Vihdoin kotona. Lääkärintarkastuksen jälkeen kotiutuminen siirtyi aiottua myöhemmäksi.
Vihdoin kotona. Lääkärintarkastuksen jälkeen kotiutuminen siirtyi aiottua myöhemmäksi.

Onnea, pelkoa, väsymystä. Susanna Mustajärvi sai esikoisensa juhannusviikonloppuna. Hän piti Vauva.fin lukijoille päiväkirjaa viikosta vastasyntyneen kanssa.

Susanna Mustajärvi on bloggaaja ja hyvinvointialan yrittäjä. Hänet tunnetaan myös ex-missinä ja fitness-urheilijana.

Sunnuntai

”Olen synnytyksen jälkeen todella kipeä. Mutta en voi irrottaa silmiäni vauvasta.”

Kello 8.10 aamulla synnytys on vihdoin ohi. Olo on ihan superhuojentunut. Olin toivonut, että synnytys sujuisi nopeasti, helposti ja lääkkeettömästi, ja niin se ei mennyt. Synnytys oli pitkä ja raskas, mutta silti kokemuksena erittäin positiivinen. Sain osakseni aivan uskomattoman suurta rakkautta ja selvisin mieheni ja kätilöiden avulla.

Olen synnytysvuodeosastolla käytännössä vuodepotilaana. Opettelen imettämään, mies tekee kaiken muun. Yllättävää, miten pienellä määrällä maitoa vauva pärjää. Tuntuu, että sitä tulee vain tippoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pää on sekaisin, mutta koen koko ajan suurta rakkautta lasta ja miestäni kohtaan. Olen väsynyt mutta onnellinen. Pelkäsin etukäteen, että rakkaus ei syttyisi. Mutta en voi irrottaa silmiäni vauvasta, vaikka olen niin väsynyt.

Olen todella kipeä: minulla on kivuliaita jälkisupistuksia, jälkivuoto on runsasta ja alapäätä särkee. Minulla on myös heikko olo, koska olen menettänyt synnytyksessä paljon verta. Saan suonensisäisesti nestettä, ja hemoglobiiniani mitataan vähän väliä.

Miten ihmeessä naiset kestävät tämän kaiken?

Välillä ajattelen, olenko nyt ihan varma, että halusin saattaa itseni tähän jamaan. Keho tuntuu vieraalta. Kun vatsa on yhtäkkiä kadonnut, koko painopiste on muuttunut. En pysty seisomaan suorassa ja kun istun, huomaan taipuvani keskeltä ihan kaksin kerroin. Pysyn juuri ja juuri pystyssä. Keskivartalon kohdalla on tyhjää.

Miten ihmeessä naiset kestävät tämän kaiken? Tuntuu kuin olisin jäänyt rekan alle. Silti jostain ihmeestä löytyy voimia jatkaa.

Ihana näky, vauva isän sylissä.
Ihana näky, vauva isän sylissä.

Käyn mielessäni läpi tätä kaikkea. Isoin pelko olisi nyt, että mieheni ei enää haluaisikaan olla osa tätä. Minä olen aina halunnut perheen. Pelottavinta olisi jäädä nyt yksin, koska kaikki uusi pelottaa. Entä jos toinen meistä uupuisi täysin tai mielenterveys pettäisi?

Mieheni tuki on korvaamatonta. Oma toipumiseni vie energiaa ja aikaa. Mieleni on kuitenkin koko ajan todella hyvä. Olen onnellinen. 

Maanantai

”Tämä kokemus on lähentänyt minua ja miestäni entisestään. Meidän perhe on nyt tärkeintä.”

Naisen keho on ihmeellinen! Palautuminen on lähtenyt ihan mieletöntä vauhtia eteenpäin. Pystyn jo kävelemään paremmin ja jaksan olla enemmän pystyssä.

Tuntuu, että vauvan imettäminenkin alkaa sujua. Olen kätilöiden opastuksella kokeillut erilaisia imetysasentoja, ja vauvan imemisote on nyt huomattavasti parempi. Imettäminen ei satu enää niin paljon kuin alussa.

Elämä on juuri nyt täydellistä. Monet asiat, joita olen ennen suorittanut päivittäin, tuntuvat merkityksettömiltä. Vauva ja perheemme hyvinvointi on nyt tärkeintä. Kaikki muu tulee niiden jälkeen.

Koen myös, että oma palautumiseni on erittäin tärkeää, jotta pystyn olemaan vauvalle paras mahdollinen äiti. Otan siis oman hyvinvointini todella vakavasti. Tämä kokemus on myös lähentänyt minua ja miestäni entisestään.

Vastasyntynyt on niin pieni, että välillä pelkään hänen menevän rikki. Oikeasti olemme varmaan liiankin varovaisia. Muuten vauvan hoitaminen tuntuu luontevalta. Ja samalla erikoiselta: nyt meillä on tämä ihan oikea pieni ihminen.

En halua olla missään muualla. Enkä halua mitään muuta.

Pidämme miehen kanssa vauvaa paljon rinnan päällä iho ihoa vasten. Kun vauva liikuskelee siinä, se tuntuu ihmeelliseltä. Vauva vaikuttaa tyytyväiseltä, viihtyy lähellä ja nauttii, kun häntä silitellään, kuten ehkä kaikki vauvat.

Vierailijoita ei ole vielä käynyt, ja olen siitäkin tosi tyytyväinen, sillä nyt olen halunnut vain olla perheen kesken. Muita ehtii nähdä myöhemminkin. Elämä muuttui yhdessä viikonlopussa. Ja nyt se on todella ihanaa.

En halua olla missään muualla. Enkä halua mitään muuta. Nyt on todella hyvä olla tässä.

Tiistai

”Haluan koko ajan pitää lasta lähellä. Haluan, että hänellä on kaikki hyvin.”

Vauvalle tehty lääkärintarkastus nosti pintaan huolta ja pelkoa. Huolestuin vauvan puolesta jo etukäteen ja pelkäsin, että lääkärissä tulee jotain sellaista esille, joka musertaisi minut.

Lääkärintarkastus nosti pintaan huolia. Pelko vauvan menettämisestä on suuri.

Mitä jos vauva ei olekaan terve? Voiko hänellä olla vikaa sydämessä tai muuta, mitä emme vielä näe? Mitä kaikkea voi tulla vastaan? Pelko vauvan menettämisestä on suuri.

Olisimme halunneet lähteä tänään kotiin, mutta suunnitelma muuttuu lääkärikäynnillä. Vauvan paino on laskenut liikaa, joten joudumme pumppaamaan maitoa ja syöttämään häntä imetyksen lisäksi myös ruiskulla. Alan välittömästi pohtia, olenko tehnyt jotain väärin, koska vauvan paino putoaa. Haluan vain lapselleni parasta.

Sairaalan pumppu on nyt tiiviissä käytössä.
Sairaalan pumppu on nyt tiiviissä käytössä.

Meille on osunut sairaalassa todella hyvät ammattilaiset. Meille on neuvottu ihan kaikki, ohjeistettu pesut ja vaipanvaihdot oikeista otteista alkaen. Olemme myös itse olleet aktiivisia ja kyselleet paljon.

Olen tarkka siitä, että pääsen säännöllisesti vessaan ja nousen välillä ylös vaikka hakemaan itse ruokaa. Kaikki aktiivisuus tukee palautumista. Haluan huolehtia siitä, että pesen hampaat ja kasvot ja laitan kosteusvoiteen, koska se vaikuttaa heti omaan oloon.

Lääkärikäynnillä huomaan, että minulle on tullut vahva suojeluvietti. Haluan koko ajan pitää lasta lähellä ja nähdä kaiken, mitä hänelle tapahtuu. Haluan, että hänellä on kaikki hyvin.

Keskiviikko

”On pelottavaakin tajuta, että elämä on peruuttamattomasti muuttunut. Toivon vain, että jaksan.”

Viime yö oli todella vaikea. Saimme lääkäriltä ohjeen, että vauva pitää herättää syömään kahden tunnin välein. Lisäksi pumppasin maitoa jokaisen imetyksen jälkeen, ja tuntuu, että emme nukkuneet itse ollenkaan. Olo on kuin eläisi autopilotilla. Yritämme vain selviytyä.

Mieskin herää joka kerta, kun vauva pitää syöttää. Hän huolehtii vaipanvaihdosta.

Pumppaaminen on onneksi auttanut maidon nousuun, maidon määrä on lisääntynyt selvästi. Pumppaan maitoa jokaisen imetyskerran yhteydessä, ja vauva saa imetyksen jälkeen vielä 10 ml maitoa ruiskulla. Määrä tuntuu yhtäkkiä todella suurelta, kun sitä vertaa ensipäivien tippoihin.

Mitä jos unettomia öitä tulee vain lisää? Välillä vain toivon, että jaksan.

Väsymys aiheuttaa sen, että ajoittain vain toivon, että jaksan. Mitä jos unettomia öitä tulee vain lisää toinen toisensa perään? Toivottavasti jaksan. Oma vauva ja puoliso vierellä kuitenkin muistuttavat siitä, että me selviämme.

Tietyllä tavalla on pelottavaakin tajuta, että tämä on nyt peruuttamatonta, että elämä on pysyvästi muuttunut. Raskausaika on vielä vain suurta onnea, jossa voi nauttia tulevasta, mutta samalla vielä elää kuten ennenkin. Nyt kun vauva on jo tässä, parisuhteen kestävyys mitataan ihan eri tavalla: pystyykö kumpikin todella laittamaan omat tarpeensa sivuun?

Tähän asti en ole ollut riippuvainen kenestäkään eikä kukaan minusta. Vastasyntyneen kanssa tajuaa, miten riippuvainen vauva on minusta ja miehestäni. Ja itse koen samalla, että olen todella riippuvainen miehestäni ja siitä, että meidän yhteistyömme toimii.

Perhehuoneessa on saanut myös omaa rauhaa.
Perhehuoneessa on saanut myös omaa rauhaa.

Kotiudumme sairaalasta. On ihanaa päästä omaan kotiin ja puuhastella taas kotona. Silti on todella hyvä, että emme lähteneet eilen. Viimeisen sairaalapäivän aikana olen oppinut valtavasti pumppaamisesta ja imetyksestä ja saanut todella hyviä neuvoja.

Vauvan paino on lähtenyt nousuun, mikä tuntuu äärettömän tärkeältä. Luotan myös siihen, että ammattilaistenkin mielestä olemme valmiit lähtemään kotiin.

Käymme ensimmäisellä vaunulenkillä. Viiden päivän sisällä olemisen jälkeen tuntuu ihanalta päästä ulos ja luontoon. Olen ylpeä siitä, että saan työntää vaunuja ja olla osa lapsiperheiden porukkaa, vaikka etukäteen se tuntuikin vieraalta.

Oma keho tuntuu kävellessä vielä oudolta. Huomaan, että minun pitää liikkua tavallista hitaammin ja lyhyitä matkoja kerrallaan.

Torstai

”Öisin kaikki tuntuu paljon raskaammalta.”

Ensimmäinen yö on nyt nukuttu kotona. Uni oli jo huomattavasti parempaa kuin sairaalassa. Myös vauva nukkui heti paremmin ja tuntuu viihtyvän kotona. Ehkä häneen vaikuttaa sekin, että minulla itselläni on rauhallisempi olo.

Otin heti käyttöön unikonsultilta oppimani hyvät neuvot siihen, miten vauvalle kannattaa luoda uniympäristö heti alusta alkaen. Makuuhuoneemme on pimeä ja viileä. Lisäksi vauva nukkuu unipesässä, ja soitamme kohdun äänimaailmasta muistuttavaa valkoista kohinaa. 

Vauvan hoidossa kaikkein haastavimpia ovat yöt. En tiedä miksi, mutta yöt aiheuttavat minulle pientä ahdistusta.

Mies herää edelleen aina silloin kuin minäkin. Minulle ei ole tullut sellaista oloa, että en haluaisi nousta hoitamaan vauvaa, mutta öisin kaikki tuntuu paljon raskaammalta kuin päivällä.

Olen huomannut, että minuun vaikuttaa paljon se, miten yö menee. Olen aina nauttinut öistä ja nukkumisesta, ja nyt tuntuu välillä, että en halua, että yö tulee: jos emme sitten nukukaan, onko kaikki ihan kaoottista?

Olen ymmärtänyt, että tarpeita on vain kolme: nälkä, vaippa tai vatsan vääntäminen.

Väsymyksestä ja huonoista öistä vauvan kanssa puhutaan niin paljon, että se pelottaa. Toivon vain, että saamme hiukan nukkua ja että osaisin vastata vauvan tarpeisiin.

Olen ymmärtänyt, että tarpeita on vain kolme: nälkä, vaippa tai vatsan vääntäminen. Jos nämä asiat osaa jotenkin ratkaista, saa vauvan olon paremmaksi. Minua helpottaa se, kun alan yksinkertaistaa asioita. Ei tämä ole niin vaikeaa, vaikka välillä mieli yrittää kääntää asiat todella vaikeiksi.

Onneksi neuvolan terveydenhoitajan kotikäynnillä selviää, että vauvan paino on noussut hyvin. Vauvaa ei tarvitse enää herätellä yöllä syömään.

Ulkomaailma! Tekee hyvää päästä vaunulenkeille.
Ulkomaailma! Tekee hyvää päästä vaunulenkeille.

Käyn vaunukävelyllä ystävän kanssa, jolla on myös pieni vauva. Matkalla pysähdyn heidän luokseen imettämään ja vaihtamaan vaippaa. Minua jännitti lähteä vauvan kanssa liikkeelle johonkin uuteen paikkaan. Nyt huomaan, että selviän siitä. Uskon, että pääsen jossain vaiheessa liikkumaan vauvan kanssa enemmänkin.

Illalla huomaan, että minulle on noussut kuumetta. Soitan huolestuneena synnytyspoliklinikalle: eihän minulla voi olla vaikka kohtutulehdusta? Selviää, että lämpöily liittyy todennäköisesti vain maidonnousuun, koska muita oireita ei ole.

Perjantai

”Mietin välillä ehkä liikaakin, teenkö asioita oikein.”

Vauvan kanssa arki tuntuu mukavalta. On ihanaa, kun tietää, että juuri nyt ei tarvitse olla missään muualla. Minun tehtäväni on olla vauvan kanssa. Nauttia joka hetkestä.

Edellinen yö on tuonut itsevarmuutta. Nyt yöt eivät pelota tai ahdista. Tuntuu luksukselta, kun saamme herätä yöllä vauvan eikä kellon tahtiin. Taisimme nukkua viisikin tuntia putkeen.

Jollain ihmeellisellä tavalla en ole edes kovin väsynyt. Koen suurta onnistumista, jos saan vauvan nukahtamaan omaan sänkyyn.

Haluan vain olla täydellinen äiti.

Mietin välillä ehkä liikaakin, teenkö asioita oikein. Pelkään epäonnistumista, vaikka todellisuudessa me itse rakennamme omat tapamme kasvattaa lasta. Haluan vain olla täydellinen äiti, vaikka samalla ymmärrän, että sellaista ei ole edes olemassa.

Minulla täydellisyys liittyy usein siisteyteen ja puhtauteen. Uskon sen johtuvan siitä, että minulla ei ole hajuaistia: joudun silmilläni varmistelemaan, että kaikki on kunnossa. Mietin paljon, olenko osannut huolehtia riittävän hyvin vauvan ihopoimujen ja napatyngän hoitamisesta. Olen ymmärtänyt, että epätäydellisyyttä täytyy myös opetella sietämään: esimerkiksi kakkavaipan kannattaa välillä antaa olla, jos vauva nukkuu.

Elämä kotona on ihanaa, kun pääsee vaunulenkeille ja tekemään arjen askareita. Nämä pienet asiat saavat minulle sellaisen olon, että olen edelleen se ihminen, joka olin ennen synnytystäkin.

Lauantai

”Tuntuu oudolta, että muu maailma pyörii entiseen tapaan.”

Osasin odottaa, että vauva mullistaa elämän. Vauvan syntyminen on tuonut elämään todella paljon hyvää ja ihania asioita.

Ennen vauvan syntymää en kuitenkaan osannut arvata, kuinka isolta muutokselta se tuntuu, kun on pieni ihminen täysin meidän vastuulla. Hän on täysin riippuvainen meistä. Se on jotenkin pelottavaa, ja samalla myös koen suurta ylpeyttä, että minulla on oma lapsi.

Kuvaaja Mirjami Liimatainen kävi meillä kotona ottamassa muistoksi kuvia vastasyntyneestä.
Kuvaaja Mirjami Liimatainen kävi meillä kotona ottamassa muistoksi kuvia vastasyntyneestä.

Pelko nousee päivittäin mieleen. Kaikki on niin uutta. Omat tarpeet jäävät toissijaisiksi. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään omasta jaksamisestani huolta.

Aamukävelyt ovat päiviemme pelastus. On virkistävää lähteä ulkoilemaan ja muistaa, että elämää on myös vauvakuplan ulkopuolella. Samalla tuntuu oudolta, että maailma pyörii entiseen tapaan, vaikka oma elämä on kiepsahtanut päälaelleen. Vanhemmuus muuttaa kaiken tavalla, jota en ole pystynyt ymmärtämään kuin vasta nyt.

Seuraajat eivät näköjään katoa somesta, vaikka keskittyisinkin vauvaan.

Aiempaan elämään verrattuna oman työn tekeminen somessa ja blogin kirjoittaminen ei ole nyt niin tärkeää. Seuraajat eivät näköjään katoa sieltä, vaikka keskittyisinkin vauvaan. Sen sijaan heitä on tullut lisää! Olen huomannut, että kotonakaan kaiken ei tarvitse olla koko ajan tiptop.

Meillä on käynyt jo kyläilijöitä, ja on ihanaa nähdä, miten vauva kiinnostaa ystäviä ja perheenjäseniä. Vierailut eivät ole tuntuneet yhtään raskailta. Ystävät ovat tuoneet mukanaan ruokaa ja tarjottavaa: ihmiset ovat olleet hyvin perillä siitä, että meillä ei ole nyt niihin aikaa.

On hienoa, miten läheiset haluvat tutustua vauvaan ja ottavat hänet huomioon uutena ihmisenä. Monilla ystävilläni ei ole vielä lapsia. Olemme puhuneetkin etukäteen siitä, että emme poistu ystäväpiiristä mihinkään vaan tuomme siihen mukanamme uuden ihmisen.

Lue tästä Meidän Combo by Susanna -blogia

Sisältö jatkuu mainoksen alla