Tiia Ahonen pelkäsi, saako Niko-vauva riittävästi ravintoa sormiruokailemalla. Huoli osoittautui turhaksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitä lähemmäs lusikka eteni kohti suuta, siitä tiukemmin kuuden kuukauden ikäinen Niko puristi huuliaan yhteen. Vauva tuijotti äitiään syyttävästi: mitä ihmettä sinä oikein yrität?

–Olin äimistynyt. Kaikki kolme aiempaa lasta ovat vetäneet bataattisosetta niin nopeasti kuin olen lusikalla ehtinyt suuhun lappaa, äiti Tiia Ahonen nauraa.

Aluksi ei naurattanut. Pakastin oli täynnä Tiian tekemiä soseita, joita vauva kieltäytyi syömästä. Tiia tiesi, että täysimetetty vauva pärjää maidolla pitkään, mutta hän halusi alkaa totuttaa vauvaa myös muihin ruoka-aineisiin.

Tiia alkoi selata nettiä. Facebookissa tuli vastaan Simppeli sormiruokakeittiö -niminen ryhmä, jossa jaettiin reseptejä ja käytännön vinkkejä sormiruokailuun.

Tiia istutti Nikon syöttötuoliin, höyrytti kukkakaalin kukinnot ja asetteli ne lautaselle vauvan eteen. Silloin alkoi tapahtua. Niko nappasi kukkakaalin käteen ja lähti viemään sitä suuhun. Ja suu oli apposen auki!

Sen jälkeen Tiia on oppinut sormiruokailusta yhtä sun toista. Esimerkiksi sen, että ruokia ei ole mitään järkeä kattaa lautaselle: lautanen olisi hetkessä lattialla. Lapsen suuta, pöytää ja lattiaa ei kannata pyyhkiä yhtenään. Aterian päätteeksi Tiia ottaa kostean harson, pyyhkii sillä ensin lapsen naaman, sitten pöydän ja lopuksi lattian. Siinä välissä perheen koiralle Elsalle on annettu lupa tehdä välisiivous, jossa isoimmat palat katoavat lattialta.

Moniin hedelmiin ja vihanneksiin voi leikata reiän ”kahvaksi” niin, että lapsi saa palasta paremman otteen.

Tiiasta on tärkeää, että sormiruokailussa vauva on aktiivinen osapuoli. Itse syöden lapsi nauttii ruokailusta monella tavalla, kun näkö-, kuulo-, tunto- ja makuaisti ovat kaikki käytössä. Nikon lemppareita ovat appelsiinilohkot, joista hän imeskelee hedelmälihat nautiskellen.

Välillä Tiia on koemielessä tarjonnut lusikalla sosetta. Huulet pysyvät tiukasti kiinni.

– Sormiruokailu on Nikon valinta, ei minun.

Osa vanhemmista arastelee sormiruokailua, koska pelkää vauvan tukehtuvan. Tiia tietää kertoa, että vauvoilla kakomisrefleksi sijaitsee suussa edempänä kuin aikuisilla.

– Kun vauva kakoo, ei suupala ole vielä lähelläkään hengitysteitä. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, että lapsi saa ruuan ulos suustaan. Ensiaputaidot on hyvä kerrata kaiken varalta. Se tuo varmemman olon.

Vauva syö turvallisesti, kun hän istuu suorassa tai hieman etukumarassa asennossa. Silloin ruoka ei liu’u lapsen kurkkuun. Ruuan on oltava riittävän pehmeää, eikä lasta saa jättää ilman valvontaa. Suupalaa ei saa lähteä kaivamaan pois vauvan suusta. Silloin voi vahingossa työntää palan syvemmälle lapsen kurkkuun.

Enin osa ruuasta päätyy Nikolta edelleen lattialle. Siitä Tiia purki sydäntään neuvolassa.

– Minua kaihersi huoli siitä, saako Niko tarpeeksi ravintoa. Ihana terveydenhoitaja vakuutti, että Niko kasvaa hyvin ja maito riittää. Muu ruoka on vielä maistelua ja tutustumista varten, Tiia sanoo.

Sormiruokailun parhaita puolia on se, että perhe pystyy syömään yhtä aikaa. Tiia suosii samasta padasta -ajattelua, jossa vauva syö mahdollisimman samaa ruokaa kuin muu perhe. Ruokalistalla on ollut muun muassa puurorieskoja, banaanipannareita ja kiusauksia.

Miinuspuolelle Tiia listaa reissuruokailun. Sosetta olisi helppo syöttää tarpeen tullen vaikka vaunuissa istuvalle vauvalle.

– Annapa siinä tilanteessa kana-kookoskiusausta vauvalle sormiruokailtavaksi.

Reissun päällä ruokailut on yhä hoidettu imettämällä.

Lapsen kasvaessa sormiruokailukin muuttuu. Parin kuukauden päästä Niko pystyy jo napsimaan murusia pinsettiotteella.

– Se vähentää liiskamisen ja sotkemisen määrää, Tiia suunnittelee.

Kuvat
Lauri Rotko