Väsymys kivisti silmäluomista varpaisiin, mutta vauva oli sekoittanut unipalettini. En osannut enää nukkua.

Kun kuulen jonkun mainitsevan odottajalle ja tai tuoreelle äidille, että muista sitten nukkua, kun vauva nukkuu, tekisi mieli nipistää sanojaa.

Totta kai nukun, ajattelin itsekin raskausaikana. Jos muistaisin kaikista saamistani neuvoista edes kaksi, ne olisivat päiväunien nukkuminen ja nännivoide. Univelka ja imetyskivut kuulostivat etukäteen pelottavimmalta vauvan saamisessa. Nukkumista rakastin, joten siitä selviäisin kyllä.

Oli hienoinen pettymys, että esikoiseni vauva-aikana en päässyt päiväunille. Vauva osoittautui supernukkujaksi, joka tuhisi tyytyväisenä päivin öin. Ei yöheräilyä, ei väsymystä. Ei tullut mieleenkään nukkua päivisin, sillä virtaa riitti.

Kolme vuotta myöhemmin syntyi kuopus, ja saman tien tuli selväksi, että siihen ne hyvin nukutut yöt sitten loppuivatkin. Sain tuntea, mitä on valvotuista öistä päiviin valuva tahmeus.

Pääni oli yhtäkkiä höttöistä pumpulia, ja väsymys kivisti silmäluomista varpaisiin. Silloin muistin: nuku, kun vauvakin nukkuu. Sillä päivisin hän nukkui, jopa kolmen, neljän tunnin unia kerrallaan.

Ei muuta kuin vauva vaunuissa takapihalle, itkuhälytin päälle, valot pois ja itse viltin alle sohvalle. Lähetin mielessäni kiitoksia korttelin päähän päiväkotiin, jossa esikoisemme sai samaan aikaan purkaa elohiiren energiaansa tovereidensa kanssa. Juhlallisesti painoin pääni tyynyyn.

Oli liian valoisaa. Liian outoa. Liian päivä!

Uni ei kuitenkaan tullut. Jokin tässä oli vinossa. Siinä minä, aikuinen äiti-ihminen päivävaatteissani, käänsin kylkeä sohvalla keskellä päivää. Oli liian valoisaa. Liian outoa. Liian päivä!

Heräisinkö varmasti ajoissa hakemaan esikoisen päiväkodista? Ja mitä sielläkin ajateltaisiin, jos tiedettäisiin, että täällä se äiti vaan sohvalla makaa.

Sitä paitsi kuinka voi nukkua, jos säpsähtää jokaiseen rasahdukseen (orava vaunuissa?) ja vauvan äännähdyksen (no nyt se heräsi!). Ja jos vauva nukkuu jopa neljättä tuntia, siinä ajassa kai pitäisi saada aikaan jotain järkevääkin. Ainakin iltaruoka tai imurointi.

Väsytti, mutta horrosta syvemmälle en päässyt.

Nuku kun vauva nukkuu – mitä huijausta! Miten se muka tehdään? Miten äitivalmius kytketään pois päältä?

Niin ihana kuin vauva olikin, unipalettini hän oli sekoittanut yöheräilyillään. En osannut nukahtaa, koska minut oli koodattu kohta taas heräämään. Usein aamulla en ollut varma, olinko nukkunut yön aikana ollenkaan, ja päivisin olin yhtä aikaa ylikierroksilla ja liian väsynyt nukahtaakseni.

Miten äitivalmius kytketään pois päältä?

Hyvää tarkoittava neuvo äidin päiväunista johtaa harhaan. Se antaa ymmärtää, että väsymystä voi hallita. Ei välttämättä voi. Mitä ikinä vauvavuosi tuokaan, mukaan voi ainoastaan heittäytyä. 

Tämän opettamisessa vauvat ovat hyviä. Mutta voisi siitä vihjaista äideillekin jo odotusaikana. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vuonna 2014 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Maria kertoi, ettei lasten saaminen ollut hänelle ja muusikko Reino Nordinille lainkaan itsestäänselvää.  Kuva: Päivi Ristell
Vuonna 2014 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Maria kertoi, ettei lasten saaminen ollut hänelle ja muusikko Reino Nordinille lainkaan itsestäänselvää. Kuva: Päivi Ristell

Kuten kahden aiemmankin lapsen kohdalla, myös nyt arkkitehti ja bloggaaja Maria Nordin aloitti vauvan kanssa vessahätäviestinnän eli vvv:n heti synnytyksen jälkeen.

 – Vessahätäviestinnän periaatteen mukaan vauva on tietoinen kehon toiminnasta jo heti synnyttyään. Tavoite ei ole vaipattomuus, vaan kommunikointi vauvan kanssa.

Marian ja hänen aviomiehensä, muusikko Reino Nordin saivat kolmannen lapsensa noin viikko sitten. Vastasyntyneelä on kulunut koko tähänastisen elämänsä aikana vasta kolme vaippaa, koska sille on tarvetta vain kun poistutaan kotoa. Muuten vauva saa olla ilman vaippaa. Häntä pissitetään lavuaariin tai sitä varten kodista löytyville alustoille.

– Tai vaikka teekuppiin kuten tänä aamuna, Maria naurahtaa.

Vessahätäviestinnässä vanhempi oppii tunnistamaan vauvastaan merkit hädästä kuten vaikkapa vauvan pieni kiljahdus, suun suipistus tai epämukava olo. Sen lisäksi käytetään hyväksi ajoitusta.

– Ja tärkeää on luottaa myös vanhemman intuitioon. Pitää antautua järjen ohi tunteelle ja vaistolle, Maria kertoo.

”Minulle vvv ei ole vaivalloista, vaan vähensi stressiä, koska ymmärrän vauvan viestejä.”

Maria kertoo, että vvv tukee varhaista vuorovaikutusta, ja sen on puolestaan todettu tuovan hyötyä hyvinvoinnille ja terveydelle koko elämän ajan. Maria on tehnyt myös Vaipaton vauva -verkkokurssin aiheesta.

– Minulle vvv ei ole vaivalloista, vaan vähensi stressiä, koska ymmärrän vauvan viestejä. Kaikki vauvani ovat itkeneet tavanomaista vähemmän ja olleet hyvin tyytyväisiä. Uskon että tämä liittyy siihen, että vauvat ovat tulleet ymmärretyiksi. 

Ja sitten, kesken haastattelun, vauvalle tuleekin hätä, ja Maria juttelee vauvalle hellästi: Onko pisuhätä? Pisu tuli nyt, noin just hienosti. Hyvä pisu.

Vierailija

Maria Nordin: ”Vessahätäviestintä on kommunikointia vauvan kanssa”

Vierailija kirjoitti: Tuo on ihan pimeä. Ei kannata ottaa kuuleviin korviinsa näitä absurdeja kasvatusmenetelmiä. Ihan normaali kasvatusmenetelmä ennen kuin teollisuus alkoi tuottaa vaippaa. Ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä tässä. Sinä voisit vähän matkustella ja harrastaa vaikka kirjallisuutta jos maailmakuvasi laajenisi sieltä omasta navasta.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.