Vuonna 2014 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Maria kertoi, ettei lasten saaminen ollut hänelle ja muusikko Reino Nordinille lainkaan itsestäänselvää.  Kuva: Päivi Ristell
Vuonna 2014 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Maria kertoi, ettei lasten saaminen ollut hänelle ja muusikko Reino Nordinille lainkaan itsestäänselvää. Kuva: Päivi Ristell

Kuten kahden aiemmankin lapsen kohdalla, myös nyt arkkitehti ja bloggaaja Maria Nordin aloitti vauvan kanssa vessahätäviestinnän eli vvv:n heti synnytyksen jälkeen.

 – Vessahätäviestinnän periaatteen mukaan vauva on tietoinen kehon toiminnasta jo heti synnyttyään. Tavoite ei ole vaipattomuus, vaan kommunikointi vauvan kanssa.

Marian ja hänen aviomiehensä, muusikko Reino Nordin saivat kolmannen lapsensa noin viikko sitten. Vastasyntyneelä on kulunut koko tähänastisen elämänsä aikana vasta kolme vaippaa, koska sille on tarvetta vain kun poistutaan kotoa. Muuten vauva saa olla ilman vaippaa. Häntä pissitetään lavuaariin tai sitä varten kodista löytyville alustoille.

– Tai vaikka teekuppiin kuten tänä aamuna, Maria naurahtaa.

Vessahätäviestinnässä vanhempi oppii tunnistamaan vauvastaan merkit hädästä kuten vaikkapa vauvan pieni kiljahdus, suun suipistus tai epämukava olo. Sen lisäksi käytetään hyväksi ajoitusta.

– Ja tärkeää on luottaa myös vanhemman intuitioon. Pitää antautua järjen ohi tunteelle ja vaistolle, Maria kertoo.

”Minulle vvv ei ole vaivalloista, vaan vähensi stressiä, koska ymmärrän vauvan viestejä.”

Maria kertoo, että vvv tukee varhaista vuorovaikutusta, ja sen on puolestaan todettu tuovan hyötyä hyvinvoinnille ja terveydelle koko elämän ajan. Maria on tehnyt myös Vaipaton vauva -verkkokurssin aiheesta.

– Minulle vvv ei ole vaivalloista, vaan vähensi stressiä, koska ymmärrän vauvan viestejä. Kaikki vauvani ovat itkeneet tavanomaista vähemmän ja olleet hyvin tyytyväisiä. Uskon että tämä liittyy siihen, että vauvat ovat tulleet ymmärretyiksi. 

Ja sitten, kesken haastattelun, vauvalle tuleekin hätä, ja Maria juttelee vauvalle hellästi: Onko pisuhätä? Pisu tuli nyt, noin just hienosti. Hyvä pisu.

Vierailija

Maria Nordin: ”Vessahätäviestintä on kommunikointia vauvan kanssa”

Vierailija kirjoitti: Tuo on ihan pimeä. Ei kannata ottaa kuuleviin korviinsa näitä absurdeja kasvatusmenetelmiä. Ihan normaali kasvatusmenetelmä ennen kuin teollisuus alkoi tuottaa vaippaa. Ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä tässä. Sinä voisit vähän matkustella ja harrastaa vaikka kirjallisuutta jos maailmakuvasi laajenisi sieltä omasta navasta.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.