Imetystä ei tarvitse lopettaa, vaikka perhevapaa loppuisikin. Näin se onnistuu.

Yli 6 kk vauva: 3–5 imetyskertaa vuorokaudessa riittää

Yli puolivuotias vauva, joka syö kiinteitäkin ruokia, pärjää jo äidin työpäivän ajan ilman lisämaitoa, koulutuskoordinaattori ja kätilö Niina Mäkinen Imetyksen tuki ry:stä kertoo. Lasta ei siis tarvitse totuttaa tuttipulloon, vaikka imetysväli piteneekin.

Rintamaidon tarve on yli puolivuotiaalla noin puoli litraa vuorokaudessa, ja se määrä tulee tehokkaasti imevällä vauvalla täyteen noin 3–5 imetyskerrasta.

Päivätyössä käyvä äiti voi imettää vauvan aamulla ennen töihin lähtöä ja seuraavan kerran heti työstä tullessa. Vauvan lounasruoan kanssa juomana voi olla vesi, joka tarjotaan nokkamukista tai hörpytellen tavallisesta mukista. Rintojen pumppaaminen työpäivän aikana ei välttämättä ole tarpeen, ellei maito tunnu pakkautuvan.

Kun imetys jatkuu, vauvan arkeen ei tule liikaa suuria muutoksia kerralla. Luopuminen äidistä työpäivän ajaksi on jo iso muutos.

Varaudu ilta- ja yötankkaukseen

Niina Mäkisen mukaan äidin on alkuun hyvä varautua siihen, että illalla ja yöllä lapsi on rinnalla tiheästi.

– Tyypillistä on, että äidin työpäivän jälkeen vauva haluaa tankata läheisyyttä ja maitoa öisin. Öistä voi pyrkiä tekemään itselleen helpompia sillä, että antaa vauvan jäädä viereen rinnalle, Mäkinen ehdottaa.

Vauvan kasvaessa imetyskerrat muuttuvat usein luonnostaankin iltapainotteisiksi. Päivät ovat täynnä touhua ja uusien taitojen oppimista, eikä lapsi päivällä välttämättä malta rauhoittua rinnalle.

Ilta- tai yövuoroja tekevälle äidille sopivan imetysrytmin löytämisessä voi olla enemmän haastetta, mutta mahdoton sekään yhtälö ei Mäkisen mielestä ole.

– Omalle vauvalle ja perheelle parhaiten sopivat toimintatavat löytyvät kokeilemalla. Jos vauva normaalisti syö yöllä, äidin voisi olla hyvä tyhjentää rintoja yövuoron aikana, koska yöimetyksillä on tärkeä merkitys maidontuotannolle.

Taaperokin hyötyy rintamaidon suoja-aineista

Yli 1-vuotiaallekin imetys on arjessa turvallinen rutiini, jonka lopettamista ei tarvitse ajoittaa äidin työhönpaluuseen. Taapero saattaa käydä muutenkin rinnalla enää kerran tai pari vuorokaudessa.

Imetyksestä on yhä myös terveydellistä hyötyä, vaikka se ei olisi edes päivittäistä.

– Imetyskertojen harventuessa äidinmaidon koostumuskin tiivistyy: taaperon maito on rasvaista ja hyvin vasta-ainepitoista. Maidolla on taaperolle myös ravitsemuksellista merkitystä, vaikka sen osuus ravinnosta on silloin toki pienempi, Mäkinen sanoo.

Mäkisen mukaan taaperon imetystä kannattaa jatkaa erityisesti, jos äidin työhönpaluuseen ajoittuu myös päivähoidon aloitus.

– Äidinmaidon infektiosuoja tulee tarpeeseen, kun lapsen elämänpiiri laajenee. Taaperoa imettävän äidin tiivistä maitoa voi sanoa maailmanvalloittajan maidoksi, niin täynnä suojaa se on.

Imetyksen tuki ry: Tukea & tietoa

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Oletko saanut lapsellesi päivähoitopaikan, joka vastasi perheenne tarpeita? 

Helsinkiläinen äiti kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla omasta kokemuksestaan päivähoidon toteutumisesta. Maunulalaiselle äidille oli päiväkodin johtajan toimesta ehdotettu osa-aika töitä kokopäiväisten sijaan, sillä ilmeisesti kokopäiväinen hoito olisi täyttänyt päiväkotiryhmää liikaa. Kirjoittajan mukaan monet hänen tuntemansa vanhemmat ovat kokeneet samanlaista kohtelua.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattiin laissa vuosi sitten puolipäiväiseksi, mikäli lapsen vanhempi ei opiskele tai työskentele kokopäiväisesti, eikä hoidolle ole muuta erityistä tarvetta. Helsinki päätti olla rajaamatta päivähoito-oikeutta – mutta silti kokopäivätyötä tekevää äitiä kehotettiin keventämään työtunteja. 

Nyt me kysymme teiltä! Kertokaa omat kokemuksenne päivähoidon aloituksesta: Onnistuiko hoidon aloittaminen silloin, kun sille oli tarve? Saitteko juuri sen hoitopaikan, jota haitte? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nina päätti, ettei jää vauvan kanssa vain kotiin istumaan. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun Seppo alkoi puhua perheen perustamisesta, suostuin sillä ehdolla, ettei vauvahoito jää yksin minun harteilleni. Halusin olla varma, että hän hoitaa oman osuutensa, jotta minun ei tarvitse luopua kaikista harrastuksistani. Tiesin, että tuskastuisin nopeasti vain kotona olemiseen.

Ennen harrastin paljon liikuntaa ja ulkoilua. Opiskelu yliopistolla oli minulle tärkeää, ja viihdyin joka ilta erilaisissa työryhmissä. Opintojen keskeyttäminen oli vaikeinta. Mietin surullisena, kuinka kaverit etenevät ja minä hoidan kotona vauvaa enkä pääse enää mihinkään.

Seppo rauhoitteli minua sanomalla, että vauva-aika kuluu nopeasti. Hän vakuutti, että pystymme tekemään vauvan kanssa samoja asioita kuin ennen raskauttakin. Kaikesta ei tarvitsisi luopua – ainakaan lopullisesti.

Eeli syntyi viime syksynä. Ensimmäiset viikot olivat dramaattisia, sillä vauva ehti kakkaamaan lapsiveteen ja hengittämään sitä. Infektion takia hänelle annettiin voimakkaita antibiootteja, jotka aiheuttivat mahavaivoja. Eeli oli itkuinen ja nukkui huonosti.

Ensimmäisillä kerroilla oli aika kova kiire kuntosalilta takaisin vauvan luo.

Kun Eeli oli noin kahden viikon ikäinen, sanoin Sepolle, että minun on päästävä hetkeksi kuntosalille. Seppo oli todella kannustava ja osti minulle kuntosalikortin. Oli ihanaa päästä pois kotoa, vaikka ensimmäisillä kerroilla minulla oli aika kova kiire takaisin Eelin luo.

Seppo piti isyyslomaa muutaman viikon ja palasi sitten töihin. Yhtäkkiä olin Eelin kanssa kahdestaan. Olin niin tottunut viilettämään tukka putkella kokouksesta toiseen, etten tiennyt, mitä olisin kaikella ajalla tehnyt.

Päätin, etten jää vauvan kanssa kotiin istumaan. Ensimmäinen bussimatkamme ystävän luo jännitti hirveästi. Matka meni kuitenkin hyvin, ja sen jälkeen tunsin valtavaa helpotusta. Kyllä tämä onnistuu!

Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä.

Sopimus kotitöiden ja vapaa-ajan tasapuolisesta jakamisesta on toiminut hyvin. Kun Seppo tulee illalla kotiin, olemme hetken kolmistaan ja sitten on jomman kumman vuoro lähteä omiin menoihin. En odota, että Seppo heti töistä tultuaan alkaisi tehdä kotitöitä. Yritän olla reilu ja muistaa, että Seppo on töistä väsynyt ja hänkin ansaitsee lepoa.

Annan Sepon nauttia harrastuksistaan, koska tiedän kuinka tärkeitä ne hänelle ovat. Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä Eeliä. Minulle on tärkeää, etten tunne olevani pelkkä äiti. Nyt olen Eelin kanssa kotona, mutta suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä, kun pääsen takaisin yliopistolle.”