Uteliaan taaperon auttamisinto voi joskus työläältä, mutta anna lapsen silti osallistua. Hän oppii tärkeitä taitoja – ja tuntee olevansa arvokas.

Pyykit, ruuanlaitto, tiskit – ja levätäkin pitäisi. Kaikkea ei millään ehdi tehdä vauvan nukkuessa. Mutta koska sitten?

Yhdessä vauvan kanssa, neuropsykologi ja varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemi sanoo.

Lapsen näkökulmasta kotiaskareet eivät ole tylsiä tai välttämätön paha, vaan niiden avulla hän oppii tärkeitä taitoja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Lapsi oppii katselemalla, kuuntelemalla ja kokeilemalla. Kun aikuinen pesee ja kuorii perunoita, vauvan voi ottaa vaikkapa sitteriin seuraamaan askareita, Sajaniemi sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samalla kannattaa jutustella siitä, mitä on tekemässä: Pesen perunat vedellä, jotta niistä lähtee multa pois.

– Arkikäsitteiden rakentuminen on varhaislapsuuden tärkein kielellinen tehtävä. Oppiminen on tehokkainta, kun puhumisen lisäksi lapsi näkee ja pääsee itse tekemään, Sajaniemi kertoo.

Yhteisöllisyys vahvistuu

Uteliaan taaperon auttamisinto voi joskus tuntua työläältä, kun haluaisi vain saada homman nopeasti valmiiksi. Silti lasta ei kannattaisi istuttaa television piirrettyjen eteen. Pienellekin lapselle voi keksiä sopivan tavan osallistua.

Yksivuotias voi etsiä kaapista esimerkiksi kattilankannen tai ottaa pussista perunoita pesemistä varten. Touhutessaan lapsi saa motorista harjoitusta ja hoksaa samalla, mitkä asiat liittyvät vaikkapa juuri perunoiden keittämiseen.

– Arki on usein kiireistä, ja yhdessä tekeminen voi sen takia jäädä. Yhteisesti jaettu arki ja tavalliset arkipuuhat ovat lapsen kehitykselle kuitenkin ensiarvoisen tärkeitä, joten niille kannattaa järjestää aikaa, Sajaniemi sanoo.

Kun lapsi saa tehdä aikuisen kanssa asioita, hän tuntee olevansa arvokas.

Lapsella on jo syntymästään saakka luontainen halu olla vuorovaikutuksessa ympärillä olevien ihmisten kanssa, kuulua laumaan. Kun lapsi saa tehdä aikuisen kanssa asioita, hän tuntee olevansa arvokas.

Siivouspäivänä jokaiselle perheenjäsenelle voi antaa oman tehtävän: taapero esimerkiksi rullaa usein mielellään mattoja. Kun leivotaan sämpylöitä, vauvan voi nostaa pöydän ääreen syöttötuoliin seuraamaan puuhaa ja tunnustelemaan taikinapalaa käsissään.

Metsäretkellä lapselle kannattaa antaa oma pieni astia, johon hän voi halutessaan kerätä vaikkapa sieniä tai marjoja yhdessä aikuisen kanssa. Iloita kannattaa jo yhdestä tai kahdesta löytyneestä marjasta tai sienestä. Hieno päätös retkelle on leipoa yhdessä piirakka ja herkutella sillä.

– Elämyksiä ja hienoja hetkiä voi kokea tavallisen arjen keskellä. Lasta ei tarvitse niitä varten kiirehtiä viemään esimerkiksi harrastuksiin, Sajaniemi sanoo.

Kotityöt kuuluvat kaikille

Lastentarhanopettaja ja montessori-ohjaaja Jenni Sorakivi kertoo huomanneensa, että toisinaan jo pienet lapset ovat levottomia siksi, ettei heillä ole arjessa tarpeeksi haasteita. Lapsi ei ehkä saa osallistua kotitöihin, jotta asiat tulisivat nopeammin tehtyä tai jotta lapsi ei sottaisi kotia.

– Jo pienen lapsen olisi tärkeä päästä mukaan esimerkiksi siivoamaan. Muuten hänelle voi rakentua mielikuva, että kodin puhtaana pitäminen ei ole yhteinen asia, vaan kuuluu perheestä vain joillekuille, Sorakivi sanoo.

Hän vinkkaa, että lapsi nauttii, kun voi tunnustella käsissään erilaisia materiaaleja. Taaperolle voi antaa oman rätin pölyjen pyyhkimistä varten, tai hänet voi ottaa mukaan laittamaan pestäviä vaatteita koneeseen.

Kun Sorakivi toimi aiemmin perhepäivähoitajana, hän antoi jo yksivuotiaiden lasten pyyhkiä ruokailun jälkeen itse pöydän ja opetti lapset viemään kankaiset ruokalaput pyykkikoppaan.

– Toki pyyhin pöydän vielä lasten jälkeen, mutta halusin, että lapset oppivat, ettei ruokapöydästä vain lähdetä pois ja että lapset saavat osallistua yhteiseen tekemiseen. Liike myös harjaannutti motoriikkaa.

Hyvää mieltä, ei palkkioita

Pieni lapsi oppii vanhempiaan tarkkailemalla ja matkimalla. Myös suhtautuminen arkiaskareisiin opitaan varhain.

– Jos aikuinen suhtautuu siivoukseen neutraalisti, lapsi omaksuu yleensä saman asenteen. Jos taas aikuinen huokailee raskaasti ennen tiskikoneen tyhjentämistä, lapsi oivaltaa kyllä, että nämä asiat liittyvät yhteen, Sajaniemi sanoo.

Hänen mielestään kotitöistä ei kannata palkita lasta herkuilla tai rahalla.

– Arki ei saisi olla kenellekään suoritus, josta palkitaan, sillä arjen merkitys on yhdessä tekemisessä ja jakamisessa. Jo yksivuotias aistii, että toiselle tulee hyvä mieli, jos vie vaikkapa roskan roskikseen. Jos lapsi oppii tekemään arkiaskareita vain palkkion toivossa, syy tehdä jokin asia voi vääristyä.

Lapsi tarvitsee arkikokemuksia myös leikkejään varten. Niissä lapsi mallintaa ja käsittelee havaintojaan. Esimerkiksi kauppaleikin leikkiminen käy hankalaksi, jos lapsi ei juuri koskaan pääse kauppaan.

Lelujen sijasta leikki käy hyvin vaikka muoviastioiden kansilla tai tyhjillä maitopurkeilla.

Yksivuotiaan kanssa voi jo opetella lelujen keräämistä leikin jälkeen.

Jenni Sorakiven työpaikalla Montessori-leikkikoulussa lapset otetaan mahdollisimman pienestä mukaan päiväkodin arkiaskareisiin aina salaatin tekemisestä roskien lajitteluun.

– Montessoripedagogiikassa hyödynnetään lapsen herkkyyskausia. 1−3-vuotiaana lapsella on esimerkiksi järjestyksen herkkyyskausi. Yksivuotiaan kanssa voi jo opetella lelujen keräämistä leikin jälkeen, Sorakivi sanoo.

Hän kannustaa aikuista toistamaan lapsen kanssa samoja asioita kerta toisensa jälkeen – silloinkin, kun lapsi mieluummin jättäisi legot hujan hajan niiden keräämisen sijaan.

– Kun tavarat leikin jälkeen viedään aina paikoilleen, lapsi oivaltaa vähitellen, että asioilla on alku, toimintavaihe ja lopetus. Syyn ja seurauksen suhde alkaa hahmottua, ja samalla luodaan pohjaa koulussa tarvittaville taidoille: malttamiselle, harkitsemiselle ja epämukavien asioiden sietämiselle, Sorakivi sanoo.

Vierailija

Mä en ole koskaan tehnyt kotitöitä lasten nukkuessa. Tosin ihan vain niin itsekkäästä syystä kuin, että haluan ja tarvitsen itsellenikin lepohetken joka päivä. Silloin katson televisiota tai teen muuta rentouttavaa.

erityisen äiti

Näissä vanhemmuusneuvoissa jätetään täysin huomiotta, että osa lapsista ei kulje näissä spekseissä. Meidän taapero oli jo pienenä nähtävissä adhd:ksi, diagnoosi tuli eskarin jälkeen. Kun oli kaksi taaperoa, sitten leikki-ikäistä, joista toinen täysin vahdittava impulsiivinen äkäpussi, niin teepä siinä sitten niiden kahden kanssa kotitöitä! 

Ehei, tein ne nimenomaan kun lapset illalla nukkui, oli pakko. Myös seuraavan päivän ruoat tein illalla valmiiksi, kun lapset nukkui. Samoin pyykit, imuroinnit ja muut. Lapset oli onneksi hyviä nukkumaan.

Hereilläoloaika kului täysin lasten vahtimiseen. Ihan vain ja pelkästään. 

Erityisperheet jää näissä jutuissa aina täysin sivuun. Ensimmäisen erityisensä kanssa tuntee nytkin joku lukija turhaa syyllisyyttä, että teenkö tämänkin väärin, kun en ota lasta kotitöihin mukaan. Tsemppiä erityislasten vanhemmille, älkää kuunnelko yleispäteviä neuvoja, yleensä ne ei teillä toimi.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla