Väsymys kivisti silmäluomista varpaisiin, mutta vauva oli sekoittanut unipalettini. En osannut enää nukkua.

Kun kuulen jonkun mainitsevan odottajalle ja tai tuoreelle äidille, että muista sitten nukkua, kun vauva nukkuu, tekisi mieli nipistää sanojaa.

Totta kai nukun, ajattelin itsekin raskausaikana. Jos muistaisin kaikista saamistani neuvoista edes kaksi, ne olisivat päiväunien nukkuminen ja nännivoide. Univelka ja imetyskivut kuulostivat etukäteen pelottavimmalta vauvan saamisessa. Nukkumista rakastin, joten siitä selviäisin kyllä.

Oli hienoinen pettymys, että esikoiseni vauva-aikana en päässyt päiväunille. Vauva osoittautui supernukkujaksi, joka tuhisi tyytyväisenä päivin öin. Ei yöheräilyä, ei väsymystä. Ei tullut mieleenkään nukkua päivisin, sillä virtaa riitti.

Kolme vuotta myöhemmin syntyi kuopus, ja saman tien tuli selväksi, että siihen ne hyvin nukutut yöt sitten loppuivatkin. Sain tuntea, mitä on valvotuista öistä päiviin valuva tahmeus.

Pääni oli yhtäkkiä höttöistä pumpulia, ja väsymys kivisti silmäluomista varpaisiin. Silloin muistin: nuku, kun vauvakin nukkuu. Sillä päivisin hän nukkui, jopa kolmen, neljän tunnin unia kerrallaan.

Ei muuta kuin vauva vaunuissa takapihalle, itkuhälytin päälle, valot pois ja itse viltin alle sohvalle. Lähetin mielessäni kiitoksia korttelin päähän päiväkotiin, jossa esikoisemme sai samaan aikaan purkaa elohiiren energiaansa tovereidensa kanssa. Juhlallisesti painoin pääni tyynyyn.

Oli liian valoisaa. Liian outoa. Liian päivä!

Uni ei kuitenkaan tullut. Jokin tässä oli vinossa. Siinä minä, aikuinen äiti-ihminen päivävaatteissani, käänsin kylkeä sohvalla keskellä päivää. Oli liian valoisaa. Liian outoa. Liian päivä!

Heräisinkö varmasti ajoissa hakemaan esikoisen päiväkodista? Ja mitä sielläkin ajateltaisiin, jos tiedettäisiin, että täällä se äiti vaan sohvalla makaa.

Sitä paitsi kuinka voi nukkua, jos säpsähtää jokaiseen rasahdukseen (orava vaunuissa?) ja vauvan äännähdyksen (no nyt se heräsi!). Ja jos vauva nukkuu jopa neljättä tuntia, siinä ajassa kai pitäisi saada aikaan jotain järkevääkin. Ainakin iltaruoka tai imurointi.

Väsytti, mutta horrosta syvemmälle en päässyt.

Nuku kun vauva nukkuu – mitä huijausta! Miten se muka tehdään? Miten äitivalmius kytketään pois päältä?

Niin ihana kuin vauva olikin, unipalettini hän oli sekoittanut yöheräilyillään. En osannut nukahtaa, koska minut oli koodattu kohta taas heräämään. Usein aamulla en ollut varma, olinko nukkunut yön aikana ollenkaan, ja päivisin olin yhtä aikaa ylikierroksilla ja liian väsynyt nukahtaakseni.

Miten äitivalmius kytketään pois päältä?

Hyvää tarkoittava neuvo äidin päiväunista johtaa harhaan. Se antaa ymmärtää, että väsymystä voi hallita. Ei välttämättä voi. Mitä ikinä vauvavuosi tuokaan, mukaan voi ainoastaan heittäytyä. 

Tämän opettamisessa vauvat ovat hyviä. Mutta voisi siitä vihjaista äideillekin jo odotusaikana.