Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Oppiiko vauva pinsettiotteen omia aikojaan, vai kannattaako hienomotoriikan kehitystä tukea? Ja miksi sorminäppäryys oikeastaan on niin tärkeä juttu?

Kymmenkuinen konttaa eteisen matolla, bongaa pikkukiven, poimii sen näppärästi peukalo-etusormiotteella ja vie kohti suutaan. Stop! Paljon puhuttu pinsettiote on selvästi nyt hallussa – ja lattiat on siivottava entistä tarkemmin.

Pinsettiote on odotettu taito, jonka kehittymistä seurataan tarkasti neuvolakäynneillä. Miksi se on niin tärkeä?

– Pinsettiote on kehittyneimpiä hienomotorisia taitoja, joita meillä on. Sitä tarvitaan esimerkiksi nappia laittaessa, vetoketjua vetäessä ja hampaita pestessä, luettelee toimintaterapeutti Oili Alasalmi Terapiakeskus Terapeijasta.

Sormiote kertoo paljosta

Vauva on alusta asti kiinnostunut ympäristöstään ja sen esineistä, mutta taidot lähestyä niitä kehittyvät vähitellen.

Kolmen kuukauden ikäinen vauva pyrkii kaikin voimin kohti hauskaa lelua ja tavoittelee sitä käsillään. Puolen vuoden iässä lapsi osaa jo tarttua esineisiin yhdellä kädellä ja myös siirtää niitä kädestä toiseen.

Otteet ovat aluksi haparoivia, sillä silmä ja käsi eivät vielä pelaa täysin yhteen. Vauva tarttuu tavaroihin koko pienellä innokkaalla nyrkillään, koska kaikki sormet toimivat vielä ikään kuin yhdessä ja samassa rivissä.

Vähitellen sormien toiminta alkaa eriytyä. Ensimmäinen merkki siitä on osoittaminen: vauva osoittaa etusormellaan kaikkia mahdollisia kiinnostavia asioita ympärillään ja odottaa niihin vanhemman selitystä.

Kun peukalo sitten vielä löytää oman paikkansa vastinparina muille sormille, käsin kosketeltava maailma avautuu uudella tavalla: pienimpiinkin esineisiin on nyt mahdollista tarttua tarkasti.

Pinsettiotteen löytyminen kertoo, että vauvan kehitys etenee kuten kuuluu.

Pinsettiote tutkitaan kahdeksan kuukauden ja puolentoista vuoden iässä. Neuvolakäynnillä seurataan, miten lapsi pyrkii tarttumaan lähelle asetettuihin pieniin esineisiin, esimerkiksi nonparelleihin. Samalla tutkitaan näön erottelukykyä ja silmän ja käden koordinaatiota.

Pinsettiotteen löytyminen kertoo, että vauvan kehitys etenee kuten kuuluu.

– Se on merkki siitä, että kaikki menee hyvin, Alasalmi tiivistää.

Pinsettiotteen tulisi useimmiten löytyä noin vuoden ikään mennessä. Kukin vauva kehittyy kuitenkin omaan tahtiinsa. Alle puolitoistavuotiaan lapsen kehityksessä voi olla kolmen, neljänkin kuukauden heittoja siinä, miten jokin yksittäinen taito löytyy.

– Jokaisella on oma perimänsä ja oma luonteensa. Joku on topakampi ja nopeampi, joku hitaampi ja harkitsevampi, Alasalmi toteaa.

Tarkkuus vaatii voimaa

Jotkut lapset ovat aikuisen silmään aina menossa, liikkuvaisia ja ketteriä, toiset ehkä enemmän tarkkoja näpertelijöitä. Tällaiset yksilölliset piirteet motorisessa taitavuudessa tulevat kuitenkin esiin vasta lähempänä kouluikää.

Vauvoista puhuttaessa karkea- ja hienomotoriikkaa ei oikeastaan voi erottaa toisistaan. Alkuvaiheessa taidot rakentuvat tietyssä järjestyksessä toistensa päälle.

Hartiaseudussa on oltava tarpeeksi voimaa, jotta lapsi jaksaa opetella käyttämään käsiään.

Sorminäppäryys ei voi alkaa kehittyä paremmaksi ennen kuin tietyt suuremmat linjat ovat hallussa.

– Ensin keskivartalon hallinnan täytyy olla riittävän hyvä. Myös hartiaseudussa on oltava tarpeeksi voimaa, jotta lapsi jaksaa opetella käyttämään käsiään, Alasalmi sanoo.

Monipuolista kokeilua

Oppiiko vauva pinsettiotteen omia aikojaan, kun on siihen kypsä, vai kannattaako hienomotoriikan kehitystä jotenkin tukea kotona?

Tärkeintä on tarjota vauvalle monipuolisia mahdollisuuksia touhuta, leikkiä ja tutustua maailmaan. Vauvan pitää saada oleskella vapaasti lattialla ja opetella käyttämään kehoaan monin tavoin.

Mitään ihmeellisiä erikoisleluja tai virikkeitä se ei edellytä. Vauva oppii paljon ihan vain arkisia esineitä ja leluja käsitellessään. Esimerkiksi turvallisilla keittiövälineillä leikkiminen on monelle vauvalle mieluisaa ja kehittävää puuhaa.

– Kymmenen kuukauden ikäinenkin tykkää jo kovasti vaikkapa hämmennellä kauhalla, Alasalmi toteaa.

Leluista hyviä ovat Alasalmen mielestä esimerkiksi Duplo-legot. Niitä vauva voi opetella irrottamaan toisistaan jo ennen kuin osaa vielä rakennella. Puolen nyrkin mittainen palikka on pienellekin turvallinen.

Vauvalle voi tarjota turvallisia ruokia pieninä paloina, joita hän saa itse poimia yksi kerrallaan lautaselta.

Vanhempien seurassa ja tarkassa valvonnassa vauva voi turvallisesti tarkastella monen kokoisia ja painoisia esineitä. Moni yksivuotias nauttii suunnattomasti saadessaan järjestellä eri värisiä, kokoisia ja muotoisia esineitä riviin. Samalla kehittyy sorminäppäryys.

Yksi erinomainen tapa harjoitella pinsettiotteen käyttöä jokapäiväisessä arjessa on sormiruokailu. Vauvalle voi tarjota turvallisia ruokia pieninä paloina, joita hän saa itse poimia yksi kerrallaan lautaselta: keitettyjä maissinjyviä, herneitä, leivänmuruja, rusinoita tai pieniä paloja kypsennettyjä kasviksia.

Näkeekö vauva kunnolla?

Jos lapsen kädentaidot eivät näytä kehittyvän ajallaan, lapsi voi saada neuvolasta lähetteen tarkempiin tutkimuksiin ja toimintaterapeutin arvioon. Usein aluksi pohditaan, miten kotona voitaisiin tukea oppimista.

– Jos pelkkä vanhempien ohjaus ei auta, toimintaterapeutin kuntoutuksesta voi olla hyötyä, Alasalmi kertoo.

Näköaistilla on iso merkitys hienomotoriikan kehitykselle. Jos vauvalla on heikko näkö tai taittovirhe, silmän ja käden yhteistyö ei pääse kehittymään normaalisti, eikä myöskään into tavoitella esineitä syty. Siksi lapsen näkö tarkistetaan siinä vaiheessa, jos pinsettiote jää uupumaan. Myös tapa, jolla vauva kokee tuntoaistimukset vaikuttaa hienomotoriseen kehitykseen.

Vauva 12/2017

Vierailija

Pitäisikö pinsettiotetta treenata?

Yh äiti 37v kirjoitti: Minun 10-vuotias ei vieläkään ole oppinut, onko kasvatuksessa jotain vikaa vai mitä pitäisi tehdä? Surkea motoriikka. Varmaan tulee sellainen aikuinen, jolla kädet liikkuvat vain lapiona kaikki sormet yhtäaikaa liikkuen. Sellaisia on. Kyllä lapsi itse harrastuneisuuttaan saa sormiketteryyden, ellei ole täysi tampio.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lämpimänä pysymisen salaisuus on kerroksissa ja oikeissa materiaaleissa. Viisi nyrkkisääntöä helpottavat uloslähtöä.

1. Kerroksia sään mukaan

Touhuava taapero tuottaa liikkuessaan lämpöä, joten liikaakaan ei pitäisi päälle topata. Useat ohuet kerrokset lämmittävät paremmin kuin yksi paksu, sillä kerrosten väliin jää ilmaa. Kerroksia on myös tarvittaessa helppo riisua pois.

Ihoa vasten kannattaa pukea esimerkiksi merinovillaa, joka lämmittää ja siirtää kosteutta. Puuvilla taas on pakkasella ihoa vasten kylmä. Välikerrokseksi sopivat fleece, college ja villa, ja päällysvaatteet suojaavat tuulelta ja tuiskulta.

Puuvilla on pakkasella ihoa vasten kylmä.

2. Ei turhaa kasvunvaraa

Isoissa kengissä lapsen on kömpelö liikkua, ja liian isoilla rukkasilla on hankala tarttua leluihin, mikä vie ulkoilusta ilon ja liikkeen. Paikallaan nököttävä taapero palelee helposti. Myöskään liian pieni vaate ei lämmitä, sillä alle ei mahdu lisäkerroksia.

3. Kunnon kengät

Hyvissä talvikengissä on paksu pohja ja vuori, ja niihin mahtuu tarvittaessa ohut villasukka. Tarpeeksi tilavassa kengässä myös ilma eristää lämpöä.

Paikallaan nököttävä taapero palelee helposti.

4. Sukilla on väliä

Pienenkin lapsen jalka hikoilee, joten helposti kostuva puuvilla on pakkasella huono vaihtoehto.

Jalat pysyvät parhaiten lämpiminä sekoitemateriaalista, merinovillasta tai villasta valmistetuissa sukissa. Jarrusukkia ei kannata jättää jalkaan ulkoillessa, sillä sukka ei liu’u normaalisti kenkään ja varpaat jäävät kippuraan.

5. Päätä ei saa paleltaa

Pään kautta lämpöä poistuu tehokkaasti, ja lapsilla pään osuus kehosta on suhteellisesti suurempi kuin aikuisilla. Hattu on sopivan lämmin, jos lapsen niska on ulkoillessa lämmin. 

Villapipo pitää lämmön ja siirtää kosteutta iholta. Kypärähatun plussa on, että se pitää kasvot, kaulan ja niskan lämpimänä. Toppahattu taas on tarpeen kovimmilla pakkasilla.

Villapipo pitää lämmön ja siirtää kosteutta iholta.

Paljon liikkuvalle lapselle riittää ohuempi hattu kuin taaperolle, joka ei liiku paljoakaan. Jos lapsi ensin hikoilee tukkansa märäksi liian paksussa päähineessä, paikallaan ollessa kylmä tulee nopeasti.

+ pieni materiaalisanasto

  • Merinovilla – Kuidut ovat pidempiä ja ohuempia kuin normaalin villan. Merinovilla siirtää kosteutta iholta paremmin kuin keinokuidut eikä hengittävänä hiosta sisälläkään.
  • Silkkivilla – Yhdistelmä merinovillaa ja luonnonsilkkiä. Ohuesta ja hengittävästä silkkivillasta valmistetaan esimerkiksi mukavan tuntuisia aluskerrastoja.
  • Goretex – Ohut polytetrafluorieteenikalvo, jonka ansiosta vaate tai jalkine pitää vettä ja tuulta mutta hengittää. Goretex kestää kovaakin kulutusta.
  • Primaloft – Kevyt ja pehmeä keinokuitu, joka hylkii vettä ja pitää tuulta sekä haihduttaa kosteutta iholta. Käytetään esimerkiksi sukissa, kerrastoissa ja käsineissä.
  • Thinsulate – Materiaali, joka sitoo tehokkaasti ilmamolekyylejä kehon ja ulkoilman välille ja eristää näin lämpöä. Myös thinsulate kestää kosteutta ja hengittää. 

Nappaa talteen myös talvipukeutusmisopas joulukuun 2017 Vauva-lehdestä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Wuaaah! Silikonisiveltimellä saa hienoja kuvioita sekä paperiin että äidin paitaan. Kuva: Riina Peuhu
Wuaaah! Silikonisiveltimellä saa hienoja kuvioita sekä paperiin että äidin paitaan. Kuva: Riina Peuhu

Värikylpy on Aaro-vauvan ensimmäinen harrastus. Seuraavaksi hän suuntaa jumppaan ja muskariin, äiti Piia kertoo.

Taideaterian päälle kuuluu pieni röyhtäisy. Yhdeksänkuisen Aaron suupielet ovat puolukkajauhosta punaiset. Taito Pirkanmaan ohjaaja Elisa Nyman kehottaa tunnustelemaan, katselemaan ja kuuntelemaan, mutta osa aineksista päätyy tässä porukassa myös suuhun.

Tänään vauvojen värikylvyn teemavärinä on punainen. Aaro on levittänyt papereille lämmintä mannakiisseliä ja kylmää mustikkasosetta, kuunnellut linssien rapinaa lattialle ja tunnustellut ilmavaa organzaa.

Pojan peppu on kirkkaan vaaleanpunainen kiisselin päällä liukumisesta. Vieressä kaveri Veini, yhdeksän kuukautta, katsoo kiinnostuneena Aaron suupieliä.

– Hän selvästi ajattelee, että mitä Aaro syö, ja ennen kaikkea, että mistäs minullekin saataisiin, Veinin äiti Henna nauraa.

Aaron ja Veinin äidit kuvailevat lapsiaan sosiaalisiksi vauvoiksi, joiden kanssa on helppo lähteä mihin tahansa. Kuva: Riina Peuhu
Aaron ja Veinin äidit kuvailevat lapsiaan sosiaalisiksi vauvoiksi, joiden kanssa on helppo lähteä mihin tahansa. Kuva: Riina Peuhu

Aaro tarttuu silikonisutiin ja laittaa sen välillä paperiin, välillä suuhun. Silikoni tuntuu mukavalta ikeniä vasten.

– Tiesin jo heti Aaron ollessa pieni, että haluan hänen kanssaan värikylpyyn. On hauska kokeilla vauvan kanssa erilaisia juttuja. Käymme yhdessä myös jumpassa, ja pian aloitamme muskarin, Piia-äiti kertoo.

Piia ei tahdo liikaa ohjata Aaron mieltymyksiä. Hän toivoo voivansa tarjota lapselle monenlaista tekemistä ja antaa lapsen sitten päättää itse, mihin hän syventyy.

”Vuorovaikutusta syntyy, kun pensseli lipsahtaa paperilta kaverin paidan etumukseen.”

Piia sanoo yllättyneensä siitä, kuinka moneen aistiin värikylpy vetoaa.

– En osannut odottaa, että täällä vauva pääsee kokeileman erilaisia tekstuureja ja kokee myös esimerkiksi aineiden lämpötilan vaihteluita kuumasta kylmään.

Piia ei ajattele, että värikylvyssä olisi kyse taiteesta tai taideharrastuksesta. Ryhmässä touhuaa vauvoja nelikuisista yksivuotiaiksi, joten ei tässä vielä picassoja lähdetä jäljentämään.

Elisa Nyman sanookin, että värikylvyn painopiste on vanhemman ja vauvan välisen vuorovaikutuksen tukemisessa. Vuorovaikutusta syntyy myös vauvojen välillä.

– Vauvasta on jännittävää tarkkailla, mitä toinen vauva tekee. Vuorovaikututusta syntyy myös, kun pensseli lipsahtaa paperilta kaverin paidan etumukseen, Elisa sanoo.

Yksi päämäärä on ohjata lasta havaitsemaan, että hän pystyy itse tuottamaan jälkeä, kuten vaikkapa punaisen kämmenen kuvan paperille.

– Aikuisen on tärkeä sanallistaa, että nyt sinä teit tämän. Vanhemman kanssa vauva opettelee kommunikointia ja vastavuoroisuutta tekemällä havaintoja ja jakamalla niitä. Vauva oppii nopeasti, että vanhempikin innostuu, kun hän tuottaa jäljen paperiin, Elisa kertoo.

Kiisseliä tulossa! Maalaamisen välissä Aaro kipuaa mielellään äidin syliin. Siksi molemmat vaihtavat vaatteet värikylvyn jälkeen. Kuva: Riina Peuhu
Kiisseliä tulossa! Maalaamisen välissä Aaro kipuaa mielellään äidin syliin. Siksi molemmat vaihtavat vaatteet värikylvyn jälkeen. Kuva: Riina Peuhu

Aiempien kertojen teemavärit ovat olleet sininen ja vihreä. Piia ja Henna kertovat, että sekä Aaro että Veini tuntuivat innostuneemmilta niistä kuin nyt punaisesta.

”Veini oli vihreällä kerralla ihan liekeissä. Hän innostui erityisesti tillistä!”

– Voiko olla, että olemme huomaamattamme jo ohjanneet lapset siihen, että vihreä ja sininen ovat poikien värejä, Piia pohtii.

– Veini oli vihreällä kerralla ihan liekeissä. Hän innostui erityisesti tillistä! Nyt oli enemmän lattialla lastan imeskelyä, Henna jatkaa.

Värikylvyn jälkeen suurin osa sekä äideistä että vauvoista on myös oikean kylvyn tarpeessa. Onneksi vaihtovaatteet ovat mukana.

Piia myöntää, että värikylvyssä syntyvä sotku on kivaa, kun ei tarvitse itse olla siivoamassa sitä. Omassa olohuoneessa vastaavat kokeilut vähän kiristäisivät.

– Toisaalta Aaro sormiruokailee, joten keittiö näyttää joka tapauksessa välillä aika samalta kuin värikylpyhuone, Piia toteaa.

Juttu on julkaistu Vauva-lehdessä 10/2017.