Kun lapsi kasvaa, hänelle kannattaa sanoittaa koiran elekieltä ja opettaa, miten lemmikkiä lähestytään. Kuva: iStock
Kun lapsi kasvaa, hänelle kannattaa sanoittaa koiran elekieltä ja opettaa, miten lemmikkiä lähestytään. Kuva: iStock

Vauva tuo mukanaan uusia tuoksuja, ääniä ja toimintatapoja, joihin koira on tärkeä tutustuttaa etukäteen.

Kun koiraperheeseen on tulossa vauva, koiran valmistaminen asiaan kannattaa aloittaa jopa puoli vuotta aiemmin, sanoo eläintenkouluttaja Tuire Kaimio.

– Kun muutoksia tekee koiran elämään jo etukäteen, koira ei yhdistä niitä vauvan syntymään, vaan ne ovat asioita, jotka ovat olleet sen arjessa jo ennen vauvan tuloa. Toistoja tarvitaan paljon, ja vauvan synnyttyä ja vähäisillä yöunilla niihin ei välttämättä riitä jaksamista.

Kaimio kehottaa tutustuttamaan koiran vauvoihin jo ennen kuin uusi perheenjäsen saapuu omaan kotiin. Näin omistaja näkee, miten juuri tämä koira reagoi lapsiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kyse on isosta asiasta, joten avuksi kannattaa harkita myös ammattitutkinnon suorittanutta eläintenkouluttajaa. Aina on helpompi varautua etukäteen kuin korjata koiran käytöstä vauvan jo synnyttyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaimio antaa seitsemän neuvoa, miten koiraperhe voi valmistautua vauvan tuloon.

1. Hoida leikkivauvaa

Vauva saa osakseen huomiota, hoivaa ja lepertelyä, jollaista koira ei ole välttämättä aiemmin nähnyt. Koiraa sen omistajien uudenlainen puhetapa ja muuttunut käytös voivat hämmentää.

Siksi koiraa kannattaa totuttaa etukäteen siihen, mitä vauva tuo mukanaan: uusia ääniä, tuoksuja ja toimintatapoja.

– Koiran kanssa kannattaa vierailla perheissä, joissa on vauva ja jotka ovat tottuneet koiriin, Tuire Kaimio sanoo.

Ennen kuin vauva syntyy, vanhemmat voivat hoivata kotona esimerkiksi pyyherullaa.

– Vaikka se tuntuu hassulta, pyyherullalle voi leperrellä ja istua sohvalla nyytti sylissä ikään kuin syöttäen vauvaa.

Koira on luonnostaan kiinnostunut siitä, mistä ihminenkin, ja haluaa nähdä, mitä vauvan kanssa puuhataan. Kun äiti vauvan synnyttyä opettelee esimerkiksi imettämistä, tilanteesta kiinnostunut koira vieressä hääräämässä ei välttämättä helpota tilannetta.

Koiran kanssa kannattaa vierailla perheissä, joissa on vauva ja jotka ovat tottuneet koiriin

Koiralla on hyvä olla kotona oma paikka, johon sen voi tarvittaessa pyytää esimerkiksi vauvan syöttämisen ajaksi ja antaa sille sinne jotain herkullista purtavaa. On tärkeää, että tätäkin harjoittelee koiran kanssa jo ennen vauvan syntymää.

– Vanhempi voi esimerkiksi ’syöttää’ pyyhekääröä lusikalla samaan aikaan, kun koiran tehtävä on olla omalla pedillään. Koira kannattaa palkita oikeasta käytöksestä herkkupaloilla, Kaimio sanoo.

Koira ei kykene tuntemaan varsinaista mustasukkaisuutta uutta tulokasta kohtaan mutta saattaa kokea tietynlaista ”huolta henkiin jäämisestä”. Koiralle on ollut lajina tärkeää hankkiutua yhden ihmisen huomioon ja saada tältä ruokaa.

Kun vieressä on yhtäkkiä toinen ruokittava, koiralle voi herätä huoli huomisesta, ja se voi yrittää ajaa uutta tulokasta pois.

Jos koiraa ei ole valmistellut etukäteen ja joutuu sulkemaan koiran esimerkiksi toiseen huoneeseen oikeaa vauvaa syöttäessään, koira yhdistää, että pois joutuminen johtuu lapsesta.

– Koira voi ehdollistua siihen, että lapsen itku on paha asia, koska se tarkoittaa sitä, että koira itse joutuu pois tilanteesta. Kun lapsi sitten itkee, koira alkaa haukkua, jotta lapsi ei huutaisi.

2. Muuta koiran arkea hyvissä ajoin

Jos koira joutuu vaihtamaan esimerkiksi nukkumapaikkaansa vauvan tulon takia, se kannattaa totuttaa uuteen petipaikkaan hyvissä ajoin.

Jos koira on nukkunut omistajiensa sängyssä, se tarvitsee uuden makuupaikan. Todennäköisesti vauva tulee nukkumaan vanhempiensa sängyssä ainakin jonkin verran, ja koira samassa sängyssä olisi vauvan kannalta vaarallinen.

Koira saattaa hyvää hyvyyttään maata vauvan päällä, ja vauva taas ei pääse pois koiran alta.

– Muutokset, kuten uusi peti koiralle tai portin asentaminen makuuhuoneen ovelle, kannattaa tehdä jo puoli vuotta ennen vauvan syntymää. Jos koira on tottunut nukkumaan makuuhuoneessa ja se teljetään ulkopuolelle vauvan synnyttyä, se on koiralle järkytys.

3. Hanki koiralle hyvä hoitopaikka

Vauvan ensimmäisinä päivinä ja viikkoina äiti toipuu synnytyksestä ja toinenkin vanhempi voi olla melko kiinni lapsenhoidossa ja uuden opettelussa.

– Hetkittäin voi tuntua jopa siltä, että koira jää ’heitteille’. Siksi koiralla on hyvä olla hoitopaikka, johon se on valmis menemään, tai ulkoiluttaja, jolla on aikaa leikkiä tai harrastaa koiran kanssa, Kaimio sanoo.

Koira saa sisältöä päiviinsä, eikä itse tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa liian vähäisestä yhteisestä ajasta.

Kaimio tietää, että tunteet koiraa kohtaan saattavat muuttua joksikin aikaa vauvan synnyttyä. Tämä on normaalia mutta usein häkellyttävää.

– Vaikka koira olisi siihen saakka ollut ihanin olento maan päällä, se voi lapsen synnyttyä tuntua likaiselta ja jopa ällöttävältä. Tunne menee ohi, mutta siihen on hyvä varautua. Siksikin on hyvä, että koiralla on tuttu hoitopaikka.

4. Tutusta koira vauvan hajuun

Kun vauva syntyy, sairaalasta kannatta tuoda koiralle haisteltavaksi esimerkiksi vauvan harsoliina tai vaate. Vauvan tuoksu on koiralle uusi, ja uudet hajut oudoksuttavat sitä eniten.

Vauvaperheissä vieraillessa koiraa voi opettaa jo etukäteen siihen, että vauvan katsominen ilman että vauvaa tarvitsee nuuskia, on hyvä asia, josta koira on saanut palkinnon.

5. Harjoittele vaunulenkkejä etukäteen

Jos vauvan kanssa aikoo liikkua vaunuilla koira mukanaan, sitä on hyvä harjoitella koiran kanssa jo ennen kuin vauva syntyy.

Koiralle on tarpeen opettaa, että se kulkee vaunujen vierellä, ei edessä, jotta se ei vahingossa kävele vaunujen alle.

– Kantoreppu tai -liina on koiranomistajalle kätevä apuväline, jonka kanssa pääsee metsäänkin kävelemään, Kaimio vinkkaa.

6. Älä jätä lasta ja koiraa yksin

Lähtökohtaisesti koiraa ja alle kouluikäistä lasta ei pidä jättää kahden kesken, Kaimio korostaa.

Lattialla ollessaan vauva tarvitse paikan, jossa koira ei vahingossakaan juokse hänen ylitseen, kuten leikkikehän. Esimerkiksi olohuoneeseen voi koota vauvan matkasängyn niitä tilanteita varten, kun tarvitsee omat kätensä vapaiksi ja vauva pitää laskea turvallisesti johonkin.

7. Järjestä koiralle paikka, johon lapsi ei pääse

Kun lapsi oppii liikkumaan, koiran ja lapsen yhteiseloon tulee uusia piirteitä.

Lapsesta tilanne on tietenkin innostava: vihdoin hän pääsee omin avuin koiran perään. Houkutus napata hännästä tai korvasta tai kiivetä koiran päälle on suuri.

Jo ennen kuin oma lapsi lähtee liikkeelle, koiran kanssa olisi hyvä kyläillä paikoissa, joissa koira tapaa liikkumaan oppineita lapsia. Näin tilanne ei ole koiralle uusi kotona. Itse ehtii nähdä, miten koira reagoi: innostuuko vai arasteleeko se pienen konttaajan seurassa.

– Koira myös tarvitsee kotona paikan, johon se voi mennä, kun haluaa olla rauhassa, ja johon lapsi ei pääse perässä.

Koiran oman tilan voi erottaa esimerkiksi koira- tai lapsiportilla ja palkita koiran, kun se oppii viettämään siellä tovin. Tietyllä käskyllä, kuten ”huone”, koira opetetaan menemään omaan paikkaansa.

Koira oppii, että omaan huoneeseen meno vapauttaa sen tilanteesta.

Kun koira ei toivo ketään lähelleen, se kertoo sen murisemalla. Pieni lapsi ei tätä vielä osaa tulkita vaan saattaa kapsahtaa koiran kaulaan. Koira taas ei kykene päättelemään lapsen hyviä aikeita vaan saattaa näykkäistä.

– Kun vauva lähestyy koiraa ja aikuinen näkee, että koira haluaisi sanoa ’älä tule tänne’, koiran voi pyytää omaan paikkaansa, antaa sille herkun nakerreltavaksi ja laittaa portin hetkeksi kiinni. Koira oppii, että omaan huoneeseen meno vapauttaa sen tilanteesta ja on muutenkin kannattavaa.

Kun lapsi kasvaa, hänelle kannattaa sanoittaa koiran elekieltä ja opettaa, miten lemmikkiä lähestytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla