Syli on paras paikka, kun olo tuntuu kurjalta. Kuva: iStockphoto
Syli on paras paikka, kun olo tuntuu kurjalta. Kuva: iStockphoto

Flunssan iskiessä pieni vauva kannattaa viedä tarkastukseen. Yli kolmikuisen vointia voi tarkkailla ensin kotona.

Mistä tietää, että flunssainen vauva tarvitsee lääkärihoitoa?

Mitä nuorempi vauva, sitä tärkeämpää on, että hän pystyy hengittämään nenän kautta. Jos pikkuvauvan nenä on tukossa, rinnasta tai pullosta syöminen ei onnistu kunnolla.

Mahdollisen hengitysvaikeuden arvioiminen ei ole helppoa vanhemmalle, joten alle kolmen kuukauden ikäisen vauvan vointi on hyvä arvioida lääkärin vastaanotolla.

Jos vauva jaksaa syödä hyvin, on kuumeeton ja jopa hymyilee, hänen yleisvointinsa ei voi olla erityisen huono.

Vauva on ollut nuhainen jo yli viikon ajan. Voiko vielä odotella, että hän paranee itsestään?

Kyllä voi, tämä on täysin normaalia. Nuha kestää yleensä noin kaksi viikkoa, ja oireet häviävät pikkuhiljaa.

Lääkäriin on syytä mennä, jos vointi huononee uudelleen, kuume uusii tai syöminen muuttuu vaikeaksi.

Entä jos vauvalla nousee kuume. Milloin hänet pitää viedä lääkäriin?

Alle kolmikuinen vauva kannattaa viedä lääkäriin aina, jos hänelle nousee 38 asteen kuume. Alle kuukauden vanha kuumeilija kuuluu aina sairaalahoitoon.

Jos pienellä vauvalla on kuumetta, sen aiheuttaja on vakava infektio paljon useammin kuin varttuneemmalla lapsella. Vauvan oireita on myös paljon vaikeampi tulkita kuin vuoden ikäisen.

Isompaa lasta voi seurata hieman pidempään, jos hänen yleisvointinsa on hyvä eikä hänellä ole hengitysvaikeuksia.

Hengitysvaikeudet, tihentynyt tai työläs hengitys ja yleisvoinnin heikkeneminen ovat syitä viedä lapsi lääkärille. Samoin lääkäriin kannattaa lähteä, jos kuumeelle ei löydy järkevää selitystä, kuten esimerkiksi nuha.

Milloin kuumetta kannattaa lääkitä?

Yli 38,5 asteen kuumetta kannattaa jo lääkitä. Kuumeen ja yleisvoinnin kohentamiseksi kannattaa antaa parasetamolia ohjeen mukaan. Ibuprofeiinia voi antaa vasta yli kolme kuukautta vanhoille lapsille.

Kuumelääke on samalla myös kipulääke. Hyväkuntoiselle flunssaiselle vauvalle voi hyvin antaa kipu- ja kuumelääkettä ensin ja arvioida vointia uudelleen sen jälkeen. Parasetamoli imeytyy suun kautta hieman paremmin kuin peräpuikkona. Supotkin toimivat hyvin, kunhan annos on kohdallaan.

Miten RS-virus eroaa tavallisesta flunssasta?

Hengitysinfektioita aiheuttavia viruksia on runsaasti, mutta RS-niminen virus on erityisen hankala. Se aiheuttaa erittäin räkäisen taudin myös aikuisille.

RS-virus on vaikea, sillä mitä nuorempi vauva on kyseessä, sitä pahemmat oireet yleensä ovat. Vauvan hengitystiet ovat tukossa, eikä hän jaksa syödä.

Virus ei ilmene pelkästään ylähengitystieoireina ja nenän tukkoisuutena, vaan tyypillisesti se aiheuttaa pikkuvauvoille hankalan, sairaalahoitoa vaativan keuhkotulehduksen, johon liittyy hengitysvaikeuksia. Korvatulehduksen kehittyminen RS-taudin jälkeen on enemmän sääntö kuin poikkeus.

RS-virus epidemia tulee joka toinen talvi, enimmäkseen joulukuun ja helmikuun välisenä aikana. Ensi talvikaudella se on jälleen odotettavissa. Epidemian aikana pieniä vauvoja joutuu paljon sairaalahoitoon.

Milloin vauvan yskästä on syytä huolestua?

Yskä kuuluu vauvan tavalliseen nuhaflunssaan samalla tavalla kuin vanhemmallakin. Mutta pienen vauvan yskä on aina poikkeava oire, jos siihen ei liity samaan aikaan selvää nuhaisuutta.

Hinkuyskässä lapsella ei ole muita flunssan oireita tai kuumetta. Lapsi saa rajuja yskänpuuskia, mutta on niiden välissä täysin oireeton. Puuskiin liittyy tikahtumisen tunnetta ja hinkumista. Yskiessä lapsi oksentaa limaa, ja hänen hengityksensä vaikeutuu.

Hinkuyskärokote annetaan kolmen ja viiden kuukauden ikäisille sekä yksivuotiaille. Rokote ei suojaa taudilta täysin ensimmäisen eikä heti vielä toisenkaan annoksen jälkeen. Karkeasti voidaan sanoa, että alle kuusi kuukautta vanha lapsi ei vielä ole suojassa hinkuyskältä. Vanhempikin lapsi voi sairastua, joskin se on hyvin harvinaista, jos hänet on rokotettu.

Pelkkä kuvaus hankalista yskänpuuskista pitäisi herättää lääkärissä epäilyn hinkuyskästä. Jos vastaanotolla yskänpuuskaa ei kuitenkaan tule ja vauva on niin pieni, ettei ole vielä saanut rokotetta, lapsi on syytä ottaa seurantaan.

Hinkuyskää sairastavat vauvat kuuluvat aina sairaalahoitoon.

Miten flunssaisen vauvan oloa voi parhaiten helpottaa?

Nenää niistämällä, lasta rauhoittamalla ja kipulääkkeellä.

Nuhanenään tepsiviä keittosuolaliuoksia saa apteekista tippoina ja sumutteina. Suolaliuos helpottaa nenän tyhjentämistä ja avaa tukkoisuutta.

Lisäksi apteekista on myynnissä niistäjiä ja nenäimuja, joilla pystyy turvallisesti tyhjentämään vauvan nenää. Niistolaitetta kannattaa käyttää yhdessä keittosuolatippojen kanssa ennen jokaista syöttöä.

Flunssaisen vauvan sängyn pääpuolta on hyvä kohottaa sängyn jalkojen alle asetettavilla korotuksilla.

Jos lapsella on hengitysvaikeuksia, hän voi tarvita lisähappea tai muita hengityksen tukitoimia sairaalassa.

Asiantuntijana: Lastentautien erikoislääkäri Erik Qvist, Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy, lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Tea Nieminen, Lastenklinikka.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”

Jenna, 28, tunsi itsensä ensimmäistä kertaa äidiksi, kun hän sai vauvan paitansa alle kenguruhoitoon. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Raskausviikolla 29 jouduin kiireelliseen sektioon. Ennen leikkausta hoitajat kertoivat, että saisimme nähdä tyttäremme Noonan heti leikkauksen jälkeen. Emme kuitenkaan ehtineet, kun Noona vietiin jo pois. Taisin silloin sanoa Teemulle, että Noona ei ole hengissä.

Heräämössä näin kuvan vauvastamme, joka painoi alle 900 grammaa. Noona makasi keskoskaapissa eikä näyttänyt tavalliselta vauvalta. Oli outoa, että hänestä lähti piuhoja ja letkuja joka suuntaan.

Pääsin katsomaan Noonaa teho-osastolle vasta seuraavana päivänä. Kun näin hänet, en osannut ajatella, että siinä oli minun lapseni.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso. Kun hoitaja sanoi, että saisimme laittaa kädet Noonan kaappiin, en uskaltanut koskea. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Tuntui pahalta liikkua sairaalan yleisissä tiloissa, sillä muilla oli lapsi mukanaan, mutta minulla ja Teemulla ei.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso.

Ensimmäistä kertaa tunsin itseni äidiksi, kun sain Noonan muutaman päivän ikäisenä paitani alle kenguruhoitoon. Vaikka Noona oli pelottavan pieni, hänen lämpönsä tuntui hyvältä rintaani vasten. Viimein hän oli lähelläni.

Myöhemmin Noona siirrettiin lähelle kotiamme Lappeenrannan sairaalaan, jossa häntä hoidettiin vielä kaksi kuukautta. Oli oudon ihanaa totutella siihen, että myös minä ja Teemu saimme vaihtaa Noonan vaipat ja hoitaa häntä.

Pelottavinakin hetkinä auttoi, että saimme kysyä Noonan voinnista milloin vain, vaikka keskellä yötä. Hoitajat osasivat aina vastata.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noona pääsi muuttamaan kotiin, ja alkoi totuttelu tavallisempaan lapsiperheen arkeen. Olimme oppineet sairaalassa tietyn päivärytmin: maitoa kolmen tunnin välein. Se rauhoitti minua kotonakin. Tiesin, mitä piti tehdä.

Myöhemmin arkeen taaperon kanssa on liittynyt paljon kinaa ja uhmaa, ja minun on ollut vaikea hyväksyä omia negativiisiakin tunteitani. Hetken aikaa ajattelin, ettei Noonan uhmaikä voi enää pahentua, ja sitten se paheni taas.

Noona koettelee rajojaan jatkuvasti, ja kun hän ei kaupassa osaa päättää, istuisiko rattaiden kyydissä vai kävelisikö, alkaa huuto ja raivoaminen. Niissä tilanteissa tuntuu, etten saisi itse kiukustua ollenkaan. Huomaan ajattelevani, että pitäisi olla vain iloinen, että lapsi on tässä. Vaikka eihän se ihan niinkään mene.

Olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella.

Tiedostan kyllä, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja normaaleja ja että minun ei pitäisi tuntea niistä syyllisyyttä. Mutta kun Noonan elämä on ollut niin pienestä kiinni, syyllistän itseäni todella herkästi.

Kun nyt mietin Noonan ensimmäisiä kuukausia, olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella. Pelottavissakaan tilanteissa emme riidelleet keskenämme.

Luulen, että Teemu yritti pitää minua kasassa, vaikka oli itsekin todella väsynyt. Kun minua itketti, Teemu muisti aina sanoa, ettei Noona voisi olla paremmassa hoidossa. Olen hänelle kiitollinen. Kovin moni parikymppinen ei pystyisi samaan.”