Näköaistilla on iso merkitys hienomotoriikan kehitykselle. Jos vauvalla on heikko näkö tai taittovirhe, silmän ja käden yhteistyö ei pääse kehittymään normaalisti, eikä myöskään into tavoitella esineitä syty. Siksi lapsen näkö tarkistetaan siinä vaiheessa, jos pinsettiote jää uupumaan. Myös tapa, jolla vauva kokee tuntoaistimukset vaikuttaa hienomotoriseen kehitykseen.

Vauva 12/2017

Vierailija

Pitäisikö pinsettiotetta treenata?

Yh äiti 37v kirjoitti: Minun 10-vuotias ei vieläkään ole oppinut, onko kasvatuksessa jotain vikaa vai mitä pitäisi tehdä? Surkea motoriikka. Varmaan tulee sellainen aikuinen, jolla kädet liikkuvat vain lapiona kaikki sormet yhtäaikaa liikkuen. Sellaisia on. Kyllä lapsi itse harrastuneisuuttaan saa sormiketteryyden, ellei ole täysi tampio.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Santeri, 34, valvoi yöt refluksitaudista kärsivän kuopuksensa takia ja pelkäsi päivisin nukahtavansa rattiin. Lue myös puolison kuvaus vauvavuodesta.

"Esikoisen kanssa olimme tottuneet siihen, että itku alkoi pienellä vikinällä. Ehdin hyvin lämmittää maidon ennen kuin vikinä äityi itkuksi. Alvar kun avasi silmänsä, itku oli heti hysteeristä.

Viidestä ensimmäisestä kuukaudesta en muista juuri mitään.

Jo Alvarin syntymään liittyi paljon dramatiikkaa. Istukka ei suostunut syntymään, ja Emma oli pakko leikata kiireellisesti. Minä jäin yksin Alvarin kanssa synnytyssaliin.

Höpötin hermostuksissani Alvarille kaikkea mahdollista ja syötin luovutettua äidinmaitoa. Silloin poika oli aivan rauhallinen, ja ne hetket liimasivat meidät yhteen.

Viidestä seuraavasta kuukaudesta en muista juuri mitään. Alvar itki ja valvoi, ja me yritimme kaikkemme, jotta hänellä olisi ollut hyvä olla.

Hän nukkui pätkän, räväytti silmänsä auki ja alkoi taas parkua.

Aina jossain vaiheessa yötä Emma herätti minut, ja siirryin Alvarin kanssa olohuoneeseen. Poika ei halunnut olla pimeässä, joten jätin yhden himmeän valon palamaan.

Torkuin sohvalla, ja Alvar istui tärisevässä sitterissä vieressäni. Hän nukkui pätkän, räväytti silmänsä auki ja alkoi taas parkua.

Minua väsytti enemmän kuin koskaan, mutta kun Alvar itki, en voinut olla ajattelematta, että häneen sattuu. Siksi minulla ei ollut oikeutta valittaa omasta väsymyksestäni.

Muistan jonkin kerran, kun ajoin väsyneenä autoa ja jouduin oikein keskittymään, etten tee virheitä.

Minulla ei ollut oikeutta valittaa omasta väsymyksestäni.

Aikaisemmin olin pitänyt hyvää huolta fyysisestä kunnostani, mutta nyt liikunta oli pakko unohtaa, koska keho ei vain jaksanut. Tärkeintä on pysyä toimintakykyisenä, ajattelin. Keho tarvitsi kaiken energiani, jotta pysyn hereillä.

Tiuskimme toisillemme, vaikka emme yleensä riitele. Onneksi tajusimme, että käytöksemme johtuu väsymyksestä.

Valvominen ei ollut minulle uutta, koska unettomuus oli ollut osa elämääni pitkälle aikuisuuteen asti. Oikeastaan vasta Emman kanssa opin nukkumaan. Siksi ehkä sopeuduin Alvarin yöheräilyyn nopeammin kuin Emma.

Emma taas oli ennen Alvaria niin hyvä nukkuja, että hän saattoi väsyneenä nukahtaa melkein mihin tahansa.

Keho tarvitsi kaiken energiani, jotta pysyn hereillä.

Jaoimme alusta asti kaiken lastenhoidon tasan imetystä lukuun ottamatta. Nautin isyydestä. En voi käsittää miehiä, jotka jättävät naisen yksin lasten kanssa.

Lapset ovat yhteinen velvollisuus. Siinä on iso ero, onko mies vai aikuinen poika. Lapsi voi muuttaa meitä paremmiksi ihmisiksi, jos annamme siihen mahdollisuuden.

Nyt kun Alvar ei enää tarvitse äidinmaitoa päivisin, hän on leimautunut minuun. Aivan kuin silloin hänen ensimmäisinä hetkinään.

Lapsi voi muuttaa meitä paremmiksi ihmisiksi, jos annamme siihen mahdollisuuden.

Emma on uskomattoman sinnikäs. Vaikka hän oli itse kuinka väsynyt, hän saattoi ottaa Alvarin minulta ja sanoa, että nuku sinä, kun olet aivan poikki.

Hän ymmärsi, että uni on kallisarvoisinta, mitä hän voi minulle antaa. Nykyään Emma hankkii meille elannon, ja minä opiskelen. Arvostan myös sitä suuresti.

Yöt ovat nykyään ehkä vähän parempia, koska Alvarin kanssa ei enää tarvitse kulkea ympäri asuntoa. Edelleen hän heräilee niin monta kertaa yössä, etten viitsi katsoa kelloa, koska se vain pahentaisi oloani.

Liikutun syvästi, kun ajattelen niitä kahta ensimmäistä tuntia sairaalassa kahden Alvarin kanssa. En voinut tietää, palaako Emma takaisin.

Ehkä siksi olemme niin tiivis perhe, ettemme oikeastaan tarvitse ketään muita.